Britannian pääministeri Gordon Brown haluaa kotiuttaa brittijoukkoja Irakista.
Brown ei kuitenkaan halunnut luvata "keinotekoista aikataulua" joukkojen supistamiselle lauantaina, kun hän piipahti yllätysvisiitille Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin ja tapasi pääministeri Nuri al-Malikin.
Brown korosti, että joukkojen kotiuttamispäätös riippuu turvallisuustilanteen paranemisesta ja jälleenrakennuksen etenemisestä. Brown sanoi myös BBC:lle, että Irakin joukkojen kotiuttaminen riippuu Afganistanin tilanteen kehittymisestä.
- Muiden liittolaisten on kannettava suurempi vastuu Afganistanissa.
Hän sanoi, että brittijoukoilla on oolut neljä tavoitetta, joiden eteen ollaan tehty kovasti töitä.
- Me olemme kouluttaneet irakilaisia joukkoja, jotta he voisivat otttaa täyden vastuun alueiden turvallisuudesta. Toiseksi yritämme edesauttaa paikallisten vaalien järjestämistä ja poliisien kouluttamista. Kolmanneksi yritämme kehittää taloudellista ja sosiaalista kehitystä alueella. Neljänneksi haluamme kehittää käytössämme olevaa lentokenttää ja antaa sen siviilikäyttöön.
Britannian suunnittelema Irakin-joukkojen vähentäminen 2500 sotilaaseen peruuntui keväällä, kun Basran tilanne kiristyi. Brownin Irakin-matkan ohjelmaan kuului myös käynti Basrassa.
Britannialla on eteläisessä Basrassa vielä 4000 sotilasta, joiden päätehtävä on kouluttaa irakilaisjoukkoja. Vastuu Basran alueen turvallisuudesta siirtyi brittijoukoilta Irakin joukoille viime viikon lopussa.

Kommentit
99½ vuotta
"Brown ei kuitenkaan halunnut luvata "keinotekoista aikataulua" joukkojen supistamiselle lauantaina"
Pyöreästi 100 vuotta.