Uusi Suomi / Ulkomaat Tiistai 9.2.10 Aseta US kotisivuksi

Miten ihmisestä tulee paha?

Miten ihmisestä tulee paha?
Julkaistu: 25.7.2008
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Virginia Techissä 32 ihmistä viime vuonna tappanut Cho Seung-Hui levitti kuvamateriaalia itsestään ennen ampumista.
Kuva: EPA / All Over Press
Virginia Techissä 32 ihmistä viime vuonna tappanut Cho Seung-Hui levitti kuvamateriaalia itsestään ennen ampumista.
Kuva
Maailmankuulu psykologi Philip Zimbardo vuonna 2005. Taustalla Tshekin ex-presidentti Vaclav Havel.
Kuva: EPA / All Over Press

Uusi Suomi tapasi maailmankuulun yhdysvaltalaisen psykologin Philip Zimbardon Berliinissä, missä hän puhui tällä viikolla kansainvälisessä psykologien kongressissa siitä, miten hyvätkin ihmiset voivat muuttua pahoiksi.

Zimbardo on syventynyt jo yli neljäkymmentä vuotta aiheeseen ja on tunnettu erityisesti vankilakokeestaan, jossa koehenkilöinä toimi Stanfordin yliopiston opiskelijoita. Kokeessa "vanginvartijana" toimivat koehenkilöt alkoivat jo vuorokauden jälkeen nöyryyttää ja pahoinpidellä vankien rooleissa olevia opiskelukavereitaan. Koe jouduttiin keskeyttämään.

Irakin Abu Ghraibin vankilan skandaalin jälkeen Zimbardo korosti, että yhdysvaltalaisten sotilaiden ottamat kuvat muistuttivat aika lailla hänen johtamaansa vankilakoetta vuodelta 1971. Hän on käsitellyt tätä aihetta uusimmassa kirjassaan The Lucifer Effect.

Yli 70-vuotiaan emeritusprofessori Zimbardon suosio yllätti saksalaiset kongressin suunnittelijat. Luentosali pursui yli jo ennen luennon alkua ja yli sata kiinnostunutta sai odottaa lasiovien takana.

Uusi Suomi tapasi emeritusprofessorin luennon ja tunneiksi venyneen nimikirjoitustuokion jälkeen. Hän kommentoi muun muassa kouluampumisia.

Zimbardo korostaa, että pahuus alkaa aina pienistä teoista, jotka kasvavat hiljalleen valtaviin mittasuhteisiin. Tavallisesta ihmisestä voi tulla pahantekijä olosuhteiden kautta.

Hänen mielestään tapahtumia analysoitaessa keskitytään usein liiaksi pahantekijän persoonallisuuteen sen jälkeen, kun jotain on tapahtunut.

- Sen sijaan pitäisi kysyä, minkälainen meidän yhteiskuntamme on, jossa tällaista saattoi tapahtua.

Suomea järkyttäneistä Jokelan tapahtumista Zimbardo sanoo, että tragedia on aika lailla sama kuin mitä Yhdysvalloissakin on tapahtunut.

- Vaikka meidän maiden välillä on tietenkin kulttuurieroja, niin amokjuoksuja edeltäneet tapahtumat olivat toistensa kaltaisia.

Esimerkiksi Virginia Techin ampuja oli ilmoitellut aikeistaan jo aiemmin internetissä, kuten Jokelan ampujakin. Virginiassa opiskelija ampui viime vuonna kuoliaaksi 32 henkilöä ja Jokelassa lukiolainen ampui kahdeksan ihmistä ja itsensä joitain kuukausia myöhemmin. Samantyyppinen murheellinen tapahtuma oli nähty Coloradon Columbinessa vuonna 1999, kun kaksi lukiolaista tappoi ampumalla 13 ihmistä.

Zimbardo korostaa, että tekijät ovat halunneet kertoa ulkomaailmalle aikeistaan, ja siksi yhteiskunnan pitäisi hinnalla millä hyvänsä pyrkiä kehittämään välineitä, joiden avulla näitä tapahtumia voitaisiin tulevaisuudessa estää.

- Kaikissa näissä tapauksissa, tekijä asui pienessä kaupungissa ja hänen sosiaaliset kontaktinsa olivat vähäiset, tai niitä ei ollut lainkaan. Tiedämme, että pienessä kaupungissa koulu on teini-ikäiselle tärkeä sosiaalinen paikka. Meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota tähän seikkaan ja miettiä, miten nuoren ihmisen erakoitumista voidaan estää.

Ihmisen pahuus on ollut tälläkin viikolla ajankohtainen asia Suomessa, kun on mietitty syitä 14-vuotiaan tytön satunnaiseen tappoon Keravan Saviolla.

 
Carla Schubert, Berliini
Carla Schubert, Berliini
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Jokela
 
 
 

Sivistys

http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=131825

Ihmisen tekee pahaksi yhteiskuntaan sosiaalistaminen. Pahuus, kuten tappaminen, muuttuu yhteishyveeksi ja velvollisuudeksi.

Ihmisessä pahuus on

Ihmisessä pahuus on sisäsyntyisenä ja sivistyksen avulla yritään saada paha aisoihin.

Pahuksen pahuus

Ottakaapa joltakin suomenruotsalaiselta peritty omaisuus pois ja altistakaa hänet samanlaiselle kohtelulle, missä suomenkieliset ovat päivittäin, niin todella näette, miten paha ihminen voi olla. Toisin sanoen raha ratkaisee, jos sitä on tarpeeksi voi olla paha sivistyneesti rahan avulla tai sitten ei tarvitse olla lainkaan paha, jos on hyvä luonne. ;)

Ihminen on hirviö, jonka

Ihminen on hirviö, jonka yhteiskunta kasvattaa sellaiseksi.

Itsekkýys tekee ihmisestä "pahan"

Kun on seurannut näiden tappajien ja tappelijoiden motiiveja niin törmää koko ajan samaan asiaan, siihen että koko elämä pyörii näilä ihmisillä oman navan ympärillä.

On pahaa oloa, on angstia ja ahdistusta jne, "minulla on paha olo. joten tapan jonkun", kaikki on tietysti jonkun muun vikaa.....

Vika on muka yhteiskunnassa tai lapsuudessa jne....

Sitten kun tähän oman perseen ympärillä elämiseen liitetään empatian puute niin tulee pahaa jälkeä. Epäsosialisuus on kanssa yksi tuhoava piire tuon egoistisuuden kanssa, esim. maaseudun aikamiespojat.
Viina ei ole syy, vaan tekosyy jonka avulla näitä veritekoja perustellaan.

Suomessa saa liian helposti varttihullun paperit.

Aikamiespoika Pekkoko väkivaltainen?

"Epäsosialisuus on kanssa yksi tuhoava piire tuon egoistisuuden kanssa, esim. maaseudun aikamiespojat."

Rikostilastoissa lienevät johdossa kaupunkilaispojat.

vartissa varttihulluksi?

--Suomessa saa liian helposti varttihullun paperit.

Olen eri mieltä. Ne saa vasta perusteellisen mielentilatutkimuksen jälkeen.

Mitä tulee Keravan tapaukseen, niin luultavimmin kyseessä ei ole varttihulluus, vaan ihan oikea skitsofrenia. Eli henklö oli syyntakeeton ja joutuu valtion meilisairaalaan, missä häntä voidaan pitää niin kauan, kuin lääkärit aiheelliseksi katsovat.

Ratkaisu ongelmaan?

Laillistetaan prostituutio?

Yksinäiset nuoret pojatkin saisivat itselleen seuraa?

Vouchereita

Kaupallistaminen tarkoittaisi sitä, että kuntien sosiaalitoimet saisivat maksaa varattomille tähänkn hoitoon toimeentulotukea.

Kansantaloudellisempi ratkaisu olisi sanoutua irti länsimaisesta mediakulttuurista ja valvoa televisio-ohjelmia sekä R-kioskin ylähyllyjä.

Sensuuri

ja kieltolaki ollaan jo nähty. Se lisää vain kielletyn hedelmän makua eikä vähennä kysyntää, vaan lisää sitä. Joillain yksilöillä normaalien asioiden kaksinaismoralistinen paheksunta aiheuttaa tarpeetonta syyllisyydentuntos ja ahdistusta, joka voi purkautua järjettömänä ja turhana väkivaltana.

Entäs jos joillain onkin vain yksinäismoraalia?

Entäpäs jos onkin olemassa sellainen vähemmistö, jota moraalittomat eivät voi todistaa kaksoismoraaliksi?

Kaikki ovat itsekkäitä

Kaikki ihmiset ovat äärimmäisen itsekkäitä. Siksi yhteiskunta pyrkii ohjaamaan itsekkyyttä yhteiseksi hyväksi. Jos yksilö kokee, ettei pysty selviämään yhteiskunnassa, seurauksena on psyykkistä oireilua kuten ahdistusta, joka voi alkaa kasvaa ja lopulta purkautua tuhoisastikin.

Ennalta ehkäisevän työn ja inhimillisten arvojen esillä pitäminen on tärkeää nimenomaan siksi, etteivät ihmiset jäisi itsekkyyteensä yksin. Itsekäs saa olla, mutta sen pitää suuntautua rakentavasti ulospäin.

Valitettavasti nykyään menestyvän ihmisen perustyyppi on sosiaalisesti taitava kanssakävijä ja manipuloija, jolla on riittävästi röyhkeyttä. Ujot, hiljaiset, erilaiset, epäsosiaaliset ja kyseenalaistavat jäävät helposti syrjään ja yksin.

Itsetuhoisuudessa korostuu näkökentän supistuminen. Mitä suuremmaksi ahdistus ja paha olo kasvavat, sitä enemmän yksilö tuntee olevansa yksin oman onnensa varassa. Tällaiseksi ei pitäisi tilannetta päästää, koska itsetuhoisuus voi laajeta ja suuntautua muihin kohdistuvaksi väkivallaksi.

Arskan kommentti

Istuin kerran Aarne Saarisen kanssa lentokoneessa ja Arska viisaana toverina kommtntoi keskusteluumme sosialismin tilasta suunnilleen seuraavasti: "ihminen on siinä määrin itsekäs eläin, että sosialismi ei voi koskaan toimia".

Arska oli viisas ja paljon nähnyt mies.

Totta toinen puoli

""ihminen on siinä määrin itsekäs eläin, että sosialismi ei voi koskaan toimia"."

Kyllä, ihminen on itsekäs, mutta ei ole eläin. Tosin, jos hänelle koulussa riittävän pontevasti opetetaan, että hän on eläin, hän voi itsekin alkaa siihen uskoa.

Alla olevassa linkissä on eräällä nettisivulla ollut kolumni Jokelan koulusurman jälkeen. Kirjoittaja valottaa Pekka Erik Avisen ajattelua:

http://www.intelligentdesign.fi/2007/11/08/pekka-e...

itserakkaus

Jos ihminen on eläimen yläpuolella oleva jumalan kuva, niin kait sitten nämä tappajatkin ovat?

Vanhastaan on sanottu, että vain ihminen tappaa huvikseen eli saadakseen nautintoa tappamisesta. Onko sekin jumalallinen ominaisuus?

T4-lääkärit todella olivan jumalan kuvia, hehän päättivät elämästä ja kuolemasta.

Yleisesti: ovatko monoteismiuskonnot todella hillinneet ihmisten taipumusta listiä toisiaan?

Yhtä sun toista paikkansa pitämätöntä on sanottu

Muistutit: "Vanhastaan on sanottu, että vain ihminen tappaa huvikseen eli saadakseen nautintoa tappamisesta".

Meille tutuista eläimistä esimerkiksi vapaana liikkumaan pääsevä kissa tappaa huvikseen eli luontaisesta tappamisen halusta jokaisen saaliiksi sopivan eläimen, vaikka ei söisi sitä nälissäänkään. Esimerkiksi monet kissat eivät välitä suurten rastaiden tai myyrien lihasta, mutta tappavat tielleen osuneet yksilöt, koska ne _sopivat uhriksi_ kissan vaistojen ja aikaisempien menestyksellisten saalistuskokemusten perusteella.

Luontoon päässeet minkit ovat vielä innokkaampia huvikseen tappajia. Ne ottavat hengiltä kaikki pieneläimet, jotka saavat kiinni. Luultavasti innokas minkki voisi yrittää tappaa vaikka hirven, jos sillä vain olisi synnynnäinen tieto kriittisen purentakohdan löytämisestä myös hirvestä ja niin pitkät hampaat, että kaato voisi teknisesti onnistua.

tapammeko huviksemme?

Ymmärtääkseni eläimet eivät tapa "huvikseen", vaan ne toteuttavat geneettistä ohjelmointia. Niillä ei ole vapaata tahtoa.

Eoluutiopsykologian mukaan ihminen on eläin ja meilläkin, kuten muillakin petoeläimillä, on geneettinen ohjelmointi tappamiseen.

Monoteismin mukaan ihminen on jonkinlainen jumalallinen olento, on vapa tahto ja vastuu. Silloinhan emme toimi kuten eläimet, vaan tapamme huviksemme.

Tuskin se huvia on sen kummemmin ihmisille kuin eläimille

Kirjoitin huvikseen tappamisesta vain kielellisen johdonmukaisuuden säilyttääkseni, koska käytit sitä sanaa aikaisemmassa kommentissasi.

En usko, että kissa tuntee iloa tai nautintoa puristaessaan hyökkäyksen aikana hampaansa hiiren niskaan. Tuskin myöskään hilleri, jolla sanotaan olevan hyvin selvä geneettinen tieto rotan puraisemiseen juuri oikeasta kohdasta saadakseen sen hengiltä heti. Tappamisen jälkeen ne varmasti tuntevat nautintoa onnistumisestaan.

Vastaavasti en usko esimerkiksi kouluammuskelijoiden tunteneen huvia tappaessaan. He eivät ilmeisesti ole eläimistä poiketen nauttineet teosta jälkikäteenkään, koska monet heistä ovat tappaneet uhrien jälkeen itsensä.

Ehkä juuri se ihmisten osoittama katumus erottaa heidät eläimistä?

rikollisuudesta

Kieslowskin Punaisessa eläkkeellä oleva tuomari sanoo, että hän olisi voinut tehdä minkä tahansa rikoksen, minkä hän on uransa aikana tuominnut, jos olosuhteet olisivat olleet samat kuin tuomituilla rikollisilla. Goethe sanoi, ettei hän pysty edes kuvittelemaan sellaista rikosta, jota hän ei voisi tehdä.

Molemmat taisivat ymmärtää elämästä aika paljon enemmän kuin "kovien rangaistusten" vaatijat.

pitkässä kakussa etunsa

Ei rangaistusten pääfunktio ole aina rankaiseminen tai reformointi.

On ihmisiä, jotka tulee eristää yhteiskunnasta pitkäksi aikaa sen vuoksi, että vapaalla jalalla he olisivat vaaraksi muille. Parempi että yksi syyllinen kärsii kuin monet syyttömät.

Tämä ei tietenkään sovi vasemmistolaiseen ajatteluun, jossa rikoksentekijöitä tulee aina ymmärtää ja paapoa, ja vika on aina jos ei yhteiskunnassa, niin ainakin porvareissa. Rikoksenuusijat - no, sellaisella ei tarvitse päätään vaivata koska kaikki ovat yksittäistapauksia. Yksittäistapaus, taas yksittäistapaus, ja taas, taas...

On myös mahdollisuus hyvään

Ei ole hyviä tai pahoja ihmisiä vaan hyvä ja paha ovat sisällämme olevia mahdollisuuksia. Anna kristitylle amerikkalaiselle pojalla ase ja lähetä hänet vaikeisiin olosuhteisiin maapallon toiselle puolelle niin hänestä saattaa tulla raiskaaja ja lapsenmurhaaja. Etukäteen on vaikea arvata, kuka käyttäytyy kunniallisesti. Vain harva on mieleltään aidosti järkkynyt 'patologinen' murhaaja.

Lapsuuden arvot, kyky empatiaan, paineensietokyky, rohkeus, aloitekyky ja sosiaaliset rakenteet vaikuttavat tekojemme hyvyyteen.

Olen kuullut Lammilaisesta miesporukasta, joka talvella suunnittelee ja kesällä rakentaa kouluja Keniaan.

Me muut suunnittelemme kesämökin remonttia tai lomamatkaa - tekoina samankaltaisia mutta eivät samanarvoisia.

Miksi minä en ole ilmoittautunut mukaan?

Tappaminen on ammattitaitoinen pätevyys

Tuo esimerkki "normaalin" ihmisen lähettämisestä vaikeisiin oloihin sekä se, mitä hänestä tulee on hyvä huomio. Yleensä roistomaisuus ja kunniallisuus jalostuvat keskitysleirissä, sodassa tai missä tahansa tilanteessa, jossa moraali murenee ja jokainen toimii omatuntonsa mukaan.

1990-luvulla ei kukaan kysynyt, onko toisella moraalia vai ei, vaan kysymys kuului "Onko sinulla omatuntoa". On todella kevyt olo elää yhteiskunnassa, jonka arvojärjestelmä kiehuu kuin kattilaan haljennut kananmuna leviävine valkuaisiseen: ei ole mitään järkevää normiohjausta eikä päämäärää.

Väittäisin, että kunnollisesta amerikkalaisesta, joka on koulutettu kurinalaiseksi ja ammattitaitoiseksi tappajaksi, tulee vähitellen murhaaja, kun sodan eettinen päämäärä vähenee ja kun kotirintama tuntuu unohtaneen. Itse asiassa eettisyyden alamäki voi vaikeissa oloissa kohdata ketä tahansa.

Monikaan nainen ei tai siviilipalvelushenkilö ei ymmärrä, millainen pakko on sotilaskuri yhteisössä, joka kokee olevansa uhattu, jossa kaikilla on ase ja yleinen harmitus on pysyvä olotila. Mitä tahansa voisi tapahtua, ellei olisi ulkoista pakottamista ja yhdenmukaistamista.

Tilaisuus tekee varkaan

Otsikon vanha sanonta pätee kaikkeen kiellettyyn toimintaan osittain.

Esimerkiksi omenavarkaissa käyvät pikkupojat eivät yleensä ole pahuuden ruumiillistumia, vaikka syyllistyvät varkauteen tai näpistykseen, joista on säädetty rangaistukseksi vähintään sakkoa tai enintään 1½ vuotta vankeutta.

Lakien tunteminen ja noudattaminen ei ole synnynnäinen ominaisuus, joten poikien omenavarkauskin on inhimillinen, tilaisuuden tullen tehty kokeilu. Suurella todennäköisyydellä he eivät lapsina, eivätkä myöskään aikuisina kokeile vakavampia rikoksia - varsinkaan, jos jäävät kiinni omenat taskussa ja saavat vanhemmiltaan asiaankuuluvan ripityksen.

Sellaisella ihmisellä, joka kokeilee tekemisen rajoja tappamalla toisen ihmisen, on kotikasvatus jäänyt pahoin vajavaiseksi. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään keinoa seuloa sellaisia ateisteja ja muita materialisteja kaikkien ihmisten joukosta.

Rangaistuksella ei merkitystä

Meidän ei pidä katsoa tapahtunutta omasta näkökulmastamme, vaan tekijän. Tässä tapauksessa mielenterveyden horjuminen on kehittynyt hitaasti vuosien ajan, loppuvaiheessa hän on joutunut psykoottiseen tilaan ja todellisuuden taju on hämärtynyt.

Tällöin ei ole väliä vaikka teon rangaistus olisi miten kova.

Sama prosessi voi tapahtua myös hyvin nopeasti, riippuen henkilöstä ja olosuhteista. Me kaikki murrumme tarpeeksi kovan paineen alla, on eri asia miten sitten toimimme.

Juuri näin

On liian mustavalkoista puhua näiden surmien
kohdalla siitä, oliko tekijä hyvä vai paha, kumpikaan
kategoria ei sovi kuvaamaan tekijää vaikka teot
olisivat miten 'pahoja' hyvänsä.

Nämä mieleltään selvästi järkkyneet ihmiset olivat tilassa
jossa kiinnostus ympäristöön on vähentynyt tai kokonaan puuttuu,
he aivan kuin nousevat maailman yläpuolelle tarkkailemaan
nimenomaan itseään ja kuuntelemaan vain itseään.
Tekoihin kysytään lupa vain itseltä täysin riippumatta siitä
onko se hyvä vai paha teko.
Keravan surmaaja kertoi motiiviksi halun päästä hoitoon. En usko sitä. Hän on ollut siinä tilassa jossa tällainenkin harkinta on
mahdotonta.
Hän tappoi vain siksi että ajatus tuli mieleen kun hän näki
tytön pallokentällä.

Yläpuolelta

"Nämä mieleltään selvästi järkkyneet ihmiset olivat tilassa
jossa kiinnostus ympäristöön on vähentynyt tai kokonaan puuttuu,
he aivan kuin nousevat maailman yläpuolelle tarkkailemaan
nimenomaan itseään ja kuuntelemaan vain itseään."

Eikö tämä ominaisuus liitykin myös toisen kauden pääministereihin, valtiovarainministeriön virkamiehiin, joihinkin oikeuspolitiikkoihin jne.?
http://www.taloussanomat.fi/teksti/uutiset/0/20081...

Kuoleman kauppiaat

Lisää julkisuutta murhaajille, kiitos, todella hienoa. Nyt tekin Uudessa Suomessa lähditte tuolle keltaisen lehdistön linjalle. Olen pettynyt.

Ketä palvelee se, että näiden häiriintyneiden kuvia laitetaan esille päiväkausiksi? Avaat lehden webbi-sivun ja siinä sinua silmiin tuijottaa häiriintynyt murhamies.

Iltapäivälehtien vastaus tähän kysymykseen oli, että ihmiset niitä haluavat nähdä. Luulisin teidän lehden lukijoiden vaativan (ja ansaitsevan) kuitenkin vähän parempaa journalismia.

Aihetta ajatella tulevaa asemaamme Suomena

""vanginvartijana" toimivat koehenkilöt alkoivat jo vuorokauden jälkeen nöyryyttää ja pahoinpidellä vankien rooleissa olevia opiskelukavereitaan."

Juuri tuon vuoksi kansalaisilla pitäisi olla tehokkaat menetelmät pitää hallinto ja hallitsijansa aisoissa.

Fakta on, että ratifioidun EU:n myötä ne vähätkin menetelmät joita ehkä on ollut, on täydellisesti menetetty, ja tulemme olemaan kirjaimellisesti vangin asemassa.

Sveitsi pysyttäytyi EU:n ulkopuolella ja se on muutenkin ollut ainoa eurooppalainen valtio, jossa on edes alkeellinen, kansalaisten väliintulon mahdollistava järjestely.

Siitäkään ei tietysti ole mitään apua, jos tiedostusvälineet konspiroivat yhteisrintamassa kansaa vastaan, niin kuin tapahtui Suomessa Perussopimuksesta tiedottamisessa.

Yksi mielenkiintoinen lisähavainto

Mistä ei yleensä puhuta, on se että varsinkin Suomessa nämä tappajat tappavat naisia ja tyttöjä ja vammaisia ja muita "heikkoja.

Nämä tappajat on lähes aina huonoja naisten kanssa ja seksuaalisesti mitä todennäköisemmin kyvyttömiä.

Perhetapoissa on mukana myös mustasukkaisuus ja varsinkin agraarikulttuuriin liittyvä ihmisen omistaminen ja sen tarve.

Joku kirjoitti lyhyesti mistä on kyse: "pienimunaisuudesta".

Niin, mistähän johtuu pahuus?

Hmm. Nyky-yhteiskunnassa on paljon epäkohtia, kuten esimerkiksi että "miksi me ylipäänsä elämme - harrastaaksemme seksiä ja onko ainoa pitemmän aikavälin tavoitteeme tuhota jälkipolviemme - eli oikeastaan koko ihmiskunnan - tulevaisuus?"

Voitte ihmiset ihan rehellisesti näin "meidän kesken" myöntää, että ei meidän elämällämme ole mitään "pitemmän aikavälin" elämän tarkoitusta. Kunhan vain olemme: syömme, nukumme, käymme töissä, käymme huorissa, katsomme televisiota, käymme paskalla, käymme suihkussa, syömme, nukumme....

Veikkaan että tämäntyyppinen ristiriitatilanne - ihmiskunta, jolla ei ole tulevaisuutta, ja jolla hädin tuskin on edes menneisyyttä (muuten kuin teknisesti ottaen) - aiheuttaa syvää ahdistusta toisissa. Tuntuu kuin tilanne olisi jollain tavalla riistäytynyt ihmisten hallinnasta eikä kukaan heistä edes välitä asiain tolasta.

"Miksi minä välittäisin heistä, jotka eivät edes itse paskaakaan välitä itsestään?"

Jokelan pojan kirjoituksista paistoi läpi tuollainen asenne.

-ei, en itse ajattele noin.
minä välitän teistä kaikista.

>>Herra, mä rukoilen, että sä siunaisit...niitä...jotka tahtoo oppia tuntemaan Sut>>

Välinpitämötn asenne

Pahuus sikiää välinpitämättlömyydestö, siitä, ettei tavis välitä, millaisessa roskakasassa tai synnin pesässä asuu.

Ilkka Oksala onneksi käy poliittisena pyrkyrinä oikeasta työstö kieltäytyvien opiskelijalaiskimusten kimppuun.

http://www.taloussanomat.fi/teksti/uutiset/0/20081...

Niin.

Jo Rooman valtakaudella ymmärrettiin tuo, että joutilaisuudella saattaa olla kielteisiä vaikutuksia. Tuota samaa 'panem et circenses' -politiikkaahan harjoitetaan (VARSINKIN) tässä nykyisessä yhteiskunnassamme -

Ja politikot nostavat kädet pystyyn että kun työvoima loppuu kesken suurten ikäluokkien eläköityessä.

Oksalan esille ottama asia on minusta aivan sivuseikka kun Suomen oikeastaan koko rahapolitiikka kaipaa CRCtä.

Turhaa tekemistä

Suuri osa yhteiskunnallisesta toiminnasta perustuu turhaan tekemiseen ja sen "arvostamiseen". Katselin eilen ensimmäistä kertaa kuukausiin Nelosta. Sieltä tuli yhdysvaltalaisia toimintaelokuvia. Mietin, että on ihmisillä surkea kohtalo, kun joutuvat elättämään itsensä tuottamalla turhaan katseluun turhia sisältöjä.

Raimo Sailaksen maailmankuva perustuu siihen, että 4 vuotta valtiotieteellisessä riittää uran alkupäähän, jos on SDP:n jäsenkirja. Tämä ei oikein päde enää miltei 50-vuotiaaseen Jouni Backmanniinkaan, joka oltuaan SDP:n ryhmyrinä joutui lopulta suojatöihin TietoEnatoriin. Miesparalla ei ole edes tutkinto vielä valmis. Susanna Rahkonen taitaa olla vielä sopeutusmiseläkkeellä.

Tatuoidut

Monet pitävät tatuoituja ihmisiä pelottavina. Tässä mainio hömppäuutinen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=50...

Väkivaltarikollisille

Väkivaltarikollisille pitäisi tehdä vaarallisuusluokitus. Tämän perusteella heidät pitäisi eristää muusta yhteiskunnasta riittävän tehokkaasti. Täten esim. jos asiantuntijaraati arvioi henkilön tappavan jonkun tulevaisuudessa tietyllä rajatodennäköisyydellä, pitäisi tuo henkilö eristää niin tehokkaasti, että riskin toteutuminen saadaan tehokkaasti estettyä. Esim. kerran murhannutta on edesvastuutonta päästää vapaalle jalalle ns. rangaistuksen kärsimisen jälkeen, ellei puolueeton asiantuntijaelin pidä tätä turvallisena muulle yhteiskunnalle. Tiettyjä henkilöitä pitäisi siis mielestäni alkaa eristämään vaarallisuuden, eikä niinkään jo tehtyjen tekojen perusteella. On tietysti melko toivotonta yrittää muutamilla riveillä tiivistää asiaa, josta pitäisi kirjoittaa kokonainen artikkeli, mutta...

vaarallisuusluokitus

jatkan vielä hieman itse ennen kuin kaiken maailman viisastelijat kommentoivat:
Periaatteessa tietysti vaarallisuusluokitus olisi ihanteellisinta tehdä jo etukäteen, esim. ennen ensimmäistäkään murhatyötä. Mutta koska tämä ei liene toistaiseksi mahdollista, luokiteltaviksi pitänee lähettää vain tietyin kriteerein, esim. jo toteutettujen väkivallan tekojen perusteella. Korostaisin myös, että tässä en ota kantaa rangaistusten tarpeeseen tai vaikuttavuuteen. Eristäminen vaarallisuuden perusteella on eri asia.

Vaarallisuusluokitus

Monet rehtorit ovat entisiä koulukiusaajia. Koulu on heille tuttu ympäristö ja alaisina on naisia, joita voi pompottaa. Koulukiusaajien sallitaan tulla rehtoreiksi ja koulutoimenojohtajiksi samoin kuin kirkkoherroiksi jatkamaan taipumuksiensa elämistä todeksi. Jos koulukiusaajan sijaan kyseessä on pedofiili, alkaa suojautumismekanismi toimia ja yksilön ammatinvalintaa aletaan rajoittaa.

Monet aatteet ja aatteiden johtajat ovat vaarallisia. On turha luokitella pelkästään yksilöitä, kun voisi iskeä järjestelmätasolta kieltämällä ihanteita ja ideologioita, jotka sairastuttavat yksillöt.

Itse asiassa mielessä on muutamia aatteita, jotka voitaisiin luokittaa - ja niiden kannattajat samalla.

ideologiat

Olen täysin samaa mieltä, että monet aatteet ja ideologiat ovat erittäin vaarallisia. Niiden rajoittaminen olisi kuitenkin paljon vaativampaa kuin esim. konkreettisesti puukon kanssa heiluvan tyypin. Rajoitusten kanssa pitää olla erittäin varovaisia, ettei tehdä ylilyöntejä jos halutaan pysyä demokratiassa.

vaarallisuusarvio

On tullut tehtyä nk. vaarallisuusarvioita pakkolaitosvangeille. Välttämättä sellaisillakaan ei ollut oikeudessa mitään painoarvoa. On ihmisiä, joita ei pitäisi koskaan päästää vapaaksi. Tätä ei kuitenkaan Suomessa uskota, vaan ennemmin tai myöhemmin päästetään vapaaksi. Kuitenkin kylmä totuus on sekin, että yksilön vaarallisuuden arviointi on toistaiseksi erittäin epäluotettavaa. Käytännössä ainoa luotettava tapa on laskea ruumiit eli toimia post festum.

Melkoiselta totalitarismilta vaikuttaa sekin, että jokin komissio (enemmistöpäätöksellä?) saisi vangita ihmisiä määräämättömäksi ajaksi. Minustakin kieltämättä tuntuu välillä siltä, että jotkin näille palstoille kirjoittajat olisi syytä varmuuden vuoksi eristää tai lähettää Petsamon keskitysleiriin, josta IKL taisi haaveilla. Ilmoittakaa osoitteenne, niin ryhdymme toimenpiteisiin yleisen turvallisuuden varmistamiseksi.

Karkoittaminen

Venäjän keisarikunnassa karkoitettiin henkilöitä, joita ei kehdattu tappaa eikä vangita.

valioyksilöiden sikiäminen

Tämä kuulemma johti Stalinin kohdalla siihen, että vallankumouksellisia geenejä levisi pitkin Venäjänmaata.

Sisäasianministeriön kansliapäällikkö tai asuntoministeri

Miten esimerkiksi sisäasiainministeriön entisestä kansliapäälliköstä olisi voinut etukäteen tietää, että hän takoo naisen päätä lattiaan tai esimerkiksi asuntoministeristä jo nuorena, että hän on taipuvainen väkivaltaiseen käytökseen?

Minua kiinnostaa kysymys siitä, millä keinoin jo ennakkoon määritellään, kuka on väkivaltainen tai kuka ei? Itsekin olen pannut rynnäkkökiväärin kanssa 30 patruunan kanssa oikeudenkäyntiä odottelevan vangitun sairastuvalle ohjeilla, että pitää toimia ohjesäännön mukaan eli huutaa seis, seis, seis, ampua varoituslaukaus ja ampua sitten jalkoihin - jos osuu. Ei sen kummallisempaa dramatiikkaa kuin Suomen lain toimeenpanoa ohjesäännön mukaan. Luterilaisessa maassahan ei esivalta koskaan turhaan miekkaa kanna.

Toinen asia väkivaltaisuudesta tulee mieleen, että joinain vuosina Karhukopla oli vaihtanut pumppuhaulikkoon ja kehtasi raportoida, että oli ampunut "jalkoihin" haulikolla lähietäisyydeltä, jolloin jokaisella, joka on itse ampunut haulikolla laukauksenkin, oli tarkoitus nimenomaan tarjoilla vatsaan. keuhkoihin ja rintaan niin suuri määrä susihauleja, jottei asianomaisesta kansalaisesta ole enää rikosseuraamusviraston kustannuspaikaksi.

Loppujen lopuksi valtiosta ja yksilöstä tulee hyvin helposti murhaaja, ellei asiaa jotenkin valvota.

Minun mielestani tekojen

Minun mielestani tekojen hyvyys tai pahuus maaritellaan olemassaolevien kayttaytymisnormien perusteella. Esimerkiksi sodassa tappamista ei nahda pahana tekona (yleisesti), jos se tehdaan maanpuolustuksen nimissa. Mutta toisaalta Keravan tapaus, jne tuomitaan lahes yksimielisesti. Tekoina ne ovat sataprosenttisesti samat, mutta koska kayttaytymisnormit ovat erilaiset kyseisissa tapauksissa, niin Keravan puukottaja on "paha".

Omasta mielestani kyse on yksiloiden kyvyttomyydesta elaa yhteiskunnan normien mukaan (joista osa on virallistettu lakipykaliksi) tai edes ymmartaa niita. On aivan normaalia, etta 6.5 miljardin ihmisen joukkoon mahtuu viallisia yksiloita. Ne pitaisi vain pystya tunnistamaan aikaisemmin ja joko ohjata hoitoon tai "laittaa nukkumaan".

Samaa mieltä

Kyse on tekojen tulkinnasta. Suomessakin on olltu 1985 ailka, jolloin aliupseerioppilaat ovat lukeneet kirjan lähitaisteluopas. SIinä opeteraan,m iten voi tapaaa jopa ilman ampuma-asetta. Kyse ei ole teoista, vaan niiden tulkinnasta.

Sama asia pätee kirkkoon ja luonnossa esiintyviin seksuaalisen tasa-arvon ilmentymiin.

Postmodernismi tukee liberalismia ja moniarvoisuutta, jonka hallinta johtaa uusiin pohdisteluihin.

Minäkään en ajattele, että kissa on luonnevikainen, kun se käy syyttömän myyrän tai hiiren kimppuun, joka ei ole pilannut ruokia, vaan vain vaeltaa ruohikossa. Jotenkin ajattelen, että kissa on lihasyöjä ja se liittyy sen luonteeseen.

Kansainvälisessä politiikassa kannattaa muistaa, että suurvallalla on pedon luonne. Muuten sei ei olisi koskaan kasvanutkaan lihansyöjän mittoihinsa.

puolikesy suurpeto

Toistan vielä oikeuspsykiatrian emeritusprofessori Panu Hakolan kommentin: "Ihminen on puolikesy suurpeto".

Kyllä minä olen näyttänyt pojilleni, miten niskan saa poikki paljain käsin. Kaiken varalta.

Tapio uskoo Dostojevskin tavoin, että ilman uskontoa ei voi olla moraalia. Ateistina ja evoluutiopsykologina olen taipuvaisempi ajattelemaan, että myös altruismi on geeneissä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Dawkins.

Uskonto on oikotie moraaliin

Täytyy sanoa, että kerran Moskovassa miltei ryöstömurhatuksi tulleena olen taipuvainen ajattelemaan, että ateistinen humanisti edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa ja suomalaisestai noin 3 000 euron kuukausituloja sekä venäläisesti noin 800 euron - 1 200 euron kuukausituloja onnistuakseen.

Koska nämä reuhaehdot eivät täyty minkään kansakunnan piirissä, on nopeita huumetta rauhallisempaan maailmankatsomukseen uskonto, jonka annostusta pitää tosin tarkkailla, jottei siitä tule aivan kaikkivaltiasta fundamentalismia.

Yhteiskuntasteorian tulee olla sellainen, ettei sen omaksumiseen tarvita yhteiskuntatieteiden kandidaatin tai tohtorin pätevyyttä. Oppi, jota on kansantaloudellisesti mahdotonta levittää merkittävän väestön osan piiriin, on liian kallis toimiakseen etiikan liikennesääntöinä.

En väitä, että Dostojevskin näkemys olisi tieteellisesti paras, mutta se on kustannustehokkuudeltaan mltei mahdollinen.

Suomessa on asiat vielä toitaiseksi niin hyvin ja tiedostus on Sanoman, Alma Median, Bonniersin MTV3:n ja Yleisradion kartelloima, ettei mikään huolenaihe läpäise mediakartellia, minkä vuoksi toisinajattelulle ei ole mielipiteenmuodostusmahdollisuuksia.

Jaahas

>Minun mielestani tekojen hyvyys tai pahuus maaritellaan >olemassaolevien kayttaytymisnormien perusteella. Esimerkiksi >sodassa tappamista ei nahda pahana tekona (yleisesti), jos se >tehdaan maanpuolustuksen nimissa. Mutta toisaalta Keravan >tapaus, jne tuomitaan lahes yksimielisesti. Tekoina ne ovat >sataprosenttisesti samat, mutta koska kayttaytymisnormit ovat >erilaiset kyseisissa tapauksissa, niin Keravan puukottaja >on "paha".

Loistava havainto, tämähän on moraalin peruskivi jokaisessa yhteiskunnassa

>Omasta mielestani kyse on yksiloiden kyvyttomyydesta elaa >yhteiskunnan normien mukaan (joista osa on virallistettu >lakipykaliksi) tai edes ymmartaa niita. On aivan normaalia, etta >6.5 miljardin ihmisen joukkoon mahtuu viallisia yksiloita.

"Virginiassa opiskelija

"Virginiassa opiskelija ampui viime vuonna kuoliaaksi 32 henkilöä ja Jokelassa lukiolainen ampui kahdeksan ihmistä ja itsensä joitain kuukausia myöhemmin. "

Eiköhän se ollut ennemmin tunteja kuin kuukausia. Tarkkuutta kiitos.

Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia

Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa hyvinvointia

Valtakunnan yritysasiamies Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila avasi avatun keskustelun nuorten poikien/ miesten syömishäiriöistä, osallistumattomuudesta ja "tekemisen osaamattomuudesta". Aihe on ollut tuttu sosiaaliviranomaisille, opettajille ja poliiseille. Nuorten etsiessa itseään ja osallistumista, vanhemmat juoksevat hyvinvoinnin perässä etsien maallista vaurautta ja kulutusvoimaa. Kaikki kuitenkaan eivät ole pahoinvoinnin kierteessä. Nyt olisi aiheellista etsiä syitä ja vaikuttimia kuin vain ainoastaan todeta.

Mistä terrorismi sikiää?

Terrorismin takana piilee epätoivo

Väkivalta ulottuu lähes jokapäiväisesti tavalliseen kansalaiseen, koska se on helpoin ja tehokkain tapa saada sanomansa kuuluville. Turvattomat ja syyttömät siviilit ovat helpoin kohde normaalin toivonsa menettäneille ääriliikkeille, jotka huutavat "hätäänsä" julki kaikkein epäoikeudenmukaisimmalla tavalla.

Pelko ja jatkuva uhka ovat ottaneet sijansa erityisesti USA:n rinnalla seisoville maille (Irakin miehitys). Madridin ja Lontoon pommioperaatiot on suunnattu länsimaista markkinakulutusta vastaan ilmiönä, joka ei saa kannatusta miltään suunnalta; ainoastaan itse tekijöiltä ja ennenkaikkea tekijöiden takana olevilta voimilta, joita on vaikea hahmottaa. Takana saattaa olla vinoutunut intohimo idealismiin, jolla tavoitellaan uuden maailmanjärjestyksen ihanteita ilman länsimaista kulutusmaterialismia, jossa erityisenä uhkapiirteenä koetaan länsivaltojen tavoittelema ylivalta raaka-ainelähteisiin.

Ihminen yhtenä eläimenä rääkkää eläimiä

Ihminen yhtenä eläimenä rääkkää eläimiä

Uutisointiin on ponnahtanut juttu eläinrääkkäyksestä, jossa ilmeisesti on ollut annos ritualisointia ja mystisiä menoja koiran kurkkua sahatessa. Eläinlääkäri käytti 70 senttiä lankaa kuroessaan kurkkua kiinni. Viaton koiraparka lopetettiin huomattaessa elon mahdottomuuden. Minkälainen eläin on se ihminen, joka rohkeudessaan uskaltaa viiltää hännän heiluttajan kurkun auki henkisen voimansaannin toivossaan?

Ihminen petoeläimeä rääkkää

Ihminen petoeläimeä rääkkää

The happiness Effect

nämä toimii kahteen suuntaan yhtä hyvin myös hyvä efekti on mahdollinen. Asiat tapahtuvat hivuttaen ja joka tarkoittaa käytännössä sisäistämisvaihetta. Kun sisäänajo on ohi ollaan opittu asia ja palkitsemismekanismit astuu kuvaan. Palkitsemismekanismit taas ovat puolueettomia, ne ammentavat sekä hyvästä että pahasta eikä sen tarkemmin mieti sisältöä vaan oikeutusta.

Pahuudesta.

Joidenkin, eli useimpien, on jostain syystä vaikea käsittää että on olemassa ihan vain vanhakantaisia kusipäitä. Jokainen varmaan tuntee tai ainakin tietää jonkun.

Nämä ovat psykopaatteja ja narsistisia mulkvisteja ihan syntymästä asti. Näitä ei paranneta millään terapialla taikka lääkkeillä, koska he eivät ole sillä tavalla sairaita. Ainoa lääke on kuolemanrangaistus taikka muuten elinikäinen vankilatuomio.

Ennen vanhaan tällaiset vain saatiin kiinni ja pidettiin aisoissa. Mutta nyt ryhmäkoheesion heikentyessä, yhteiskunnan tribalisoituessa ja valtion menettäessä kansalaisten luottamuksen ilmiä vain korostuu.

Tämä kaiken patologisointi on sairasta. So to speak. Psykologit ja psykiatrit ovat nykyajan pappeja.

Nappi otsaan tai sakinhivutusta

On tietenkin monia kansanparannusmenetelmiä häiriköille: sakin hivutus ja nappi otsaan, mutta ne eivät sovi poliittisesti korrektiin ja sivistyneeseen länsimaahan eivätkä Euroopan unioniin.

Oman persoonallisuuden muodostuminen

Luulenpa, että länsimaisessa kultturissa ei ole tilaa oman persoonallisuuden muodostumiselle. Ulkoiset vaikutteet ovat niin voimakkaita median taholta että liki jokainen meistä kasvaa "vieraisiin kuoriin". Nuorena sinusta tulee gooti, fruttari, hevari...tai olet friikki. Työelämässä joudut taas esittämään jotain muuta mitä lounnontilassa sinä oikeasti olet. Tämä kasvattaa osan meistä pinnan ulkopuolelle, emmekä enää näe oman itsemme sisään. Meistä tulee kuoria.

Yhteiskunta on oikeasti täysin sairas ja mätä. Siellä ei ole tilaa ihmisyydelle.

Yhdenmukaistaminen

"Yhteiskunta on oikeasti täysin sairas ja mätä. "

Kulutustavaramainonta edellyttää mikäkäsitysten yhdenmukaistamista tavaramerkeiksi. Se on tehokkaan markkinaviestinnän edellytys. Fundamentalistisia tavaranpalvojia ovat ne uususkonnonharjoittjaat, jotka jonottavat yöllä uutta Microsoft Windows 95-käyttöjärjestelmää, Harry Potter-kirjaa, iPhonea jne.

Kutienkaan länsimaonen joukkotiedostus ei tuomitse näitä ihmisiä niin kuin islamilaiset fundamentalistit, joilla on samanlainen joukkopsykoosi päällä tai huumeisiin koukuss olevia.

Piispainkokouksen on korvannut Kuluttajavirasto: molemmat ovat yhtä heiveröisisiä ja elävät saatanan muodostamalla uskomusmarkkinalla.

Ihmiset, jotka valittavat, että kansallissosialistit yhtenäistivät erilaisia saksalaisia kansakunnaksi hyväksyvät täysin tavaramerkkiheimot, joka ylikansalliset sellaiset.

Piudän visusti huolen, ettei koko päälle puettava univormuni ole samaa tavaramerkkiä, ja että osa on kotimaisia lukuunottamatta m/91:ä tai m/05:a.

Pahuus alkaa yhteisällisestä yhdenmukaistamisesta, joka on sivistyneen yhteiskunnan taloudellinen edellytys. Yhteiskunta ei ole sinänsä paha, mutta voimakkuudessaan se mahdollistaa pahuuden moninkertaistumsen, mitä pien- ja marginaalivaltioissa ei huomata kuin suurvaltojen kohdalla.

Valtiot alkoivat maataloudesta, kun piti suojella kalliit kastelujärjestelmät ja rakentaa katakombeja ja mausoleumeja merkkihenkilöille.

Pahuus alkaa kodista

Hei,

vaikka pahuuteen lienee lukemattomia syitä, niin itse osin omakohtaisiin havaintoihin perustuen, pitäisin yhtenä merkittävänä syynä pahuuteen oman lapsuuskodin ja -ympäristön vaikutusta.

Mikäli oma koti ja kasvuympäristö on alistava ja lapselta kaiken kunnoituksen ja positiivisen ja varauksettoman huomion kieltävä, niin siemen pahuudelle on kylvetty. Ketä ei ole lapsena arvostettu ja kunnoitettu, sellaisen henkilön on huomattavasti vaikeampi tehdä sitä myös vastavuoroisesti muita kohtaan. Osana lapsena saatua arvostusta ja kunnoitusta on kasvuympäristön huomionannon ja kunnoituksen lisäksi myös perustellut ja asianmukaiset rajat.

Tällainen jo lapsuudessa kylvetty "pahuuden siemen" on erittäin vaikea korjata, koska lapsi pitää saamaansa kohtelua ja sen muokkaamaa ajatusmaailmaa normaalina, oikeutettuna ja usein jopa universaalina.

Kun pahuus "laillistuu"?

On tapauksia jossa pahuus kasvaa sellaisiin mittoihin, että se ikään kuin on jo yleisesti hyväksyttyä eli notorinen tosiasia, että "heikompaa saa päähänpotkia", kenenkään siihen puuttumatta!

Peheväkivalta ja perheterrorismi on juuri tätä. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa korkean virkamiespoliitikon au-lapsi, jonka isänsä on sulkenut ulkopuolelle (ei ole hyväksynyt) ja perhe/yhteiskunta on riistänyt yksilöllisen vapauden ja käynnissä suuri "peli" ja rahastus.

SDP:ä ei kannata vastustaa

Hyvinvointiyhtieskunnan piilosisältö on se, ettei SDP:ä kannata edes yrittää vastustaa.

Entäpä "laillistettu pahuus"..

Sitäkin yhteiskunnassamme sikiää ja ei puututa, kun kierosti katsotaan sen olevan "yksityisasia"?

pahuuden syntymekanismit...

Pahuus on kiehtova ilmiö. Mutta ennekuin pahuuteen sukeltaa ilmiönä, lienee parasta erottaa ilmiö ja moraali. Moraalisosialistinen eetoksemme kun harmillisesti estää ihmisiä käsittelemästä asioita objektiivisesti vaatien aina subjektiivisen tuomion tuomittaville asioille alleviivaten ja vasemmistolaista aate- ja ajatusmaailmaa hyväillen. Tässä itsessään on pahuuden ydin. Pahaksi ei varsinaisesti tulla vaan joudutaan taistelussa 'hyvän' puolella. Itseasiassa kyse onkin aina hyvästä ja pahasta. Hyvä määrittelee pahan ja paha hyvän.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

Pahuuden suhteellisuudesta

Pahuus on aina arvostuksellinen seikka, ja siinä mielessä on täysin totta että pahuus on suhteellista, mutta tämä seikka ei tietenkään poista tiettyjen perusarvojen olemassa olon tärkeyttä, ja tee pahuudesta siten pelkkää mielipide- ja näkökulmakysymystä.

Henkilökohtaisesti pidän perusnormeina kahta kenties joskus jopa hieman ristikkäistäkin lausetta: 1. älä tee sitä toiselle, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän, ja 2. jokaiselle, lakien rajoissa, aikeittensa ja tekojensa mukaan.

Oman arvo- ja ajatusmaailman sekä elämänkokemuksen pohjalta joutuukin sanavapauden osalta toteamaan että se on, kuten monet ( perus- ) oikeudet, kaikkea muuta kuin täysin absoluuttinen.

Tuntematta tapaus Ilmania ja hänen lausuntojaan sekä niiden kontekstia, on selvää että sanavapaus, niin tärkeä ja keskeinen oikeus kuin onkin, ei oikeuta tahallisesti ja tarkoituksellisesti vahingoittamaan toista tavalla, jossa loukatuksi tulevat jo sanansäilän kohteena olevan omat perustellut oikeudet.

Aikanaan eräs oikeusoppinut konkretisoi sananvapauden rajallisuuden toteamalla että huutamalla täydellä stadionilla tulipaloa, ei aikaansaatu paniikki ja vahinko jää rankaisematta, vaikka huutaja kuinka vetoaisi sananvapauteen.

Pahuutta voi olla sekä sananvapauden rajoittaminen, että yritys kätkeytyä sananvapauden taakse. Se milloin pahuuden rajat kummankin teon osalta ylittyvät lieneekin enemmän kiistan kohteena kuin itse peruslähtökohta.

Suum cuique - kullekin osansa

Esittämiisi periaatteisiin "1. älä tee sitä toiselle, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän, ja 2. jokaiselle, lakien rajoissa, aikeittensa ja tekojensa mukaan" voi varmaan jokainen yhtyä.

Kohdan 2 periaatetta on oikeushistoriassa ilmaistu latinan sanoilla "suum cuique", saksalaisittain "[An] Jedem das Seine", suomeksi suunnilleen "kullekin osansa". Sillä on tarkoitettu jo runsaat 2.000 vuotta sitten Kreikassa toisaalta sitä tervettä periaatetta, että kunkin pitäisi tehdä oma osansa yhteiskunnan hyväksi, kykyjensä mukaan. Toisaalta kunkin pitäisi saada nauttia yhteisestä hyvästä oma osansa.

Kaikissa tilanteissa tuota ilmausta ei ole oikein hyväksytty. Moni varmaan muistaa muutaman vuoden takaa juutalaisjärjestöjen suuttuneen Nokian Saksassa käyttämästä mainoksesta, jossa yritettiin kehua valikoimasta löytyvän kullekin omanlainen kännykkä sanoin "An jedem das Seine". Ne sanat vain sattuivat olemaan Buchenwaldin keskitysleirin portissa niinä vuosina, kun saksalaiset leirittivät siellä juutalaisia. En tiedä, lisättiinkö päälle pahvikyltti kyrillisin kirjaimin, kun venäläiset tappoivat samassa leirissä saksalaisia.

Vapauksista: meillä on

Vapauksista: meillä on kaikenlaisia vapauksia, ja ne vapaudet on useinkin keskenään ristiriitaisia.

Toisaalta on esim. sananvapaus, mutta on myös vapaus yksityiselämään.

Silloin kun erilaisia vapauksia pohditaan, on oikein se, että "vahvempi" vapaus täydellisesti peittää alleen "heikomman" vapauden. Se mikä on "vahvempi" vapaus, ja mikä on "heikompi", on pakko olla tapauskohtaista.

Esimerkki: Henkilö A paljastaa julkisuuteen henkilö B:n yksityiselämän piiriin kuuluvan asian C. Henkilö B valittaa yksityiselämäänsä loukatun; henkilö A vetoaa sananvapauteensa. Kumpi on oikeassa?

Ei kumpikaan vielä - riippuu tapauksesta. Mikä oli asia C, miten liittyy A:han ja B:hen ja meidän yhteiskuntaan.

Näitä harkitsemaan tarvitsemme viisaita ihmisiä oikeuslaitokseen. Se mitä emme tarvitse, on Illmanneja näitä harkitsemisia tekemään!

Pahuus..

mitä on pahuus?
millainen on yhteiskuntamme?
mikä on niiden suhde?
Taas jeepillä, mutta nyt surullisesti...jeeppikuski;(

Jeeppi on pahuutta

Sotakone Jeeppi edustaa pahuutta siksi, että se edustaa amerikkalaisia arvoja. Toisekseen Jeeppi edustaa Kioton sopimuksen jälkeen suuria hiilidioksidipäästöjä niin kuin Hummerikin.

Jeeppien koneoikeudet ovat vaarassa, koska poliittinen ilmasto on muutttunut. Jeeppien koneoikeuksien suojelemiseen on perustettava kansanliike, joka estää jeeppienvastaisen politiikan. Samalla jeeppien omistajia on kehoitettava tulemaan ulos kaapeistaan, jotta nähdään, että heitä on monta.

Evankelis-luterilaisen kirkon tulee siunata jeeppiparit: jeepin kuljettajan jeeppeineen. Jeeppilogia ei voi olla rikos ihmiskuntaa vastaan, vaikka Kioton sopimus on voimassa.

Jeeppifilia on ihmisoikeus. Se ei ole rikos eikä se ole sairaus.

Mielenterveysongelma

Ihmisen "pahuus" tällä tasolla, josta tässä on nyt keskusteltu, liittyy varmasti psyykkisiin ongelmiin. Lapsena koettu väkivalta ja nujertaminen ja sen lisäksi vaikka skitsofrenian puhkeaminen laukaisee useimmiten tämän "pahuuden."

On niin paljon kiinni siitä, millaiseen kotiin sattuu syntymään ja millaisia kavereita sattuu saamaan. Lisänä tulee vielä geenien muodossa saatu perimä.

Sekä tässä USA:n koulutappajassa, että Pekka Auvisessa on varmasti molemmissa tapauksissa ollut kyseessä nimenomaan psykoottinen skitsofrenia.

He eivät pohjimmiltaan ole olleet pahoja, vaan heissä on puhjennut vakava sairaus, joka harhauttaa ihmisen ymmärtämään esimerkiksi lukemansa asiat väärällä tavalla.

En halua syyllistää Pekan vanhempia, hänellä on varmasti ollut ihan hyvä ja rakastava koti, mutta jossain vaiheessa poika on vaan ajautunut väärille raiteille.

Tuo Amerikan tappaja vaikuttaa huomattavan paljon sairaammalta ja pahemmalta tapaukselta kuin Pekka.

Sitten tapahtuu tällaista.

-EP-

Mutkat suoriksi

Kaappipsykologiassa voisi panna mutkat suoriksi: Vihreä liitto, Pentti Linkola ja Friedrich Nietzsche ovat yksiä tekijöitä. Helsingin Sanomat ja Yleisradio panivat lemmikkinsä Pentti Linkolan hetkeksi paitsioon, jottei häntä voitaisi käyttää nietzscheläisyyden popularisoitiin Vihreään liittoon taipuvaisissa nuorissa, joiden suvussakin on vihreitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

Lisää tulkintoja Jokelan kouluampumisesta täältä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=11...

Aikoinaan listattiin 156 syytä tapaukseen.

Vihreän liiton ideologia penttilinkolalaisesti popularisoituna on vaarallinen. Nietzsche sellaisenaan tuskin on vaarallinen, ellei sitä joku Suomessa popularisoi.

Kuuluisat viimeiset sanat

Filosofi kuolinvuoteellaan: "Onneksi minua ei ymmärretty!" (Stanislaw Jerzy Lec).

--Nietzsche sellaisenaan tuskin on vaarallinen, ellei sitä joku Suomessa popularisoi.

Popularisoitu NS-versio on potaskaa, ei Nietzscheä niin vain ymmärretä.

ei Nietzscheä niin vain ymmärretä.

ei Nietzscheä niin vain ymmärretä => Tuossa onkin kaiken keskustelun ydin. Asioista, joita massat eivät ymmärrä ja asianharrastajatkin ovat erimielisiä, eivät voi olla niin vaarallisia kuin asiat, jotka ymmärtää kohtalaisella vaivalla kuka tahansa abitueientti.

1970-luvulla neuvostoliittolainen pääinsinööri oli kiitollinen Neuvostoliitossa kielletyn kirjan, Alexander Solzhenitsynin Vankileirien saariston valokopiosta. Hän sanoi, että kyllähän me (tuotantolaitosta johtavat vanhimmat insinöörit) tämän oikein ymmärrämme, mutta EI TÄTÄ VOI KANSALLE ANTAA.

SDP:ssä, valtiovarainministeriössä, EKP:ssä, SAK:ssa jne. on vallalla sama etujoukon korkeamman ymmärryksen usko. Sitä sanotaan elitismiksi.

elitismi vs. populismi

Mikä sitten on elitismin vastakohta? Populismiko?

Todenäköisesti kyllä

Asia pitänee palauttaa patriisien ja plebeijien sekä kansantribuunien aikaan. 1800-luvun aristokraatit totesivat, että demokratia on roskaväen valtaa (alustalaisten ja kaupunkien rahvaan).

Roskasta on jalostettava mitä parhaimpia asioita, jotteivat mielenvikaiset filosofit ja elitistit korjaa pöytää.

Populismin ja elitismin ero kulminoituu Nuorsuomalaisen puolueen lakkauttamiseen. Risto Kuisma halusi puolueelle kannatusta, mutta Jukka Tarkka halusi lakkauttaa sen ennen kuin se olisi saanut kannatusta.

Harhaanjohtavaa propagandaa

Kaikki Nietzschet ja Solzheniskyt ovat vain kirjoja. Taas joudun epäluulojen hälventämiseksi sanomaan, etten nyt halveksi tai aliarvioi kirjoja enkä näitä kyseisiä teoksia tai niiden lukijoita. (Mun pitää näköjään kohta laittaa sellanen jenkkityylinen lista kommenttini mukaan, jossa kerron kaikki mahdolliset väärinymmärryskohdat valmiiksi, ettei joku saa shokkia......LOL=Lots of laugh.)

Itse, (huom!, tämä on nyt vain oma mielipiteeni, en yritä halveksia ketään tai muuta vastaavaa) pidän näitä teoksia samanlaisina kuin vaikkapa Raamattu joillekin on.

Kaikissa on yhteistä se, että ne vaikuttavat asiaan uskovaan lukijaan erittäin voimakkaasti. Yhteistä on myös se, että kaikki, ainakin kaksi viimeistä, ovat yhden ihmisen kirjoittamia. Nämä ihmisethän voivat olla vaikka kuinka kahjoja, mutta kun on niin hienoa sanoa, että on lukenut Nietzschen ja Solzheniskyn kirjoja.

Kaikki Nietzschet ja Solzheniskyt ovat vain kirjoja.

"Kaikki Nietzschet ja Solzheniskyt ovat vain kirjoja."

Kaikki verkkokirjoitukse ovat "vain kirjoituksia". Silti ihmisiä vainotaan ja murhataan kirjoitustensa vuoksi.

Tampereellakin yksi mielipidevanki on vain "kirjoitellut". Sillti hän on saanut vajaan kolmen vuoden ehdottoman tuomion.

Pekka Hyvärinen tai Mika Ilman eivät suhtaudu kirjoituksiin vain kirjoituksina, vaan potentiaalisena rikollisuutena.

Gallup

Ehdotus US:n seuraavaksi Gallupiksi:

Oletko lukenut Nietzsche:n kirjoitukset (ainakin pääteokset .. ja ..)?

Oikeastaan, kuinkahan moni mahtaa olla? - Minä en ole, häpeä itselleni..

Friedrich Nietzschen kirjoitukset

Pohjaksi keskustelulle

http://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche

http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py?vie...

ECCE HOMO : KUINKA TULEE SIKSI MITÄ ON

EPÄJUMALTEN HÄMÄRÄ, ELI, MITEN VASARALLA FILOSOFOIDAAN

HISTORIAN HYÖDYSTÄ JA HAITASTA ELÄMÄLLE

HYVÄN JA PAHAN TUOLLA PUOLEN : ERÄÄN TULEVAISUUDEN FILOSOFIAN ALKUNÄYTÖS

ILOINEN TIEDE = ("LA GAYA SCIENZA")

KIRJOITUKSIA KREIKKALAISISTA

KOOTUT RUNOT

MORAALIN ALKUPERÄSTÄ : PAMFLETTI

NIETZSCHE I URVAL

NIETZSCHEN HÄMÄRÄ : PIENI KIRJA NIETZSCHESTÄ JA FILOSOFIASTA

NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA : KIRJA KAIKILLE EIKÄ KENELLEKÄÄN

TRAGEDIAN SYNTY

ANTIKRISTUS

DIONYSOS : VALIKOIMA RUNOJA

HYVÄN JA PAHAN TUOLLA PUOLEN : ERÄÄN TULEVAISUUDEN FILOSOFIAN ALKUNÄYTÖS

Täyttä skeidaa

Eikä tartte huutaa. Isolla kirjoittaminen on sitä.

-EP-

Kannattanee tutkia ennen hutkimista

http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py?vie...

Asiat kannattanee tutkia valmiiksi tarjotuista tietolähteistä ennen hutkimista: ne ovat Frank-monihakutietokannassa kirjoitettu suurilla kirjaimilla.

Internetissä kannattaa toistaa alfanumeeriset merkkijonot siinä muodossa kuin ne ovat hakusanoina. Varmaankin joku ATK-asiantuntija voi vahvistaa, että mikäli sanassa on väliä isoilla ja pienillä kirjaimilla, kannattaa toimia oikein eikä ryhtyä muuttamaan ainuttakaan merkkiä, koska silloin siitä tulee järjestelmällä "eri sana".

Tässä tapauksessa havainto suurilla kirjaimilla kirjoittamisesta lienee oikea, mutta tulkinta väärä.

???

--Kaikissa on yhteistä se, että ne vaikuttavat asiaan uskovaan lukijaan erittäin voimakkaasti. Yhteistä on myös se, että kaikki, ainakin kaksi viimeistä, ovat yhden ihmisen kirjoittamia

Mihin asiaan lukija uskoo ja mitkä kaksi kirjaa ovat yhden ihmisen kirjoittamia?

Kuka on Solzhenitsyky? En tunne sennimistä kirjailijaa.

Ehkä typo

Luulisin että tarkoitti Aleksandr Solženitsyn:iä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Solzenitsyn

luultavimmin

näin on. En tiedä, miten pitäisi suhtautua siihen, että joku kommentoi kirjoja, joita ei ole itse lukenut ja kirjoittaa vielä kirjailijankin nimen väärin - ilmeisesti sekin heijastelee tietynlaista asennetta.

Inhimillistä

No en tiedä minäkään.

Muuten, eikös tässä hiljattain ollut "Tuntemattoman sotilaan" teatteriesitys, ja jotkut kommentoivat sitä tyyliin "en ole mokomaa nähnyt enkä edes aio nähdä, mutta tuomitsen sen silti sotaveteraaneja pilkkaavaana"?

Mutta mutta - tämä kaikki on täysin inhimillistä - infohyöky mitä nykyinen maailma meille tarjoaa on aivan täysin yli kestokyvyn. Ei kaikkea yksinkertaisesti voi ottaa vastaan. Jotain, vähäarvoiseksi arvioitua, pitää suodattaa pois. Joskus tässä suodatuksessa tulee virheitä. Ei ne virheet ole ihmisen virheitä, ne pitää antaa anteeksi ja hyväksyä.

Saivar saivar, voi kamala sentään mitä tötteröpäitä olette

Sun ei tartte suhtautua siihen mitenkään. Tuolla aikaisemmin tuli jo ilmi, ettet itsekään ymmärrä noista teoksista paskaakaan.

Esiinnyt täällä jonain hemmetin kaikkitietävänä "psykologina" ym.

Kyllä täällä on kirjoitusvirheitä muillakin, luepa ihan ensiksi vaikka omat tekstisi, ne suorastaan vilisevät niitä.

Perustakaa vaikka Tapion kanssa joku oma palsta, jossa voitte "akotella" ihan omassa rauhassa.

-EP-

tötteröpää

...mikä on tötteröpää?

Tötteröpääteoriaa

On vaikea sanoa tyhjentävästi, mikä on tötteröpää, mutta mieleen tulee lähinnä kaksi vaihtoehtoa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Tin-foil_hat

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leningrad_Cowboys

Jokaiselta kykyjensä mukaan

On rehellistä tunnustaa mielipiteensä ja vajavaisuutensa Venäjän klassisen ja Neuvostoliiton kuuluisan kirjallisuuden ymmärtämisessä. Viitekehys on monesta syystä erilainen, jolloin jokainen, joka edes yrittää ymmärtää, on vieraalla maalla - Terra incognita.

Se, joka ei halua tukahtua kirjallisuustieteelliseen tai viisaustieteelliseen sofismiin, tietenkin käyttää salaattina kansanomaisia sanontoja. Uusi Suometar ja Uusi Suomi olivat suomalaisen puolueen lehtiä tai ainakin sitä lähellä. Tämän vuoksi ei liene kohtuutonta ripotella mukaan suomalaisia kansansanontoja - as you know.

En usko, että E P on toistaiseksi vainotumpi kuin Tuula Hölttäkään. Siksi ei kannattane jatkaa konfliktia hänen kanssaan, jos puhutaan kolmansista osapuolista - tertius.

EP: "Yritin joskus kauan

EP: "Yritin joskus kauan sitten pakottaa itseni lukemaan Solariksen, mutta anteeksi vaan, ei sen sisältö kiinnostanut minua Vantaan energian mainoslehden vertaa. Tämän kehtaan sanoa aivan suoraan."

Ongelma venäläisen ja neuvostoliittolaisen kirjallisuuden ymmärtämisessä on sen monitasoisuus ja se, ettei suomalainen, joka ei ole asunut Neuvostoliitossa, ymmärrä poliittisesti korrektin julkisivun alle tukahdutettuja ristipaineita.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Solaris_(kirja)

http://ru.wikipedia.org/wiki/Солярис_(роман)

Minusta Solariksen metafysiikka jotenkin epäili tieteellistä ennakoitavuutta ja siirsi laskettavia asioita kognitiiviselta puolelta affektiiviselle ja moraaliselle puolelle, minkä takia se oli mielenkiintoinen rationalismiin pakoteluille neukuille.

Itselleni on ollut vaikea ymmärtää Bulgakovin "Master i Margarita":aa eli "Saatana saapuu Moskovaan".

"Avaan nyt itseni tässä, en jauha paskaa, en yritä leikkiä itseäni viisaampaa, enkä varsinkaan mitään kultturellia älykköä."

=> Ongelmasi lienee se, että et yrittäne ymmärtää tarpeeksi - ymmärryksesi rajoille. Pohjoismaissa ei tarvitse ymmärtää yhtään mitään, koska jokaiselle asialle on olemassa virkapätevä valtionammattiselittäjä tai korporaatiolobbari.

Александр Исаевич Солженицын

Ortografia: Aleksandr Isajevitš Solženitsyn

EP: "Yritin joskus kauan sitten pakottaa itseni lukemaan Solariksen, mutta anteeksi vaan, ei sen sisältö kiinnostanut minua Vantaan energian mainoslehden vertaa. Tämän kehtaan sanoa aivan suoraan."

Ongelma venäläisen ja neuvostoliittolaisen kirjallisuuden ymmärtämisessä on sen monitasoisuus ja se, ettei suomalainen, joka ei ole asunut Neuvostoliitossa, ymmärrä poliittisesti korrektin julkisivun alle tukahdutettuja ristipaineita.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Solaris_(kirja)

http://ru.wikipedia.org/wiki/Солярис_(роман)

Minusta Solariksen metafysiikka jotenkin epäili tieteellistä ennakoitavuutta ja siirsi laskettavia asioita kognitiiviselta puolelta affektiiviselle ja moraaliselle puolelle, minkä takia se oli mielenkiintoinen rationalismiin pakoteluille neukuille.

Itselleni on ollut vaikea ymmärtää Bulgakovin "Master i Margarita":aa eli "Saatana saapuu Moskovaan".

"Avaan nyt itseni tässä, en jauha paskaa, en yritä leikkiä itseäni viisaampaa, enkä varsinkaan mitään kultturellia älykköä."

=> Ongelmasi lienee se, että et yrittäne ymmärtää tarpeeksi - ymmärryksesi rajoille. Pohjoismaissa ei tarvitse ymmärtää yhtään mitään, koska jokaiselle asialle on olemassa virkapätevä valtionammattiselittäjä tai korporaatiolobbari.

Solaris

--Minusta Solariksen metafysiikka jotenkin epäili tieteellistä ennakoitavuutta ja siirsi laskettavia asioita kognitiiviselta puolelta affektiiviselle ja moraaliselle puolelle, minkä takia se oli mielenkiintoinen rationalismiin pakoteluille neukuille.

Jep. Alunperinhän on kyseessä puolalainen teos, mutta sama pätee. Lemhän kuvasi kirjoitusprosessia niin, että hän kirjoitti ja kirjoitti, tietämättä juonen kulkua.

Sensijaan Tarkovskin filmisovitus, josta Lem ei lainkaan pitänyt, käsittelee enemmänkin Dostojevskin moraalista dilemmaa.

--Itselleni on ollut vaikea ymmärtää Bulgakovin "Master i Margarita":aa eli "Saatana saapuu Moskovaan".

Kuuntelen sitä äänikirjana kolmannen kerran autossa työmatkoilla.Luultavasti paljon teologis-filosofista ainesta on peräisin Bulgakovin kotoa, isähän oli teologian professori ja vihjaukset eivät helposti avaudu.

Väärinymmärtäminen ei ehkä paranna keskustelua ...

mutta tekee siitä viihteellisemmän:

"Kuuntelen sitä äänikirjana kolmannen kerran autossa työmatkoilla".

Mitkä elämykset Sinua odottaisivatkaan, jos opettelisit lukemaan.

Aiheesta sen verran, että luin innolla Bulgakovin opuksen joskus parikymppisenä kloppina juuri siksi, että olin kunnon lukutoukan tapaan innostunut filosofiasta, kaikkien uskontojen teoriasta ja historiasta. Muun muassa.

Hyvät kirjat tunnistaa pitkällä aikavälillä siitä, että ne haluaa ja viitsii lukea useamman kerran.

Kirjojen videomuotoon vääntämisestä en sen sijaan ole innostunut. Tallennettuna on YLE:n uusintana esittämä sarja, joka perustuu ko. kirjaan, mutta en ole vielä viitsinyt katsoa ensimmäistäkään osaa.

Mitä väärää?

Mitä väärää on kuuntelemisessa? Onko esimerkiksi iltasatu sisällöltään jotenkin erilainen isän lukemana kuin itse luettuna? Kovinkaan moni ei autoa ajaessaan kykene liikenneturvallisuutta vaarantamatta tai törkeästi liikenneturvallisuutta vaaranatamatta lukemaan kirjaakin samaan aikaan.

Solaris on kirja jonka on

Solaris on kirja jonka on kirjoittanut Lem, puolalainen.

On hyvin valitettavaa jos sisältö ei kiinnostanut, mutta lukija, kuten asiakas, on aina oikeassa.

Bulgakovin teos on hieno, minulla ei ollut sen kanssa vaikeuksia ymmärtämisen suhteen; ehkä siksi, että myös minä olen ihminen, kuten teoksen kirjoittaja.

Miten ihmisestä tulee paha?

Vaikee sanoo. Kukapa meistä ei olisi joskus tehnyt jotakin pahaa. Vinoillut, haastanut riitaa, lyönyt, töninyt, tyrkkinyt kilpailijat kyynärpäillä pois samalta haaskalta ja puukottanut sekä ylipäänsä koettanut vetää pahiksen roolia.

On olemassa nämä kukkahattutädit ja sekunda-lennonit, anarkistit ja muut lappalaiset jotka uskovat sokeasti että ihmiset eivät ole millään tavalla pahoja, ja että ei tarvittaisi poliiseja eikä lakeja paljoa ollenkaan. Ei kuria, vaan vapauksia vaan ja ennen kaikkea lasten vapaata kasvatusta ilman että mitään sellaista kepposta, pahantekoa, ilkivaltaa tai tuhotyön tekoa ole, mistä pitäisi rangaista muuten kuin koettamalla puhua ihmistaimi ympäri. Mikäpä sen parempaa toki olisikaan, kun saada lapsi uskomaan pelkkää puhetta.

Anteeksi nyt vaan...

"Rajoja ja ennaltaehkäisyjä pitää asettaa, mutta ei vihalla vaan rakkaudella. Vihan tunne on se, mikä vie pahojen jätkien puolelle. Tämä ei tarkoita toisen posken kääntämistä, päinvastoin! On annettava kovempi isku takaisin mutta ilman vihan tunnetta tai raivoa. Vihalla annettu kuritus ajaa perkeleitä sisään eikä ulos."

...kun en taaskaan malta olla provosoitumatta. : )

On olemassa muitakin kasvatuskeinoja kuin puhe tai "isku". Lapselle voi lapsen kehitystason mukaisesti tarjota eri käyttäytymisvaihtoehtoja, joiden todelliset vaikutukset ja seuraukset, kuten esim. muille aiheutetut ”hyvät tai pahat mielet” tuodaan esille ”taiteen ja sadun keinoin” samaan tapaan kuin esim. muinainen lasten suosikki ”Nasse-setä” toi esiin asiansa. Tämäntapainen lasten kasvatus on mielestäni myös maailman parasta markkinointikoulutusta, jos sattuu toimimaan alalla, jossa sellaista tarvitaan.

Häpeärangaistus päättyi Suomessa 1848

Suomen suuriruhtinaskunnassa häpeäpenkki ja jalkapuu lakkasivat rangaistusmuotoina 1848.

"Mieleen on omien kokemusten lisäksi jäänyt mm. kertomus opettajasta, joka tehokkaasti käytti ”rangaistuksena” muovailuvahaa muiden rangaistusten sijasta, jos hän kuuli lapsen käyttävän v-alkuista naisten sukupuolielintä tarkoittavaa sanaa, jonka käyttö taitaa arkipuheessa olla nykyisin jo miltei ”maan tapa”.

Opettaja oli antanut lapselle muovailuvahan, josta oli pyytänyt lasta muotoilemaan kyseisen elimen. Sen jälkeen ”taideteos” oli siirretty koulun käytävälle lasikaappiin kaikkien ihailtavaksi ”taiteilijan” nimellä varustettuna. Jostakin syystä asian kokemaan joutuneet ”taiteilijat” olivat lopettaneet kyseisen sanan käytön, eivätkä he joutuneet koskaan toistamaan ”taideteostaan”.

=> Tuo toimii vain kansalliskonservatiivisessa tai uskonnollis-valtiollisessa kulttuurissa. Nykyään rangaistavat kilpaillisivat siitä, kuka onnistuu tekemää muovailuvahasta eniten opettajaa muistuttavan.

06:23
http://www.youtube.com/watch?v=VYvLvmr8_Pw

Mitä on

Mitä on pahuus?

Esimerkkinä heitän tässä yhden, joka on varjostanut koko elämääni:

Olin 3-4 vuoden vanha pikkupoika ja näin painajaisunen. Siinä unessa äitini jahtasi minua huoneesta toiseen piruna seinällä tulenlieskat ympäröimänä ja "atrain" tms. kädessä. En päässyt häntä karkuun, vaan juoksi huoneesta toiseen häntä karkuun ja aina hän tuli seiniäpitkin perässä..

Erikoista tuossa unessa oli se, että minä todellakin juoksin unessa pitkin asuntoamme ja sytyttelin valoja päälle mennessäni. Kaikkein mielenkiintoisin kulminaatiopiste oli siinä, että kasvatusisäni ja äitini kiinniottivat minut ja heräsin äitini sylissä tuosta painajaisunesta ja historia on kertonut Toivo isältäni, että "olin mennyt aivan siniseksi ja vain tuijottanut äitiäni"..

Hyvä kirjoitus ja johtopäätös

Joku on jättänyt mieleesi asioita, joita psyykkinen itsesäätelysi varjelee sinua siten, että et varsinaisesti muista itse tapahtumia, mutta uniin ne tulevat.

Kirjoituksesi lopussa totesit, että vain ja ainoastaan rakkaudella voimme voittaa pahuuden.

Tämä on hienosti sanottu ja yhdyn tähän ajatukseen aivan täysin.

Tämä koko maailma tarvitsisi nyt paljon rakkautta selviytyäkseen kaikesta siitä, joka nyt nakertaa ihmisiä ja heidän hyvinvointiaan.

Rakkaus tuo myös paljon energiaa ja nimenomaan hyvää energiaa.

Paljon rakkautta sinulle "KLE" ja kiitos ajatuksistasi.

-EP-

Pahuudesta

Entäpä opetukset Raamatusta, esim. Matt 10, jae 34++, vihaa...

pahuksen pahuus ja demarit!!

Ihminen on pohjimmiltaan ilkeä apina. Entäs sitten?
Zimbardon vankilakokeessa vain saatiin näkyväksi se muodonmuutos, joka on mahdollinen kaikissa ihmisyksilöissä, geeneihin, kasvatukseen, sivistykseen tai ikään, näköön ja kokoon katsomatta.

Helvetiksi nykyajan tekee tämä sosiaalidemokraattien ja feministien aikaansaannos, että normaalin perheen on mahdotonta kasvattaa itse omia lapsiaan. Sosio-medikalistinen totalitarismi joka Suomessa nykyisin vallitsee ja jota vallanpitäjät eivät ole huomaavinaankaan, takaa sen ettei perheillä ole perusihmisoikeuksia yksilö- ja perhe-elämään.

Viimevuosikymmeninä verotus- ja etuussysteemi on pikku hiljaa muutettu sellaiseksi että nykyperheen on lähes mahdotonta elää vain yhden vanhemman tuloilla. Näin on sekä pienituoloisten, keskiluokkaisten että myös sellaisten perheiden kohdalla, joiden yhdellä vanhemmalla on suhteellisen suuret tulot.

Eivät koululaiset tai opiskelijat elä oikeissa

Asia on aika monisäikeinen. Muistan useamman tapauksen USAsta, jossa aasialainen opiskelija on turhautunut elämäänsä ja tekee epätoivoisen teon. Voi hyvinkin olla, että hän oli sukunsa toivo, joka lähti Amerikkaan opiskelemaan. Tai sukunsa musta lammas, joka päätti yrittää amerikkalaista unelmaa. Sukunsa, joka saattoi olla hyvinkin heikoilla, ja tämä yksi se fiksuin tai tarpeeksi fiksu päästäkseen amerikkalaiseen kouluun sisälle, mutta ei riittävän fiksu pärjätäkseen amerikkalaisessa kulttuurissa.

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä.
Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.
Ilman kirjautumista kommentti menee tarkastusjonoon, ja sen julkaisussa voi kestää.

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <ul> <ol> <li> <p>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
ILMOITUS

Yritysblogi

 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 
 

Kysely

 
 

Uusi Suomi Facebookissa