Sunnuntai 27.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Voiko ruumiista irtautua? Mystiset kokemukset selvitetään

Luotu: 
18.9.2008 13:06
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa aloitetaan laaja tutkimus, jonka tarkoitus on selvittää, ovatko ruumiista irtautumisen kokemukset todellisia. Asiasta kertoo brittilehti Telegraph.

Monet sydänleikkauspotilaat kertovat, että he ovat kesken leikkauksen ikään kuin irtaantuneet ruumiistaan ja leijailleet katonrajaan, josta ovat nähneet itsensä leikkauspöydällä ja huoneessa olevan sairaalan henkilökunnan. Nyt britit ja yhdysvaltalaiset aikovat tutkia 1500 sydänkohtauspotilasta 25 eri sairaalassa.

Lääkärit tulevat laittamaan hyllyjen päälle kuvia siten, että ne ovat nähtävissä vain katonrajasta. Kuvien avulla voidaan selvittää, ovatko ruumiista irtautumisen kokemukset todellisia vai vain mielikuvia.

Tutkimusta johtavan lääkärin Sam Parnian mukaan tutkimus voi antaa viitteitä siitä, että tietoisuus on ruumiista erillinen kokonaisuus. Parnia ei usko, että monia tällaisia tapauksia tulee ilmi, mutta sanoo, että tutkimusta tehdään avoimin mielin.

- Tämä on mysteeri, jonka voimme nyt laittaa tieteellisen tutkimuksen kohteeksi, Parnia sanoo Telegraphin mukaan.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

jotos

Mahtaako omaisuutta olla paljonkin?Milloin ja mistä voidaan noutaa?Tuskin tutkittaisiin jos ei olisi perusteltua epäilystä,että asiassa voi olla perää.

parviainen

Kaikenlaisia asioita tutkitaan ihan ilman perusteltuja epäilyksiä ilmiöiden todenperäisyydestä. Tutkimukset eivät sellaisia tarvitse. Tässäkin halutaan selvittää pitävätkö VÄITTEET paikkansa.

Dr. Schmidt

Ruumiistairtautumiskokemuksia voi tuottaa herkille ihmisille hypnoosilla alle puolessa tunnissa. Niissä ei ole mitään mystistä.

Vaikka joku näkisikin jonnekin kaapin päälle jätetyn viestin, voidaan tuommoinenkin ilmilö selittää monella eri tavalla sielunvaelluksen lisäksi, kuten esim. sillä, että luetaan viestin jättäneiden ihmisten ajatuksia ja muistia eli jonkinlaisella telepatialla.

Anotaanko rahaa sen tutkimiseen, lisääkö koskenkorvan nauttiminen telepaattisia kykyjä? Näkyjä se tunnetusti lisää...

klapi

eli valveunista, olen jonkun kerran itsekin ollut valveunessa. Joka tapauksessa siis neuvottiin minkälaisessa tilanteessa pystyy saavuttamaan valveunen - se oli muistaakseni jos aamuyöllä herää ja yrittää oikealla lailla nukahtaa tai jotain, no joka tapauksessa eräs 'lucid-unen' tyyppi (jota en ole kokenut) oli nimenomaan ruumiista irtautumiskokemus. Siinä ruumis jotenkin tärisee ja kuuluu korkea siniääni tai jotain ja sitten ikäänkuin pääsee irtoamaan ruumiistaan (en ole kokenut, ainoastaan lukenut).

Sitäkään en tiedä sitten ovatko nuo "lucid-uni" ruumiistairtautumiset "aitoja" vai ei. Miksei sitäkin saa tutkia. Mutta sellainen nyrkkisääntö tässä vaiheessa että se joka väittää kiven kovaa tietävänsä jonkun asian - mitä tahansa - ei ole viisas vaan sanoisinko päin vastoin: ei elä tässä reaalisessa todellisuudessa. Kuvittelee.

Raimo MyöhänenVieras

Minä olen kokenut kyseisen tapauksen. Kaikki tapahtui nukkuessa, mutta tapauksen jälkeen muistin kaikki yksityiskohdat hyvin selvästi. Alkutilanne: Minä makailin seinän ja katon rajauksessa katsoen jalkapallojoukkueeni pukuhuoneeseen. Minun ruumiini oli selällään penkillä. Koko joukkue oli ruumiin ympärillä tietämättä mitä tehdä. Huoneeseen tulee 4-5 pelastuslaitoksen miestä ja alkavat antaa minulle sydänhierontaa.
"Henkeni" lähtee leijailemaan ja päätyy putkeen, jonka kaukana olevassa päässä näkyy kirkas valo. Etenen kuin sukeltamalla, kädet sivulla ja jalkoja heilutellen. Saavun putken päähän, jossa on kirkas auringon valkoinen valo. Olen puistossa, jossa kasvaa öljypuita. Taustalla on linnamainen rakennus, jonka ovelle johtaa kierreportaat. Tulen portaiden juurelle. Ovesta astuu mies, joka on kalju, mutta hänellä on parta. Hänen yllään on valkoinen viitta. Mies kysyy: Miksi sinä nyt jo tulit tänne ? Sinun aikasi ei ole vielä tullut. Palaa takaisin.
Kävelen putkelle. Sen toisessa päässä on vain juuri erottuva valo. Valo tulee joukkueen pukuhuoneesta. Asetun taas entiseen paikkaan katon rajaan. Näen ruumiini, jonka ympärillä pelastusmiehistö työskentelee. Ymmärrän, että sydäntä on jo useita kertoja yritetty käynnistää, mutta turhaan. Miehet keskustelevat keskenään. Ollaan epävarmoja, voidaanko kovempaa virtaa enää käyttää, koska se on hengenvaarallista. Yksi miehistä sanoo, että mitään ei menetetä, sillä kuolee hän muutenkin. Anturit sijoitetaan rinnalleni ja näen ruumiini pomppaavan 30-40 ylös penkiltä. Tähän loppuu "sielunvaellukseni". Pukuhuone ja minä sen katonrajasta häivymme tietoisuudestani.
Kun herään, en tiedä, kuinka kauan tapauksesta on kulunut. Tutkin ympäristöä todetakseni olevani kotonani. Nyt tapauksesta on kulunut 22 vuotta. Näiden vuosien aikana minulle on tehty ohitusleikkaus, 2 pallolaajennusta ja olen kokenut muutaman sydäninfarktin.

Dr. Schmidt

Skientologeilta voi ostaa kursseja, joissa opetetaan poistumaan ruumista kosmisille matkoille. Kurssi on kallis, mutta kait sitten ulkomaanmatkoissa säästää myöhemmin.

Venäjällä väittää fyysikko rakentaneensa aikakoneen, jolla pääsee 15 minuuttia eteenpäin. Vähän vielä lisää ja voisi on line - lotossa noukkia päävoiton.

Conservative

Kaveri aikoinaan Amsterdamissa irtautui ruumiistaan huomattavasti halvemmalla kuin mita skientologit tarjoavat. Sen sita saa, kun ostaa kadun kulmalta eika kahvikaupasta.

Concordellahan voi lentaa seka menneisyyteen etta tulevaisuuteen, mutta silloin on tosin rikottava aikavyohykkeita.

Suomesta on tullut sen verran maallistunut teknologiakeskeinen maa ja Luterilainen kirkko on epaonnistunut lahes kaikissa yrityksissaan tehda kirkosta kansanomaisempi, joten tassakin asiassa ihmiset hakevat tieteellista selitysta. Sitten, kun laaketiede ymmartaa aivojen toiminnan taydellisesti, voimme ehka selittaa nama irtautumiset tieteellisesti. Toisaalta heraa kysymys miksi kaikelle pitaa loytaa tieteellinen selitys. Eikos sana ”usko” jo itsessaan kerro mista on kyse, uskosta. Jokainenhan paattaa itse mihin uskoo. Usarin keskusteluissa on kovasti eriavia mielipiteita ja molemmat laidat tarjoavat toisiaan taysin kumoavia ”todisteita”, mutta lopulta kukin yksilo itse paattaa mihin uskoo.

Taalla Wisconsinissa asuessani olen paassyt seuraamaan ihmisia, joilla on mielestani luonteva suhde uskoonsa, ei mitaan ”haluan puhua sinulle Jeesuksesta” porukkaa. Uskosta haetaan voimaa ja lohtua eri elaman tilanteissa ja se on henkilokohtainen asia. Sita ei haveta tai piilotella, kuten useat Suomessa tekevat tai sita ei yriteta kumota tieteellisilla todisteilla, koska he pitavat sita elaman voimana eivatka heikkoutena. Tiedetta ja uskoa ei myoskaan pideta toisiaan poissulkevina. Ehka se osin selittaa heidan suomalaisia paremman itsetunnon.

tha

Me halutaan tietää kaikilla elämän osa-alueilla miten joku toimii ja miksi. Siihen ei usko anna vastausta... pragmaattinen suomalainen ei usko ennenkuin näkee tai esitetään riittävän looginen teoria. Uskonto tulee suosituksi ehkä sitten kun joku todistaa sen lisäävän suorityskykyä ihmisessä, kuten turbo polttomoottorissa ;)

Conservative

Suomalaisethan ovat sitten kuin "show-me-state" Missourilaiset.

"Uskonto tulee suosituksi ehkä sitten kun joku todistaa sen lisäävän suorityskykyä ihmisessä, kuten turbo polttomoottorissa ;)" -- tama selittanee syyt suomalaisen juomakulttuurin, viinahan tunnetusti parantaa suorityskykya lahes kaikilla elaman alueilla ;)

Itekkin olen dinsinoori (metalli- en kone-), mutta eksyin polille ehka vaarista syista, nyt 14 vuoden teknisen uran jalkeen olen aloittanut oman firman ja kokeillaan jotain muuta. Ehka ika, ehka elamantilanne, mutta olen kylla menettanyt sen innon hakea kaikelle selitys. Jos usko jollekkin tuo itseluottamusta, onnea, lohtua tai jotain muuta positiivista, en mina sita lahde todistamaan humpuukiksi. Sehan on vahan kuin jollekkin heiheille terapian jalkeen kertoisi, etta tama psykoaanalysointi on ihan huuhaata, teknisesti paassasi on vika, niin se vaan on.

Lopetan talla kertaa Pahkasian opetukseen: ”lapset vakivalta ei ole ratkaisu ongelmiin, mutta viina on”.

Conservative

Itsekkin olen ottanut askeleen "pimealle puolelle" ja toiden ohella tyonantajan sponsoroimana suoritin MBA:n. Voisin tehda vaitoskirjan siita kuinka heikosti tyonantajat hyodyntavat tyontekijoilleen tarjoamia ohjelmia, mm. juuri opintoja ja toisaalla expaattikokemuksia. Vahan aikaa minakin odotin jotain ja sitten pistin oman firman pystyyn.

Alkoholi siteerauksia jatkaen tassa George Thorogoodin ehka jotenkin suomalaisen syvia mietteita juomisen iloista. ” I drink alone, yeah with nobody else yeah, you know when I drink alone I prefer to be by myself”

pakista

Uskonnothan ovat hyvin suosittuja ja valinnanvara on suuri. Ei muuta kuin uskomaan ja turboilemaan. Eräs maailmanuskonto takaa jopa erikoisvuoron uimahalliin. On syytä siis olla tarkka valinnassa.

Conservative

Uskontojahan riittaa joka makuun, mutta mina tassa tuumailin enemman uskoa enka uskontoa. Ehka Suomessa luterilaisen kirkon tulisi kehittaa uudet kirkonmenot suomalaiseen makuun, erityisen pitkalla ehtooliskaavalla ja laajentaa valikoima viinista ja oylatista kattavaan olutvalikoimaan, teraviin ja nachoihin.

Pirpana

Sarjassa täysin turhia tutkimuksia.Luulisi, että noillekin tutkimukseen meneville rahoille löytyisi ihan oikeita kohteita tutkia ihmisten perinnöllisiä sairauksia ja muita sairauksia,joita ehkä vielä voitaisiin parantaa.Lienee samantekevää onko totta koko väite.Olettaisin,että yksi ja toinen on voinut kokea samanlaisen ilmiön,siitä sen suurempaa meteliä pitämättä.Henkimaailma varmasti on olemassa.Pitäisi aina elävien hoitaa eläviä ja antaa kuolleiden ja muiden haamujen ja henkien vaan hoitaa omat juttunsa siellä rajan takana.Keskitytään vaan tähän näkyvään ja autetaan tutkimusrahoilla niitä potilaita,jotka vielä elävät ja joita voidaan hoitaa.Varmasti autettavia löytyy.Rahoja ei tarvitse tuhlata moiseen humpuukiin.

onslow

"Henkimaailma varmasti on olemassa."
Jos näin on, niin eikö juuri sitä pitäisi tutkia? Tieteellistä aineistoa on aivan liian vähän. Alkurahoitus saataisiin vaikka supistamalla Tekesin avustuksia ja kehitysapua 0,1%.

semi

Joka on varsin helposti tutkittavissa eikä maksa paljoa, kusetuksen vaara tässäkin on tietysti olemassa että joku kertoo kuvien sisällön jälkikäteen potilaalle.

rintakumpu

Vaikka tutkimus antaisi mitä viitteitä dualismista (ei anna), ovat päinvastaiset todisteet tällä hetkellä todella paljon painavampia.

Ja aivojahan on äärimmäisen helppo huijata. Kokeilkaapa vaikka yksinkertaista muovikäsitemppua: toinen käsi takin sisään ja mannekiiniversio tilalle.