Espanjan bussiturmassa menehtyneistä yhdeksästä henkilöstä suurin osa on kotoisin pääkaupunkiseudulta, kertoo Keskusrikospoliisi. Yli kymmenen henkilöä on yhä sairaalahoidossa Espanjassa.
Loukkaantuneiden avuksi on lentänyt Suomesta SPR:n kriisityöntekijöitä ja omaisia. He saavat apua myös Espanjan Aurinkorannikolla vakituisesti asuvilta suomalaisilta. Paikallisten joukosta on löytynyt noin 20 vapaaehtoista, jotka ovat tarvittaessa uhrien ja heidän omaistensa käytössä niin kauan kuin apua tarvitaan.
Espanjassa useimmat sairaanhoitajat eivät osaa englantia, jopa monet lääkäri puhuvat vain espanjaa, joten tulkkiapua antavilla vapaaehtoisilla riittää varmasti työsarkaa vielä pitkään. Niin ikään paikalla olevista osa tarjoutui erilaisiin kuljetustehtäviin ja avuksi arkipäivän asioissa, joista paikalle tulleiden uhrien omaisten on ehkä tässä tilanteessa sekä vieraassa maassa ja kulttuurissa vaikea selvitä.
Espanjalaisessa sairaalassa omaisten rooli on tärkeä. Hoitohenkilökuntaa on vähemmän kuin suomalaisissa sairaaloissa ja maan tapa on, että omaiset ovat potilaan vierellä vuorokauden ympäri. Osa vapaaehtoisista lupasi osallistua tähän tehtävään päivittäin ja myös yövuoroihin oli tarjokkaita.
Suomesta on tullut omaisia rakkaittensa tueksi, mutta myös nämä läheiset tarvitsevat lepoa ja tukea.
Paikalle lennätetty suomalainen kriisiryhmä hoitaa uhreja ja heidän omaisiaan, mutta pastori Timo Sainio sanoo, että jokainen lähimmäinen voi auttaa tässä tilanteessa olemalla vain lähellä hyvänä kuuntelijana.
Pastori Sainio sytytti eilen Aurinkorannikon seurakunnan järjestämässä muistotilaisuudessa yhdeksän kynttilää vainajien muistoksi ja piti lämminhenkisen tilaisuuden. Väkeä oli paikalla niin paljon, että kaikki eivät mahtuneen sisälle.
Lauantai-iltana Malagan lähistöllä sattuneessa bussiturmassa kuoli yhdeksän henkilöä. Sairaalahoidossa on yhä toistakymmentä suomalaista.
Aurinkomatkojen toimitusjohtajan Jukka Salaman mukaan kaikki bussissa olleet olivat lomamatkalaisia eli Aurinkorannikolla asustaneita suomalaisia ei mukana ollut.
