- Se vaikutti huoltokolonnalta. Ajoneuvoja oli parinkymmenen mittainen jono, sanoo Koponen puhelimessa, johon yhteys pätkii jatkuvasti.
Venäläisten kolonna tulee Gorin suunnasta ja etenee Tbilisiin päin. Autokuskit kertovat Koposelle, että ryhmä tulee Tshetsheniasta.
Georgialaiset pakolaiset ovat kertoneet, että ryöstelyyn ja talojen polttoon on osallistunut sotilaspukuisia henkilöitä, jotka ovat olleet muun muassa ossetteja, tshetsheenejä ja kazakkeja.
Huoltokolonna on noin 60 kilometrin päässä pääkaupunki Tbilisistä.
Gorin tiellä on näkynyt myös georgialaisia aseistettuja siviilejä.
Sekä Georgian presidentti Mihail Saaksashvili että venäläiset ovat syytelleet toista osapuolta, että se ei ole pysynyt tulitaukosopimuksessa.
Saakashvili on sanonut uutistoimisto Bloombergin mukaan, että venäläiset panssarit ovat kaduilla ja venäläiset sotilaat käyttäytyvät hyvin aggressiivisesti. Venäjän asevoimien varakomentaja Anatoly Nogovitsyn on puolestaan sanonut, että Georgia ei valvo tulitaukoa täydellä teholla.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Venäjän sotilaspoliisi
Tuo on juuri sellainen tilanne, missä valta ei ole vielä kellään ja ryöstäjät tulevat kadulle. Gorin georgialaiset eivät voi puolustautua, koska Venäjän täytyy pitää heidät aseista riisuttuna. Toisaalta Venäjällä ei ole halua järjestää liittolaistensa harmiksi kunnon sotilaspoliisimeininkiä ja teloitella ryöstäjiä kaduille "lyhyen kaavan mukaan":
georgialaismoraali vs.
Tätä "ryöstäjät tulevat kadulle" ei tapahtunut Japanissa keisarivallan romahtaessa; valtiolla ihmiset menivät työpaikoilleen ym., tietämättä monet, kuka maksaa palkan
Kartta väärinpäin
Eikös kummankin osapuolen pitänyt vetäytyä vanhoihin asemiin eikä edetä yhtään mihinkään? Nyt taitaa olla Vladimirilla ja Pjotrilla kartta väärinpäin kädessä tai kompassi sekaisin. Pois pojat sieltä jos on univormut päällä, taidatte muussa tapauksessa rikkoa kaikenlaisia lakeja.
Varjelusta Toimittaja Jarmo Koposelle
Varjelusta Toimittaja Jarmo Koposelle, joka on vanäläiskasakoiden ja muiden uusstalinistisikataistelijoiden uhan alla. Olisi edelleen ja entistä enemmän luonnollista ja järkevää mennä jaseneksi Natoon, jos vielä pääsemme. Tuoreet uutiset russonatsistisen rosvokopla-kansanmurha-armeijan hyökkäyksistä Goriin ja Tbilisin suuntaan jotenkin lisäävät jos ei ihan kiireen niin ainakin rivakan toiminnan tarvetta. Venäläinen aselepo tarkoittaa, että maanryöstö ja kansanmurha jatkuu.
Kaksi Suomen naapurimaata on Natossa. Pohjoinen ja eteläinen eli Norja ja Viro, pian varmaan myös läntinen Ruotsi. Pohjoismaista valtaosa on luonnollisesti Naton jäseniä. Ydinaseita on Euroopassa onneksi muillakin kuin Venäjän Kolmannella derzhavalla ja Valko-Venäjällä. Niin kauan kuin Venäjällä on vaarallisia aseita, on sivistys-Euroopan alueella oltava vähintään yhtä uskottava asearsenaali.
Vedotkaa Venäjän pääesikuntaan
Kun on nyt korostettu kansalaisaktiivisuutta niin kannattaisi ehkä mailata viesti Venäjän federaation asevoimien pääesikuntaan siitä, että panevat liittolaisensa kuriin eli ottavat jokaisen ryöstelijän kiinni ja kysyvät yksikköä, komentajaa ja käskyä toiminnalleen.
http://www.mil.ru/info/11901/13498/index.shtml
Valikkoon lähettäjäksi viimeinen viahtoehto eli "muut" kansalaiset.
Ваши фамилия, имя, отчество
- sukunimi, etunimi (isännimi)
Социальный статус:
- sosiaalinen asema (viimeinen eli muut kansalaiset)
Место работы (службы, условное наименование войсковой части)
- työpaikka: koskee vain venäläisiä sotilashenkilöitä
Адрес места жительства (регистрации)
(Куда направить ответ)
- Osoite ja kotipaikka (koskee Venäjälle henkikirjoitettuja / mihin lähettää vastaus)
Venäjän "karhu"
Monesti Venäjästä puhutaan "karhuna". Minun mielestäni se on pikemminkin vanhalta viinalta haiseva rähisevä juoppo, joka on onnistunut likaamaan tahraiseksi ja ryppyiseksi uuden öljy- ja kaasurahoilla ostetun pukunsa. Takataskussa oleva lompakko pullottaa ja mieli on korkealla, kun hetkeä aiemmin on vetäissyt kuonoon itseään paljon pienempää. Mutta ei se Venäjän ilo kauan kestä. Raaka-aineiden myyntitulojen varassa elävän maan yhteiskunta, kansa ja ympäristö ovat niin huonossa kunnossa, että että ensi vuosikymmennen puolella alkavat ongelmat murentaa maata suurvaltaleikeiltä.
Ei ihme, että varakkaat venäläiset ostavat kovalla kiireellä kiinteistöjä myös Suomesta. Onhan oltava paikka tiedossa, kun siirrytään pois kaaosta rahojen ja perheen kanssa.
Georgian sota vahvistaa mielikuvaasi
Erittäin osuvasti verrattu.
Venäjän "karhu"
Tokkopa tuo kiinteistöjen osto rikkaita auttaa, kun Putin on luvannut puolustaa venäläisiä vähemmistöjä jokaisessa maassa ts. venäläiset eivät pääse pakoon venäjää mihinkään.
Mielenosoitus myös tänään klo 18! Kansalaisnootit liikkeelle!
Mielenosoitus myös tänään Tehtaankadulla klo 18! Kaikki mukaan päivittäin!
Myös KNFIJV:n kansalaisnootit Venäjän fasismia vastaan liikkeelle! Ks.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/32096-arvostettu-...
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
Saanko ehdottaa?
Kannattaisi jättää tavanomainen ryssittely pois ja keskittyä oleelliseen; siihen, että Venäjän pääesikunta panee ryöstelijät kuriin Gorissa.
Jokaiselle päivälle oma teema ja kohtelias kirje aiheesta Venäjän federaation suurlähettiläälle.
Huutelun sijaan voisi järjestää rauhallisen surua kuvastavan kynttilämielenosoituksen. Toisin sanoen siksikin, että Venäjälä on tänään virallinen surupäivä.
Oikeastaan suurlähettilään lisäksi asian voi osoittaa sotilasasiamiehelle. Jos sotilasasiamiehellä on kiire niin sitten Skandinavian asioihin perehtyneelle ilmeisesti myös Suomea puhuvalle apulaissotiasasiamiehelle.
GRU:n kautta posti voi mennä kenraalieverstille nopeammin kuin ulkoasiainministeriän kanavia pitkin.
Georgia says Russians bombing, looting key city
http://www.guardian.co.uk/world/feedarticle/772166...
Kysyjät ja todistajat viedään ammuttaviksi tai ammutaan heti
Ei venäläiseltä sotilaalta tavallisen ihmisen todellakaan kannata kriisialueella mennä mitään kyselemään eikä vastaavissa sodissa muutenkaan, ellet sitten ole virallisen tarkkailijan statuksella ja riittävän korkealla poliittisella profiililla varustettu toimija tai jos on järjestetystä pr-kohtauksesta eli teatterista kyse. Viime viikosta alkaen on jo päässyt lipsahtamaan onneksi kentältä se totuuskin että tiedusteltaessa miksi teitte sitä tai tätä, niin vastaus on: ylhäältä tuli käsky, eikä noita todellakaan voi idässä koskaan jäljittää sen enempää. Paras tapa on luoti niskaan ja olan kohautus päälle. Vastarinta, se on elämän edellytys nyt ja aina! ps. Lehtimiehiä on jo kuollut ja valiettavasti tämä linja jatkuu..
Mistä muuten tiesit tämän
Mistä muuten tiesit tämän asian? Onko sinulla omakohtaista kokemusta asiasta?
Putkinen
Tietääkö Putkinen että iso osa Venäjän armeijan Georgian operaatioon osallistuvista sotilaista on tshetsheenejä?
Ryöstöretki
Venäläiset ovat ilmeisesti (Al-Jazeera iolmoitti lähteeksi Interfaxin) menossa tyhjentämään georgialaisten tukikohdasta asevarastot. Tuo kuulostaa jo ryöstöretkeltä. Jos tulitaukopaperi antaa tällaiseen luvan, niin georgialaiset ovat erittäin typeriä allekirjoittaessaan tällaisen vessapaperin korvikkeen.
Jos se paperi taas ei anna venäläiselle moiseen ryöstelyyn oikeutta tulee georgialaisille antaa lupa estää asein venäläisten eteneminen Etelä-Ossetiasta poispäin Georgian maa-alueelle.
Ei, vaan venäläiset
Ei, vaan venäläiset panssarit ovat matkalla piirittämään Tbilisiä, niin kuin Saakashvili aikaisemmin päivällä totesi. Minä ainakin uskon Saakashviliä, enkä venäläisiä, jotka vain väittävät käyneensä hakemassa hieman matkamuistoja georgialaisten sotavarastoilta.
Panssarikollonna Tbilisiin videolla! USA rankaisee...
Panssarikollonna Tbilisiin videolla:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot...
USA rankaisee... mutta jälkikäteen:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen...
- Jos Georgia olisi Naton jäsen, ei Venäjä olisi uskaltanut hyökätäkään!
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
Miehistönkuljetusvaunuja
Kuvassa ei ollut ainuttakaan panssarivaunnua, vaan ainoastaan panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja.
"Tutkija" hoi! Joko
"Tutkija" hoi! Joko panssarit ovat Tbilisissä, kuten Saakashvili lupasi aiemmin päivällä?
Mitä Medvedev lupasi?
Jonkun "tiedon" mukaan presidentti Medvedev on hyväksynyt Sarkozyn ehdottaman tulitauon ja ilmoittanut, että "sota on ohi".
Tieto ei näytä ehtineen vielä Georgiassa olevien venäläisjoukkojen korviin . ETYJ:n Georgia-mission päällikkö Terhi Hakala kertoo, että venäläisjoukot marssivat täyttää päätä kohti pääkaupunki-Tblisiä.
Miten opreaatiota on tulkittava? Onko kyse hyökkäyksestä? Ovatko joukot menossa tervehtimään Shaakasviliä naapurisovun hengessä? Vai halutaanko ulkomaanmatkailua harrastaa ihan muuten vain?
En usko, että mikään suvereeni valtio katsoisi hyvällä, jos eilispäivänä tykein,panssarein ja lentokonein aluetta musertanut armeija jatkaisi marssiaan "tulitaukoilmoituksista" huolimatta kohti hallinnollisia keskuksia.
Medvedev ei siis ehkä kuitenkaan ehtinyt vielä rangaista Georgiaa omasta mielestään riittävästi.
cool down
Geogia on VAPAAEHTOISESTI luovuttanut:
A
1) GORIN, koska se on käytännössä avoin kaupunki, koska Georgia ei ole evakuoinut ihmisiä ja on jättänyt asevarikkonsakin vapaaehtoisesti venäläisille
2) Vetäytynyt Gorista 73 kilometrin päähän Tblisin esikaupunkialueille, josta on Tbilisin keskustaan 23 kilometriä. Tiellä olevat poliisit estävät ihmisiä pakenemasta Tblisiiin, joten Georgia käyttää gorilaisia georgilaisia ihmiskilpinä toivoen ilmeisesti kuolonuhreja länsimediassa näytettäväksi. Tyypillistä aasialaista viekkautta.
B
1) Georgian komentajat ovat sopineet venäläisten komentajien kanssa neukkuina ja venäjänkielentaitoisina sodankäynniin rajoista. Georgian komentajat ovat kuitenkin sen verran länskorrekteja NATO-koulutettuina, että eivät vielä tee sotilasvallankaappausta Georgian presidenttiä ja hallitusta vastaan. Georgiassa matkapuhelimet toimivat sotivien osapuolten välillä.
=> Luotiliiveissä pälyilevä Georgian presidentti ei ole vieläkään ymmärtänyt karhun yskää. Venäjä pitää niin kauan yllä teoreettista Tbilisin kaupunkisodan uhkaa, kunnes Georgian presidentti "tekee johtopäätöksensä".
Riippumatta...
...siitä, mihin georgialaiset joukot ovat vetäytyneet, tulitaukosopimus tarkoittaa, että eivät myöskään venäläiset enää etene.
Cool down -käsky sopisi tietenkin kriisin molemmille pääosapuolille - myös Venäjälle.
Georgia: Ei sittenkään panssareita kohti Tbilisiä?
http://pda.moskova.info/index.php?option=com_conte...
Pääasia kai, että on kakat housuissa - siellä
Pari kuorma-autoa tiellä "piirittää pääkaupunkia".
Ihan eri sävy kuin vielä muutama päivä sitten sodanjulistuksessa.
Onko NATO-koulutuksesta vain haittaa taistelumoraalille?
Onko NATO-koulutuksesta vain haittaa taistelumoraalille? Tekeekö se upseereistakin liian akateemisia sotatieteiden harjoittajia? Eikö myös Artian ja HK:n teurastajien pitäisi olla lihatieteiden maistereita?
SUOMI NATOON !
Ei ole Venäläiset muuttuneet.
Yhtä luotettavia kuin Neuvostoliiton aikana(ikävä kyllä).
Ottakaa huomioon
Jos Venäjä sanoo, että se on lopettanut sotatoimet, se ei tarkoita mitään. Muistakaa, että kun Neuvostoliiton joukot olivat rynnimässä kohti Prahaa ja Bratislavaa vuonna 1968 TASS ilmoitti samanaikaisesti, että Neuvostoliitto ei koskaan voisi sekaantua minkään maan sisäisiin asioihin tai vaarantaa sen suvereniteettia. Hyvin usein, ikävä kyllä, venäläisten puheet pitää tulkita päinvastoin kuin sanoman ilmiasu kuvastaa. Länsimaalainen ei voi uskoa, että kun sivistyneeltä vaikuttava Medvedev tai spanielinkatseinen Putin vakuuttaa taistelun loppuneen, he ovat samanaikaisesti saattaneet antaa käskyn edetä kohti Tbilisä.
Suomalinen media ihmeissään
http://news.google.com/
http://www.tietokone.fi/pda/uutinen.asp?news_id=34...
"Otsikkojen käyttöön suhtaudutaan myönteisesti. Uutishakukoneet ja -kokoajat tuovat kävijöitä webiin. Kiistakohta on nimenomaan artikkelin tekstin tai kuvien käyttö. Pari vuotta sitten suomalainen uutiskeräin Kookas.fi yritti samaa. Se sai nopeasti Sanomien ja Yleisradion lakimiehet peräänsä. Kuvat ja uutistekstit poistuivat heti."
Google on Yhdysvaltian ydinaseverhon suojassa. Yleisradio ja Sanoma ei ota ydinsodan riskiä uutisten vuoksi, koska se olisi niille viimeinen uutinen.
Ihmeissään
Googlesta ovat muutkin, näin sodan tiimoilta..
http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2008/08/13/goo...
Joko ne panssarivaunut on
Joko ne panssarivaunut on Tbilisissä? Juttu ilmestyi muutama tunti sitten ja 60 kilometriä tuollainen kolonna taittaa varmasti alle kahdessa tunnissa. Mikä on siis tilanne? Joko panssarit ovat Tbilisin kaduilla?
Ryöstämässä
Venäjän joukot pysähtyivät välillä ryöstämään georgialaista asevarastoa - olisko oma huolto pettänyt.
"Venäjän joukot
"Venäjän joukot pysähtyivät välillä ryöstämään georgialaista asevarastoa - olisko oma huolto pettänyt."
Niinhän ne venäläiset väittävät, Juhani. Et kai sinä heitä usko!!
Saakashvilin mukaan Venäjällä on Georgiassa tuhansia panssarivaunuja, joten tuskinpa heidän nyt yhtä georgialaista tukikohtaa tarttee sen takia ryöstää.
Saakashvili sen sijaan kertoi aiemmn päivällä, että Venäjä on hyökkäämässä Tbilisiin. Uskot varmasti Saakashviliä?
Kumpaa uskot Juhani?
MTV3:n uutisointia
http://handy.mtv3.fi/uutiset/index.xhtml/uutiset/j...
"Ajatus siitä, että Naton läsnäolo pakottaisi venäläiset pragmaattisempaan ajatteluun ja tunnustamaan lopullisesti Georgian itsenäisyyden, oli ehkä liian houkutteleva mahdollisuus Saakasvilille."
Venäjä on tunnustanut Georgian itsenäisyyden.
Baltia ja Puola
Baltian ja Puolan johtajat eivät hyväksy Sarkozyn tulitaukosopimusta, sillä se ei takaa Georgian nykyisiä kansainvälisesti tunnustettuja rajoja.
He vaativat Venäjää vetämään miehitysjoukkonsa Georgian kansainvälisesti tunnustettujen rajojen ulkopuolelle [mikä tarkoittaa, että myös Georgian maakuntien Abhasian ja ns. Etelä-Ossetian ulkopuolelle - jp].
He esittävät myös että Georgialle annetaan NATOon liittymissuunnitelma MAP.
http://gruusia.postimees.ee/?id=26663
Ihan kiva, mutta jos Georgia
Ihan kiva, mutta jos Georgia liittyy Naton, niin minä alan vastustmaan Natoliittoutumista. Muuten asia olisi ok, mutta ilman Georgiaa. Jos Georgia liittyy, niin kuka seuraavaksi? Absurdistan?
Israel
Ukrainan ja Georgian jälkeen Israel liittyy NATO:on ja EU:iin. Päästään tappamaan arabeja ja muslimeja.