Välimerellä kaatuneen Costa Crociere -laivasta on löytynyt jo kuusi ruumista. Vakavan haverin syyksi on paljastumassa yhä vahvemmin varsin turhamainen syy.
Italialainen risteilijävarustamo kertoo kansainvälisille uutistoimistoille, että turman todennäköinen syy oli kapteenin arviointivirhe. Kapteeni on mitä ilmeisimmin halunnut esitellä risteilijää Giglion saaren asukkaille.
Tavan mukaan risteilijä lähestyy rannikkoa ja tervehtii ihmisiä sumutorvillaan. Lehtitietojen mukaan Costa Crociere olisi käynyt Giglion rannalla aiemminkin esittelemässä risteilijää.
Normaalisti risteilijät ohittavat Giglion yli 3 kilometrin päästä.
Viisitoista risteilijällä ollutta ihmistä on edelleen kateissa.

Kommentit
Taloudellisesti suurin katastrofi Titanicin jälkeen
Onnettomuus on Titanicin jälkeen taloudellisesti suurin katastrofi, joka on tapahtunut rauhan aikana. Jonkin verran merenkulkua tuntevana minun on todettava, että aluksen kapteeni on ”seinähullu”. Käsittämätöntä, että tämän tason ”ammattilainen” on päässyt suuren risteilyaluksen päälliköksi.
Alus on kooltaan niin suuri, että sen pelastaminen tuntuu mahdottomalta. Pituudeltaan 291 metrinen ja bruttovetoisuudeltaan 114 500 tonnin alus on liian suuri pelastettavaksi. Giglion saaren asukkaat saavat uuden turistikohteen, joka parantaa varmasti saaren taloutta. Matkailijoita, mm. sukelluksen harrastajia tulee riittämään.
Lisätietoja aluksesta:
http://www.costacruises.co.uk/gb/costa_concordia.html
Tiedä sitten
Mikä on taloudellisesti suurin katastrofi. Estline osti Wasa Kingin vuonna -93, 320 milj. kruunulla ja Estoniaksi nimetty laiva makaa nyt Itämeren pohjassa.
Eihän Costa Concordia ole vielä menetetty. Se nostetaan ja korjataan. Suurempiakin operaatioita on tehty. Kalliiksi tulee, mutta Estonian menetys oli varmasti taloudellisestikin suurempi menetys.
Mitä kapteeniin tulee, niin jokaisessa italialaisessa miehessä asuu pieni Berlusconi. Vähän täytyy laittaa vylliä housunetumukseen.
Laivan ja omistajayhtiön nimet
voisi laittaa oikeisiin asiayhteyksiinsä, kun siellä karilla on edelleenkin laiva nimeltä Costa Concordia.
Kiitos.
Suomessa ei tarvi esitellä,ellei halua kätellä
Sen verran kapeita on väylät.Kapteenin ja yliperämiehen humalatila ei ole vielä tiedossa.Älykkyysosamäärä on.
Entä ympäristö
Koska laiva oli viimeksi bunkrannut öljyä, kuinka paljon sitä on tankeissa? Jos alus vajoaa syvemmälle ja tankit alkavat vuottaa saavat paikalliset syliinsä ympäristöongelman.
Suomessa rakennettu alus.
Suomessa rakennettu alus. Masa Yards ja vuosi 2000, alkuperäinen nimi Costa Atlantica. Näytti tuo perä kovin tutulta, kun noihin aikoihin Masa Yardsin nurkilla paljon liikuin.
Kapteenilla noussut ison ja hienon laivan johtajuus huppuun. Tämä on välimerellisissä Macho-kulttuureissa tavallista, kuten tämänkaltaiset kämmäyksetkin.
Ei pidä paikkaansa
Costa Concordia on rakennettu Italiassa vuonna 2005.
Kiitoksia Phil. Asia on
Kiitoksia Phil. Asia on juuri näin kun kerroit.
Arvelu
Arveluna on esitetty myös, että rannannuolemisen (150m ja 13 solmun nopeus ASU:n mukaan) syynä olisi ollut jonkinlainen tervehdys varustamosta eläkkeelle jääneelle kapteenille.
Aluksen 2000 tonnia polttoainetta suunnitellaan tyhjennettäväksi myös miljökatastrofin välttämiseksi.
miten se nyt olikaan
Olisiko toimittajalla mennyt varustamo ja laiva sekaisin:
"Välimerellä kaatuneen Costa Crociere -laivasta"... huoh.
Laatua ei saa rahalla (vrt. HS) eikä edes ilmaiseksi (US).