Uudet tutkimukset syömishäiriöistä yrittävät päästä paremmin perille ilmiöstä, kertoo BBC.
Langanlaihat huippumallit ja muotiteollisuus ovat olleet jo jonkin aikaa suosittuja syntipukkeja nuorten syömishäiriöiden määrän voimakkaaseen nousuun. BBC:n mukaan tuoreet tutkimukset kuitenkin väittävät, että vaikka paljon voidaankin epäterveiden kauneusihanteiden syyksi laittaa, ovat syömishäiriöiden syyt ja taustat usein paljon monimutkaisempia.
Yhden näkökulman nuorten tyttöjen syömishäiriöön tarjoaa sen mahdollinen yhteys autismiin.
Glasgown Strathclyde -yliopiston professori Christopher Gillbergin mukaan pakonomaisessa kalorien laskemisessa voi olla kyse autismin erilaisesta ilmenemismuodosta.
Gillbergin mukaan syömishäiriön tarkastelu autismin muotona myös selittäisi osaltaan sitä, miksi jossain tapauksissa perinteiset syömishäiriöiden hoitomuodot eivät tunnu tehoavan, sillä autistiselle potilaalle tyypillistä on suuri vaikeus muuttaa totuttuja rutiineja ja toimintatapoja.
Ruokailukulttuurin muutos on tutkimuksen mukaan myös yhteydessä syömishäiriöiden syntyyn, sillä esimerkiksi yhteisten säännöllisten ruokailuaikojen puuttuminen altistaa lapset jo nuorella iällä oppimaan epäterveitä ruokailutottumuksia esimerkiksi napostelun muodossa.
