Euroalueen velkakriisin keskiössä on tänään Hollanti. Maan pääministerin Mark Rutten odotetaan luopuvan tänään tehtävästään hallituskriisin vuoksi, kertovat brittilehdet.
Hollannin hallituksen budjettineuvottelut kaatuivat viikonloppuna. Populistipoliitikko Geert Wilders marssi ulos neuvotteluista vastalauseena EU:n vaatimille 16 miljardin leikkauksille.
Luottoluokitusyhtiö Fitch on varoittanut Hollannin mahdollisesti menettävän parhaan AAA-luottoluokituksensa, jos vaadittuja säästöjä ei tehdä. The Guardian muistuttaa, että AAA-maita on euroalueella enää neljä, ja vastaisuudessa kolme, mikäli Hollanti menettää statuksen.
Pääministeri Rutten odotetaankin järjestävän tänään hätäkokouksen, jossa hän ilmoittaa väistymisestään. Wildersin ulosmarssin myötä Ruttella ei enää ole tämän johtaman Vapauspuolueen tukea. Rutte on myöntänyt, että uudet vaalit ovat looginen jatko tilanteelle.


Kommentit
En nyt halua ketään
En nyt halua ketään huolestuttaa, mutta Hollanti on luettu harvalukuisten maksajien joukkoon eurooppalaisessa rahanjaossa.
Ei huolta - tehdään vaan niin kuin Isot Pojat määrää
Enemmistö Suomalaisista on valinnut maallemme hallituksen, joka pitää niskalenkein ja täysin vakuuksin huolta meidän yhteisestä huomisesta.
Sananvapautta puolustava media kivittää kyllä vääräuskoiset, jotka eivät halua kantaa vastuuta...
(...Saksan ja Ranskan pankeista...)...
"...eurooppalaisessa rahanjaossa.."
Meillä sitä kutsutaan vastuunkantamiseksi:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/mita-lukuja-nain-kreikan-armeija-on-t...
Ja korot ovat taas nousussa, joten me tienataan tällä:
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/04/23/velkakriisin-vanhat-vaiv...
Pieniä ongelmia tosin voi olla, kun kirjoitetaan, että:
"...Ovatko muut eurovaltiot sellaisia luotettavia ja vilpittömiä sopimuskumppaneita, jollaisten kanssa on paikallaan allekirjoittaa korkovaikutuksineen ensi alkuun 25 miljardin euron pääomalupaus pahaa aavistamatta ja hyvässä uskossa? ..."
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/04/22/naitakaan-yllatyksia-ev...
No, onneksi tilanne on rauhoittumassa, koska Etelän maiden ihmiset viettävät kesää, eikä silloin ole koskaan ollut mukavaa miettiä taloutta tai politiikkaa...
”Politiikka on kompromissien taidetta”
Pääministerimme on todennut julkisuudessa, että politiikan tekeminen on ”kivaa” ja valtiovarainministerimme taas on todennut julkisuudessa, että ”politiikka on kompromissien taidetta”. Hän kävi nyt viimeksi ”taiteilemassa” Washingtonissa, josta tuloksena on tulossa 3800 miljoonan euron lisävastuut suomalaisille ”tönkkösuolatuille” veronmaksajille. Yhdysvallat ja Kanada eivät lähteneet tähän IMF:n palomuuriin mukaan.
Kaikesta tästä olisi aikanaan selvitty yksinkertaisesti ilmoittamalla EU/EMU:n ”silmäätekeville”, että Suomi noudattaa Lissabonin sopimuksen 125. artiklaa ja sillä siisti.
Kataisen paikka iskeä
Jyrkillä on oiva tilaisuus ilmoittaa Suomen kantavan ilomielin lisävastuut euro-kriisissä, mikäli Hollanti menettää AAA-luokituksen. Suomessa harjoitetaan tulevaisuudessakin vastuullista EU-politiikkaa, jota eivät populisti-poliitikot kykene horjuttamaan.
Näpit irti Hollannista EU!
EU-n määräysten määrässä ei tule loppua. Kataisen VPK on aina valmiustilassa huolehtimaan syttyvistä kriiseistä. Ne sammutetaan rahalla, ja sitä Suomessa piisaa.Kovalla kiireellä pohditaan mitä vielä löytyy verotettavaa uutta. Tai elääkö yksikin vanhus liian kauan jne.?