Sunnuntai 27.5.2012

Katoliset EU-maat yhtenäistävät avioerolakejaan

Luotu: 
25.7.2008 19:57
  • Kuva: EPA / All Over Press

Yhdeksän EU-maata harkitsee avioerolakien yhtenäistämistä keskenään huolimatta unionin yhteisistä suunnitelmista, kertoivat diplomaattilähteet perjantaina.

Maat ovat turhautuneita siihen, että koko unionin laajuinen hanke avioerokäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi on jumiutunut.

Asiasta sovittiin alustavasti Brysselissä EU:n oikeusministereiden kokouksessa. Yhteistyötään avioeroasioissa aikovat tiivistää Itävalta, Ranska, Kreikka, Unkari, Italia, Luxemburg, Romania, Slovenia ja Espanja.

EU:n yhteisen avioerolain valmistelu on kompastellut pitkin matkaa, sillä erokäytännöt ovat selvästi erilaisia eri maissa.

Yhtenäistä lakia vastustaa ennen muuta Ruotsi, joka pelkää hankkeen vievän Ruotsin lainsäädäntöä vuosikausia taaksepäin. Pohjoismaissa avioeron saaminen on helpompaa kuin katolisissa maissa kuten Puolassa ja Irlannissa.

EU-alueella eroaa vuosittain noin 170000 sellaista paria, joiden osapuolet ovat kotoisin eri maista.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: