Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Koululainen nöyryytti Nasaa

Koululainen nöyryytti Nasaa
Julkaistu: 16.4.2008 6:41
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa sai nöyrtyä, kun 13-vuotias saksalaispoika korjasi sen todennäköisyyslaskelmia tiedekilpailutyössään "Apophis – tappaja-asteroidi".

Nasa ei pitänyt Apophista järin uhkaavana tappaja-asteroidina, vaan arvioi todennäköisyydeksi sen Maahan iskeytymiselle 1/45 000.

Paikalliseen tiedekilpailuun osallistunut Nico Marquardt huomasi laskelmassa virheen ja korjasi todennäköisyyden olevan 1/450. Asiasta kertoo Potsdamer Neuerster Nachricten -lehti.

Apophis-asteroidin rata kulkee läheltä Maata huhtikuussa 2029. Nuori älykkö otti laskelmassaan huomioon, että asteroidi saattaa tuolloin osua johonkin maata kiertävistä 40 000 satelliitista. Osuma voi muuttaa asteroidin rataa siten, että se osuu Maahan seuraavalla kierroksellaan vuonna 2036.

Sekä Nasa että nuori Marquardt ovat sitä mieltä, että Maahan törmätessään asteroidi paiskautuisi Atlanttiin ja aiheuttaisi valtavan tsunamin.

 
uusisuomi.fi - STT
uusisuomi.fi - STT
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Hyva poika!

Nuorissa on tulevaisuus...tosin lyhyt naiden laskelmien jalkeen!!!

Vai että Atlanttiin.

Perin mielenkiintoista, että ylipäänsä Maahan osumisesta lasketaan tuon suuntaisia todennäköisyyksiä, mutta jos asteroidi on osuakseen niin sitten nimenomaan Atlanttiin.

Asteroidin radan tarkka

Asteroidin radan tarkka määrittäminen kaukaa maan pinnalta ei ole ihan yksinkertainen juttu. Se, miltä suunnalta se likimäärin tulee, millä nopeudella ja mihin aikaan JOS on tullakseen taas pystytään laskemaan. Tämän pitäisi kyllä aueta ihan maalaisjärjelläkin.

Newton

Valitettavasti ainakaan minun maalaisjärkeni ei käsitä, miten Apophiksen osumiselle voidaan laskea 28 vuoden päähän n. 6 tunnin aikaikkuna - karkeasti arvioiden että Atlantti olisi 1/4 pinta-alasta, mikä lienee yläkanttiin, ja olettaen että tulee "täysosuma" - etenkin, kun sen rataan vaikuttaa 21 vuoden päästä tapahtuva ohitus ja samassa yhteydessä mahdollisesti tapahtuva satelliittitörmäys. Mutta voihan tietysti olla, että tähtitieteessä on ihan peruskauraa laskea radan muoto 1/450 todennäköisyydellä samalla kun kiertoajan todennäköisyys on 1/1.

"Mutta voihan tietysti olla,

"Mutta voihan tietysti olla, että tähtitieteessä on ihan peruskauraa laskea radan muoto 1/450 todennäköisyydellä samalla kun kiertoajan todennäköisyys on 1/1."

Itsekin olen varsin maalikko näissä asioissa, mutta kun se asteroidi nyt on tulossa sieltä tyhjyydestä, niin pienikin epätarkkuus mittauksessa voi aiheuttaa kymmenien tuhansien kilometrien virheen täällä päässä. Suhteessa asteroidin etäisyyteen virhe on kuitenkin todella pieni.

Uskoisin että NASAN ja pikkupojan laskelmiin sisältyy oletus siitä, että asteroidi tosiaan osuu maahan. Tällöin tiettyjen muuttujien kuten asteroidin paikan ja nopeusvektorin kohdalle tulee ne tarkennetut arvot joilla asteroidi tosiaan tormää maahan. Ja näin saadaan tarkka arvio törmäysajastakin MIKÄILI asteroidi olisi törmäämässä. (HUOM pelkkää mutuilua)

Liian yksinkertainen, raketti-insinööreille?

Tietokonehan nämä laskee, mutta eikö kukaan sitten ajatellut laittaa satelliittien muuttujia mukaan?

Voiko satelliitti todellisuudessa vaikuttaa asteroidin rataan merkittävästi?

Salattiinko tämä todennäköisyys tahallaan? (Vaikea uskoa NASAn poikien tekevän tuommoisia mokia)

HUOH....

Kaikilla laskijoillahan on tietysti absoluuttisen tarkat tiedot olemassa NYT missä, ja kuinka paljon, taivaalla on satellitteja vuonna 2029.

Jonninjoutavaa "journalismia", "tieteen" nimissähän tämmöisiä juttuja voi, ja tuleekin, spekuloida ja koeponnistaa, mutta noinkin heppoisella pohjalla olevasta väännöstä ison "uutisoinnin" tekeminen haiskahtaa siltä itteltään.

hmmhh

eikös sitä asteroidia voi milläkään nyky päivän laitteella ohjata pois päin?

Wikipedia

http://fi.wikipedia.org/wiki/Apophis_(asteroidi)

Nasa Failed asd

asd, nasa on nykyajan floppi.

Mä laskin

saman jutun, mut vähän eritavoin. Mä olen täysin samaa mieltä ton pikkupojan kans, mut muuten menee "voissa paistamiseksi". Paikannuksen suhteen pientä heittoa. Mä sain Afrikansarven ja Jemenin välisen merialueen, siis Punaisenmeren. Karkausvuodet ja vuorovedet ilmastomuutoksineen vienee aikaa sen verran, että käytännössä ko. meteori tippuu Afrikkaan. Serkku-poika sai muuten saman, mut tippumismestaksi tuli Kiina. Pikkuinen säätö enää, niin se tulee Punaiselle torille. Ei matematiikka mitään vaikeeta ole. Elämä on. Ja valta, ainoastaan koukuttaa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely