Jo aikaisemmin on havaittu, että tomaatti alentaa kolesterolia ja ennaltaehkäisee joitain syöpiä.
Professori Mark Birch-Machinin mukaan tomaatti on helppo ja edullinen tapa parantaa terveyttä. Newcastlen ja Manchesterin yliopistojen tekemässä tutkimuksessa päädyttiin suosittelemaan kahta tomaattipitoista ateriaa päivässä.
Mark Birch-Machin kertoo lähteneensä tutkimukseen mukaan skeptisellä mielellä, mutta yllättyneensä tutkimustulosten merkittävyydestä.
Tutkijoiden mukaan tomaattia voi nauttia esimerkiksi aamulla mehuna ja lounaalla salaatissa, tai vaikka lounaalla keittona ja päivällisellä pastakastikkeena.
Tomaatin nuorentavia vaikutuksia testattiin siten, että kymmenen vapaaehtoista otti ”tomaattiannoksen” joka päivä kolmen kuukauden ajan. Tomaattiannos koostui viidestä ruokalusikallisesta tomaattipyrettä, johon oli sekoitettu oliiviöljyä. Toiset kymmenen vapaaehtoista otti pelkän oliiviöljyannoksen.
Ultraviolettivalotesti kertoi, että tomaattia syöneet olivat testijakson lopussa kolmanneksen paremmin suojattuja auringonpolttamilta kuin testin alkaessa.
Muissa testeissä selvisi, että tomaattipohjainen ruokavalio lisää kollageenin tuotantoa. Kollageeni pitää ihon notkeana. Tomaatti myös suojaa ihmisen mitokondriota. Professori Birch-Machin mukaan mitokondrion hyvinvointi todennäköisesti parantaa ihoa, millä taas voi olla ikääntymistä estävä vaikutus.
Tomaatti ei ole kuitenkaan korvike aurinkorasvalle eivätkä vaikutukset näy silmänräpäyksessä, tutkijat muistuttavat. Tomaatista pitäisikin tehdä osa ruokavaliota pitkällä tähtäimellä. Toisaalta tomaattia ei tarvitse ahmimalla ahmia, vaan tomaattipohjaisten ruokalajien säännöllinen syöminen riittää.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.