Sunnuntai 27.5.2012

Kahden vuoden nettihelvetti

Luotu: 
4.4.2008 16:49

Brittiläisen kiinteistöyhtiön johtajan Peter Wallsin elämä oli helvettiä kahden vuoden ajan, kertoo Svenska Dagbladet. Häntä, hänen perhettään ja läheisiään ivattiin päivittäin nettisaitilla. Nyt hänelle on tuomittu 100000 punnan korvaukset.

Tuomari David Eady sanoo, että Walls, hänen perheensä ja 30 työntekijäänsä ovat joutuneet ”pahansuopien ja epämiellyttävien nimettömien, loukkaavien hyökkäysten” uhreiksi.

Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, miten vihakampanja Wallsia ja hänen läheisiään vastaan alkoi vuoden 2004 huhtikuussa. Tuolloin Wallsin kilpailija John Finn loi Dad’s Place –nimisen nettisivun, jolla levitettiin karkeita loukkauksia Wallsista ja hänen lähipiiristään. Wallsia luonnehdittiin esimerkiksi pedofiiliksi ja lahjusten ottajaksi. Netissä noteerattiin tunnin tarkkuudella kaikki Wallsin ja hänen perheensä tekemiset.

Walls ja hänen perheensä, jotka vieläkään eivät ole toipuneet kahden vuoden painajaisestaan, vaativat nyt lakia muutettavaksi niin, että vastaavanlaisissa tapauksissa oikeudenkäyntiprosessi nopeutuu.

Jaa artikkeli: