Viikonloppuna paljastunut insestiskandaali järkyttää itävaltalaisia. Itävällan poliisi on vahvistanut 73-vuotiaan "Josef F:ksi" kutsutun miehen tunnustaneen pitäneensä omaa tytärtään vankina 24 vuoden ajan perheen kotitalon kellariin piilotetuissa huoneissa.
Isä vangitsi tyttärensä kellariin vuonna 1984 tämän ollessa 18-vuotias. Viranomaisille isä väitti tyttären karanneen.
Vuosien aikana isä ilmeisesti käytti tytärtään seksuaalisesti hyväksi ja teki tälle seitsemän lasta. Yksi lapsista kuoli pian syntymänsä jälkeen. Isä adoptoi kolme lapsista yhdessä vaimonsa kanssa, mutta kolme heistä on viettänyt koko ikänsä kellarissa.
Vyyhti alkoi paljastua, kun yksi kellariin lukituista lapsista,19-vuotias tyttö, sairastui vakavasti ja hänet vietiin sairaalaan. Kun lääkärit tiedustelivat lapsen äidin perään, vapautti isä hänet kellarista.
Tytär paljasti kauhutarinansa poliisille, kun hänelle luvattiin, ettei hänen tarvitse enää kohdata isäänsä. Tänään isä viimein tunnusti sekä tyttärensä vangitsemisen että insestin.
Tytär ja kaikki kuusi lasta ovat sairaalahoidossa.

Kommentit
No, kaamea tapahtuma, mutta meidän ei kai tarvitse herkutella
Poliisi hoitaa myös tuollaiset seksiin liittyvät rikokset ammattitaidolla.
Meidän ei tarvitse tirkistellä tapahtumia yhtään.
Mitä H....Vittä?
Milloin Jakke S. on Itävallassa pyörähdellyt?
Onneksi ei voi tapahtua sosialidemokratiassa---
Tallainen voi olla mahdollista vain maassa jossa taloudelliset intressit menevat yleisen hyvinvoinnin edelle (eli sosialidemokratian edelle). Tietaahan sen, veroparatiisi!
Aihe
Onpa aika erkoista jos tytön äiti ei tiedätilnteesta mitää kun aikaa on kulunut useita vuosia.
Josef F?
DailyMailin mukaan taatan nimi on Josef Fritzl. Hyvä artikkeli muutenkin, suosittelen
http://www.dailymail.co.uk/pages/live/articles/news/worldnews.html?in_ar...
24 vuotta tietämättömyyttä
Äiti oli tietämätön isän touhuista ja tyttärestään 24 vuotta. Jos äiti sanoisi tietäneensä, ehkä häntäkin epäiltäisiin avunannosta tai rikoksen suosimisesta.