Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Botnia-seteli aiheuttaa sekaannusta Argentiinassa

Botnia-seteli aiheuttaa sekaannusta Argentiinassa
Julkaistu: 28.1.2008 20:43
Argentiinassa on ollut kaksi ja puoli viikkoa liikkeellä suuri määrä valuuttaa, johon on leimattu sanat “Fuera Botnia” sekä sanojen väliin musta käsi. Poistu Botnia -viestiä levittävät setelit lähtivät levitykseen kaksi ja puoli viikkoa sitten Gualeguaychún kaupungista, kun siellä olivat alkamassa maan kuuluisimmat karnevaalit.
Karnevaalijuhlaan saapuu paljon matkailijoita koko Argentiinasta. Rajajoki Uruguayn rannalla oleva juhlapaikka tunnetaan maassa myös Botnia-vastaisen kampanjoinnin keskuspaikkana.

Kun Gualeguyachún seudun pankkeihin alkoi virrata suuri määrä sadan, viidenkymmenen, kahdenkymmenen ja viiden peson setelejä, joissa oli Fuera Botnia -merkintä, pankkivirkailijat olivat ihmeissään. Pankeissa setelejä ja niiden sentti kertaa neljä senttiä -kokoisia merkintöjä tutkittiin tarkkaan.

Setelit todettiin aidoiksi mutta kuitenkin maksuvälineinä laittomiksi. Syyksi katteettomuuteen kerrottiin, että Argentiinan keskuspankin normien mukaan suuren maksuvälinemäärän tahallinen vahingoittaminen johtaa setelien mitätöimiseen.

Uutinen Botnia-seteleistä ja niiden laittomuudesta levisi Argentiinan tiedotusvälineissä välittömästi koko maahan. Se huolestutti varsinkin kauppiaita, joista monet alunperinkin olivat kieltäytyneet vastaanottamasta protestirahaa.

Argentiinan keskuspankki selvensi kuitenkin pian tilannetta kertomalla, että paikallispankkien ja tiedotusvälineiden tulkinta oli virheellinen. Rahalaitoksen mukaan seteleihin leimattu mielenilmaisu ei vaikeuttanut maksuvälineiden tunnistamista ja leimaraha olikin käypää valuuttaa.

Keskuspankin viesti ei päätynyt yhtä laajaan levitykseen kuin alkuperäinen uutinen leimattujen setelien nolla-arvosta. Niinpä monissa argentiinalaisliikkeissä edelleen kieltäydytään vastaanottamasta Botnia-valuuttaa. Niissä on jopa esillä protestirahasta kertovia kirjallisia varoituksia.

Nimettöminä tiedotusvälineissä esiintyneet leimarahan nuoret levittäjät sanovat: “Haluamme luovuuden avulla pitää Botnia-teemaa esillä tiedotusvälineissä, sen lisäksi että jatkamme tiesulkujen ylläpitoa”.

Vaikka Argentiinan keskuspankki hyväksyy Botnia-valuutan, pankki sanoo silti, että se voi ryhtyä toimiin niitä henkilöitä kohtaan, jotka lisämerkinnöin vaikeuttavat setelien käyttöä.

 
Erkki Siirilä, Buenos Aires
Erkki Siirilä, Buenos Aires
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Yritykset: Metsä-Botnia
Paikat: Argentiina
 
 
 
 

Mainio keksintö

Seteleihin voi siis kirjoitella mainoksia niin kuin maitotölkkeihinkin. Jälleen on luotu uusi media.

Ehkäpä EKP alkaa myymään virallisesti mainostilaa euroseteleihin. Keräilijät saavat lähes filateelisen uuden kohteen vaihtuvien mainostajien myötä ja EKP saa rahaa.

Mainosrahoitteinen raha olisi todella hyvä innovaatio. Ehkäpä presidenttiehdokkaiden kuvat ja numerot voisi olla seteleissä.

Uskoisin, että Botnia-seteleistä voi tulla keräilykohteita. Olisi hyvä, jos olisi jossain myös kuva niistä.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely