Uusi Suomi / Ulkomaat Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Hiusväreistä syöpää?

Hiusväreistä syöpää?
Julkaistu: 6.5.2008 15:37
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Hiuksiansa värjäävillä naisilla on kohonnut syöpäriski, varoittavat amerikkalaistutkijat. Tutkimuksessa selvisi, että yli yhdeksän kertaa vuodessa hiusväriä käyttävillä naisilla oli 60 prosenttia suurempi riski sairastua leukemiaan. Myös muiden syöpälajeihin sairastumista pidetään todennäköisenä.

Etenkin ennen vuotta 1980 hiuksiansa useaan värjänneillä riski voi olla suurempikin, sillä aikaisemmin hiusvärit sisälsivät myrkyllisinä pidettyjä yhdisteitä, joita nykypäivän hiusväreissä ei enää saa olla.

Tutkijat arvioivat hiusväreistä johtuvan kohonneen syöpäriskin riippuvan lisäksi perinnöllisestä alttiudesta.

Tutkimuksessa käytiin läpi neljä vuosina 1988-2003 tehtyä tutkimusta koskien aihetta. Aikaisemmin on saatu viitteitä myös hiusalan ammattilaisten kohonneesta syöpäriskistä.

 
poliklinikka.fi
poliklinikka.fi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

On harmillista, että monet kampaajat

kivenkovaan väittävät, että raskaana olevien on täysin turvallista värjäyttää hiuksiaan :/ Miten se muka voi olla turvallista, jos kerran värit aiheuttavat syöpää?

asiaa on tutkittu

Tässä suomalainen tutkimus aiheesta. Johtopäätös oli se, että 50-luvun hiusvärit saattoivat aiheuttaa syöpää, udemmat eivät.

Raskaus: kaikki aineet eivät mene sikiöön.

1: Int Arch Occup Environ Health. 1992;64(1):39-42.Links
Changing cancer risk pattern among Finnish hairdressers.
Pukkala E, Nokso-Koivisto P, Roponen P.

Finnish Cancer Registry, Helsinki.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely