Sunnuntai 27.5.2012

Apinoille ollaan myöntämässä ihmisoikeuksia

Luotu: 
26.6.2008 08:06
  • Kuva: EPA / All Over Press

Espanjan parlamentti on antamassa ihmisapinoille lakisääteisen oikeuden elämään ja vapauteen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun perinteisesti ihmisoikeuksina pidetyt oikeudet ulotetaan koskemaan eläinlajia.

Parlamentin ympäristövaliokunta päätti keskiviikkona, että myös nämä ihmisten geneettiset lähisukulaiset ansaitsevat tähän saakka vain ihmisille rajatut oikeudet.

– Tämä on historiallinen päivä taistelussa eläinten oikeuksien puolesta, sanoo ihmisapinoita puolustavan projektin johtaja Pedro Pozas.

Ympäristövaliokunnan päätöksellä on laaja kannatus parlamentin puolueiden keskuudessa, ja sen arvioidaan pian tulevan laiksi.

Uusi laki kieltäisi ihmisapinoiden käytön sirkuksissa, televisiomainoksissa ja elokuvissa. Apinoiden pito eläintarhoissa olisi yhä mahdollista, mutta lain kannattajien mukaan nykyisiä eläintarhaoloja jouduttaisiin parantamaan.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Kielo

Nyt, kun Ida-fossiilinkin merkitys hämmästyttävästi paljastui 20 vuoden tutkimisen jälkeen, on sen kunniaksi mielestäni paikallaan antaa apinoille myös äänioikeus. Sen olemme velkaa esi-isillemme. Eli eiköhän laiteta apinat saman tien äänestämään itselleen meppi. Kyllähän oikeuksia seuraavat myös velvollisuudet. Eikä kannata siihenkään pysähtyä, seuraavaksi asialistalla voisi olla homoseksuaalisten apinoiden oikeus saada omia jälkeläisiä tai vähintäänkin adoptio-oikeus. Eläköön tasa-arvo!