Torstai 30.6.2016

Timo Soini tv:ssä: ”EU:n kannalta skandaalimainen tilanne”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.2.2016 08:26
  • Kuva: Epa /All Over Press
    Kuva

– Onhan tämä EU:n kannalta skandaalimainen tilanne, sanoo ulkoministeri Timo Soini (ps.) Ylen Aamu-tv:ssä Ison-Britannian jäsenyysneuvotteluista.

EU-päämiehet neuvottelevat Brysselissä Ison-Britannian jäsenyysehtoja uudelleen. Soini viittaa siihen, että skandaalimaista on juuri se, että EU:n toiseksi suurin talous ja voimakas sotilasmahti edes harkitsee unionin jättämistä.

BBC:n mukaan moneen kysymykseen haetaan yhä ratkaisuja, mutta erään EU-lähteen mukaan neuvottelut ovat olleet ”kiihkeitä ja rakentavia”. Keskeisiä kiistakysymyksiä on viisi, jotka koskevat muun muassa sitä, miten EU:n sitovia perussopimuksia voidaan muuttaa. Neuvotteluissa kaikki EU:n jäsenvaltiot toivovat Britannian pysyvän unionissa.

– Kyllä siellä nyt väännetään koko paketista. Nyt näyttää olevan, että sosiaalituet ovat se pääasia. Mutta sitten siellä on ”ever-closer union”, joka tarkoittaa ikään kuin sitä, että EU menisi vääjäämättömästi kohti liittovaltiota ja syvempää integraatiota, jota britit eivät voi sietää ajatuksena, eikä se minunkaan mielestäni järkevää ole, Soini arvioi Ylen Aamu-tv:ssä.

BBC:n haastatteleman EU-lähteen mukaan neuvotteluista osattiin odottaa vaikeita, mutta Ison-Britannian kriittisyys on yllättänyt. Pääministeri David Cameron ilmoitti torstaina Twitterissä, ettei hän hyväksy sopimusta, joka ei vastaa sitä, mitä Iso-Britannia tarvitsee.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Esa Auramäki

Siis mitä tämä ässä sanoo? Skandaalimaista, että I-B edes harkitsee unionin jättämistä. Kun britit eivät voi sietää ajatuksena liittovaltiota ja syvempää integraatiota. Joka ei "ässänkään" mielestä ole järkevää. Ja joka kuitenkin lienee ainoa mahdollusuus saada euro toimimaan. Ja toinen mahdollusuus on antaa euroliuton hajota.

Leila Mustanoja-Syysmeri

Minusta skandaalimaista on, että edes harkitaan vain Britannialle tarjottavia erityisetuja. Demokratian ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi samat edut tulisi myöntää automaattisesti kaikille EU:n jäsenmaille. Britannian toivoisin lähtevän EU:sta, koska silloin paljastuisi EU:n rakenteen perustavalaatuinen ja sekava heikkous. Kuten Pekka Mykkänen lausui tämän päivän Hesarissa: " Nyt kun pakolaiskriisi horjuttaa unionin perustaa, on aika lopettaa jänkätys siitä, miten erityisen erikoislaatuinen Britannia on kaikkiin muihin verrattuna. Koska muuten ollaan vielä tilanteessa, jossa muistellaan, miten erikoinen kokeilu se taannoinen EU olikaan".