Uusisuomi.fi:n bloggari Erkki Toivanen on kiitollinen niille irlantilaisille, jotka tyrmäsivät EU:n perussopimuksen kansanäänestyksessä viime torstaina. Toivanen näkee irlantilaisten äänestyskäyttäytymiselle monta syytä.
Toivasen mukaan irlantilaiset eivät äänestäneet ’ei’ pelkästään näpäyttääkseen korruption ryvettämää hallitustaan tai siksi, että maasta tulee ensi vuonna ensimmäisen kerran EU:ssa nettomaksaja.
-He äänestivät sopimusta vastaan samoista syistä, joista miljoonat muut EU-maiden asukkaat olisivat sanoneet ’ei’, jos heille oliksi annettu siihen tilaisuus, Toivanen kirjoittaa blogissaan.
-Vain Irlannin parlamentilla, Oireachtasilla, on perustuslain 15. pykälän mukaan valta säätää lakeja. Lait on myös säädettävä avoimesti eli kansalaisille on annettava tilaisuus tietää miten heidän valitsemansa edustajat ovat niitä valmistellessaan toimineet. Sitä me kutsumme demokratiaksi. Yksikään EU:n toimeenpanevista toimielimistä ei täytä tuota demokratian perusehtoa.

Kommentit
Euroopasta
EU ei ole pelkästään negaatiota. Nyt omaamme vapaan liikkumisen yli rajojen. Tavarat ja palvelut ovat vapaasti siirrettävissä maista toisiin. Rikollisuustorjunta on tehokkaampaa.
Myöskin ympäristönsuojeluun voidaan panostaa enemmän. Samalla EU muodostaa 500 miljoonan markkina-alueen ja tasapanoittavan tekijän plokien sävyttämässä maailmassa. Yhteinen raha helpottaa kanssakäymistä ja kauppaa alueellamme.
Luonnollisesti on myös edelleen puutteita ja nimenomaan päätöksenteon suhteen. Lisää avoimmuutta siihen ja yleensäkin demokraattista suhtautumista kansalaisiin jokaisessa EU:n maassa. Se olkoon johtotähtenä rakennettaessa hyvää ja turvallista Eurooppaa.
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä.
MIKSI OPPOSITIO VAIKENI
MIKSI OPPOSITIO VAIKENI VAALIRAHOISTA?
Rikollisuus kasvaa
Katteetonta optimismia, Pakista. Muutama viikko sitten otsikoissa oli uutinen, että Viron Schengen-sopimuksen takia ammattimainen rikollisuus on selvässä kasvussa Suomessa.
Kyllähän sen jo terve järkikin sanoo, että ammattirikolliset saavat suurimman hyödyn siitä, että mitään matkustusasiakirjoja ei enää tarvita. Voisin ihan mielelläni vilauttaa aina rajalla passia, jos sillä saataisiin järjestäytynyttä rikollisuutta vähenemään.
Mutta näyttää idealismi tässäkin asiassa jyränneen terveen järjen.
Vain pokerissa
Kaikessa on aina parantamisen varaa. Peitetyt kortit eivät ole hyväksi kuin pokerissa.
Päätöksenteon avoimmuus ja päätösten seurausten vapaa arviointi on prosessin perustaavaa laatua oleva vaatimus demokraattisessa yhteisössä.
EU ei ole mikään itsetarkoitus. Mikäli tämän suren yhteisön yleiset ja hyödylliset tavoitteet eivät ylitä niiden haittoja, on syytä tarkistaa tavoitteita, menetelmiä tavoitteiden saavuttamiseksi tai äärimmäisessä tapauksessa luopua yhteisöstä.
Edustuksellinen demokratia
Me äänestämme edustajia, jotka arvioivat asiat ja kantavat vastuun. Toivasen malli on populistinen eikä kestävä, välttämättömiä ja vaikeita asioita ei pystytä koskaan tällä mallilla viemään eteenpäin. EU ei ole leikin asia pienelle kansalle-se on oikeastaan ainoa majakka pimeässä maailmassa. Sitä pitää kehittää. Prosessi on ollut demokraattinen ja tietoa on ollut saatavissa. Ei Toivasen Anglosaksia ole pienen maan viimeinen toivo-Britannia julisti meille sodan 42 ja jätti meidät heitteille valvontakomission kynsiin.
Vastuunkanto?
""..jotka arvioivat asiat ja kantavat vastuun.""
Kerrotko mitä tuo vastuunkanto reaalitodellisuudessa tarkoittaa? Miten voi kantaa 'vastuuta' asiassa, jonka mittasuhteet ovat Maon kiinan ja Leninin neuvostoliiton luokkaa. Miten Gorbatshov kantoi vastuun neuvostoliiton romahduksesta? Mitä se voisi olla edes teoreettisesti?
- Ziljoona ruplaa sakkoa valtion hajoittamisesta tms?
Vastuunkanto rajoittuu ankarimmillaan tehtävistä eroamiseen.
Vastuunkanto ei esim. tarkoita sitä, että poliitiikko X:llä olisi mahdollisuus 'hyvittää' tai 'korjata' kämmäilynsä joillain 'luovilla' ratkaisuilla. Ei ei. Tämän vastuun ja seuraukset kantaa tavallinen kansalainen ja ihan aina siitäkin huolimatta, että tällä ei olisikaan ääntä asiassa.
Nappi otsaan
Ennen vanhaan epäonnistuneille poliitikoille tarjottiin mahdollisuus kantaa vastuunsa ja vastaan ottaa 9.00 mm:n luoti.
Poliittista vastuuta ei ole olemassa. Olli-Pekka Heinonen jätti valvomatta tai suostui ilmeisen nokialaisesta painostuksesta Saksan UMTS-kauppoihin, Kimmo Sasi selitti, ettei Olli-Pekka Heinonen tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää ja ettei valtioneuvostossa VIRALLISESTi tehty päätöstä UMTS-kauppojen takaamisesta.
Nyt ei Jyri Häkämiehellä ole mitään kantaa Fortumin Venäjän strategiaan, vaan hänen seuraajansa selittelee sitten, että se tapahtui Häkämiehen ministerikaudella eikä Häkämiehen pitänytkään tietää mistään mitään.
> Toivasen malli on
> Toivasen malli on populistinen eikä
> kestävä, välttämättömiä ja vaikeita
> asioita ei pystytä koskaan tällä
> mallilla viemään eteenpäin.
Suomeksi:"Toivasen malli on demokraattinen, mutta mielestäni tyrannia olisi tehokkaampaa."
Veto -oikeus pienillä - suurilla aina
kuten vaikka YKn Turvaneuvostossa .
Kuten perheen pienimmän kiljuessa hätäänsä hikisessä autossa rekkajonon madellessa kävelyvauhtia. Pakko päästää pientareelle. Tai sietää tuoksut ja siivota sitten mökillä.
Toivonen muistaa omaa hätäänsä.
Kansanäänestyksellä saadaan päätettyä mitä vain
Riittävän voimakkaan propagandakoneiston avulla saadaan suomalaiset äänestämään vaikka liittymisestä takaisin Venäjän yhteyteen.
Perusteina ja tunteita herättävinä argumentteina hehkuttaisiin esimerkiksi:
-Olisimme osa suurta taloutta ja maailman suurin öljyntuottajamaa. Bensan hinta laskisi 50 senttiin litralta
-Karjala saadaan takaisin autonomiseen Suomeen
-Realistiset turvallisuustakuut. Kukaan ei uhkaa suurta ja mahtavaa.
Näitä kun jauhetaan kaikista tuuteista puoli vuotta, niin äänestyksen tulos on varma. Eli olen sitä mieltä, että edustuksellinen demokratia on suuria asioita varten. Missikisat ja euroviisut on asia erikseen.
Liitytään Venäjän federaatioon
- ydinasesateenvarjo pahaa maailmaa vastaan
- alkoholi halpaa
- bensiini halvempaa
- korkein tulovero 13%
- yritystulovero 25%
- arvonlisävero 18%
- pitävät turvallisuustakuut, eivät pelkkää propagandaa
"Riittävän voimakkaan propagandakoneiston avulla saadaan suomalaiset äänestämään vaikka liittymisestä takaisin Venäjän yhteyteen."
Tämä vaara on olemassa. Juuri tällä tavalla liittyttiin Eurostoliittoonkin. Valtiosopimuksia - myös Venäjän federaatioon liittymistä - tulee tarkastella järkipohjalta viileästi. Tämän hetken numerot puhuvat puolestaan.
Euroopan parlamentti
Komissaarien kollegio ei voi olla kansan valitsema. Komission pääosastot eivät voi olla kansan valitsemia. EU:n neuvosto koostuu jäsenvaltioiden hallitusten edustajista.
Euroopan parlamentin yhteispäätösvalta on tähän saakka kattanut puolet EU:n talousarviosta. Lissabonin sopimus laajentaa EP:n lainsäädäntövallan koskemaan kaikkia EU:n toimia ja koko EU:n talousarvion täytäntöönpanoa.
Tähän saakka EU:n neuvosto on ollut ylempi lainsäädäntökamari, jonka kanssa parlamentti on joutunut neuvottelemaan EU:n lainsäädännöstä, viime kädessä sovittelukomiteassa.
Lissabonin sopimus sisältää EU:n lainsäädännön mahdollisen hyväksymisen jo parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä. Niin epädemokraattista, niin epädemokraattista.