Sunnuntai 27.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

USA pelkää: Seuraavan ”WTC-iskun” tekee valkoinen mies

Luotu: 
11.9.2008 10:58
  • Kuva: EPA / All Over Press

Tänään torstaina on tullut kuluneeksi seitsemän vuotta syyskuun yhdennentoista päivän WTC-iskuista. Nyt Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset pelkäävät, että seuraavan ison terrori-iskun tekevät länsimaisen näköiset ihmiset – amerikkalaiset tai eurooppalaiset. Asiasta kertoo brittilehti Telegraph.

Asiantuntijoiden mukaan terroristien harjoitteluleireillä Pakistanissa on havaittu ”valkoisia kasvoja”. Asiantuntijat uskovat, että kymmenet länsimaalaiset ovat osallistuneet tällaisille leireille. Samaan aikaan terroristijohtajat pyrkivät rekrytoimaan valkoihoisia jäseniä, jotka herättävät turvatarkastuksissa ja muissa vastaavissa tilanteissa vähemmän huomiota.

Entinen kansallisen turvallisuusneuvoston virkamies Roger Cressey kertoi uutiskanava MSNBC:lle, että suurin huoli terrorismia vastaan taisteleville ovat nuoret valkoihoiset miehet, jotka ovat liittyneet al-Qaidaan.

Kolme viikkoa sitten kansainvälisiin uhkiin keskittynyt Yhdysvaltain tiedusteluvirkamies Ted Gistaro sanoi puheessaan, että al-Qaida järjestelee toimintojaan ja kouluttaa myös Yhdysvaltain ja Euroopan maiden kansalaisia.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hengenmies

Toisaalta järjestöä edustavat ja muut kiihkoislamilaiset tahot ovat avoimesti saarnanneet islamia "vapautuksena valkoisten imperialismista" ja yrittäneet muuttaa vastakkainasettelua erityisesti USA:ssa aatteellisesta rasistiseksi, mutta samalla terroritekojen suorittaminen muuttuu vaikeammaksi, kun kullanruskeahipiäistä pommittajaa osataan tarkata. Saapa nähdä, milloin nämä koulutuksen saaneet "ristotammet" pääsevät toteuttamaan jumalansa tahdon.

Hietsuarska

Koko Islam pitäisi kieltää ihmisyyttä loukkaavana salaliittona. Mitään hyötyä tuosta lahkosta ei tule maailmalle olemaan. Koko roska on kuin kuolemankultti ja sitä sitten suvaitsijat palvovat jotta näyttäisivät oikein suvaitsevilta.

Gopher

Jos lasketaan Iranin tai Irakin aloittamat sodat toisen maailmansodan jälkeen niin en löytänyt Googlesta yhtäkään...ellei oteta huomioon sotaa jonka maat kävivät keskenään.

Sodat joissa Israel on ollut mukana:
1948 Arab-Israeli War
1956 Suez War
1967 Six Day War
1970 War of Attrition
1973 Yom Kippur War
1982 Lebanon War
1987-1993 First Intifada
1982-2000 South Lebanon conflict
2000-2007 al-Aqsa Intifada
2006 Lebanon War

Jos juutalaisvaltio olisi päätetty perustaa Turkuun niin olisimmeko luovuttaneet liput liehuen koko läänin uudisasukkaille?

Alla on lista maista joita Yhdysvallat on pommittanut toisen maailmansodan jälkeen:
China 1945-46
Korea 1950-53
China 1950-53
Guatemala 1954
Indonesia 1958
Cuba 1959-60
Guatemala 1960
Belgian Congo 1964
Guatemala 1964
Dominican Republic 1965-66
Peru 1965
Laos 1964-73
Vietnam 1961-73
Cambodia 1969-70
Guatemala 1967-69
Lebanon 1982-84
Grenada 1983-84
Libya 1986
El Salvador 1981-92
Nicaragua 1981-90
Libya 1986
Iran 1987-88
Libya 1989
Panama 1989-90
Iraq 1991-2002
Kuwait 1991
Somalia 1992-94
Croatia 1994 (of Serbs at Krajina)
Bosnia 1995
Iran 1998 (airliner)
Sudan 1998
Afghanistan 1998
Yugoslavia 1999
Afghanistan 2001-02

Mikä tässä nyt sitten lopulta on "kuoleman kultti"?

believer

Meitä valmistellaan seuraavaan terrori-iskuun, jonka tulee suorittamaan operatiivisesti tällä kertaa"valkoinen mies" mutta suunnittelemaan ne samat "valkoiset miehet" jotka suunnittelivat iskut viimeksikin. Lähteenähän tässä oli Yhdysvaltain tiedustelupalvelu, joka ei tee virheitä muuta kuin tahallisesti.

Sanalla sanoen: Propagandaa.