Google joutuu paljastamaan kaikkien YouTuben käyttäjien katselurekisterit, joista käy ilmi jokainen video, jonka käyttäjä on koskaan katsonut. Britannian yleisradio BBC kertoo, että yhdysvaltalainen tuomioistuin on määrännyt Googlen luovuttamaan rekisterit mediajätti Viacomille.
Päätös liittyy oikeusjuttuun, jossa Viacom syyttää YouTuben omistajaa Googlea tekijänoikeusrikkomuksista. Viacomin mukaan YouTubessa on noin 160 000 luvatonta videopätkää, joiden tekijänoikeudet yhtiö omistaa.
Viacom vakuuttaa, ettei YouTuben käyttäjien tarvitse olla huolissaan yksityisyydestään, sillä se käyttää rekistereitä vain etsiäkseen todisteita Googlea vastaan.
Käyttäjärekisterit sisältävät tiedot käyttäjätunnuksista, tietokoneiden IP-osoitteista ja käyttäjien katsomista videoista. Google aikoo pyytää Viacomilta, että se saisi käsitellä rekistereitä ennen niiden luovuttamista niin, ettei käyttäjien henkilöllisyys enää paljastuisi niistä.
Digitaalisia kansalaisoikeuksia valvova yhdysvaltalaisjärjestö Electronic Frontier Foundation on tuominnut oikeuden päätöksen takaiskuksi yksityisyyden suojalle.

Kommentit
elektroninen DDR
Jatkossa ei varmaankaan saa USA:han viisumia, jos on katsellut vääriä videoita.
Joo
Obaman aikana ei varmaan saa viisumia, mikäli on katsellut Bill Clintonin toilailuja presidenttinä tai kommentaareja ovaalipöydän ritarista ja ritarittaresta.
Parhaille sisältötuottajille maksuton lento ensimmäisellä CIA-lennolla business classissa Guantanamo Bayhin.
Viacom ei ole viaton
Kummasti tämä mediayhtiö ja muutkin vastaavat antavat materiaalinsa velloa netissä vapaasti, onkohan jujuna se, että saadaan vastaavia oikeudenkäyntejä aikaiseksi ja voidaan vaatia miljardikorvauksia.
Erä ruotsalaisproffa jo aikaa sitten sanoi, että erilaiset oikeuksien määräämät korvaukset ovat jo tärkeä osa TULONLÄHHDETTÄ mediayhtiölle ja jotkut yritykset ovat jopa budjetoinneet näitä tulopuolelle vuosibudjetteja laatiessa.
Nyt pitäisi jo herätä, USA:Sta on tosiaan tulossa uusi DDR!
eDDR = USA
eDDR = USA
Lausuntoautomaatit asialla
Aiheesta ei niin väliä kun vain pääsee mollaamaan Yhdysvaltoja, eikö niin? Sillä on taas päivä pelastettu.
Yhdysvaltoja tulee arvostaa Vapauden patsaana
Siksi Yhdysvalloista on kitkettävä postkommunistisia totalitaristisia piirteitä, koska monet eurooppalaiset nilkit pitävät sitä esikuvanaan niin kuin kansallissosialistista Saksaa tätä aikaisemmin.
Ai niin, sori...
Yhdysvaltoja ja Israeliahan ei saa arvostella mistään. Maailmanhan on oltava mustavalkoinen, eikä suinkaan harmaan eri vivahteita niinkuin todellisuudessa on. Näinkös se menee?
Minulle aivan sama katotaanko minun YouTube tiliäni, eivätpä ainakaan epäile muslimisympatioista.
Vaarallista tilillä
http://www.youtube.com/watch?v=aFb-Uhs2baM
Todella vaarallista
Nyt ei kun odottamaan että Mossadin miehet tulee hutkimaan jalkapohjiin pampulla ja pitämään "moraalia kohottavan puhuttelun".
Mossadin kaltainen
Mossadin kaltainen instituutio pitäisi olla Suomessakin. Kuri ja järjestys voisi olla tähdellisempää, kun esim työttömyystukien nostosta kattoon syljeskellen joutuisikin listalle, silloin olisi ihan oikea tuli pepun alla, eikä vain Sailaksen sanalieskat.
No mikä ettei
Nythän sitä joutuu pieksemään viherpunikkeja, smuguja ja pitkätukkia ihan harrastepohjalta ja talkootyönä. Se käy pitemmän päälle raskaaksi työssäkäyvälle ihmiselle, mutta kyllä se on palkitsevaakin mennä hyvin suoritetun "uudelleenkoulutustilaisuuden" jälkeen lähibaariin yhdelle =)
Mossad toimii Suomessa
Suomessa on Mossadin kaltainen järjestö ja sen nimi on Mossad. Jos lennät tietyillä lentoyhtiöillä itään päin, Israelissa tiedetään jo valmiiksi sekin, missä helsinkiläisessä hotellissa yövyit ennen matkalle lähtöä.
Ollos huoleton! Mossad palvelee Helsingissä paljon tehokkaammin kuin al-Qaida tai Hakaniemi. Jos olet esimerkiksi juutalainen ja lähdet YK-palvelukseen, voit saada YK:n pääsihteerille tekemäsi vuoron jälkeen tarjouksen rajan valvonnasta IDF:n leivissä. Tosin työnantajana voi olla Mossadin asemesta Shin Beth. Tätäkin on voinut tapahtua Libanonin sodan aikana.
Hyvä palvelutaso on mahdollista siksi, että Helsingissä on paljon ihmisiä, jotka voisivat asfaltin muuttuessa liian kuumaksi saada kansalaisuuden uudessa Lähi-idän maassa 3-4 kk:ssa. Miltei yhtä hyvään palvelutasoon Suomessa yltää Säkerhetspolis.
Helsingissä turvallisuutta riittää. Sitä tarjoavat monet muutkin laitokset kuin Kaartin pataljoona ja Helsingin polisii.
muslimisympatioista
Jonain päivänä rajalla saattaa olla vastassa talebanin rajavartiosto jolla on käytössä tiedot sinun klikkauksista ja kommenteista netissä viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta. - "Neljäkymmentä vuotta sitten olette netissä esittänyt tällaisen mielipiteen. Asia täytyy heti tutkia pikatuomioistuimessa asemarakennuksen takana."
mikä raja?
Miksi olet menossa talibaanivaltioon? Ja mihin maihin esim. Iran ja talibaanit ovat hyökänneet?
USA on välikäsiensä kautta (Saddam ym.) käynyt sotaa Irania vastaan neljännesvuosisadan, ampunut iranilaisia matkustajakoneita alas jne. ja sitten se on Iran, joka uhkaa rauhaa! Voiko suurempaa kaksinaismoraalia olla.
Uskomatonta keuhkoamista
Olet kyllä huvittava tapaus. Mies kirjoittaa "vastassa saattaa olla" ja sinä alat paasaamaan sitä samaa vanhaa mitä aina paasaat. Juu, kyllä me kaikki tiedämme mitä maailmassa tapahtuu tällä hetkellä, mutta älä käytä sanaa kaksinaismoralismi kun et kerran tiedä mitä se tarkoittaa. Mies kirjoitta mahdollisesta tulevaisuudenkuvasta ja sinä räyhäät 'Suuren Saatanan' pahuudesta. Get your head out of your ass niin et ole koko ajan niin pahalla tuulella.
keuhkoamista?
onko tämä amerikanenglantia vai mitä slangia kun en ole moista sanaa ennen kuullut tai nähnyt.
Kaksinaismoralismi on englannin kielellä suunnilleen "double standards" tai jotakin sinne päin.
Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että kun pommi tulee USA:n koneesta tappamaan ihmisiä, niin se on eri asia, kuin että pommi videään paikalle jalan.
Silmät kiinni
Keuhkoamista - amerikanenglantia? Jos jaksaisin niin nauraisin. Jos et ole sanaa kuullut, et ole asunut suomessa ainakaan viimeisen 30 vuoden aikana tai sitten siellä Tehtaankadulla ei suomi-venäjä.sanakirja tunne kaikkia sanoja.
Asian ydin sinulta meni joka tapauksessa ohi, mutta se ei ole mitään uutta kun on keskustellut ihmisten kanssa joilla on samanlainen maailmankuva kuin sinulla (tai mitä sinun kirjoituksista tulee ilmi) eli puhut erittäin paljon asian vierestä, todistustaakka on aina kaikilla muilla ja russofilia - anti-USA/anti-Israel-puoli tulee jokaisessa kirjoituksessa esille. Sinulta puuttuu kyky olla puolueeton.
puolueeton?
Miksi pitäisi olla puolueeton?
Ruotsalaiset voivat kysyä noin
Svenssonit voivat aivan laillisesti toteuttaa nyt uhkakuvasi: "Neljäkymmentä vuotta sitten olette netissä esittänyt tällaisen mielipiteen. Asia täytyy heti tutkia pikatuomioistuimessa asemarakennuksen takana.".
Ei aivan 40 vuotta sitten, mutta tästä kesästä lähtien Ruotsissa on tiedetty tarkalleen, mitä sinä kirjoitat netissä ja millä sivuilla sinä käyt.
Peräkanaa
Mitä USA edellä sitä Ruotsi perässä. Isoveli valvoo.
Perä-Kana
Ruotsi on Tanskan ohella yksi Pohjolan johtavista Perä-Kanoista. Maita voisi kutsua siis Perälöiksi.
Ruotsia voisi kutsua Kananperäksi ja Tanskaa Kukonperäksi.
Free flights overseas
"Parhaille sisältötuottajille maksuton lento ensimmäisellä CIA-lennolla business classissa Guantanamo Bayhin."
Tuohan olisi oikein makeaa.. vieläpä kun osaisi ajoittaa tuon pikalähdön vielä talvisaikaan niin pääsisi lämpöseen ja palvelu pelais kun heittelevät kuulema virkistäviä suihkujakin matkalaisten päälle kun ne vaan rötvää makuulaudalla.
Ja nämä ilmaiset pikalähdöthän on varmasti tulevaisuudessa monen nuoren suosiossa varsinkin kun Ryanairin lennotkin tahtovat kallistua vuosi vuodelta polttoaine hintojen vuoksi. Tarjoavat myös kaikille matkalaisille ihan ilmaiseksi unimyssyn ja komean oranssit reissuhaalarit. Kyllä ne tamineet päällä kelpaa tanssahdella etelän auringossa metallican tahtiin. Ketään ei myöskään silloin syrjitä pukeutumisen vuoksi.
"Aiheesta ei niin väliä kun vain pääsee mollaamaan Yhdysvaltoja, eikö niin? Sillä on taas päivä pelastettu."
Pakko mollata kun kenkien suunta on väärä ja matka jatkuu erittäin liukkaalla pohjalla. Kaatuessaan vie vierustoveritkin mutaisaan maahan. Pysytkö sinäkin jokaisen järjestön tukena, vaikka sen johtaja olisi mielipuoli ja hän veisi järjestöä sekä muutamaa muuta yhteistyöjärjestöä päin.. no sanotaanko vaikka päin helevettiä? Tai siis hänhän uskoo vievänsä meidät kaikki taivaaseen =)
Yhdysvalloista on tullut monta ihailtavaa asiaa, mutta niihin ei kuulu nykyinen hallinto avainhenkilöineen, ihmisoikeudet, oikeusjärjestelmä, valtamedia eikä yhtiöt kuten Amway ja Blackwater.. (Eric Scheibeler - Masters of Deception & Jeremy Scahill - Blackwater: The Rise of the World's Most Powerful Mercenary Army).
Ettätuota, otetaanko kaikki nyt se pää kiltisti pois takamuksesta ja ruvetaan vaatimaan meidän poliitikoilta sitä KANSANEDUSTUSTA(kin)! eksje? kaikki yhdes koos!
Nevan Tapsa.. *cheers*
HAIL BILDERBERG, HAIL eDDR, HAIL LISBON TREATY SCAM
Viacom halusi haasteessaan
Viacom halusi haasteessaan saada avatuksi myös Googlen hakukoneen koodin. Tuomari ei (Googlen onneksi) sentään tähän vaatimukseen suostunut:
http://mikropc.net/uutiset/index.jsp?categoryId=atk&day=20080703
"Googlen ei tarvitse paljastaa hakukoneensa lähdekoodia, mutta sen täytyy luovuttaa mediayhtiö Viacomille YouTube-videopalvelunsa käyttäjätietoja. Näin päätti yhdysvaltalainen oikeusistuin eilen."
Jokaisen sopii itse tykönänsä miettiä, mitä pirua hakukoneen lähdekoodilla on sen kanssa tekemistä, että Viacom väittää Googlen rikkovan tekijänoikeuksia.
Ilmeisesti tuomari teki väärän päätöksen kun ei tällaiseen suostunut.
takapiru
...ja Viacomin takana...CIA?
En kyllä pätkääkään
En kyllä pätkääkään tuollaiseen luulisi, mutta sen sijaan Viacom toimii 3:nnen osapuolen bulvaanina.
Jos Viacom ei muka toimi tässä bulvaanina, niin mitä v**tua ne yrittää oikeuden avulla tosiaan hakea avoimeksi ITSELLEEN (huom ei muille) lähdekoodia Googlen hakukoneesta?
Mitä firmoja, mahdollisesti Googlen kanssa kilpailevia firmoja, on Viacomin takana?
Ei kaiken takana TARVITSE olla CIA.
Kieltäytyminen yhteistyöstä
"Ei kaiken takana TARVITSE olla CIA."
Ei tarvitsekaan olla, mutta kaikki on nykyään NSA:a.
http://fi.wikipedia.org/wiki/NSA
Telia-Sonera Finland
http://www.google.fi/search?q=NSA+Sonera&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org....
Elisa
http://www.google.fi/search?q=NSA+Elisa&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.m...
Sanoma-Welho
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla%3Afi%...
Jos mielestäsi olet outo ja tarvitse holhousta, on asia jo järjestyksessä.
Ehkä ainoa tunneli maailmalle Internetiin, jossa olisi vähemmän MAC -tasoista valvontaa kuin NSA:lla on se, mikä kulkee Venäjältä amerikkalaisten käsiin. Venäjä nimittäin ei jaa MAC-käyttäjätunnuksia NSA:lle vapaaehtoisesti. Siitä everstiluutnantti Putin lienee pitänyt Fapsin kanssa huolen.
Joo, nykyään vakoillaan,
Joo, nykyään vakoillaan, käyttäen yleisesti käytettyä internettiä. Ymmärtääkseni kaikki tämän tietää. Jos joku ei tiedä, tai "ei tiedä", niin on hyvä että tästä asiasta nostetaan "kissa pöydälle". Kuten esim. sinä nyt teit.
Internetin käyttö, esim. se mitä minä juuri nyt teen, on varsin lähellä sitä että huutelisin taloyhtiöni porraskäytävässä tämän mitä tähän kirjoitan. Oikeastaan, yksityisyyttä ei ole.
Amerikkalaiset nyysivät kaiken
"Jos joku ei tiedä, tai "ei tiedä", niin on hyvä että tästä asiasta nostetaan "kissa pöydälle". Kuten esim. sinä nyt teit."
Amerikkalaiset nyysivät tarvittaessa aivan kaiken myös Suomen kaltaisista vasallivaltioista. Ruotsi on Tanskan kanssa vasallivaltioiden erikoistapaus, ne ovat innokkaita vasallivaltioita.
Mikä ihmeen pakko Ruotsissakin on lopettaa maavoimat ja "vastineeksi" tehdä FRA:sta NSA:n päätoiminen filiaali?
Kyllä tietokonepalvelinkin tottelee luotia, ainakin lippaallista luoteja, jos aletaan keskustemaan isoilla kirjaimilla eikä ohjus tavoita bunkkerissa olevaa tietokonetta.
Kyse ei ole siitä, etteikö oltaisi rähmällään "kansainvälisen terrorin vastaisen taistelun vuoksi", vaan siitä, ollaanko aivan niin rähmällään kuin Ruotsi ja Tanska.
Ilmeisesti on niin, että MAC-tasoista tietoturvaa lännen osalta on olemassa enää vain Venäjällä, joka ei tunnetusti reagoi ensimmäiseen virka-apupyyntöön, minkä vuoksi siltä ei turhia vaivauduta edes kyselemään.
Yhdysvallat johtaa kehitystä ja Ranska, Saksa, Sveitsi, Kiina jne. tulevat Venäjän kanssa perässä.
VIACOM - oikeusistuin vai kansainvälinen "TEOSTO"
Mikä ihmeen oikeus voi jollain Viacomilla olla Googlen ja Googlen asiakkaiden keskeisen sopimuksen rikkomiseen. Viacom on ilmeisesti Yhdysvaltain perustuslaissa määritelty erityistuomioistuin ja/ tai Teoston kaltainen Kerberos(vo), jolla on oikeus saada tietoja Googlen asiakkaista ympäri koko maailman. Tuntuu oudolta, että Jenkkilässä annetaan jollekin tietylle yhdelle yhtiölle yksinoikeus kilpailijan asiakastietokantoihin. On tainnut sikäläinen käräjätuomari saada porstuakamarin piirongin laatikot täyteen Benny Franklinin
kuvia ( satasia). Kaipa se Viacom hommaa Suomestakin tällaisten kommenttien kirjoittajat sähkötuoliin ja samalla kaappaa Teoston.
Jenkkioikeus ylittää ymmärryksen
USA:ssa tehdään meille käsittämättömiä oikeuden päätöksiä, mutta me emme voi niille mitään, koska USA:ssa ei hyväksytä kansainvälistä oikeutta.
Turha on potkia tutkainta vastaan.
Vapauden patsas
Vapauden patsas ja ydinaseet suojelevat yhdysvaltalaista vapausaatetta kansainvälisiltä sopimuksilta. Myös Venäjä on itsenäinen vapauden majakka, joka ei kuulu edes WTO:hon.
Mitä CIA tietää Suomesta (The Wolrd Factbook)?
https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/fi.html
No ainakin sen, että SDP:n puheenjohtaja on Eero Heinäluoma.
"Center Party or Kesk [Matti VANHANEN]; Christian Democrats or KD [Paivi RASANEN]; Green Party or VIHR [Tarja CRONBERG]; Left Alliance or VAS [Martti KORHONEN] (composed of People's Democratic League and Democratic Alternative); National Coalition (conservative) Party or Kok [Jyrki KATAINEN]; Social Democratic Party or SDP [Eero HEINALUOMA]; Swedish People's Party or SFP [Stefan WALLIN]; True Finns [Timo SOINI]"
SDP:llä tai ainakaan Lipposella ja Sanomalla ei taida olla mitenkään hyviä suhteita länteen, kun edes Yhdysvaltain lähetystö ei ole viitsinyt noteerata SDP:n kuukausi sitten pidettyä puoluekokousta millään lailla.
Tämäntasoisilla Suomelle syötetyillä tiedoilla sitten Mauno Koivisto tekee johtopäätöksiä.... ja muutkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/The_World_Factbook
Urpilaisen täytyy käydä ilmoittautumassa Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystössä. Hänellä ei ole muutoin länsiuskottavuutta.
SDP:n tiedustelupalvelun toiminta on heikentynyt niistä päivistä, kun telakoilla vahdittiin kommunisteja ja muualla metalliteollisuudessa.
Tuota noin - siis luulisin
Tuota noin - siis luulisin että The World Factbook on vain eräs rajapinta ulospäin! Jonkinlainen Interface.
Ei siellä CIA:ssa kukaan ole 7/24 päivystämässä että data on kohdallaan, tällaisella ei-konfliktialueella. Kunhan CIA:n jutut on nyt edes 10v vuoden tarkkuudella kohdallaan, niin täällä pikku koto-Suomessa voidaan olla tyytyväisiä.
Ollos HYVIN tyytyväinen, että CIA:n tiedot Suomesta on edes 1 vuoden tarkkuudella kohdallaan..
Ollos HYVIN hälyttynyt siinä vaiheessa kun CIA:n tiedot Suomesta on 1 vrk, tai 1 tunnin tarkkuudella kohdallaan..
Julkiset tiedot väärin
"Tuota noin - siis luulisin että The World Factbook on vain eräs rajapinta ulospäin! Jonkinlainen Interface."
=> Juuri siksi se, miten väärin tiedot ovat, osoittaa, mikä on Kansallisen Kokoomuksen ja SDP:n arvo Yhdysvalloissa.
"Ei siellä CIA:ssa kukaan ole 7/24 päivystämässä että data on kohdallaan, tällaisella ei-konfliktialueella."
=> Kuukauden vanhoja tietoja. CIA:n residenssit voisivat päivittää tai joku kaksoishatutettu lehdistöneuvos.
"Kunhan CIA:n jutut on nyt edes 10v vuoden tarkkuudella kohdallaan, niin täällä pikku koto-Suomessa voidaan olla tyytyväisiä."
=> Juuri tästä tuleekin se vääristymä. Koko ajan Sanoma, Alma Media ja Yleisradio suoltaa käsitystä siitä, miten Ilkka Kanerva tapaa Condoleezza Ricea ja miten Alexander Stubb pelaa 1 1/2 tuntia Condoleezza Ricen kanssa golfia (ei siis montaakaan reikää) jne.
"Ollos HYVIN tyytyväinen, että CIA:n tiedot Suomesta on edes 1 vuoden tarkkuudella kohdallaan."
=> The World Factbook osoittaa Suomen paikan maailmassa: se on kaukana Vapauden patsaasta.
"Ollos HYVIN hälyttynyt siinä vaiheessa kun CIA:n tiedot Suomesta on 1 vrk, tai 1 tunnin tarkkuudella kohdallaan.."
=> Se osoittaisi, että Suomella on merkitystä ja NATO:n miehitys on lähellä, koska mediaa, senaattoreita ja kongressimiehiä olisi palveltava toisella resurssipohjalla.
Jep, meidän paikka tässä
Jep, meidän paikka tässä pikku maailmassa, on kiva mukava lokoisa paikka, missä olla; edes CIA ei taida olla meistä niin kovasti kiinnostunut, että vaivautuvat meistä kiinnostua.
Miksi kukaan meistä kiinnostuisi?
Tylsiä pikku juttuja, joku Kanerva tekstittämässä jollekin naiselle? Pöh!
Silloin kun tämä ilmansuunta alkaa oikeasti kiinnostaa sameassa vesissä kalastajia, pelureita, tms, niin sitten.. jätetäänpäs jatkamatta .. mutta silloin täällä ei asiat enää ole hyvin.