Sunnuntai 27.5.2012

Onko maailmanloppu lähellä?

Luotu: 
8.9.2008 10:24
  • Kuva: EPA / All Over Press
    LHC eli maailman suurin hiukkaskiihdytin.

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNin projekti, maailman suurin hiukkaskiihdytin ja hadronien törmäytin LHC on herättänyt huolta maailmalopun pelon takia.

LHC käynnistetään 10. syyskuuta ja saksalaisen Otto Rosslerin johtama tutkijaryhmä väittää, että maailmanloppu voi olla edessä neljän vuoden sisällä. Tutkijaryhmän mukaan LHC synnyttää joukon pieniä mustia aukkoja, joista jokin voi kasvaa ja nielaista maailman sisäänsä. CERNin tiedemiehet ovat saaneet uhkaviestejä maailmanloppua pelkääviltä ihmisiltä. LHC:n tarkoituksena on tutkia, miten maailma on saanut alkunsa.

Rossler tukijoineen on vienyt asian EU:n ihmistuomioistuimeen. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa Havaijilla on käyty oikeutta asian tiimoilta. Vastustajat eivät kuitenkaan ole saaneet CERNin projektia pysäytettyä.

CERN on kuitenkin reagoinut pelkoihin virallisesti, vaikka monet sen edustajat ovat leimanneet julkisuudessa maailmanloppupuheet silkaksi hölynpölyksi. LHC:n turvallisuutta arvioiva ryhmä (LHC Safety Assessment Group) on ottanut uudelleen arvioitavaksi jo vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen. Siinä todettiin, että LHC:n käynnistäminen on turvallista. Vuoden 2003 jälkeen uusia asioita on kuitenkin tullut ilmi, ja turvallisuusryhmä on nyt päivittänyt ja arvioinut uudelleen tutkimuksen tuloksia.

Ryhmä on päätynyt samaan lopputulokseen kuin vuonna 2003: LHC:n käynnistäminen on turvallista. Tutkimustulokset julkistettiin Journal of Physics G: Nuclear and Particle Physics -lehdessä. Ryhmän mukaan raportissa todistetaan, että jos LHC:llä olisi voima tuhota Maa, me emme olisi olemassa lainkaan. Vieläkin voimakkaammat, säännöllisesti esiintyvät kosmiset säteet olisivat nimittäin jo tuhonneet planeettamme. Turvallisuusryhmän mukaan luonnossa on jo tapahtunut ilmiöitä, jotka vastaavat sataa tuhatta LHC-koetta, ja planeettamme on yhä olemassa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

juka74

LHC:n luomien mustien aukkojen ansiosta tähdet siirtyvät oikeisiin asentoihin, jolloin suuri Cthulhu herää ja palaa maan päälle syömään kaikki! Maailmanloppu tulee!

Gordon

Ei hätää, päärapuinvaasion varalta hommatkaa vain punainen sorkkarauta, ystävämme Gordon Freeman tulee pelastamaan maailman Xenin örkkien invaasiolta!

onslow

Jokainen joka osaa hiemankin laskea huomaa, että jonkunlainen maailmanloppu on tulossa väestönkasvun johdosta. Elinkelpoista ympäristöä ja syötäväksi kelpaavaa ruokaa ei nykyjärjestelmillä pystytä kaikille järjestämään. Tämä johtaa väistämättä katastrofiin jota voidaan kutsua vaikka maailmanlopuksi. Sotia, nälkää,tauteja ja ympäristökatastrofeja.
Epäilemättä kaikki hallitukset ovat asiasta tiedotettuja mutta toimenpide-ehdotuksia ei juuri ole kuulunut.
Annetaanko asioiden vain luisua tahdottomasti vai onko jotain salattuja ratkaisuja jo olemassa?

semi

Silti poista sitä ongelmaa, Ainakin näille hedelmöityshoidoille voitaisiin tehdä jotakin tai ainakin keskustella asiasta.
Ongelmahan on kuten sanoit, ei kukaan itsestään aloita, mutta liikakansoitus meidät silti vie perikatoon suurimpaan.

Stonewall

Tässä on vielä 2 viikkoa vuosilomaa pitämättä. Älkää nyt hemmetissä vielä tuhotko tätä palleroa. Olisi 5 kirjaa pahasti kesken ennen kuin ostan uusia eli vähän rajaa, niiden kanssa menee kuitenkin aikaa.

Mutta sen jälkeen antaa palaa vaan!

Hietsuarska

Onko lehden toimituksessa joku lopunajan kultti vai mistä johtuu että tämä sama uutinen näyttää pyörivän uutena lähes joka päivä?

Ja sitäpaitsi, mitä vikaa on maailmanlopussa, sehän koskettaa tasapuolisesti kaikkia eläväisiä. On siis todella tasa-arvoinen ilmiö, toisin kuin tämä nykyinen liikakansoituksesta johtuva ja vääjäämättä etenevä maapallonloppu.

Vieras

Mielestäni mihinkään tieteelliseen kokeeseen ei kannattaisi suhtautua enää liian kevytmielisesti, se tieto taito mitä ihminen on historiansa aikana tähän mennessä tieteen nimissä saavuttanut, niin on myös täynä kohtalokkaita erehdyksiä ja maksanut lukemattomien ihmisten hengen, mukaan lukien myös muu elollinen.

Nyky tiede ja teknologia useammallakin osa-alueella ovat jo sen verran pitkällä, että tietynlaisilla kokeilla voi olla edelleenkin kohtalokkaat ja kauas kantoiset seuraukset, siis kaikista tiukoista varotoimista ja laskelmista huolimatta.

Nimittäin tieteen historiasta ikäviä esimerkkejä löytyy jo useita. Mitä jos kohtalokas erehdys osoittauisikin täysin yllättäen sellaiseksi, että se laukaisee masiivisen katastrofin ja sitä prosessia ei voisikaan enää pysäyttää? Virheistä tietysti opitaan, mutta entä jos se inhimillinen erehdys osoittautuisi ihmiskunnan viimeiseksi?

Meillä länsimaalaisilla pullamössö kansalaisilla on myös kumma taipumus uskotella itsellemme ja toisillemme, että eihän sellaista voi tapahtua, eihän? ;)