Sunnuntai 27.5.2012

Lähetystö roihusi taas Belgradissa

Luotu: 
23.2.2008 14:14
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Yhdysvaltain suurlähetystö joutui tulilinjalle Kosovon itsenäistymistä seuranneissa mielenosoituksissa.

Kosovon itsenäisyyden tunnustaneiden valtioiden suurlähetystöt joutuivat taas tulilinjalle. Lauantaina mielenosoittajien hyökkäyksen kohde oli brittien lähetystö.

Kukaan ei kuollut välikohtauksessa ja lähetystörakennuskin kärsi vain lieviä vahinkoja.

Ulkoministeri David Miliband ilmaisi huolensa kohta viikon jatkuneista väkivaltaisuuksista ja varoitti samalla Serbiaa.

- Odotamme hallituksen tekevän kaikkensa suojellakseen lähetystöämme ja diplomaatteja Belgradissa.

Aiemmin viikolla kansanjoukko hyökkäsi yhdysvaltain Serbian lähetystöön sillä seurauksella, että yksi ihminen kuoli ja lähetystörakennus kärsi mittavia vahinkoja. Kuollut kuului ilmeisesti hyökkääjien joukkoon, sillä kaikki yhdysvaltain lähestystön työntekijät ovat edelleen elossa.

- Ymmärrän, että Kosovon itsenäistyminen nostattaa vahvoja tunteita, mutta väkivalta ei ole missään olosuhteissa sallittua, kuului Milibandin viesti serbialaisille.

Yhdysallat ja Iso-Britannia ovat virallisesti tunnustaneet Kosovon itsenäisyyden.

Parhaillaan Romaniassa valtiovierailulla oleva Serbian presidentti Boris Tadic vetosi kansaan, jotta mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet maassa loppuisivat.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Jotenkin tuntuu, että Belgradissa on omaksuttu eteläpohjalainen tapa polttaa pääasiäiskokkoja.

Jos ajatellaan Pohjoismaita niin Kosovon on tunnustanut Norja ja Suomenlahden eteläpuolelta Viro.

Jos Yhdysvallat on kehottanut diplomaattejaan jättämään Serbian, on tuskin todennäköistä, että Yhdysvallat käyttää ydinasetta Serbiaa vastaan, jos Iso-Britannian lähetystön jälkeen poltetaan vielä Italian, Norjan ja Viron lähetystöt.

Tietenkin on niin, etteivät Italia, Norja ja Viro kokoa erikoisjoukkoja lähetystönsä alueelle suojaamaan, vaan lopulta kaikki päätyy siihen, että Yhdysvallat painostaa NATO:a ja lopulta myös EU:ia eristämään Serbian diplomaattisesti.

Ehdottaisin, että Suomi tunnustaa Kosovon vasta euroviisujen jälkeen, jolloin lähetystön palovakuutuskin tulee halvemmaksi. Olisi sääli poltatuttaa Suomenkin lähetystö Belgradissa, jolloin Suomen suojeluvaltioksi jäisi Serbiassa nokkelampi Ruotsi.

Loppujen lopuksi koko prosessi päätyy umpikujaan ja hirvittävään hajanaisuuteen koko EU:ssa, missä Yhdysvallat painostaa heikoimpia NATO-liittolaisiaan vaikuttamaan Saksaa vastaan EU:n kantaan.

Liittoutumattoman maan ei tarvitse kuunnella Yhdysvaltain painostusta julkisuudessa niin kuin NATO-maiden.

jaakkookojo

Serbian johto provosoi ensin kansan barrigaadeille ja sitten alkaa tyynnytellä. Kunnon slaavien taktiikkaa. Venäjän ja muutamien muiden valtioiden nihkeyden ymmärtää, sillä oma lehmä on ojassa. Maailmassa on lie kymmeniä kansoja, jotka vaativat itsenäisyyttä. Venäjän kanta selittyy sillä, että eteläiset liittovaltiot repeävät irti Venäjästä, jos Venäjä tunnustaa Kosovon.
Suomen ja Viron asema on erityinen, sillä molemmat valtiot irtaantuivat Venäjästä 90 vuotta sitten. Viron kansa katsoo neuvostoajan vain miehitykseksi. Molemmat valtiot tunnustavat Kosovon itsenäisyyden.
Oletan, että Serbiassa kiehuu vielä pitkään, ja johto yrittää provosoida Kosovon serbit vastarintaan. Tämä tietää sitä, että Eurovision laulukilpailut on siirrettävä turvallisuuden vuoksi Suomeen. Myös Serbian EU-neuvottelut viivästyvät. Summa summarum: tyhmiä kansalliskiihkoilijoita Suomesta katsoen.
http://kotisivu.lumonetti.fi/kojojaa