Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on valmis iskemään Iraniin, jos maa ei lopullisesti hälvennä epäilyksiä ydinaseohjelmastaan. Yhdysvallat mieluummin iskee kuin jää odottamaan Iranin ydinasetta, sanoo Washingtonissa työskennellyt turvallisuuspolitiikan asiantuntija Bloombergille.
Euroopan unionin Iran-delegaation puheenjohtaja Tarja Cronberg (vihr.) puolestaan tuomitsee tarpeettomaksi valtapeliksi Iranin ilmoituksen tuomita kuolemaan Yhdysvaltojen kansalainen Amir Mirzaei Hekmati, jota syytetään vakoilusta.
Cronberg pelkää, että kiristyneessä diplomaattisessa ilmapiirissä Yhdysvaltojen kansalaisen teloittamisen vaikeuttavan orastavia neuvotteluja ydinohjelmasta ja sen valvonnasta. Kumpikin osapuoli on jo uhannut toisiaan sotatoimilla.
Iran pelottelee Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen sululla, jos Yhdysvallat asettaa uusia pakotteita Irania vastaan. Samaan aikaan Yhdysvallat uhkaa iskevänsä Iraniin, jos maa sulkee tärkeän merireitin Persianlahdelle.
Bloombergin haastattelema Dennis Ross on työskennellyt Barack Obaman hallinnossa turvallisuusasiantuntijana, ja hän toteaa Obaman olevan täysin valmis iskemään Iraniin, jos tarve vaatii.
- Sotilaallisesta toimesta on seurauksia. Sitten on isoja seurauksia siitä, jos ei toimi, Ross sanoo Bloombergille.
Miehen mukaan Obama näkee tällä hetkellä parempana vaihtoehtona tuhota Iranin mahdollinen ydinohjelma väkivalloin kuin yrittää eristää mahdollisesti ydinaseistautunut Iran muusta maailmasta.
Yhdysvallat ilmoitti eilen, että ydinaseen kehittäminen tarkoittaisi Iranin ylittäneen rajan. Tämän jälkeen maalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin iskeä Iraniin.
Euroopan unioni neuvottelee tammikuun lopulla ryhtyykö se tukemaan Yhdysvaltoja Iran-pakotteissa. Jos ryhtyy, Iranin öljyn tuominen EU:n alueelle kiellettäisiin.
EU:n Iran-delegaatin puheenjohtaja Cronberg toivoi viime viikolla Uuden Suomen haastattelussa, että tähän toimeen ei ryhdyttäisi.

Kommentit
Vaalikiimaa
USA:n presidentinvaalit lähestyvät ja Obaman pitää nyt olla tiukkana osoittaakseen lujaa johtajuutta uudelleen valinnan varmistamiseksi. Ulkoinen vihollinen yhdistää kansan Obaman taakse.
Pohjois-Korea
Ei taida tämäkään uhoaminen paljoa erota siitä Pohjois-Korean ylipäälikön kukkoiluista.
Kuka se uhoaa ja kenelle?
Kuka se uhoaa ja kenelle? Iran muistuttaa lahinna pahoinpideltya koiraa joka murisee uhkilleen. Usa taas... jokainen ajatteleva ihminen ymmartaa mista on kyse! Eivat he halua maailman rauhaa vaan maailman valtaa. Suomi onkin jo myyty ajat sitten. Muutama sitkea maa taistelee ulkoista omistusta ja globalisaatiota vastaan.
Iran taas kikkailee siihen malliin että kohta napsahtaa...
Osittain varmasti pitää paikkaansa, että vaalit rajoittavat Obaman ulkopoliittista pelivaraa. En tosin korostaisi vaalien merkitystä tässä kriisissä mitenkään erityisesti: Tilanne on jatkunut jo monta vuotta ja eskaloitunut vähitellen. Pitää myös muistaa, että Iran on tehnyt vähintäänkin oman osansa uhoamisesta.
Hulluja
ne jenkki-yhtiöt. Iran on tuottoisa kohde uudelle ryöstöretkelle.
Vanha virsi.
Eipä kauaa kestänyt kun joku aloitti taas tuon iciwanhan virren veisaamisen. Tulee varmasti shokkina, mutta todetaan se nyt silti: häiriötön öljynkulku on käytännössä kaikkien maiden ja maiden kansalaisten etu. Niin ostajien kuin myyjienkin. Ei vain suuryritysten.
Mika valtio kayttaa eniten
Mika valtio kayttaa eniten oljya maailmassa? Mika maa omistaa valtavasti oljya mutta silti tuo sita?
Ja?
Ja tämä on tarkalleen ottaen todiste mistä?
Jenkkiyritykset tai Yhdysvaltain valtio on siis pakottanut jotenkin mystisesti (ajatussäteet?) Iranin kehittämään ydinasetta ja uhkailemaan kansainvälisessä käytössä olevan merireitin katkaisemisella? Ovelia pirulaisia. Vai?
Avaappas hieman.
Näinpä. Miksei Iranilla
Näinpä. Miksei Iranilla saisi olla ydinaseita, kun paljon vaarallisemmalla Israelilla ja USAllakin niitä saa olla?
Kohta tulemme näkemään falseflagin, ja sitten alkaa rytinä.
Millä perusteella?
Millä perusteella Israel on vaarallisempi kuin Iran? Israelin hallitus ei ole julistanut tavoitteekseen kokonaisen kansan tuhoamista. Israelin hallitus ei sorra kansaansa (sen enempää mitä näin keskimääräinen EU-maa tekee). Israelin hallitus ei käy rahoittamiensa terroristijärjestöjen kautta sotaa muita maita vastaan. Israelissa ei kymmenet tuhannet kansalaiset ulvo uskonjohtajan innoittamana kuolemaa muille valtioille.
Mitä ydinaseisiin tulee, olisi paljon parempi että kellään ei niitä olisi. Tästä syystä on tärkeää estää niiden leviäminen uusiin maihin.
Minusta on aina vain niin sympaattista nähdä sellaista varmuutta jonka vain täydellinen tietämättömyys voi suoda.
Kenenkä täydellinen tietämättömyys?
Israelilla on 200-400 ydinasetta arvioijasta riippuen. Iranilla nolla. Israelin armeija on maailman vahvimman viiden joukossa. Iranin kaukana siitä.
Israel itsessään on uskonnollisesti johdettu maa, koska juutalaisuus on pelkkä uskonto. Jokainen joka seuraa Israelin sisä- ja ulkopolitiikkaa pian huomaa kuinka äärimmäisiä uskonnollisia aineksia Israel on pullollaan. Yhä suurempi osa armeijasta on ääriuskonnollisten kontrollissa ja on vain ajan kysymys milloin he kontrolloivat ydinaseita. Siirtokuntalaiset ovat valmiit sellaisiin iskuihin, etteivät edes radikaaleimmat palestiinalaiset olisi valmiit sellaisiin. On vain ajan kysymys milloin he aloittavat jälleen aseellisen terrorismin Baruch Goldsteinin tyyliin.
Uskonnolliset piirit Israelissa ovat kieltämässä paitsi naisten laulamisen, he ovat myöskin vaatimassa eri kulkureittejä eri sukupuolille ja laittavat naiset eri lokeroon busseissa. Radikaalit rabbit kirjoittelevat bestsellerkirjoja mm siitä miten on oikeutettua tappaa ei-juutalaisia. Näitä ääriuskonnollisia on Israelissa melkoinen lauma, joten kysymys ei ole pienestä radikaalijoukosta. Jos Israel tekisi rauhan palestiinalaisten kanssa maa räjähtäisi sisällissotaan, kun eri lahkot ja juutalaisten "etniset" ryhmät selvittelisivät pitkään kyteneitä kaunojaan ja riitojaan.
On turha heitellä propagandaa, että Israel olisi rationaalinen ei-uskonnollinen, ei-rasistinen ja rauhaa rakastava yhteiskunta ja Iran kaikkea muuta kuin sitä. Israelin asevoimat ovat jatkuvasti luoneet ja ylläpitäneet konflikteja ja maa on pullollaan valmiita joukkotuhoaseita. Iran on on toistaiseksi pelkkä kehitysmaa ja sen armeija on varsin heikko ja vanhanaikainen.
Tietämättömyydestä?
Ydinaseiden määrä tai armeijan koko ei ole mikään vaarallisuuden ainoa mittari. Tarvitaan myös aktiivista halua käyttää niitä. Israel ei ole käyttänyt ydinaseitaan eikä suuremmin edes uhonnut niin tekevänsä. Iran on uhonnut jo monia vuosia vaikka eivät ole vielä edes onnistuneet kehittämään sitä. Yritys on IAEA:nkin mukaan ollut kova.
Maasta ei tee uskonnollisesti johdettua se, että maassa on "äärimmäisiä uskonnollisia aineksia". Hihhuleita tietysti on myös Israelissa. Ei Israel ole mitenkään poikkeuksellinen maa siinäkään suhteessa.
Poikkeuksellisen Israelista tekee se, että Israel on ollut perustamisestaan lähtien de facto sodassa paljon suurempien naapuriensa (huomaa monikko) kanssa. Vain sodan intensiteetti on vaihdellut (Egyptin ollessa piristävä ja iloinen poikkeus). Tästä syystä täällä rauhallisessa lännessä leimataan Israelin linjaukset helposti sodanlietsonnaksi, epärationaaliseksi, törkeäksi, propagandan levittämiseksi jne. Täällä ei yksinkertaisesti tajuta, että miljoonien ihmisten henki on jatkuvasti hiuskarvasta kiinni.
Olisi ollut parempi jos Israelia ei olisi perustettu. Mutta tätäkin tehtyä on melko vaikea tehdä tekemättömäksi.
USA Sotateollisuus tarvitsee asiakkaita!
Sotateollisuus tarvitsee asiakkaita!
Ainakin yksi kokoomuksen pörssisijoittaja on uutisesta tyytyväinen.
Sijoitukset kun ovat aseteollisuudessa!
Clausewitzin totuus
Vanha Clausewitzin totuus ”sota on politiikan jatke” saattaa olla toteutumassa hyvinkin pian, mikäli Iran ei tule järkiinsä. Iran on jo pitemmän aikaa leikkinyt ”kissaa ja hiirtä” ydinvoima-asialla. Amerikkalaiset ovat ilmeisesti saamassa siitä nyt tarpeekseen. Sääli syyttömiä iranilaisia, jotka joutuvat ja ovat jo joutuneet kärsimään. Presidentti Obama on mies, jonka kanssa ei pelleillä. Tätä iranilaiset eivät tunnu ymmärtävän.
Amerikkalainen Amir Mirzai Hekmati lähti tapaamaan isoäitiään ja sukulaisiaan Iraniin. Tulos: pidätys ja syyte vakoilusta. Kuolemantuomio. TV-uutisissamme ei matkan tarkoituksesta eli sukulaisten tapaamisesta kerrottu sanaakaan. Olisi kyllä ollut syytä kertoa. Tämä episodi tuskin parantaa maiden jo ennestään huonoja välejä.
Iso-Britannian suurlähetystöön tunkeutuminen oli taannoin malliesimerkki siitä, miten Iran suhtautuu kansainväliseen diplomatiaan. Tunkeutuminen suurlähetystöön oli törkeä provokaatio yhtä EU-jäsenmaata kohtaan. Maa ei kunnioita edes perustavaa laatua olevia kansainvälisiä lakeja.
On se kumma
Että harva tuntuu muistavan ahmadinejadin taannoisia lausuntoja. Miksi ihmeessä Iranista tai jostain muusta islamilaisesta tyranniasta yritetään aina väen vängällä vääntää jonkinlainen uhri pahan Israelin ja Yhdysvaltain puristuksessa? Itse he ovat tiensä valinneet.
Miksei Iranilla saisi olla ydinasetta? Siksi koska on suuri riski että ne saakelin kaistapäät käyttäisivät sitä. Mikä kaupunki Euroopassa tai Yhdysvalloissa lentäisi ilmaan? Montako miljoonaa ihmistä?
Munattomat vasuridhimmit Euroopassa myyvät vaikka mummonsa ettei vain tulisi mitään konflikteja. Kuinkahan pitkään tämä kyyristely jatkuu?
Hmm..
"harva tuntuu muistavan ahmadinejadin taannoisia lausuntoja"
Mitä lausuntoja, näitäkö?
"The "Wipe Israel Off The Map" Hoax"
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/119234-iran-uhka-%E2%80%9Dsiksi-usata-k...
niistäpä niistä
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2006:280E:046...
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2005/10/402228/iranin-presiden...
Selvää tekstiä...
ainakin selväjärkisille ihmisille. Niinhän tuo yksi ukko 30-luvullakin eräässä Mein Kampf -kirjassaan jo etukäteen julisti oman missionsa ja tarkan käsikirjoituksenkin siitä, mitä tuleman pitää. Kukaan ei ottanut sitä vakavasti. Chamberlein totesi, että Hitler on mukava ja järkevä mies, jonka kanssa voidaan aina neuvotella.
Kuinkas sitten kävikään.
Niistäpä
Niistä.
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2006/jun/14/post155
http://www.mohammadmossadegh.com/news/rumor-of-the-century/
http://www.juancole.com/2006/05/hitchens-hacker-and-hitchens.html
Sanojen vääntelyä
Jokainen voi kaivaa tuolta netistä omaa kantaansa tukevan tulkinnan. Sanoja voidaan väännellä miten halutaan. Uusnatsitkin tulkitsevat nykyisin, että heidän Führerinsä sanoja ja tekoja on vääristelty ja tulkittu väärin.
Nuo lähdeviitteesi ovat yksittäisten henkilöiden (ehkä Israelilaisvastaisten) tulkintoja ja niitä vastaan on edellä esitetty mm. EU:n virallinen tulkinta. Luottaisin kyllä jälkimmäiseen. Viimekädessä jokaisen oma henkilökohtainen viitekehys ratkaisee, mitä tulkintoja uskoo.
Jos halutaan tuhota jonkin maan hallinto, on kyseessä sama kuin valtion tuhoaminen. Ei kai Ahmadinejadkaan tarkoita koko fyysisen maaperän tuhoamista. Niin hulluksi en häntäkään usko.
Jätän kyllä
niin Maikkarin kun EU:nkin tulkinnan tässä huomiotta, EU on jo pitkään toistellut lähinnä USA:n kantoja, samoin suomalaiset mediat ja melko kritiikittä.
"Toinen teema taas liittyy siihen, miten valtajärjestelmään kytketyt tai sitä hännystelevät tiedotusvälineet ja intellektuellit vääristelevät maailmantapahtumista saamaamme kuvaa suurten valtakeskusten eduksi. Olemme tottuneet liittämään tällaiset vääristymät muihin maihin. Mutta Chomskyn analyyseja yhdysvaltalaisten ja englantilaisten lehtien sotapropagandistisista valheista, olennaisten tietojen pimityksestä ja tarkoituksenmukaista uuskielestä lukiessa tajuaa väistämättä, että syystä tai toisesta nämä samat harhat päätyivät kritiikittä suomalaiseen mediaan."
http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/esipuhe.html
Varmaan aiheellista kritiikkiä
... ainakin osittain tuon USA:n ja EU:n valtapolitiikan suhteen. Sotapropaganda valtapoliittisista lähtökohdista on aina arveluttavaa. Tämä nyt menee kuitenkin jonkin verran asian vierestä.
Iran tässä on tarkastelun kohteena tällä kertaa ja sen ihmisoikeusloukkauksista ja ydinpommihankkeista ovat olleet huolestuneet mm. ihmisoikeusjärjestöt, IAEA jne..., jotka eivät ole suoraan alisteisia suurvaltapolitiikalle.
Tulkittiinpa Ahmadenijadin lausuntoa miten tahansa, niin YK on tunnustanut Israelin nykyisen valtion ja hallinnon, ja jos tämä hallinto (regime) uhataan pyyhkiä pois, niin kyseessä on YK:n peruskirjan vastainen uhkaus. Tämä nyt ei suoranaisesti liity EU:n tai USA:n sotapropagandaan, vaan on objektiivisestikin totta.
Siks' toiseen, jos Ahmadinejadin sanoja on hänen mielestään vääristelty ja tästä on noussut tällainen kansainvälinen kalabaliikki, niin miksi ihmeessä hän ei ole tarkentanut mielipiteitään. Iranhan selvästi kärsii kansainvälisesti tästä lausunnosta. Sen etujen mukaista olisi oikaista mahdollinen väärinkäsitys.
Mitka maat ovat kayttaneet
Mitka maat ovat kayttaneet ydinaseita?
tähän mennessä vain yhdysvallat
..pakottaakseen rauhaan autokratian joka oli tyrannisoinut tyynen meren aluetta vuosikausia. Vaihtoehtona olisi ollut pitkäaikainen maasota joka olisi vaatinut arviolta kahden miljoonan liittoutuneiden sotilaan, ja viidestä kymmeneen miljoonan japanilaisen hengen.
Stoppi on pistettävä joo...
Iranin hulluudelle. Meillä on 30-luvulta esimerkki yhdestä hullusta, jonka annettiin jatkaa peliään liian pitkälle ilman että kukaan reagoi mitenkään. Kuinkas se Chamberlain sanoikaan Münchenistä palattuaan: "Rauha elinajaksemme!". Ei enää Chamberlaineja.
On tietyn tyyppisiä valtioita ja tietyn tyyppisiä valtionjohtajia, joille tepsii vain se yksi ja ainoa keino - valitettavasti. Parempi tehdä se ajoissa, ennenkuin mielettömyys pääsee totaallisesti ryöstäytymään hallinnasta.
Iran on tähän touhuun lähtenyt omasta vapaasta tahdostaan. Se ei ole minkään muun valtion uhri. Se on lähtenyt oma-aloitteisesti leikkiin, joka on ryöstäytymässä käsistä.
Arvaus
Israel toimii USA:n tukemana... ja tekee ilmaiskuja Iraniin keväällä 2012 sotaharjoitusten yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen. Ajan kuluminen ei ole Israelin etu heidän nykypolitiikalla, käytti Israel kovia keinoja tai ei.
Iskut Iraniin vain yhdistävät Iranin kansaa hyökkääjää vastaan kun Iran ottaa Iranin siveleihin kohdistuvien iskujen propagandan hallintonsa tueksi. Myös Iranin tie tulee ilemaan sille tuhoisa...
Iranin sodasta kertovaan tarinaan tulee monta jatko-osaa...Toivon viisautta Israelin ja Iranin päättäjille. Iran on täysin eriluokan ongelma kuin Irak...
Sotia on helppo aloittaa mutta vaikea lopettaa... voittajaa ei tule olemaan tässä tulevassa sodassa.
Iranin öljy kaipaa varastamista
Sitähän tässä ajetaan takaa, juutalaisvaltiot mm USA, Israel ja Iso-Britannia haluavat öljyt.
Jaa voittajia....
Htalk on kyllä nyt hieman pihalla. Voittajia on sodassa ne ketkä tekevät asebisnestä. Unohdettiinko, että jenkithän ostavat nykyään aseita ja jopa sotilaita omasta maastaan firmoista, jotka niitä tarjoavat. Näin voidaan hoitaa valtion kannalta ikävämmät tehtävät, joita ei tarvi raportoida virallisiin asiakirjoihin.
Mietitään vielä näitä aseteollisuuden firmoja: Ne tekevät rahaa eniten, kun on sota. Omistajilla hyvät suhteet virkamiehiin. Kun lasketaan korruption asema maassa, jossa raha on kaiken a ja o, niin ei tarvi olla tähtitieteilijä, että ymmärtää kuinka moni siellä tienaa sodalla.
"Htalk on kyllä nyt hieman pihalla...."
Voittajien puuttumisella tarkoitin maita, jotka alkavat sotia, en ottanut kantaa sotateollisuuden voittoihin...
Mitä tulee USA:n aseteollisuuden ja hallinnon keskinäisiin sidoksiin, Harry S. Truman jäähyväispuheessa otti kantaa tähän varoittaen jälkipolvia jo 1950-luvulla ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä... Historia on osoitanut Harry S. Trumanin olleen oikeassa tässä asiassa...
Mitä tulee Iranin ja Israelin/USA:n väliseen mahdolliseen tulevaan sotaan, niin vain Kiinan riippuvuus Iranin öljystä ja Venänjän pyrkimys ylläpitää asemaansa arabi-maailmassa voivat edesauttaa sitä, että nämä valtiot voisivat toimia sovittelevana osapuolena.
Sovittelijoita tarvitaan varmasti, sillä Iran on täysin eri mittakaavan vastus kuin Irak...
No tuota...
Hyökkäys suvereeniin valtioon on niin suuri asia, että olisi syytä olla vedenpitävät todisteet ydinaseisen kehittämisestä.
Ei sellaisia todisteita kuin oli erään Saddam Husseinin joukkotuhoaseista, joita muuten ei ole vieläkään löytynyt!!!.
Israelista löytyy
Irakista ei koskaan löytynyt joukkotuhoaseita, mutta Israelista kyllä löytyy ydinaseita.
Sieltä kannattaisi aloittaa etsintä! ;-)
Fiksu ihminen...
tajuaa, että kyse ei ole siitä, mitä kenelläkin on, vaan siitä minkälaisten ihmisten hallussa ne ovat, mikä on näiden ihmisten moraali ja mihin niitä aiotaan mahdollisesti käyttää.
Israelin ydinaseesta ei ole sen parempia todisteita kuin Iranin ydinohjelman rauhanomaisuudestakaan. Kumpaakaan ei voida vedenpitävästi todistaa, joten on käytettävä tervettä järkeä.
WWIII on tulossa, mutta sitä ennen hieman kevennystä
Todellisuutemme on Illuusio - Olemme Ikuista Energiaa http://www.youtube.com/watch?v=MJpOtJyj0w8
2012 Maailma Muuttuu: Tietoisuuden Laajentuminen
http://www.youtube.com/watch?v=0Dvo07tQeBw
Rauhan mies
Obama on rauhan asialla, onhan sillä rauhan nobel palkinto plakkarissa.
Kun Iran saa ydinaseen
se myös käyttää sitä. Tämän on Iranin pressa tehnyt jo moneen otteeseen selväksi. Hän uskoo olevansa uusi Mahdi.
Amerikassa on jokaisen
Amerikassa on jokaisen presidentin käytävä oma sotansa - tehtävä oma miehuuskokeensa. Obamalla on nyt näytön paikka, kun vaalit ovat tulossa.
"Savuavia aseita" löytyy aina. Ja jos ei löydy, niitä keksitään, kuten kävi Irakissa.
Harhaista
On todella junttimaisen typerää johdattaa kaikki joko USA:n vaaleihin, öljyyn tai aseteollisuuteen. Ettekö parempaa keksi?
Tästä Iranin ydinohjelmasta, uhittelusta ja jatkuvista kansainvälisen oikeuden törkeistä loukkauksista ovat olleet huolestuneita kaikki maapallon vastuulliset tahot EU:ta ja YK:ta myöten. Ainoita poikkeuksia ovat olleet muutamat epämääräiset valtiot kuten Pohjois-Korea ja Kuuba. Tämäkö on teidän viiteryhmänne?
Warmonger
USA ja Israel pelaavat kovaa / vaarallista peliä, Iran on aivan toisenlainen vastus kuin oli Irak. Tekaistuin syin ollaan taas menossa öljyvarkaisiin, kuten oli asianlaita Irakin kohdalla.
Jos Iranilla ei ole ydinaseohjelmaa, niin sillä olisi siihen täysioikeus tasapainottamaan Lähi - idän ainutta häirikkövaltiota (Israel), jolla on ks. aseita 200 - 300 kpl..
Yhdysvaltojen "rauhaa rakastava" presidentti, joka on pettänyt kaikki aiemmin sille asetetut odotukset, on samanlainen sodanlietsoja, kuin edeltäjäkin.
Mutta pitää muistaa, kaiken takana on Pentagon ja AIPAC - (äärioikeistolainen lobbaus) järjestö jotka ovat sumuttaneet Obamaa.
Pressa peliä..
Aikajana meni näin:
Jenkit ilmoittavat pakotteista.
Israel kertoo iskevänsä vaikka yksin Iraniin.
Jenkit pahoittelevat Israelin puheita.
Obamaa haukutaan kotimaassa Israel petturiksi.
Republikaani ehdokkaat kertovat hyökkäävänsä Iraniin heti kun Israel on uhattu (eli heti?)
Obama kiristää linjaa ja sotilastoimia ei sivuuteta, vannotaan rakkautta Israeliin.
Ja nyt olemme tässä päivässä jolloin Jenkit tekevät mitä Israel haluaa. Maailman mahtavin valtio hyppii kun täysien kaheleiden johtama pieni ydinasemaa haluaa hyökätä toisen kahelimaan kimppuun.
Vaikka Iran tekisi pommin se ei ikinä käyttäisiä sitä, koska heille on varmasti kerrottu jenkkien tuhoavan koko maan. Iran noudattaa ns. Pohjois-Korea puolustusta, eli jos on pommi ei tule "regime change".