Sunnuntai 27.5.2012

Wikileaks-uhkaus: ”Jaaha”, vastaa Carl Bildt

Luotu: 
22.2.2012 18:32
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ei ole huolissaan Wikileaks-uhkauksesta.

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt on saanut uhkauksen Wikileaks-järjestöltä, kertoo ruotsalainen Expressen.

Lehden mukaan Wikileaksin korkea-arvoinen taho aikoo julkaista Carl Bildtistä tietoja, jotka lopettavan hänen poliittisen uransa.  Expressen kertoo, että uran tuhoava tieto olisi todiste Bildtin yhteyksistä amerikkalaisiin vakoilijoihin 1970-luvulla.

Wikileaksin hallussa kerrotaan olevan dokumentteja, joiden mukaan Yhdysvallat käytti Bildtiä tietolähteenään vuodesta 1973 eteenpäin. Bildtin väitetään välittäneen amerikkalaisille salaista tietoa ja rikkoneen näin Ruotsin lakia.

Bildtin vastainen kampanja on osa Wikileaksin toimintasuunnitelmaa, joka on tarkoitus käynnistää, jos sivuston nokkamies Julian Assange luovutetaan Ruotsiin vastaamaan seksuaalirikossyytteisiin.

Assange on tällä hetkellä pidätettynä Englannissa, jonka korkein oikeus käsittelee hänen valitustaan. Kaikki alemmat tuomioistuimet Britanniassa ovat päätyneet tulokseen, että Assange tulee luovuttaa Ruotsiin.

Korkeimman oikeuden ratkaisua luovuttamisesta odotetaan tänä keväänä.

Ulkoministeri Carl Bildt ei halunnut antaa virallista kommenttia asiaan vielä tänään, mutta kommentoi lyhytsanaisesti uhkausta blogissaan.

- Jaaha. Nyt sitten odotellaan, että nämä dokumentit julkaistaan. Ne kyllä osoittavat tämän "mustamaalauskampanja" vääräksi, Bildt kirjoittaa.

Lue Expressenin juttu täältä. Carl Bildtin blogi täällä.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Penttijuhani

työtä, joka on - omalla tavallaan - hyödyllistä monin tavoin ja monille tahoille. Joskus hän käyttäytyy kuin koulupoika, joka on juuri oppinut lukemaan ja uskoo kaikkea, mitä seisoo nenän alle työnnetyllä paperilla.

Juttu nyt on, että kuka tahansa voi kirjoittaa paperille mitä tahansa; ei kaikkea pidä ottaa todesta, ei edes värillisten leimojen kanssa. Myös Assangen oma juttu "raiskauksesta" Ruotsissa on naurettavaa hölynpölyä, ei kunniaksi Ruotsille. Tyhmää se vain on, jos siihen liittää "kiristäviä uhkauksia" ministeri Bildtiä vastaan.

Ruotsilla oli erikoinen asemansa Kylmässä sodassa. Sen koko valtio, ja etenkin Demarit, olivat usein (kuin) "USA:n agentteja," ml. Suomea koskevissa asioissa. Carl Bildtiä diskreditoitiin tässä yhteydessä harkitusti, ml. tunnettuna Olof Palmen sekä vastustajana että kaverina, ja näin kymmeniä vuosia. Jotenkin naurettavaa, että Ruotsin lehdet ottavat tämän humpuukin todesta. Eivätkö ne todella "tiedä paremmin?"

Tom B

Nykyisin on varsin hyvin tiedossa, että Kylmän Sodan aikana USA oli antanut Ruotsin hallituksille takeet Ruotsin itsenäsyydestä. Myös Palme tiesi tämän vaikka esiintyikin erittäin USA:n vastaisesti. Ruotsin puolustuvoimat ja turvallisuuspalvelu tekivät hyvin läheistä yhteistyötä ja tekevät varmasti sitä myös tänään. Uutinen on samaa tasoa kuin jos paljastettaisiin, että suomalaisilla oli niin sanottuja "kotiryssiä" jotka olivat KGB:n asiamiehiä.

luuserius

On maineensa ja uskottavuutensa menettänyt jo aikaa sitten. Tätä mieltä on moni ruotsalainenkin. Bildtiä voisi kuvailla Suomen Stubiksi, tosin astetta vaarallisemmaksi. Bildt kun ei ole naivi, eikä puhu ohi suunsa.
Varmasti on sellaista tietoa, joka lopettaisi poliittisen uran. Uskottavuus on mennyt jo aikaa sitten.

Koba

"Ruotsin puolustuvoimat ja turvallisuuspalvelu tekivät hyvin läheistä yhteistyötä Naton kanssa ja tekevät varmasti sitä myös tänään."
Näin on. Samoin Ruotsilla on todellinen Nato-optio eli tiukan paikan tullen Ruotsi pääsee nopeasti Natoon.
Suomi taas ei, koska Suomelle ei ole olemassa mitään Nato optiota.
Tämähän paljastui Wikileaks-vuotojen yhteydessä.
Vakuutustahan ei voi ottaa enää silloin, kun vahinko on jo tapahtunut.