Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer sanoo pelkäävänsä hollantilaisen islam-elokuvan seurauksia Afganistan-joukoille, kertoo BBC.
Afgaanit protestoivat sunnuntaina äärioikeistolaisen hollantilaispoliitikon Geert Wildersin filmiä vastaan. Muslimit ovat aiemminkin osoittaneet mieltään elokuvaa vastaan samassa yhteydessä, kun on protestoitu tanskalaislehtien kiistellyn Muhammed-pilakuvan uudelleen julkaisua vastaan.
Hollannin hallitus on varoittanut Wildersiä siitä, että elokuva vahingoittaa Hollantia poliittisesti ja taloudellisesti. Vähäpuheisena pysytelleen Wildersin mukaan elokuva käsittelee muslimien pyhää kirjaa Koraania.
Aiemmin Wilders on vaatinut Koraanin kieltämistä ja verrannut sitä Adolf Hitlerin Mein Kampf -kirjaan.
Eilisillan mielenosoituksessa poltettiin Hollannin lippuja ja vaadittiin Hollantia vetämään pois Nato-joukkonsa. Samassa yhteydessä protestointi Tanskan Muhammed-pilakuvia vastaan jatkui, ja myös tanskalaisjoukkojen poisvetämistä vaadittiin.

Kommentit
Tässäh kai nyt enää
Tässäh kai nyt enää mitään huomionarvoista löytyy, paitsi yhtä kohtaa en enää jaksa purematta niellä: Mitkä ominaisuudet tai maailmankatsomukselliset asiat oikeuttavat ihmisen kantamaan "äärioikeistolaisen" titteliä? Riittääkö poliittinen epäkorrektius ja kansallisen edun asettaminen ensisijaiseksi? Vai pitääkö kannattaa totalitaarista diktatuuria ja univormupakkoa? Saisi pikkuhiljaa loppua noiden negatiivisviritteissävytteisten leimojen lätkiminen ilman perusteluja. Toimittajat ovat hyvin tietoisia siitä, että rivikansalainen nielee suurinpiirtein mitä tahansa. Näin saadaan vakiinnutettua erilaisten termien käyttö tietyissä tilanteissa, jonka myötä se siirtyy arkipäiväisyyteen ja sen myötä puhekieleen jne. jne... Näin meitä manipuloidaan.
Tuosta termimanipuloinnista
Käyttämällä tietynlaista termistöä julkisuudessa suurta yleisöä voidaan todellakin manipuoloida ajattelemaan asioista tietyllä tavalla ilman, että se itse sitä edes tiedostaa. Muistan, kun 1977 kidnapattiin muuan saksalainen teollisuusjohtaja Baader-Meinhof liikkeen toimesta ja kun CSU:n puheenjohtaja Franz Josef Strauss otti tilanteeseen kantaa, uutisoi YLE asian seuraavasti:
"Oikeistopomo Strauss tuomitsee teollisuuspamppu Schleyerin kidnappauksen". Silloin kävi mielssäni, että miksei vastaavasti uutisoida: "Vasemmistopomo Sorsa matkusti tapaamaan kommunistipamppu Brezhneviä".
NATO ei pelkää elokuvaa
Uutisen muotoillut toimittaja sekoittaa tekstissään olennaiset perusasiat. Nato ei pelkää suinkaan elokuvia. Muslimien barbaariset ja irrationaaliset reaktiot länsitaiteeseen ja kulttuuriin ovat niitä, joita Nato "pelkää" tässä yhteydessä, tai pikemminkin ottaa huomioon operaatioissaan.
Länteen kuuluva sananvapaus ei tee onneksi eroa muslimeiden suhteen. Siksi sotilasliitto Nato ei ole helpon tehtävän edessä - eli puolustamassa läntistä sivistystä.
Länsimainen vapausko neutraalia?
"Länteen kuuluva sananvapaus ei tee onneksi eroa muslimeiden suhteen."
Miksi sitten Keski-Euroopassa 1930-luvulla sallittu on paljolti kiellettyä?
NS. sivistys
Ns. sivistys, olipa se läntistä tai itäistä, muuttuu todistettavasti varsin helposti barbaariksi.
Vai on Wilders
Vai on Wilders äärioikeistolainen... Piti tämäkin päivä nähdä, että US nimittää liberaalia äärioikeistolaiseksi. Vaikka uutisvirta tuleekin ulkoa toimitettuna, sen verran sitä voisi oikoa, ettei sosialistinen propaganda tunge joka paikkaan.
Rage Boyllä kova kiire
Geert Wilders on vasemmistolainen poliitikko, mutta hän haluaa säilyttää Hollannissa sananvapauden. Ilmeisesti jos ihminen antaa muslimeille syyn pahoittaa mielensä, hänestä tuleekin äärioikeistolainen? Omat lapset ja muiden kakarat...
Muslimit elävät kiireisiä aikoja: pitäisi suuttua monenlaisesta asiasta, pitäisi polttaa kirkko siellä, suurlähetystö täällä. On ruotsalaista kiertoliittymäkoiraa, tanskalaista pommipäätä, hollantilaista elokuvaa ja nyt kaiken kukkuraksi tuore suomalainen tulkinta Muhammedista:
http://www.youtube.com/watch?v=5z3qMJH0VTQ
Mikä on tämän kirjoituksen otsikossa mainittu Rage Boy? Katsokaa vaikka googlen kuvahaulla.
Nato pelkää - miksi meidän pitäisi?
Nato kehittelee Venäjän (entisen Neuvostoliiton) pelon rinnalle uusia pelkoja. Se pysyy koossa vain pelolla. Mitähän seuraavaksi alkaisemme pelkätä?
Miksi Alankomaissa pelättäisiin? Onhan Natossa bonuksena Yhdysvaltain ydinaseet - vai onko sittenkään?
Islamilaiset
Elkää ukkorukat naureskelko,kyllä ne Saraseenit ennenpitkää tulee.
Mein Kampf vapaaksi!
Alankomaissa pitäisi ihmisoikeuksien perusteella vaatia Mein Kampfia vapautettavaksi, koska Suomessakin sen saa lainata kirjastosta. Kirjaroviot ja demokratia eivät sovi yhteen.
Taustoitus: Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Geert_Wilders
Jotain unohtui :-)
Wilders
Ehkä kannattaa lukea mielummin englanninkielisestä wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Geert_Wilders
juhan af gran lookalike
Wilders on ihan selkee Juhan Af Gran nuorena! Eli en nyt valitettavasti pysty ottamaan vakavasti mitään mitä hän sanoo.
Mutta tuli tässä vaan mieleen et eikö siellä Afganistanissa ole parempaa tekemistä kuin poltella lippuja ja pitää ihme hölöhölö mielenosoituksia, tulisi mieleen yksi asia. Mites olisi jos alkaisivat vaikka JÄLLEENRAKENTAMAAN!!
Tosin en tiedä mitä pyhä Koraani sanoo työskentelystä Jihadin aikana?
Natokin kyykyssä
Vai pelkää Natokin muslimeja ja nostaa jo kädet ulos, aikooko Nato pyytää Vanhansen tapaan anteeksi jos jotain julkaistaan.
Tuen sananvapautta ja Wildersia, Suomen mediassakin taitaa aihe peloittaa koska aiheesta ei uskalleta keskustella valtamediassa, no ohan sitä tärkeempiäkin asioita kuten Tanja Saarelan sukunimen vaihtaminen.