Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on sanonut, että Kosovon kansa on itsenäinen, kertoo Reuters.
Virallista tunnustusta alueen itsenäisyydestä ei Yhdysvalloilta kuitenkaan tullut.
Bush sanoi suorassa NBC:n televisiohaastattelussa, että ”täytyy katsoa, miten tapahtumat tänään etenevät”.
- Kosovolaiset ovat nyt itsenäisiä. Se on asia, jota olen ajanut yhdessä hallintoni kanssa, sanoi Bush.
Usealta EU-maalta ja USA:lta on odoteltu tänään virallista tunnustusta.
YK:n erikoislähettiläs Martti Ahtisaari ei ole kommentoinut Kosovon itsenäistymistä.
Kosovo odottaa tänään ensimmäisten valtioiden tunnustavan maan itsenäisyyden. Pääministeri Hashim Thaci sanoi odottavansa ensimmäisiä ilmoituksia "minä hetkenä tahansa".
EU-maiden ulkoministerit ovat kokoontuneet Brysseliin keskustelemaan Kosovosta. Yhtenäistä kantaa ei tulla kuitenkaan saamaan, sillä Espanja, Kypros ja Romania ovat ilmoittaneet, etteivät ne tunnusta Kosovoa. Myös Bulgaria, Kreikka ja Slovakia suhtautuvat itsenäisyyteen nuivasti.
Kosovon nopeaa tunnustamista odotetaan Britannialta, Ranskalta, Saksalta ja Italialta. Myös Suomen odotetaan tunnustavan itsenäisyyden pian. Presidentti Tarja Halosen mukaan Suomi tekee päätöksen Kosovon tunnustamisesta aikanaan presidentin ja hallituksen päättämällä tavalla.
Presidentti Tarja Halonen toivoo, että EU pystyisi toimimaan yhtenäisesti Kosovo-asiassa taatakseen rauhallisen kehityksen alueella. Halonen kommentoi Kosovon itsenäisyysjulistusta valtiovierailullaan Indonesiassa.
Jokainen EU:n jäsenmaa päättää Kosovon tunnustamisesta itsenäisesti. Saksa on ilmoittanut, että se ei aio tunnustaa Kosovon itsenäisyyttä vielä tänään.

Kommentit
Yllättäjä-pisteidenkerääjä: Serbia?
Ehkä noiden virallisten tunnustusten viivästymisellä halutaan järjestellä mahdollisuutta Serbialle olla jonkinlainen yllättäjä-pisteidenkerääjä. Olisi todella tyylikästä ja myönteisiä ajatuksia herättävää, jos se saataisiin taivuteltua sittenkin ottamaan hyödyn ilmiselvästä tosiasiasta ja muuttamaan pakon hyveeksi ennättämällä ensimmäiseksi tunnustajaksi.
M. Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
Hyvä idea!
Tuo olisi tilanteessa niin uskomatonta, että se voisi jopa olla mahdollista:)
Hyvä kansainvälisen politiikan idea Eiramaa!
Toinen näkökulma aiheeseen
http://tundratabloid.blogspot.com/2008/02/kosovo-albanians-in-finland-re...
Jutun linkeistä lisää näkökulmia aiheeseen..