Sunnuntai 27.5.2012

Tanskalaiset pelkäävät uutta Muhammed-kriisiä

Luotu: 
13.2.2008 18:27
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Useat tanskalaislehdet julkaisivat keskiviikkona uudelleen kahden vuoden takaiset Muhammed-pilapiirrokset. Lehtien rintamaa pidetään protestina pilapiirrosten tekijän saamia tappouhkauksia vastaan.

Tanskassa varaudutaan uuteen Muhammed-kriisiin tiistaisten murha-aikeiden jälkeen, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SR. Jyllands-Posten-lehdessä syksyllä 2005 julkaistun Muhammad-hahmon piirtäjä Kurt Westergaard uhattiin tiistaina tappaa.

Keskiviikkona 17 tanskalaislehteä julkaisivat uusia Muhammed-karikatyyreja. Julkaisu oli protesti suunnitelmille surmata piirroksen tekijä. Tanskan ulkoministeriö seuraa tarkkaan tapahtumien kehittymistä.

"Hänet aiotaa murhata piirroksen vuoksi. Murhaajan jahtaamana loppuelämänsä. Piirtäjä tullaan tappamaan", siinä muutamia suurten tanskalaislehtien keskiviikkoaamun otsikoista.

Tanskalaiset pidättävät hengitystään, koska hyvässä muistissa ovat vielä Syyrian, Iranin ja Libanonin palavat Tanskan suurlähetystöt kahden vuoden takaa.
Politiken, Berlingske Tidende, BT, Ekstra Bladet ja Jyllands-Posten julkaisivat nyt pommipiirroksen uudelleen. Politiken-lehti sanoi pääkirjoituksessaan, että tiedot murha-aikeista olivat järkyttäviä ja huolestuttavia.

– Suunnitelmat surmata Kurt Westergaard eivät ole hyökkäys vain Westergaardia vaan myös demokraattista kulttuuriamme vastaan, lehti kirjoitti.
Politikenin mukaan Jyllands-Posten ansaitsee varauksettoman solidaarisuuden kun sitä uhataan terrorilla – riippumatta siitä käyttikö lehti aikanaan sananvapautta viisaasti.

– Siksi Politiken tänään julkaisee piirroksen, vaikka emme missään vaiheessa ole suhtautuneet suopeasti Jyllands-Postenin provokaatioon.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Tanskalaisille ei ensimmäinen kierros riittänyt. Tarvitsevat taas Pohjoismaiden tukea, kun omat konsulaatit ja lähetystöt palavat iloisella liekillä kolmansissa maissa.

Tanskassa varmaan ei ole uskonrauhalainsäädäntöä tai sitten yleiset syyttäjät ja oikeuskansleri nukkuvat.

Risto Aallonharja

Kyllä meän Matti ja Tarja tietää kuinka asia hoidetaan: no kaukohaleilla tietenkin, anteeksipyytelyllä ja toiveajattelulla.

Se on helppoa se, näiden täysin vastakkaisten maailmojen yhdistäminen. Riittää, että asia on kuviteltavissa ja 'däng' maailma on just sellainen kuin pitää ollakin, että kaikilla on suut täynnä naurua ja karkkia.

jaakkookojo

Uskonto ei vanhene. Ajatelkaa, jo lapset kastetaan uskoon. Lapsille opetetaan oma usko, ja idän ja lännen välillä on vallinnut aina juopa. Vaikka Jumala on vanhempi kuin Muhammed, ei se estä kiihkoilemasta. Ajatelkaa Euroopan historiaa ja ristiretkiä jo ennen Keski-aikaa. Aina on oltu vastakkain muslimien kanssa. Jo Karjalan vaakunan kuviot sen todistavat. Kristitytkin kahinoivat keskenään. Nykyään ja viime vuosikymmeninä asiat ovat vain kärjistyneet. Muistattehan Salman Rushdien. Hän on muslimi, mutta sai muslimien tappouhkauksen. Kirjailijan asema on aina ollut kriittinen. Kirjoittaako politiikan mukaan vai totuuden ? Vankileirien saaristo on tästä esimerkkinä. Kertomus pakkotyöleiriltä Stalinin aikaan. Kirjailijan on todella punnittava, mitä kirjoittaa, ja sama koskee koko journalismia. Sananvapaus ei ole tosiasia.
http://kotisivu.lumonetti.fi/kojojaa

tapio_o_neva

Markkinatalouteen kuuluu tulosvastuu irtonumeromyynnistä. Ellei irtonumeromyynti edisty mainostajia miellyttävällä tavalla, on otsikoitava virheellisemmin tai lisättävä kiinnostavuutta yhä hulvattomammilla aiheilla.

Tulosvastuu eli "tuloksen tekeminen" edellyttää tuloksellisuudesta luopumista.

tapio_o_neva

"Hänet aiotaa murhata piirroksen vuoksi. Murhaajan jahtaamana loppuelämänsä. Piirtäjä tullaan tappamaan".

Tanska on NATO-maa ja Yhdysvaltain ydinasevarjo suojelee piirtäviä taiteilijoita. Jos nyt NATO-maassa murhataan yksi pilapiirtäjä tai entinen KGB:n agentti niin kyseessä on jonkinlainen tilastovirhe suuressa mittakaavassa.

Uskoisin, että tanskalaiset jumalanpilkkaajat olisivat parhaassa turvassa Venäjällä, missä turvallisuus voitaisiin järjestää objektiivisesti paljoa uhkailijoiden yksityisyyden suojaan vedoten. Venäjällähän kuvernöörejä ja oligarkkeja jne. joudutaan suojaamaan jatkuvasti kansalaispalautteelta.

On kallista suojella montaa henkilöä, koska jatkuva suojelu yhdellä poliisilla tai vartijalla on keskeytymätön viisivuorotyö.

Uskoisin, että Tanskaan kannattaisi valita virallinen jumalanpilkkaaja, jolloin valtiovarainministeriö säästäisi rahaa suojelemalla vain yhtä henkilöä.

Kun piirtäjiä ei saada Allahin edessä vastuuseen teoistaan, on tuloksena tietenkin seuraavaksi se, että päätoimittajat joutuvat vastuuseen avunannosta uskonrauhan häiritsemiseen, jolloin ollaan taas siinä tilanteessa, että yhdestä pilakuvasta tulee kallis vuosikymmenien suojeluprojekti piirtäjän osalta.

Tanskan opetusministeriön kannattaisi perustaa lehti, joka omistautuisi pääasiassa Muhammedin pilkkaamiselle, koska nähtävissä on nyt se, että kun pilapiirtäjää ei saada vastuuseen, on seuraavana tulilinjalla julkaisseiden lehtien päätoimittajat.

Palkkaamalla virallinen Muhammedin pilkkaaja ja yksi lehti, joka omistautuu asialle, voidaan myös pilkkaamisen suojaaminen järjestää kustannustehokkaimmin.

Markkinatalousmaissa pilkkaamisen voisi myös ulkoistaa: antaa jollekin vapaa-ajattelijoiden yhdistykselle, joka ryhtyisi julkaisemaan jatkuvasti hard corea, joka saa rauhallisenkin muslimin hermostumaan.

peternorth

Jos joku taho Tanskassa tehtailisi vaikka nyt päivittäinkin piirroksia Muhammedista, niin täällä jouduttaisiin lisäämään pääministerin avustajien määrää. Kokopäiväisiä anteeksipyytelykirjeiden ja soittelijoiden vakansseja olisi haussa välittömästi.

tapio_o_neva

Muutetaan uskonrauhan rikkomista kieltäviä lakipykäliä siten, että yhdestä iltapäivälehden lööpistä piirtäjä ja kuvan levittäjä voidaan ottaa Ratakadulle kuukausien kolmannen asteen kuulemiseen ilman käräjäoikeuden vangitsemismääräystä ja parhaille pilapiirtäjille tarjotaan joko kuntoloma Siperiaan tai rantaloma Guantanamoon seuraavalla CIA:n business class lennolla.

Luulisi, että taivaallisten pilkkaaminen rajoittuisi grafittiin alikulkutunneleissa.

Oikeastaan mallia voisi ottaa 1930-luvun kommunistilaeista tai siitä, miten tehokkaasti talvisodan alla epäilyttävät kerättiin talteen.

tapio_o_neva

Jos Tanskassa valitsisi sharia, vallitsisi siellä myös rauha: vapaamieliset eivät saisi enää ahdistella ja piinata ahdasmielisiä. Sodissa on kysymys vain ja ainoastaan siitä, mikä tarjolla olevista rauhoista valitaan ja kenellä on oikeus saada pysyä rauhallisena.

Markkinavoima

"16.2.2006 klo 14:39 Suomen pääministeri Matti Vanhanen pyysi sekä omasta että koko maan hallituksen puolesta anteeksi profeetta Muhammedista tehtyjen pilakuvien julkaisua verkossa. Kyseessä oli Helsingin Sanomien mukaan Vanhasen oma päätös.

Pieni kansallismielinen järjestö nimeltä Suomen Sisu julkaisi islamistisissa maissa paljon paheksuntaa aiheuttaneet kuvat verkkosivuillaan."

Alkuperäisen artikkelin lukeneena tiedän, että sisältö ei ollut luokkaava, vaan satiirinen ja asiaa monipuolisesti valoittava. Seuranneessa kriisissä ja erityisesti Suomen hallituksen ja presidentin toimesta alleviivatusti Tanska jätettiin yksin ja maailmalle näytettiin suomalainen rähmällään olon taito.

Entä jos tapahtuisi sellainen epätodennäköinen ryhtiliike, että pohjoismaiset lehdet ja julkaisut, suomalaiset siinä mukana, lähtisivät julkaisemaan kuvia tanskalaisten tueksi?

Pyytäisikö Vanhanen, entinen Euroopan presidentti, nyt taas anteeksi?

Suorittaisiko Vanhanen ja Halonen taas Canossan matkan Henrik IV:n mallin mukaan, nyt imaamien viittojen liepeitä suudellen?

Vai onko hallitus jo ennakolta kieltänyt lehtiä ryhtymästä sellaiseen? Miten on Uusi Suomi?

Minusta sanavapaus ja islamistien terroriteoilla uhkailun ja kiusaamisen vastapainoksi tarvittaan yhteinen rintama. Kun uhkaajalta ja kiusaajalta pyydetään anteeksi, on uhkaaja voittanut. Jos taas saamme tarpeeksi uhmaajia rintamaan, niin uhkaaja ja kiusaaja menettää kykynsä kohdistaa tekonsa yhteen uhriin, eikä pääse tavoitteeseensa.

Lupaan tilata sen suomalaisen lehden vuodeksi joka lähtee tanskalaisten tueksi!

tapio_o_neva

Minusta kaikki tanskalaispiirrokset ovat mauttomia, tyylittömiä ja huonolla maulla tehtyjä rääpäisyjä, missä näkyy kiire ja sarjatuotanto.

Hyvää islamin kritiikkiä eivät osaa tehdä Jahvesta erkaantuneet sosialidemokraatit eivätkä konsumeristiliberaalit, vaan muslimit itse, sellaiset kuin Salma Rushie.

Suomessa aikoinaan Neuvostoliiton ulkomaanedustustot eivät lainkaan välittäneet Yhdysvaltain "Problems of Communism"-julkaisusta, koska ne eivät iskeneet venäläiseen tajuntaan. Sen sijaan ne olivat kauhuissaan Russkaja Mysl-lehdestä, jonka olivat toimittaneet venäläisemigrantit. Mammonan agentit eivät osaa käydä psykologsita sotaa oikein.

Teologisesti arvaisin, että tehokkainta moraalista sodankäyntiä uskonoppineita vastaan voisi olla kylvää epäilyksiä nykyisiä tulkintoja kohtaan eikä tyrmätä Muhammedia.

Kirjan kansat: juutalaiset, kristityt ja islamilaiset kannattaa saada epäilemään nykytulkintoja ensiksi, jolloin uskonnot joutuvat käymistilaan.

Jumalattomilla tanskalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta pärjätä islamilaisessa teologiassa rääpäisyillään, koska islam on jotain sellaista, mikä ei ole koskaan kokenut varsinaista uskonpuhdistusta eikä vastauskonpuhdistusta.

Ruotsalaisilla sosialidemokraateilla on fiksumpi ote: pannaan imaamit ruotsalaiseen kouluun ja kasvatetaan heistä sosialidemokraatteja.

Tanskan onnetonta politiikka osoittaa, miten kristillisdemokraattisen pyhäkoulupojat ovat vieraantuneet itsekin Jahvesta ja Allahista.

ottis

Nythän Uusi Suomikin on julkaissut nämä kuvat kun ne tuossa uutisen kuvassa näkyy.
Mielestäni Vanhasen tulisi pyytää taas anteeksi.

EdisPearl

Profeetta Muhammed ei suinkaan ole ainoa tuohon uskontoon liittyvä profeetta.

Olemassa ovat myös Iranissa vähemmistönä ja vainottuina elävät Iranin kansalaiset, jotka taas uskovat profeetta Bahai'Ullahiin.

Muhammedin kannattajat vainoavat heitä, joten jos he haluavat asua kotimaassaan, he eivät voi turvallisin mielin uskoa ja varsinkaan näyttää uskoansa näille profeetta Muhammedin kannattajille.

Heistä erittäin suurin osa onkin joutunut muuttamaan pois kotimaastaan, silloisesta Persiasta, jonka aikana tämäkin uskonto hyväksyttiin.

Tässä uskonnossa muuten naiset ovat aivan tasavertaisia miehiin nähden, eikä naisten tarvitse naamioitua mihinkään huiveihin tms.

Tuomitsen erittäin vakavalla tavalla näiden Muhammed Islamilaisten kaikki elkeet ja toimet.

Mikäli he todella uskovat noin sokeasti profeettaansa, niin kannattaa aloittaa se uskonnon opettelu sieltä päästä koraania, jossa sanotaan, että kaikkia ihmisiä (myös naisia) tulee kunnioittaa ja kohdella hyvin.

Ei koraanissa mainita lainkaan tuollaisia keinoja, joita jotkut koko kirjan täysin väärin ymmärtäneet "ukot" nyt yrittävät painaa päälle!

Koraani arvostaa ja haluaa rauhaa ja ihmisten kunnioittamista.

Jotkut alkeelliset maallikot ovat vääntäneet siitä omia versioitaan, mutta ne ovat vääriä. Ei Muhammed sellaista halunnut eikä tarkoittanut!

Ei ole mitään tarvetta perustaa Suomeen mitään valtion rahoilla maksettua Imaamikoulutusta.

Tuskin kukaan suomalainenkaan edellyttää vaikkapa Algeriaan muuttaessaan, että hän haluaa nyt evankelisluterilaisen pappiskoulutuksen täällä.......

-EP-

rovion

Itse KRP:n kuulusteluissa mokomista kuvista istuneena, en voi muuta kuin halveksia näitä "pakistoja" ja "tapionevoja". Vai äärimmilleen vietyä anarkiaa ja uskonrauhan rikkomista? Muslimeita vastaan minulle ei ole mitään - niin kauan kuin harjoittavat loputonta kinaa aiheuttavaa uskontoaan omissa maissaan. Ja jos harjoittavat täällä, harjoittakoot niin kuin tataarit ovat vuosikymmeniä tehneet.

Islam on sitäpaitsi paljon muutakin kuin uskonto, ja sehän se on perimmäinen syy riehumiseen. Islam tähtää teokratiaan:

http://aikapommi.wordpress.com/

Niin kauan kuin henki minussa pihisee, niin haraan vastaan. Kerran ne vain pään leikkaa. Itse asiassa taidanpa julkaista kuvat omilla sivuillani pian.

tapio_o_neva

Suosittelisin menemistä moskeijaan selvittämään näkökantoja. Ei sosialidemokratiakaan tähtää porvarilliseen demokratiaan, vaan siitä eteenpäin: hyvinvointiyhteiskuntaan, missä hyvinvoinnin määrittelevät sosialidemokraattiset virkamiehet.

kuikkakoponen

Hyvä US! Vaikka originaali kuva tietysti olisi parempi, on tuo lehtipinokuva perusteltu tapa näyttää kohuttu kuva, ja herättää keskustelua siitä, miksi yksi uskonto on kaiken kritiikin ja pilkankin ulkopuolella..

Minua ja muita voidaan haukkua toki islamofobisiksi, mutta se on valheellinen ilmaisu, sillä fobia perustuu irrationaaliseen pelkoon. Pelko Euroopan islamisoitumisesta perustuu faktoihin ja todisteisiin. Kaikissa maissa missä islam on vallalla, on ihmisoikeudet ja sananvapaus kortilla, toisten uskontojen, naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista puhumattakaan.

Jos kerran islam on niin pirun rauhallinen ja rakastava uskonto, miksi Eurooppalaisilla ja muillakin on perustellut syyt sanoa, että sitä todistellaan miekalla ja pommeilla, samaan aikaan kun suuri enemmistö muslimeista pitää suunsa kiinni?

Jostain tyhmästä pilakuvasta kyllä mesotaan, muttei esimerkiksi siitä että Pakistanissa 80% naisista kokee säännöllisesti väkivaltaa miehensä taholta. Miksei silloin pala lähetystöt? Missä mielenosoitukset?

Aivan.

Pilkka ja huumori on omiaan osoittamaan tosikkojen todellisen luonnon.

iloinen asia

Islam on Rauhan Uskonto joten mitään pelkoa mellakoista, palavista lähetystöistä tai muusta vastaavasta ei ole. Ja vaikka häviävän piskuinen ääri-islamistien porukka pilakuvista suuttuisikin niin se porukka on marginaalinen verrattuna aivan valtavaan maltillisten muslimien määrään joka kyllä pistää fanaatikkonsa kuriin.

Kurt Westergaardkin voi siis aivan hyvin tulla ulos piilostaan. Ei häntä mikään uhkaa.

tapio_o_neva

Tanska on NATO-maa ja Tanska on Yhdysvaltain ydinasevarjon suojassa. Näin ollen Kurt Westergaardin piileskely ja pelko vastaanottaa avointa ja rehellistä muslimipalautetta kaduilla, kahviloissa, toimituksissa ja kotonaan johtuu vain ehkä subjektiivisesta kuvitelmasta, ei turvallisuuspoliittisesta objektiivisesta todellisuudesta.

Henkilö, jolla on Yhdysvaltain ydinasevarjo suojanaan sekä NATO:n 5. artiklan turvalilsuustakuu pitkien ja perusteellisten NATON:n 4. artiklan edellyttämien konsultaatioiden jälkeen, on turvassa maailman pahalta.

Jotenkin tuntuu, ettei Kurt Westergaardilla ole oikein uskoa länsimaisiin arvoihin.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.23.html#o65

tapio_o_neva

http://www.news.com.au/story/0,23599,23211403-401,00.html

Ulkoasiainministeriö antoi nootin Tanskan suurlähettiläälle Profeetan pilkkaamisen toistamisesta ja ilmoittaakseen virallisen vastalauseen sarjakuvien uudelleen julkaisemisesta Tanskan lehdistössä.

Ulkoasiainministriö ... voimakkaasti paheksui tätä ja kehoitti vakaviin vastatoimiin sellaisia loukkauksia vastaan ja estämään (niiden) uusimisen.