Sunnuntai 27.5.2012

Malmössä ammuskeltiin taas – Lehti: 2 loukkaantui

Luotu: 
28.1.2012 11:01

Ruotsissa, Malmössä on varhain lauantaina loukkaantunut kaksi nuorta miestä ammuskelussa, kertoo sanomalehti Sydsvenskan. Lehden mukaan ammuskelu sattui kaupungin keskustassa aamuyöllä.

Kumpikaan uhreista ei loukkaantunut hengenvaarallisesti. 19-vuotias oli saanut osuman varpaaseen ja 22-vuotias osuman jalkaansa. Nuorempi on päässyt jo sairaalasta, mutta 22-vuotias on määrä leikata.

Tapausta tutkitaan nyt murhan yrityksenä. Poliisi on ottanut kiinni 22-vuotiaan miehen epäiltynä ammuskelusta ja häntä vielä lauantaina. Poliisi ei halua ottaa kantaa, miten tapaus liittyy Malmön aiempiin ammuskeluihin.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

A_L

Ruotsi on niin edistynyt ja Eurooppalaistunut.
Missä ovat meidän nuoret sankarimme ?
Ai, että skeittaamassa öisillä reileillä.
Ihme impivaara toi Espookin on...

Asioitaseuraava

Tämä on arkipäivää etelä-Ruotsissa. Yhdeksän selvittämätöntä murhaa kadulla viimeisen vuoden aikana. Eilen sanottiin Ruotsin televisiossa, että Göteborgissa kiinteistötyöntekijät eivät mene tietyille alueille ilman poliisivartiota. Mitä ihmettä Ruotsissa tapahtuu?

Spinnu

Kuinka kerettiläisiä ajatuksia, että monikulttuurisuus ei olekaan suuri rikkaus ja voimavara, innovatiivisuuden lähde, onni ja autuus.

Toistakaa nyt kaikki 10 kertaa perässä:
"Monikulttuurisuus on suuri rikkaus ja voimavara"

...ja lisäksi tarvitaan lehdistöltä ja puolueiden johdolta syvää paheksuntaa rasismia vastaan, ja valtaväestölle lisää suvaitsevaisuuskoulutusta. Nih!

tulevaisuuden profeetta

Meille on tuoda tätä samaa väkivaltaporukkaa kuin mitä Ruotsiin on otettu? Ilmeisesti vasta sitten kun itte saa kuulan kehoonsa, voi lamppu aivoissa syttyä. Toivottavasti Thorssille ei näin käy.