Sunnuntai 27.5.2012

Venäläiset pysyvät Georgiassa

Luotu: 
15.8.2008 09:01
  • Kuva: Jarmo Koponen / Uusi Suomi

Tbilisi. Venäläisten joukkojen ei pitäisi olla Georgiassa. Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn keskiviikkona sukkuloima poliittinen tulitaukosopimus on kovin ohut paperi.

Georgialaisten keskuudessa tuntuu siltä, että Venäjä pettää lupauksensa yksi toisensa jälkeen. Turhautumisesta on helppo puhua. Paikallisen television uutisissa näkyy sama ilmiö.

Georgiassa käytetään paljon hyväksi ulkomaalaisten toimittajien tekemää työtä. Tämä on luonnollista, koska samalla tavalla korostuu se, että kansainvälinen yhteisö on selkeästi Georgian tukena. Venäjänkielisissä myöhäisuutisissa kerrottiin muun muassa virolaisesta joukosta, joka on valmis moniin lähinnä siviileille sopiviin tehtäviin.

Lentoliikenne on palannut normaalimmaksi. Muun muassa AirBaltia on aloittanut suorat lennot Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin.

Samaan aikaan venäläisten joukkojen liikkeet herättävät huolestuneisuutta Georgiassa. Myöhään eilen illalla Georgian viranomaiset kertoivat noin sadan venäläisen panssarisotilasajoneuvon saattue tunkeutuu läntisestä Zugdidin kapungista syvemmälle Georgiaan.

Georgian pääministeri Lado Gurgenidze sanoi, ettei ole tietoa, mihin panssarivaunut ovat matkalla ja miksi. Presidentti Mihail Saakashvilin mukaan venäläiskolonna suuntaa kohti Georgian toiseksi suurinta kaupunkia Kutaisia, joka sijaitsee maan keskiosassa.

Venäläisten joukkojen siirtymisiä seurataan. Tiedot ovat ristiriitaisia myös siksi, että venäläiset joukot kertovat vain vähän toimistaan. Televisiossa haastateltu Georgian puolella toimiva venäläiskomentaja tyytyi esimerkiksi eilen kertomaan ainoastaan täyttävänsä hänelle annettua tehtävää, vaikka asiaa tivattiin häneltä usean otteeseen.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Juhani Putkinen

Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan Radion Ykkösaamun 15.8. lähetyksen:
http://areena.yle.fi/toista?id=1429750

Ensin haastatellaan puolustusministeri Häkämiestä, sitten on lehtikatsaus ja lopuksi lehtien päätoimittajien keskustelua Georgian sodasta.

Päätoimittajat sentään uskaltavat sanoa suoraan, että Venäjä on hyökkääjä Georgian alueelle.

Juhani Putkinen

Ns. Etelä-Ossetia on kansainvälisesti tunnustettua Georgian aluetta - jota imperialistinen Venäjä rikollisesti miehittää.

USA vaatii Venäjän joukkojen vetäytymistä Georgian alueilta. Oletan, että Venäjä myös joutuu vetäytymään Georgian alueilta.

Billy

Jokainen tyrannia on kansanvallan näkökulmasta oikeudeton, olivat valtapiirin muut tyranniat vahvistaneet tai eivät. Ei Venäjällä tai Georgialla ole asiaa Etelä-Ossetiaan, ne toimivat oikeudettomasti omillakin läänityksillään.

Vieras

hauska tää JP. Imperialistinen USAhan näyttää ameIrakissa mallia miten imperialismi toimii.Ei tarvi edes mitään syytä miehitykseen ja silti sitä voi jatkaa maailman tappiin.Mäkkainikin lupas pysyy siellä vaikka 100 vuotta.Ja mitäs seuraamuksia ja eristyksiä siitä on ihanille amerikkalaisille seurannu. Ja sit ne vielä viittii öykkäröidä Venäjälle , joka vain suolejee raukkamisesti raketeilla siviilejä tappavaa Shakaaliviliä. Shakaalivili otti mallia Balkkanilta mut unohti että se ei riitä, että eurooppalaiset olis vaan katsellu ja laskenu ruumiita. Toiset osaa myös toimia heti kun siihen on tarve.Sitä saa mitä tilaa ShakaaliVili.

Juhani Putkinen

"USAhan näyttää ameIrakissa mallia miten imperialismi toimii.Ei tarvi edes mitään syytä miehitykseen ja silti sitä voi jatkaa maailman tappiin"

Todellisuudessa USA:n joukot ovat Irakissa YK:n valtuuttamana.

Demokraattisesti valittu Irakin hallitus ja USA valmistelevat parhaillaan sopimusta USA:n liittolaisineen joukkojen tehtävistä ja valtuuksista sen jälkeen kun YK:n valtuutus päättyy.

Sopimus syntynee piakkoin ja siinä Irakin hallitukselle annetaan valta siihen mitä USA:n joukot tekevät Irakissa. Eli auttavat Irakia kun Irakin hallituksen valtuuttama esikunta pyytää apua yhteisoperaatioon.

Riba36

14:31 Juhani Putkinen
>"Todellisuudessa USA:n joukot ovat Irakissa YK:n valtuuttamana."

Yhden korruptoituneen instanssin siunaus toisen korruptoituneen instanssin kriminaaleille teoille ei merkitse niiden oikeutusta.

Koko Hans Blixin johtama asetarkastusprosessi oli kesken. Heidän raporttinsa totesi mm.: "no evidence of forbidden military nuclear activities, no evidence of mass destruction weapon" Saksa ja Ranska eivät lainkaan pitäneet hyökkäystä vaihtoehtona.

IAEA antoi omat raporttinsa:
'As of February 2003, the IAEA "found no evidence or plausible indication of the revival of a nuclear weapons programme in Iraq"; UNMOVIC "did not find evidence of the continuation or resumption of programmes of weapons of mass destruction" '

Omalle kongressille toimitettiin nimenomaan vääristeltyä tiedustelutietoa ja sittemmin on tullut kiistatta toteennäytettyä se tosiasia, että hallinnon kriminaali ydin valehteli sumeilematta kansalle ja kongressille.

Bushin sota on myös lainvastainen sikäli, että USA:n lainsäädäntö kieltää sotimisen ilman sodan julistusta. Sotaa ei koskaan julistettu.

Bush tullaan asettamaan syytteeseen heti kun immuniteetti lakkaa. Syytevalmistelut ovat jo pitkään olleet vauhdissa.

Että sellainen mies tässä neuvoo ja moralisoi Venäjää, joka vaan reagoi nopeasti käynnissä olleeseen etniseen puhdistukseen.

Nythän tapa maailmalla on ollut se, että imeskellään vaan peukaloa ja ihmetellään kun jossakin on kansanmurha tai etninen puhdistus täydessä vauhdissa. Mm. Sudan.

Kauko Kaaresoja

Kannattaa muistaa, että Irakin sota oli seurausta 11.9.2001 tapahtumista. Kannattaa muistaa, että Saddam öykkäröi siinä määrin, että ajoi maansa siihen, mitä sanotaan nyt Irakin sodaksi. Suurvalta on suurvalta, oli se idässä tai lännessä.

Riba36

"Ns. Etelä-Ossetia on kansainvälisesti tunnustettua Georgian aluetta - jota imperialistinen Venäjä rikollisesti miehittää."

Jos suomalainen vähemmistö joutuisi jonkin rikollisen hallinnon hyökkäyksen kohteeksi, niin eiköhän toimenpiteitä vaadittaisi täälläkin.

Venäjä on hoitanut alueella rauhanturvatehtäviä jo iät ja ajat. Georgian hallituksen hyökätessä, rauhanturvaajan tehtävä on ... turvata alueen rauhaa.

"USA vaatii Venäjän joukkojen vetäytymistä Georgian alueilta."

Afganistania ja Irakia miehittävä USA on paraskin vaatimaan ja USA on myös tämän konfliktin osapuoli, koska heidän sotajoukkojansa on konfliktissa ollut alusta saakka mukana, mm. Blackwater-palkkasotilaita.

Jäitä hattuun.

Juhani Putkinen

"Venäjä on hoitanut alueella rauhanturvatehtäviä jo iät ja ajat."

Rauhanturvaaja on sellainen, jolla on konfliktin molempien osapuolien hyväksyntä ja valtuutus olla paikalla. Venäjällä EI ole Georgian johdon hyväksyntää, joten kyseessä ovat miehitysjoukot, eikä rauhanturvajoukot.

laurimunkisto

Kyseessä on Alexander Stubbin ylistämän Etyjin hyväksymät venäläiset rauhanturvajoukot. Aivan kuten toisissa osissa Etelä-Ossetiaa oli Etyjin hyväksymiä georgialaisia rauhanturvajoukkoja. Georgian varsinaisten sotavoimien avaama tykkituli ja miehitys Tshinvalin alueella johti siihen, että tällä hetkellä Etelä-Ossetiassa ei ole ainuttakaan georgialaista rauhanturvaajaa eikä muuta sotilasta. Eikä tule. Abhaasit ja osseetit eivät tule enää koskaan ottamaan yhtään käskyä vastaan Tbilisistä. Siinä mielessä ne ovat lopullisesti menetettyjä alueita Georgian kannalta riippumatta siitä, onko alueiden muodollinen status jatkossa itsenäisyys, autonomia Venäjän yhteydessä vaiko teoreettinen "kuuluminen" Georgiaan.

Juhani Putkinen

"Kyseessä on Alexander Stubbin ylistämän Etyjin hyväksymät venäläiset rauhanturvajoukot."

Miten ETYJ on hyväksynyt ne Venäjän miehitysjoukot?

Suora lainaus ja tarkka lähdeviite?

Riba36

14:34 Juhani Putkinen:
>>Rauhanturvaaja on sellainen, jolla on konfliktin molempien osapuolien hyväksyntä ja valtuutus olla paikalla.

Kyllä Venäjä on kaiken aikaa lähtenyt siitä, että sillä on mandaatti.

"Moscow has stressed it has a peacekeeping mandate and will act on it."

Juhani Putkinen

Moskova yksinkertaisesti valehtelee. Nykyinen Georgian hallitus EI ole hyväksynyt venäläisjoukkojen oloa alueellaan, vaan on vaatinut miehitysjoukot poistumaan Georgian alueelta.

Siitä vaan esittämään todisteet "mandaatista", suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein.

Riba36

"In 1992, Georgia was forced to accept a ceasefire to avoid a large scale confrontation with Russia. The government of Georgia and South Ossetian separatists reached an agreement to avoid the use of force against one another, and Georgia pledged not to impose sanctions against South Ossetia. However, the Georgian government still retains control over substantial portions of South Ossetia, including the town of Akhalgori. A peacekeeping force of Ossetians, Russians and Georgians was established."

(Mikäli luet englantia, niin tajustikin jo, että tuo perustettu rauhanturvajoukko koostui venäläisten lisäksi georgialaisita ja osseteista.)

"On November 6, 1992, the Organization for Security and Cooperation in Europe (OSCE) set up a Mission in Georgia to monitor the peacekeeping operation. From then until mid-2004 South Ossetia was generally peaceful."

Ja tuossa puhuttiin siis Etyj:n roolista rauhanturvaoperaatiossa.

>>21:21 Juhani Putkinen
>>"Nykyinen Georgian hallitus EI ole hyväksynyt venäläisjoukkojen oloa alueellaan, vaan on vaatinut miehitysjoukot poistumaan Georgian alueelta."<<

Ja päätti sitten aloittaa häätämisen mm. yhdysvaltalaisten Blackwater-palkkasotilaiden tukemana.

Toki on aivan totta, että rauhanturvajoukkoja on käytetty perinteisesti miehitysjoukkoina aina Suezilta Balkanille. Toki Georgian nykyhallitus USA selustanaan pyrkii vaikuttamaan juuri tällaiseen voimatasapainon vääristymään alueella.

Uskot silti yhä Venäjän aloittaneen sotaisuudet 8.8.2008? Mielestäni - kaikella kunnioituksella - logiikkasi pettää, jos yhä edelleen näin uskot.

Toisaalta, kun Venäjä ja NATO ovat tehneet pitkään rauhanturvatyötä yhdessä (mm. SFOR ja KFOR). Ja maailma on sellainen kuin on, niin, NATO voi pyytäessään saada korvaamatonta apua Venäjältä NATO:n jäsenhankintaponnisteluissa. Taisihan EU:kin saada aikanaan apuja itänaapurilta Suomen pehmittämiseen EU-kypsäksi - jos muistini ei heitä aivan totaalisesti - ja lama kypsensikin loput.

Juhani Putkinen

Rauhanturvaaminen on imperialistisen Venäjän keksimä peitenimike itsenäisen Georgian alueen miehitykselle.

ET osoittanut, että ETYJ tai YK olisi mitenkään hyväksynyt venäläisiä rauhanturvaajiksi.

ETYJin tarkkailijat ovat yksinkertaisesti tarkkailleet mitä alueella tapahtuu - hyväksymättä venäläisiä rauhanturvaajiksi.

Juhani Putkinen

Mitä yritit väittää linkillä?

Venäjä itse valehtelee joukkonsa olevan rauhanturvajoukkoja, jotkut ovat väittäneet niiden olevan ETYJin hyväksymiä, jotkut jopa YK:n joukkoja.

Venäjän joukot ovat puhtaasti miehitysjoukkoja, joita se väittää rauhanturvajoukoiksi.

Korpisoturi

Niin hyökkäsi tai paremminkin yritti palauttaa sen vallan mikä sille siellä kuuluuu itsenäisenä valtiona. Etelä-Ossetia on osa Georgiaa, joten kai siellä Georgian valtio voi sentään jotain tehdä. Georgia ja sen osat eivät ole Venäjä tai sen osa, joten rosvoretkellähän venäläiset ovat, kuten ryöstely osoittaa.

Riba36

Ja kun lehtien päätoimittajat jotakin sanovat, niin auktoriteettiuskovaiset suomalaiset eivät kyseenalaista.

David Rockefeller sitten aina kerran vuodessa kiittelee erikoiskiitoksin median edustajia siitä, että eivät ole häirinneet heidän (globaalin finanssieliitin) uuden maailmanjärjestyksen rakentelua.

<huokaus>

Ja olivatko nämä sanotut päätoimittajat mielestäsi katsomassa paikanpäällä kuka niitä laukauksia alkoi ensimmäisenä tulittamaan? Eipä tainneet olla.

rh

ensinnäkin: tulitauko pitää jotenkuten, kuten nyt noissa olosuhteissa voi odottaa.
Toisekseen Georgian sisäministeri kumosi perjantaiaamuna huhut, joiden mukaan venäläisjoukot olisivat matkalla Kutaisin kaupunkiin.

Anssi Rapo

Puolustusministeri puhui hyvin kapeasti, siis vanhaan linjaan. Toimittajien lausunnot kyllä valaisevat, kuin varsinkin komissaari Rehnin. Eletään historiallisia aikoja parin sadan vuoden jaksolla.

digiyesterday

On se hienoa astua saman haravan päälle aina uudestaan - kun yrittää luottaa ja uskoa noihin itänaapurin lupauksiin. Se kun pitää lupauksensa vain silloin, kun se on sille hyödyllistä.

kansalainnen

Mikä perustelu se on Venäjän toimille, että sanotaan Amerikkalaisten tekevän samaa? En totta helvetissä lähde puollustelemaan jenkkien touhuja, mutta kyllä se on hirveää, että Venäjä ryhtyy samoihin hommiin!

Mielestäni maailma ei tarvitse Venäjän kaltaista imperialistista valtiota, meillähän on jo jenkit...

laurimunkisto

Amerikkalaisethan eivät tee samaa. Ei Irakissa ollut Etyjin rauhanturva-aluetta, jonka asukkaat halusivat liittyä USA:han ja johon Saddam suuntasi tykistökeskityksen tappaen USA:n kansalaisia. Jos olisi ollut, niin USA:n hyökkäys Irakiin olisi ollut paljon paremmin perusteltu kuin nyt oli. Liiallista voimankäyttöä ja pullistelua tosin sekään ei olisi USA:lle oikeuttanut, kuten ei nyt tämä Georgian kriisikään Venäjälle.

Juhani Putkinen

" Ei Irakissa ollut Etyjin rauhanturva-aluetta,"

Ei myöskään Georgian maakunnassa, jota virheellisesti nimitetään Etelä-Ossetiaksi, ole ollut mitään ETYJin rauhanturvaajia, YK:n rauhanturvaajista puhumattakaan.

Venäjä vaan itse nimittää rosvojoukkoaan rauhanturvaajiksi peitelläkseen sitä, että kyseessä on Georgian alueen miehitys Venäjän toimesta.

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Georgian_sota_2008.htm

harryjblassar

Kun presidentti Saakhasvili on kerran suostunut Venäjän koviin ehtoihin, mm. neuvotteluihin Etelä Ossetian ja Abhasian tulevasta statuksesta, johon Venäjän asenne tiedetään jo etukäteen, on myös Venäjän vedettävä joukkonsa pois itse Georgian alueelta enää yhtään viivyttelemättä. Jo nyt ovat Venäjän toimet olleet suuresti ylimitoitettuja ja saaneet aikaan paljon inhimillistä ja materiaalista tuhoa.

Vaikka presidentti Saakhasvilin yritykset saada Georgialle kuuluvien alueiden hallinta takaisin oli turhan uhkarohkea kokeilu kepillä jäätä, ei Venäjän olisi tarvinnut tällä tavalla "rangaista" pientä Kaukaasian maata, vaikka öljy- ja kaasujohtojen kulkureitit ovat strategisia asioita mille maalle tahansa. Muu maailma on selvästi näyttänyt, mitä mieltä se on moisesta sotaisuuteen palaamisesta.
16.8.2008 Harry Blässar