Kansainvälisissä tiedotusvälineissä leviää taas tietoja Itämerestä löytyneestä mystisestä esineestä. CNN kertoo tapauksesta uutena asiana tuoreessa artikkelissaan, mutta Ruotsissa ja Suomessa mystisestä esineestä raportoitiin jo heinäkuussa 2011.
Ruotsalaisen aarteenetsijän Peter Lindbergin johtama ryhmä löysi Suomen ja Ruotsin väliseltä meriosuudelta 87 metrin syvyydestä jättimäisen kiekon, jonka halkaisija on 60 metriä. Mitä ilmeisimmin esimerkiksi CNN ja Daily Mail kertovat nyt tästä samasta esineestä.
UFO-piireissä löydöstä on innostuttu ja esineen on epäilty olevan lentävä lautanen. Toistaiseksi ei ole selvillä, mikä esine on, vai onko kyseessä vain maakerrostuma.

Kommentit
Tottakai se on lentävä lautanen
Nyt on äkkiä nostettava se ylös ja vietävä lappiin revontulien alle turistipyydykseksi.
Olisihan se aivan toista kuin kadonnut arkki tai musta kivi.
Tästä tulee miljardipisness ja Suomi lähtee rakettimaiseen nousuun, tämä on se uusi Nokia, jota on pitkään odotettu.
Laivoihin lasipohjat tai syvyyskamerat
Ja turistit tutkimaan viikinkiajan vedenalaista "Guggenheim from outher space" ilmiötä.
Vedätys
Etsintäfirman tiedotteessa todetaan vaivihkaa että nyt olisi kiinnostuneiden mahdollisuus päästä myös sijoittamaan yritykseen...
-----------
http://oceanexplorer.se/
We are also looking for investors who are interested in the object and can see the potential value.
For more information about investment please contact us.
Ihmettelen taas!
Kun tiedetään, että maailmalla on miljoonittain ihmisiä, jotka uskovat ufoihin vuorenvarmasti vaikka ilman todisteita ja miljoonittain niitä, jotka haluavat todisteita ja kaikkia muita siltä väliltä, miksi emme tao tätä asiaa turismiksi?
Joku Loch Nessin hirviökin on vetänyt ihmisiä satoja vuosia, vaikka mitään ei ole edes näkyvissä. Nyt meillä on edes lukemia mittalaitteissa.
Antakaa heidän tuoda tänne rahansa, tietonsa ja tutkimusvälineensä!
Valtava mahdollisuus
Jos se osoittautuu kiveksi, vähän samanlaiseksi kuin se,
joka tunkeutui Costa Concordian ruumaan, niin väitetään,
että se on kivettynyt alien warcraft.
Aivan kuin kivettynyt dinosauruksen pesä alkioineen, joita löydettiin jokin aika sitten.
Hyvät kuvat edellisessä
Hyvät kuvat edellisessä uutisessa. Jos se todellä olisikin UFO, niin jutuisimme aika lailla muuttamaan käsityksiämme maailmankaikkeudesta ja meistä itsestämme. Olemmeko vielä valmiita siihen? Ehkä on parasta julistaa kohde sotilasalueeksi ja unohtaa koko juttu. Luotamme tässä asiassa hallituksen harkintaan.
Puoli vuotta
" niin jutuisimme aika lailla muuttamaan käsityksiämme maailmankaikkeudesta"
Eiköhän maan ulkopuolisen elämän mahdollisuutta pidetä jo sen verran todennäköisenä ettei nyt ihan koko maailma siitä sekaisin menisi vaikka varmistus asialle tulisi, mutta tästä sitä tuskin saadaan.
Puoli vuotta mennyt ja ei ole mitään muuta annettavaa kuin samat kuvat niin tuskimpa sieltä mitään mullistavaa löydettiin.
Sukeltajat
olkaa sitten varovaisia siellä. Varokaa niitä semmoisia ryppyisiä suuria kotiloita, jotka avautuvat kun niiden lähelle menee. Sieltä se alieni tulee, liimautuu naamaan kiinni ja munii munansa vatsaanne. Sieltä se syöksyy ulos seuraavalla lounastauolla. Sen jälkeen niistä ei enää koskaan pääse eroon.
Löydöstä on vaikea sanoa mitään
Mutta ilman ulkopuolisten apua,me koputtelisimme,vielä kiviä.Sotilaallisesti ja poliittisesti,tosiasioita ei voida tunnustaa.
Totta
Olisimme vieläkin siperiassa koko kansa maksamassa korvauksia vuosien 1939-1945 rikoksista.
Ihan selvästi
Natsien salainen avaruusraketti.
Itse asiassa
kyseessä saattaa olla sama alus, jolla natsit yrittivät paeta kuuhun. Tästä kerrotaan uudessa elokuvassa http://www.ironsky.net/site/
Elokuva ei pidä täysin paikkaansa. Todellisuudessa alukseen tuli vika, se putosi Itämereen ja natsit joutuivat pakenemaan USA:han, jossa he käynnistivät 1960 -luvulla mm. maailman ruokastandardi -hankkeen "Codex Alimentarius", WTO:n, IMF:n sekä jatkoivat sodan aikana aloittamiaan geenimuuntelukokeita.
Tähtiportti
Muinaisten teknologiaa. Liekkö tämä löytö se legendaksi luultu, halkaisijaltaan 60 metrin tähtiportti?
Hanebu
Näyttää olevan selvästi saksalaisten sodan aikana kehittelemä Hanebu...
http://www.youtube.com/watch?v=cxwirIARwqQ&feature=related
UPV
Kyseessä on kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen komentopaikka:
1960 – luvun suomalaisen muotoilun ikoni, moderni Futuro-jalasmökki.
kansalainen Jake
Puusilmät :F
tunnistukseen menee 0,2 sek, ihan saletti Millenium Falcon.
Se eettisesti hajamielinen kapteeni ja mylvimällä kommunikoiva perämies lienevät laukaisseet komento-osan irti ennen pintaan syöksyä.
Jos otti kuitenkin ohraleipä, niin joltain hentoluisemmalta miehistön jäseneltä saattaa löytyä Lapponia-korun Planetoid Valleys kaulaketju...
ps. toi runko menee kuitenkin johonkin Åh-venanmaan juku-juku -maahan näytille, joten ne varppikoneet vois ehkä lähtee halavalla...
pps. jos ei ahvenanmeren rajat riitä vaatimaan tota meille, niin taitaa olla YH:n paikka.
Alus voi olla Star Wreck
Kapteeni Pirkin alus oliko se PotkuStartti, jolla hän syöksyi planeetan pinnalle ja oli ajautunut ajassa olisiko ollut yksitoistatuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Jokin meni silti vikaan "mikä ei kyllä ole yllätys" kun se jäätikkö suli mihin androidi ohjelmoi sitten itsenä takaisin heräämään oikeaan aikaan ja mitään ei sitten olisi oikeastaan tapahtunutkaan.
Ruotsalainen aarteenetsijä kun ...
... viimeksi ne etsi sukellusvenettä Tukholman saaristosta. Oli kuulemma varma tieto ja Ruotsin armejan huipputiimi löysi loppujen lopuksi vanhan Jenkki jääkaapin mikä oli uponnut mereen !
Millenium Falcon
Chewbacca ui Ahvenanmaalle ja perusti sivilisaation.