Republikaanien varapresidenttiehdokkaan Sarah Palinin möläytykset ovat saaneet Yhdysvalloissa paljon mediatilaa. Sunnuntaina uusin kohu nousi, kun Los Angeles Times –lehti kirjoitti Palinin uskoneen, että ihmiset ja dinosaurukset ovat eläneet maapallolla samanaikaisesti.
Palin kertoi alaskalaiselle opettajalle toimiessaan paikallisen Wasillan kaupungin pormestarina vuonna 1997 uskovansa, että ihmiset ja dinosaurukset elivät samaan aikaan maapallolla 6000 vuotta sitten, kun Jumala loi maailman. Palinin uskomus on yleinen kreationistien piirissä.
Luonnontieteilijät uskovat dinosaurusten kuolleen sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten.
Kun Palinilta oli kysytty esihistoriallisista fossiileista ja miljoonia vuosia vanhoista jäljistä, Palin kertoi että hän on nähnyt kuvia, joissa on sekä dinosaurusten että ihmisten jalanjälkiä.
Huffington Post –lehden mukaan Hollywood-tähti Matt Damon on sanonut, että hän todella haluaa tietää, uskooko Palin dinosaurusten ja ihmisten eläneen samanaikaisesti, koska Palin saattaisi hyvin nousta Yhdysvaltain presidentiksi, jolloin hänellä olisi hallussaan ydinaseiden laukaisukoodit.

Kyllä joo...
On se niin mukavaa, kun ydinaseita hallitsevassa valtiossa, ihmiset uskovat näkymättömään mieheen ja etsivät vastauksia kirjasta, mikä on maailman suurin kusetus.
koodit
Tuo kaikki sopii pohjoiskoreaan jo nyt,ja se sopi kiinaan maon aikana,ja se sopi neuvostoliittoon vuosikymmenet ja venäjään se sopii edelleen,,,pakistanista nyt puhumattakaan,,tai israelista tai,,,
Ihmettelen suomalaisten lehtien intoa saattaa Suomi vaaraan
Jo Paasikivi ihmetteli tätä asiaa ja hänen jälkeensä Kekkonen. Lehdistö rikkoo jatkuvasti ikkunoita joita se ei pysty korjaamaan. Ihan sama kumpi noista ehdokkaista tulee presidentiksi - USA:n täkäläinen suurlähetystö raportoi, että suomalaiset lehdet arvostelivat häntä koko vaalikampanjan ajan ja Suomen presidentin mahdollisuudet tavata USA:n presidentti ovat menneet myös seuraaviksi neljäksi vuodeksi.
jep
Suomen ulkopolitiikan tärkein tavoite onkin tavata yhdysvaltain presidentti. En ihmettele, että joku luulee näin, mediaa seuratessa saa helposti sellaisen kuvan.
Stubbilla ja Vanhasella ei mene hyvin
Keskustan ja Kokoomuksen kilpa Yhdysvaltain preisdentin tapaamisesta ei pääty hyvin, kun republikaaneista esitetään näin matalamielisiä totuuksia. Onko Uusi Suomi vastuussa siitä, että jos McCain valitaan presidentiksi, niin menee jälleen monta kuukautta ja selittelyjä ennen kuin Aleksanteeri IV tai Uuniperuna näkee Yhdysvaltain presidentin.
Minusta kannattaisi vaihtaa jo paaviin. Hänen juttusilleen pääsisi helpommin kuin Putinin ja Yhdysvaltian presidentin.
oletkos testannut, onko
oletkos testannut, onko kirjan suhteen noin vai ei?
"Joka tahtoo tehdä Isäni tahdon, tulee tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani"
Jeesus Kristus (Joh 7:17)
Matt Damon haastattelu
Haastattelu nähtävissä youtubesta.
Toiset tietävät, toiset luulevat tietävänsä - jotkut uskovat
Sanotaan, että uteliaisuus lisää tietoa, tai sanotaan myös, että media mielellään saadakseen lisää lukijoita, vääristelee lausuntoja. Tieto kuulemma luo tuskaakin!
Joka tapauksessa kaikki eivät tiedä kaikkea - ja jotkut uskovat maan olevan litteä, tai, että ihmiset eivät ole käyneet kuussa - onkin siis helppoa nähdä dinosaurukset ja ihmiset yhdessä, onhan meillä Kiviset ja Soraset, niitä on helppo "uskoa" - tulivathan ne telkkarista---
...
Miksi jotkut ovat uteliaampia kuin toiset?
TV 1 kiehtovan dokumentin tai oikeammin erään kuvitelman ehkä nykyaikamme maineikkaimmasta ihmisestä Albert Einsteinista. Hänen kaava E=mc2 on käynyt lähes kaikkien huulilla sitä tarkemmin ymmärtämättä. Einstein oli kiistaton älykkö tieteessä ja hankalikko kotona. Einstein oli juutalainen, jolla meihin nähden oli nuorena kutakuinkin samat lähtökohdat tyydyttää uteliaisuuttaan kuin meillä keskimäärin.
...
Ilkka: Opettele lyhentämään noita juttujasi. Ehkä ovat ihan täyttä asiaa, mutta kukaan ei tule niitä lukeneeksi, kun näkevät tuollaisen varoituslaatikon: "Näytä koko kirjoitus (2515337 merkkiä)"
Sisältö - ei pituus, ... ratkaisee :-)
Lukijat ovat valitsijoita - jos laatikossa oleva luku hirvittää ja luentaa ei tapahdu, niin lukija on tehnyt päätöksensä. Usein tuota merkkien lukumäärää lisää kuvatekstit.
Jokaisella meillä on tylimme kirjoittaa, ja minulla se on tämä - koetan saada käsiteltävän asian kerrotuksi kerralla ja usein se on toiminut alustuksena, josta sitten joku jatkaa, tai ei...
Kiitos kommentistasi.
Tiivistä
Kaikkea ei tarvitse sanoa kerralla; kommenttipalsta ei ole blogi ja aiheessa pysyminen helpottaa myös typistämään merkkimäärää. Tiedäthän, keskustelua auttaa kun muillekin antaa suunvuoron - silloin tulee myös itse paremmin kuulluksi.
Saarna
Retorisia kysymyksiä ja pitkiä johdantoja sisältävä kirjoitus muistuttaa kirjoitetulta puheelta.
Parempi vaihtoehto?
”Huffington Post –lehden mukaan Hollywood-tähti Matt Damon on sanonut, että hän todella haluaa tietää, uskooko Palin dinosaurusten ja ihmisten eläneen samanaikaisesti, koska Palin saattaisi hyvin nousta Yhdysvaltain presidentiksi, jolloin hänellä olisi hallussaan ydinaseiden laukaisukoodit.”
Olisiko parempi antaa laukaisukoodit ateistiselle materialistille, jolla ei ole yläpuolellaan ketään, jolle olla moraalisessa vastuussa, ja joka ymppää arvottomuuteensa yli-ihmisajatuksen, jossa rodunjalostus toteutetaan autetun evoluution avulla? Näin tapahtui Euroopassa joitakin vuosikymmeniä sitten…
Kyllä olisi (ja on)
Kyllä olisi (ja on) parempi. Esimerkiksi Suomessa on ollut paljon hyviä presidenttejä (vaikkei heillä juuri valtaa olekaan nykyään). Jos ei ole uskovainen, ei se tarkoita että on hullu johtaja, vaikka historiassa niin onkin käynyt useasti.
Uskonnolla ei pitäisi olla mitään tekemistä valtion johtamiseen.
Aatun vastakohdat
--Olisiko parempi antaa laukaisukoodit ateistiselle materialistille, jolla ei ole yläpuolellaan ketään, jolle olla moraalisessa vastuussa, ja joka ymppää arvottomuuteensa yli-ihmisajatuksen, jossa rodunjalostus toteutetaan autetun evoluution avulla? Näin tapahtui Euroopassa joitakin vuosikymmeniä sitten…
Valtaan pyrkiessään Aatu kyllä julisti nimenomaan vastustavansa jumalatonta bolshevismia. Kirkonmiehet häntä yleensä kannattivat, kommunismia vastustaakseen.
oikeat papit Hitler pani keskitysleirille
Schmitt on oikea suuren totuuden löytäjä, omasta mielestään.
Ne luterilaisen kirkon papit, jotka myötäilivät natseja, välttivät Gestapon ja keskitysleirit.
Lähde: Ateistit alttarilla.
Parempi
Hitler, johon oletat että viittaat, kutsui itseään toistuvasti kristityksi. Eikö sinun tällöin pitäisi toivoa ja rukoilla "ateistista materialistia" niitä laukaisukoodeja pitelemään?
rukoilla?
Ketä?
Sitä
No sitä, mitä nuo nyt tuppaavat rukoilemaan. Yleensä jotain valkopartaista joulupukkai pilven päällä.
Lentävä spagettihirviökö?
Ai sitäkö tarkoitit?
I have been touched by His
I have been touched by His noodley appendage.
Substance is nothing, image is everything…
On eri asia, mitä sanotaan ja mitä todellisuudessa ollaan. Tunnustavat kristityt olivat ensimmäisten joukossa Aatun kaasukammioissa. Eipä evoluutiouskovaisillakaan ole juuri muita keinoja käytössään, kuin toisin uskovien leimaaminen tyhmiksi. Mahtaa näitä ”viisaita” harmittaa, että yli 30 vuoden aivopesun jälkeenkään 40 % suomalaisista ei usko ihmisen kehittyneen apinasta…
Sattuvasti sanottu
"On eri asia, mitä sanotaan ja mitä todellisuudessa ollaan"
Näinpä juuri. Todellisuudessa.
keskitytään keskitysleirillä
Kyllä keskitysleirille keskitettiin ensiksi vasemmistolaiset ja ay-aktiivit. Jehovan todistajat varmaankin olivat poikkeus, koska eivät menneet armeijaan.
Vikipedia: Kun Hitler nousi valtaan, hänen ensimmäisiä töitään oli mahtavan vapaa-ajattelijaliikkeen lakkauttaminen ja sen omaisuuden takavarikoiminen.
Pappien joukossa oli kansallissosialismin vastustajia 1930-luvun Saksassa, mutta suurin osa luterilaista papeista ja kirkon jäsenistä oli vuonna 1933 perustetun Evankelisten kirkkokuntien liiton Deutsche evangelische Kirche kautta täysin tukemassa natsihallintoa ja sen uskonnollista puoluetta Deutsche Christen (DC). Hitleriä ja kansallissosialismia arvostelleet protestanttiset papit ja teologit järjestäytyivät Dietrich Bonhoefferin ja Karl Barthin johdolla maanalaiseksi Tunnustuskirkoksi vastalauseena kansallissosialististen saksalaiskristittyjen Saksan Valtakunnankirkolle. Saksalaiskristittyjen (Deutsche Christen) tarkoitus oli puhdistaa kristinusko juutalaisuudesta, muun muassa hylkäämällä Vanha testamentti, ja luoda kansallissosialistinen versio kristinuskosta.
Sitten, kun tuli sota, pomitukset ja T4-ohjelma alkoi toki monen mieli muuttua. Mutta kyllä Aatu valtaan nousi nimenomaan kristinuskon kannattajien, ei vapaa-ajattelijoiden äänillä!
Kirkoilla monopoli kristillisyyteen?
Valitettavan lujassa istuu ajatus, että "virallisilla" kirkkokunnilla on yksinoikeus kristillisyyteen. Usein vain on ollut niin, että "virallinen" kristillisyys on ollut uskovien pahin vainoaja. Jeesuskin joutui aikansa "virallisen" uskonnon vainoamaksi ja lopulta tapetuksi...
Apina ja ihminen
Eihän kukaan väitäkään, että ihminen polveutuisi apinasta!
Miksi pitäisi?
"Olisiko parempi antaa laukaisukoodit ateistiselle materialistille, jolla ei ole yläpuolellaan ketään, jolle olla moraalisessa vastuussa, ja joka ymppää arvottomuuteensa yli-ihmisajatuksen, jossa rodunjalostus toteutetaan autetun evoluution avulla? Näin tapahtui Euroopassa joitakin vuosikymmeniä sitten…"
Miksi pitäisi antaa laukaisukoodit jollekin sosiaalidarwinistille:
"Sosiaalidarwinismi on yhteiskunnallinen näkemys, jonka mukaan ihmisten yhteiskuntien kehitys perustuu myös eräänlaiseen luonnonvalintaan.
Sosiaalidarwinismi lähtee siitä olettamuksesta, että koska luonnossa evoluutio ja olemassaolon taistelu karsii heikoimmat pois ja tuottaa kokonaisuuden kannalta parhaimman tuloksen, myös yhteiskunnassa rajoittamaton kilpailu, olemassaolon taistelu tuottaa kokonaisuuden kannalta yhteiskunnallisesti parhaan tuloksen.
anarkokapitalismi on varmempi ratkaisu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anarkokapitalisti
Kun menet tarpeeksi oikealle, olet lopulta vasemmalla.
Niinkö :) "Olen nyt tullut
Niinkö :)
"Olen nyt tullut siihen kohtaan, missä voin lyhyesti osoittaa, mikä mielestäni muodostaa aikamme kriisin olennaisen sisällön. Se koskee yksilön suhdetta yhteiskuntaan. Yksilö on tullut tietoisemmaksi kuin koskaan riippuvuudestaan yhteiskuntaan. Mutta hän ei koe tätä riippuvuutta myönteisenä etuna, luonnollisena siteenä, suojelevana voimana, vaan pikemminkin uhkana luonnollisille oikeuksilleen, tai jopa taloudelliselle olemassaololleen. Lisäksi hänen asemansa yhteiskunnassa on sellainen, että hänen persoonallisuutensa itsekeskeiset piirteet jatkuvasti vahvistuvat kun taas hänen luonteeltaan heikommat yhteiskunnalliset pyrkimyksensä asteittain heikkenevät. Kaikki ihmiset, oli heidän yhteiskunnallinen asemansa mikä hyvänsä, kärsivät tästä heikkenemisprosessista. Tietämättään, oman itsekeskeisyytensä vankeina, he tuntevat olevansa epävarmoja, yksinäisiä ja vailla lapsekasta, yksinkertaista elämännautintoa. Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen, vaikka se onkin lyhyt ja vaarallinen, ainoastaan omistautumalla yhteiskunnalle.
Kapitalistisessa yhteiskunnassa nykyään vallalla oleva taloudellinen anarkia on mielestäni pahan todellinen lähde. "
http://www.helsinki.fi/~eisaksso/einsteinsos.html
"Olisiko parempi antaa
"Olisiko parempi antaa laukaisukoodit ateistiselle materialistille, jolla ei ole yläpuolellaan ketään, jolle olla moraalisessa vastuussa"
"Näin tapahtui Euroopassa joitakin vuosikymmeniä sitten…"
Ai, mitkäs laukaisukoodit Euroopassa jokunen vuosikymmen sitten annettiin? Ei tainnut eräällä saksalaisella viiksivallulla olla minkään valtakunnan ydinaseita käytössään.
Mutta ateistinen materialistihan on paras mahdollinen johtaja - hän ei usko huuhaahan vaan perustaa päätöksensä järjellä fantasian sijaan. Hän on itse vastuussa teoistaan eikä syytä niistä ulkopuolisia voimia, saati väitä näkymättömien olentojen kuiskivan hänelle tai totea, että kyllä synnit saa anteeksi itsestään.
Ei laukaisukoodit, vaan rodunjalostus
Alkuperäinen pointtini nyt vain sattui olemaan se, että mielestäni tunnustava kristitty ei ole johtajana sen huonompi kuin ateistinen materialistikaan. Enkä nyt ota kantaa Reaganin, Bushin sen paremmin kuin Saarankaan henkilöön. Aatusta sen sijaan ei saa kristittyä tekemälläkään. Eri asia on tietysti hänen manipuloiva poliittinen retoriikkansa.
Se nyt vaan on niin, ettei yksikään ateistinen materialisti voi esittää yhtäkään perustavaa syytä sille, miksi Aatu toimi väärin. Tarkoituksettomassa sattumalta syntyneessä universumissa hyvä ja paha ovat vaiin makuasioita -tai sitten tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä...
Voi Jeesus kuin pihalla
Voi Jeesus kuin pihalla sitä voi olla...
"Se nyt vaan on niin, ettei yksikään ateistinen materialisti voi esittää yhtäkään perustavaa syytä sille, miksi Aatu toimi väärin." (c) Paavo Saariranta
Jos ei ihmisten kärsimyksen välttäminen ole sinulle perustava syy, niin sitten voit hetkeksi hiljentyä pohtimaan omia arvojasi. Kiitos ja morjensta vaan.
Etiikka = uskonto? Eli
Etiikka = uskonto? Eli toisin sanoen ateisti ei voi ymmärtää etiikkaa eikä hänellä ole näin ollen moraalia. Näin vain koska ateisiti ei usko jumalaan? Jostain kumman syystä Irakin sotaretkeä on perusteltu sillä, että Jumala rakastaa Amerikkaa ja taas Al-Qaida pommittaa kohteitaan, koska se on jumalan tahto. Tämäkö on jokaisen uskovaisen etiikan mukaista?
Miettisin vielä käsitystäsi tuosta rodunjalostuksesta.
Moraalisesta vastuusta
"Olisiko parempi antaa laukaisukoodit ateistiselle materialistille, jolla ei ole yläpuolellaan ketään, jolle olla moraalisessa vastuussa,"
Ehdottomasti huonoin vaihtoehto olisi antaa laukaisukoodit henkilölle, joka kuvittelee olevansa moraalisesti vastuussa ensisijassa jollekin metafyysiselle ilmiölle, eikä valitsijoilleen.
"ja joka ymppää arvottomuuteensa yli-ihmisajatuksen, jossa rodunjalostus toteutetaan autetun evoluution avulla? Näin tapahtui Euroopassa joitakin vuosikymmeniä sitten…"
George nuorempi ja Sarah Palin ovat väittäneet, että esim. Irakin sota tai terrorismin vastainen sota olisi jonkun jumalan antama tehtävä. Näillä väitteillään he ilmoittautuvat motiiviensa osalta samaan kastiiin mm. Iranin nykypresidentin, Osama Bin Ladenin, Stalinin, Maon ja vaikkapa Hitlerin kanssa.
Vau, mikä nero.
Palinhan olisi kerrassaan loistavaa jatkoa George "Tupla Uuno" Bushille.
Neropatteja löytyy meilläkin
Suurin osa suomalaisista uskoo mitä lehdet ja nettipalstat kirjoittavat.
Palinin viittaukset liittynevät the Washington Postissa olleeseen tiedeartikkeliin,jossa tyranosaurus rexin luuytimestä oli onnistuttu erottamaan dna:ta.Nykyisen tietämyksen mukaan dna säilyy korkeintaan 10000 vuotta .
Palin uutisessa oli mainittu kuva ,jossa ihmisen jälki ja dinon jälki ovat fossiileina rinnakkain.Kuva on julkaistu useissa lähteissä.Sitä on pyritty selittämään siten,että "ihmisen jälki" on eroosion syövyttämä dinon jälki.
Kuka mitäkin ottaa uskoakseen.
Tarkoitatko
Tätä fossiilia? http://hometown.aol.com/ibss3/ibss3/paluxy.htm
On siinä ollut aika karju ihmiseksi, kys. "jalanjälki" on n 10x ihmisen jalanjälkeä suurempi.
Tarkoitan,että
Dinoilla oli myös poikasia.Ehkä löydät Palini tarkoittaman kuvan netistä.Dna-juttu löytyy googlella dinosaurus+dna:
Oh, Dear Lord!
Voi Hyvä Jumala!
Varjele ihmiskuntaa tuolta ihmiseltä ettei hänestä tulisi yhdenkään aseenkäyttäjän käskijää ja maailman suurimman ydinasevaltion hullua johtajaa!
niin. McCain ja ihmiset ovat todellakin eläneet ja elävät vieläkin samaan aikaan. Harmi, että USA:n presidentti valitaan vaaleilla missä kansa äänestäjäksi ilmoittautuva kansa saa sanoa mielipiteensä. USA:n äänestäjiksi ilmoittuneiden joukkotyperyyttä ei koskaan voi aliarvoida.
Rinnastan Sarah Palinin samanlaiseksi kahjoksi kuin Iranin Ahmadinejadin.
Kyse ei ole tyhmyydestä
Kyse ei ole tyhmyydestä vaan uskonnosta.
Saman logiikan mukaan kaikki muslimit ovat tyhmiä (allekirjoitan) kun kiertävät ja kivittävät kiveä Mekassa.
Risto Ryti uskoi horroskooppeihin, eikä ollut tyhmä.
Islam on kreationistinen
uskonto ja kieltää luonnonvalinnan. Onkos sitten ihme, että USA ja islamistit sotivat maailman herruudesta. Sitä vaan en ymmärrä, että niin monet haluavat mennä mukaan siihen sotaan.
...ja uskontaanhan meillä,
...ja uskontaanhan meillä, että monikulttuurisuus on tomii, vaikka empiiristä näyttöä ei ole missään ja ilmastonmuutokseenkin.
Sehän tässä juuri pelottaakin...
"Kyse ei ole tyhmyydestä vaan uskonnosta."
Voi olla että tyhmä ihminen saisi vähemmän vahinkoa aikaan. Itse olisin kiinnostunut tietämään, että onko todellakin niin että luonnontieteilijät "uskovat" dinojen kuolleen 65 milj vuotta sitten kuten US toteaa? Täytynee tutustua aiheeseen. Epäilen, että heillä lienee kuitenkin jonkinlaiset loogiset perusteet mielipiteelleen.
Onhan niitä nykyäänkin
Tieteellisesti voidaan sanoa,että dinosauruksia elää maapallolla tänäkin päivänä ihmisten kanssa.
Wikipedia:"Nykytieteen käsityksen mukaan linnut ovat dinosaurusten suoria jälkeläisiä, jopa vain muuntuneita dinosauruksia."
Mitä ihmettä!
Siis Palin on kuulemmena mukaan sanonut näin jollekkin opettajalle vuonna 97? Eipä ole Uuden Suomen uutisoinnissa rima korkealla.
Itse kuuntelin erään Palinin puheen ennen hänen varapresidenttiyttään. Puhe koski Alaskaa ja ainakin minuun Palinin selkeä argumentointi ja tervejärkisyys teki vaikutuksen. Pelkästään Palinin vuoksi kannattaa äänestää McCainia. Puhumattakaan siitä että demokraatit ovat kuin demareita: julkishallinnon ja verojen maksimoijia. Tai siitä että Obaman taloudellinen neuvonantaja on eräs FreddieMac/FannieMae-sotkun arkkitehdeistä.
Palin Power!
Tätä ihmettä
Tässä Matti59:lle uutta näkökantaa Palinin ymmärrykseen, tietämykseen, ja ties mihin huuhaa-politikointiin. Jo klassinen "Tiiän nää ulkopolitiikka-jutut ku Venäjä on tossa vieressä..ja sillai" -video:
http://www.videosift.com/video/Sarah-Palin-on-Russ...
"minuun Palinin selkeä
"minuun Palinin selkeä argumentointi ja tervejärkisyys teki vaikutuksen. Pelkästään Palinin vuoksi kannattaa äänestää McCainia."
Niinkö?
http://scienceblogs.com/dispatches/2008/09/why_pal...
"Puhumattakaan siitä että demokraatit ovat kuin demareita: julkishallinnon ja verojen maksimoijia. Tai siitä että Obaman taloudellinen neuvonantaja on eräs FreddieMac/FannieMae-sotkun arkkitehdeistä."
Lähde? Ja entäpä McCain?
http://www.motherjones.com/mojoblog/archives/2008/...
Joutavaa parranpärinää
Tarkoitushakuista ja typerää loanheittoa jolla jumalattomat turhaan yrittävät mustata Sarah Palinia.
Palinilla on enemmän taitoa, osaamista ja rohkeutta kuin
kolmella joka jumalaa kumartavalla suomalaispoliitikolla.
Tarkoitushakuisesti Jeesuksen seuraajaa mustamaalaava juoru lähetetään kotimaankin politiikkaa tuntemattomien uuspakanoiden keskuuteen. Eipä ihme että joidenkin syntisten sieluun panettelijoiden puheet uppoavat kuin herkkupalat .
Rauhattomat uuspakanat vain muistakoon Herramme käskyn :"Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi".
Ja kamppailkoon oman horjuvan egonsa löytämiseksi Herrassa.
Perustelut
"Palinilla on enemmän taitoa, osaamista ja rohkeutta kuin
kolmella joka jumalaa kumartavalla suomalaispoliitikolla."
Millä perusteella näin? Silläkö että on julkikristitty?
Pyhä Henki johdattaa etsijän kaikkeen totuuteen
Lyhyestä virsi kaunis.
Sillä perusteella että jokaisella uudestisyntyneellä kristityllä eli ns. Jumalan lapsella, on oppaanaan sydämessä asuva Jumalan Pyhä Henki,ks. Ef. 1:13,14.
Ja Herran Henki johdattaa Jumalan tahtoa etsivän ja kysyvän ihmisen kaikkeen totuuteen,Joh. 16:13.
Jos Jumalan lapsi on avoin Herran äänen kuulija ja sanan tekijä ,niin hänen taitotasonsa ja moraaliset kannanottonsa ovat erittäin korkeata luokkaa.Usein Jumalan sanan tai Herran ilmestyksen kautta saatua Jumalan viisautta ratkaista oikeudenmukaisesti vaikeitakin ongelmia. Puhutaan mm. tiedon ja viisauden sanojen armolahjasta,ks. 1Kor 12:8.
Joten Herran sanalle kuuliaiset Jumalan lapset ovat totuusasioissakin paremmin varustettuja kuin rauhattomat uuspakanat joilta puuttuu Jeesuksen sisäinen tunteminen Pyhässä Hengessä.
Valitettavasti kaaoksen maailmassa ja sairauden ja kuoleman tuulten puhaltaessa epäuskoiset usein turvaavat lilliputtijärkeensä ja vähäiseen voimaansa unohtaen Jumalansa. Herran ,joka nöyrille avuksihuutajille on rikas antaja.
Lähdekritiikki olis varmaan kova asia Uudelle Suomellekin.
Kyseinen Palinin lausahdus on täyttä pötyä ja sitä ei ole koskaan hänen suustaan tullut.
http://www.snopes.com/politics/palin/newsquotes.as...
Häh?
Siis eihän tuolla tästä US:ssa mainitusta asiasta sanota yhtään mitään. Vai seuraako siitä, että joku on tehnyt keksittyjä quotteja se että ne kaikki ovat?
Kyseinen lainaus on LA
Kyseinen lainaus on LA Timesin nimeämän opettajan kertomaa ja Palinin itsensä suusta, eikä suinkaan viittaamastasi e-mail-huumorikiertokirjeestä.
http://www.latimes.com/news/politics/la-na-palinre...
Aikanaan Reagania aliarvioitiin voimakkaasti
Hänen valintansa jälkeen, ja jo vaalitaistelun aikanakin! Hänen todettiin olevan vain keskinkertainen näyttelijä, ja koko maailma tuhotaan, jos hänet valitaan?Nyt tässä keskustelussa on samoja piirteitä.Reaganilta kysyttiin valinnan jälkeen, kuinka hänellä oli otsaa asettua ehdolle suurvallan johtoon. Ja kuinka hän nyt pystyy olemattomin tiedoin johtamaan ydinasesuurvaltaa? Hän vastasi:"Minulla on aina ollut lahja, valita neuvonantajiksini maan parhaat aivot"!Ehkä Saara Palinin kohdalla on sama tilanne. Hän sentään pyrkii johtoon vain varapresidenttinä, ja suosittelen arvoisia keskustelijoita vähän lauhtumaan, sekä katsotaan ensin vaalin tulos.Pidetäänkö Saaraa hyvänä oikeistoehdokkaana, ja siksi häntä voimakkaasti mollataan?Varsinkin, kun Hillary ei kelvannut vastapuolelle.
veit sanat suustani
Miksi ei Jumalan valittu ,ihastuttava nainen voisi olla varapresidenttinä.
Hän on kaunis , viisas,siveä , oikeamielinen,vakava kristitty...
Hyvä vaan kun Sarahista tulee maailman johtaja niin Sarah ja Jumala yhdesä kurmoottavat ihmisiä jotka ei ymmärrä kuinka kiva maa ameriikka oiken onkaan.
En usko moiseen!
Jumala ei näes ole vihjaissut ainakaan minulle, että Palin olisi "valittu".
Toivottavasti on sama tilanne
Tässä Palinin tapauksessa pelottaakin lähinnä se, että hän ei tee niinkuin Ronnie, vaan sen sijaan oman ihan oman kirkkaan näkemyksen ja "God's planin" varassa mennään.
Näille kristillisten suurvaltapoliitikkojen puolustelijoille voisi kyllä suositella tarkempaa tutustumista viime vuosien tapahtumiin, kun religious right on oikein päässyt mellastamaan. Että jos nämä ovat ne sekä kristittyjen Jumalan että Allahin suunnitelmat mitä nyt on toteutettu, niin eiköhän olisi ihan hyvä kokeilla taas välillä vähän "jumalattomampaa meininkiä"? Voi olla turhaa pohdintaa, mutta joskus sitä miettii miltä maailma näyttäisi jos Bushin sijaan v.2000 republikaanien ehdokaaksi olisikin valittu McCain.
Mutta, kuten mainitsit, niin vain varapressaksihan hän tässä vaiheessa halajaa. Onneksi.
Ilkka Kaneva presidentiksi
Ehdotan, että Sauli Niinistön sijaan presidentiksi valitaan Ilkka Kanerva. Hän toimi delegoimalla ja valitsi parhaat asiantuntijat, Heikki Talvitien ja Kimmo Kiljusen Etyj.erityislähettilläiksi.
Ei nyt Kanervaa
Kanervahan on nykyisin kiinnostunut enemmänkin "puutarha-asioista", kuten hänen teksitiviestinsä (Hymy-lehti) kertovat. Ei siitä pressaksi enää tässä vaiheessa. Avustajatkin näyttävät niin kehnoilta.
Kreationisteja on monenlaisia
Kreationisteja on monenlaisia. Sarah Palin ilmeisesti kannattaa varianttia, jonka mukaan dinosaurukset tuhoutuivat vedenpaisumuksessa.
Mutta mitä tekemistä tällä on ydinaseiden laukaisukoodien kanssa? Onko Sarah uhkaillut ydinaseilla? Ronald uhkaili, mutta ei hänkään sitten lopulta painanut nappia. Taisi olla pelkkää teatteria - mieshän oli ammatiltaan näyttelijä.
Myöskään tuosta metsästysharrastuksesta ei pidä päätellä liikoja. Kiväärillä ja ohjuksella on sentään jonkinmoinen ero.
Joops.
Palinin kommentteja seuranneena en voi kuin nauraa hänen typeryydelleen.
Ulkopolitiikan taitojaan hän perustelee sillä että __kun__ Putin lähettää hävittäjät yhdysvaltoihin, niin ensimmäisenä he hyökkäävät alaskaan.
Tyhmä, tyhmempi, Palin.
"Iran" versio 2
Mitä onko siellä amerikasassa syntymässä "Iran" versio 2?
ei vikaa
Ei ole mitään vikaa Palinin uskonnollisuudessa eikä oikeistolaisuudessa. Mutta varapresidenttiehdokkaalla ei saisi olla lepakoita ullakolla. Tai saa tietysti olla ehdokkaalla, mutta tällaista ehdokasta ei pitäisi valita.
Itseäni häiritsee Palinissa eniten se, että hän on suostunut ehdolle tehtävään, jonka hoitamiseen hänellä ei ole riittäviä edellytyksiä. Tässä mielessä hän vaikuttaa suuruudenhullulta; republikaanien joukosta löytyy useita eteviä, uskonnollisia oikeistopoliitikkoja, joista valita.
Ihmettely kohdistuu McCainiin: miksi valita hölmö, kun tarjolla olisi fiksujakin. Vai onko se Bushin perintö: huonokin ehdokas voi mennä USA:ssa läpi, jos hän on samalla tarpeeksi tyhmä? Tällöin hölmöt äänestäjät samaistuvat: tuohon pystyisin itsekin. Ihan kuin itseäni äänestäisin.
Pasi Rutasen alustuksen pohjalta
Kommentoin lähes ensimmäisenä USA:n vaaleja tässä lehdessä.Uutinen oli muistaakseni US:n lyhyt uutiskommentointi Rouva Clintonin tavoittelemisesta Demokraattien ehdokkuutta?Totesin kommentissani hänestä tulevan varmasti, myös Valkoisen Talon valtiaan. Ja mainitsin hänen saavan pätevän neuvonantajan miehestään!Eli, kun USA:n vaaleista on kysymys, minulle kelpaa presidentti varapresidentteineen kummasta puolueesta tahansa!
usan vaalit
Onneksi kyseessä on USA:, pressavaalit,,ja onneksi vasemmisto/vihreä eurooppa on vailla äänioikeutta,,kas kun maailma texasista tai alaskasta näyttäytyy aivan eritavalla kuin suomalaisten vihreä/stallarikannattajien mielissä,,,kun sitten McCain valitaan,niin voi vasemmiston/vihreiden itkua,,,kun ei"rauhanpuolustajat"voikaan nyt vedota usan pressaan,joka on niin fiksu että näkee senkin sumuverhon läpi,,,
Lausunto on annettu 11
Lausunto on annettu 11 vuotta sitten ja saattaa olla (ja onkin) vain politiikkaa sopivalle yleisölle sopivassa tilanteessa. Ehkäpä lausuntoa on kärjistetty ja syntynyt muutenkin jonkun kommunistitörkimyksen tivatessa johdattelevasti revolverihaastattelussa. Siinäpähän on saanut intoa kommunismiinsa.
Surkea Eurooppa tukee tällaisilla uutisilla amerikkalaista vasemmistoa. Yhdessä he haluaisivat presidentiksi jonkin liennytyspellen.
Venäjän johtajat voivatkin
Venäjän johtajat voivatkin sitten olla vapaasti "ylimaterialistisia" uskovaisia, jotka ovat niinniin henkeviä länsimaalaisiin verrattuna ja salaperäisen, mystisen idän eduistajia, jotka "ovat meitä paljon viisaampia ja suurempia". Ja uskonnon vuoksi tietty. Heille kyllä voidaan antaa ydinaseiden laukaisulaitteet. Ovathan he niin romanttisia.
Eli varsin poliittista siis kaikin puolin.
Taitavat Venäläiset saada paljon ystäviä
euroopasta jos Usa,han tulee tämmöinen ääriuskovainen jonka mukaan sodat ovat jumalan tahto ja dinosaurukset kaiketti kuolivat Al Caponen aikana viinaan.
Huhuh tuossa nato koalitiossa en tahtoisi olla mukana, mutta voi tosin olla jos Palinista tulee iso ongelma hänellä on edessään Kennedyjen kohtalo.
Mikäs pahan tappas..
Mikäs pahan tappas.. Kyllähän se on nähty jo Bushin kanssa, valitettavasti.
heh heh
palin voisi sitten seuraavaksi ottaa kantaa miten ne dinot pärjäsivät arkissa, vai jätettiinkö tyrannosaurus rex mustana lampaana laiturille.
Good Will Hunting
Kaikkein merkittavinta uutisessa on se, etta Matt Damonille ei vielakaan ole kerrottu Palinin kaikkia uskoja. On tama nyt p****le, eiko joku nyt voisi jarkestaa Mr. Damonin ja Mrs. Palinin tapaamista, jotta tama asia sadaan hoidettua. Mr. Damonin kaltaista suurmiesta ei pida odotuttaa ja vaaleihin on enaa lyhyt aika ja hanen nakemyksensa on tiedettava ennen lopullista aanestyspaatosta. Toivottavasti US seuraa Matt Damonin poliittisia nakemyksia vastaisuudessakin ja ehka Ben Affleckin myos, ne oli hyvia Good Will Huntingissa.
Pieni erehdys
Palinin mittapuun mukaan erehdys on pieni eli vain noin 60 miljoonaa vuotta.
Hieman huvittavaltahan tuo
Hieman huvittavaltahan tuo Palinin historiantuntemus vaikuttaa.
Toisaalta en oikein ymmärrä, miten nämä ydinaseiden laukaisukoodit pitää tähän liittää. Vai onko joku sitä mieltä, että tieto ihmisten ja dinosaurusten esiintymisestä historian aikana jotenkin vaikuttaisi presidentin halukkuuteen käyttää ydinaseita?
Kaksi erilaista tapaa uskoa
"Hieman huvittavaltahan tuo Palinin historiantuntemus vaikuttaa."
Huvittavaa on ainoastaan se, miten helposti ihmismieli uskoo sen, mitä hän haluaa uskoa.
Dinosaurukset eivät kuulu "historiaan". Ne kuuluvat esihistoriaan, mikä tarkoittaa sitä, ettei dinosauruksista oli kirjoitettua todistusaineistoa.
Tämä puolestaan johtaa siihen, että todellisten, maaperästä löytyneiden luurankojen ikä on arvioitava niillä työkaluilla, joita tieteellä on käytettävissä.
Dinosaurusten iänmääritys perustuu useaan eri parametriin, joista monet ovat arvioituja, mutta jos yksi tai useampi parametri on arvioitu väärin, silloin myös dinojen ikäarvio menee pieleen.
Kun muuan tuttu oli tekemässä arkeologisia kaivauksia Karjalan kannaksella, hän löysi KAHDEN METRIN syvyydestä todisteita noin tuhannen vuoden vanhasta asutuksesta. Tämä tosiasia muistuttaa, että vain tuhat vuotta voi aiheuttaa noin paksuja maakerrostumia asutuksen päälle.
Kunhan USA:n
Kunhan USA:n naisäänestäjät huomaavat kuinka Demokraattinen puolue jälleen heitä kohteli, elikkä aivan samoin kuin usein työelämässä - valitsivat siis kokeneen ja kannuksensa näyttäneen hieman iäkkäämmän naisehdokkaan sijasta nuoren miespuolisen urapellen - niin eiköhän naisvalitsijoiden virta vyöry aika tavalla republikaanien leiriin, osasivat sentään rohkeasti valita naispuolisen varapresidenttiehdokkaan.
demokraattinen puolue?
No huh huh, ei nyt sentään demokraattinen puolue ole kohdellut ketään millään tavalla, vaan kansalaiset ovat äänestäneet haluamansa ehdokkaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi. USA:n naisäänestäjät eivät muuten ole ihan hidasälyisiä, vaan ovat jo useamman kuukauden ajan tienneet, kuka on demokraattien ehdokas. Ja siirtyneet Barack Obaman leiriin varsin sankoin joukoin.
Republikaaneilla on epäilemättä ollut tarkoitus Palinin valinnalla vetää naisäänestäjiä omaan leiriinsä. Alkuhuuman jälkeen into on kuitenkin laimentunut. Tähän on suurimpana syynä se, että Palin on esiintynyt tavattoman epävarmasti ja avuttomasti. Jenkkitoimittajan sanoin, ongelma ei ole niinkään se, ettei hän tietäisi vastauksia - hän ei vain ymmärrä kysymyksiä.
Suomen presidentin puhetta talvisodassa
Uuden Testamentin lisäosa: ”Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan tätä kirjaa. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja vainossa että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.” Tasavallan Presidentti Kyösti Kallio.
Näitä jaettiin talvisodassa rintamalle.....
Lohikäärmeet ja dinosaurukset
En tiedä noista taruista, mutta kun samalla voimme todeta, että radiohiiliajoituksemme, tieteen "selkärankamme", on tuottanut täysin hulluja tuloksia välillä, niin allaolevat dinosauruslinkit voisivat olla tottakin? Ainaskin kiehtovat sivut.
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinoglyfs.htm
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat...
Itse olen jo lapsena ihmetellyt, että miksi lohikäärmeet ja dinosaurukset ovat niin samanlaisia?
Eräs netin urbaanilegenda sanoo, että Tyrannosaurus Rexin luudintä olisi säilynyt ja toisaalla kerrotaan, että esim puisia tikkaita on kivettynyt hyvin mopeasti. Siihen ei ole miljoonia vuosia kaivattu....
Me uskomme mitä on opetettu
Uskon ydin
Prattin mukaan uskonto on vakava sosiaalisesti painottonut asenne yksilöissä tai ryhmissä suhteessa mahtiin tai niihin mahteihin, jotka he katsovat omistavan äärimmäisen kontrollin heidän kohtalostaan eli tämän mahdin Pratt käsitää kohtalon määrääjänä.
(J. B. Pratt, The Religious Consciousness)
Uskovaisia
ei pitäisi päästää mihinkään julkiseen tai poliittiseen työhön.Eikös uskovaisten pitäisi ainoastaan "pyhittää"elämänsä jumaliensa palvomiseen eikä vallan tavoitteluun??Niinpä,suurin osa uskovaista käyttää "uskoaan"edistääkseen omia päämääriään ja monet ovat vielä hyvin yksinkertaisia ihmisiä ja todella helppoja johdateltavia mitä typerimpiin juttuihin mukaan.
Hyvä Pur. Toki
Hyvä Pur. Toki demokraattien presidenttiehdokas on ollut selvillä jo pitkään mutta Palinin ehdokkuus on ollut selvillä laskujeni mukaan vasta kuukauden mikä on aika pieni aika yleisen mielipiteen muodostumisen kannalta. Tämä on se aika jona aikana äänestäjät ovat voineet verrata puolueiden toimintatapaa tässä suhteessa.
laskusuunta
Palinin ehdokkuus on melko tuore asia, ja voimakkaasta kannatuksen kasvusta heti Republikaanien puoluekokouksen jälkeen voi nähdä, että odotukset ja into Palinin suhteen olivat hyvin korkealla. Mutta varsin pian alkoi laskusuunta, joka ei pohjakosketusta ole ehkä vieläkään saanut. Tässä kannatuksen muutoksessa naisäänestäjillä on merkittävä osa.
Kuukausi on siinä mielessä melko pitkä aika, että varapresidenttiehdokkaiden asettamisesta vaalipäivään on vain pari kuukautta, ja siitä alkaa puolet olla kulunut. Palin saa tehdä töitä hartiavoimin, jotta saisi ensin laskusuunnan taittumaan tai edes loivenemaan, ja ehtisi sitten vielä hilata kannatuksen sinne missä se oli puoluekokouksessa. Olen ihan samaa mieltä siitä, että mielipiteen muovautuinen vaatii aikaa - varsinkin kun ennakkoäänestys on jo alkanut monessa osavaltiossa.
Näistä syistä johtuen en usko, että näemme massiivista naisäänestäjien kääntymistä republikaanien kannattajiksi ennen vaaleja.
Molemmat uskovat
Niin varapresidenttiehdokas omaansa ja tiedemiehet omaansa....
Mene ja kerro kuka on oikeassa....Tietoa varmuudella ei ole...
Varmaa on, että tieto ei ole varmaa
"Tietoa varmuudella ei ole" - viisauden alku on mielestäni siinä, ettei haikailla "varman tiedon" perään. Muu oikea tieto kuin matemaattis-looginen on lähinnä "probabilistista" (enemmän tai vähemmän todennäköistä). Näissä ovat tiedettävät asiatkin laadultaan erilaiset: puhdas tiede käsittelee puhtaita, välttämättömiä päättelytotuuksia, kokemustiede koettaa selvittää sotkuisen ulkomaailman asiantiloja.
Tarkkaan ottaen, tieto ja varmuus ovat eri rekisterien käsitteitä: tietoa voi aina epäillä, mutta varmaa epäilee vain hullu.
Palinin ja muiden huruakkojen ja -ukkojen totuudet eivät ole kumpiakaan. Nämä uskontojen ja pol. oppien "totuudet" (oikeammin: ajatusmaailmaa kannattelevat perususkomukset) ovat ideologisia. Ne ovat välttämättömiä sille, että oma kokemuksemme olisi tolkullinen. Koettavat siis tuoda tolkkua kaaokseen.
Näyttää pahasti siltä, että Tapaus Palin tuhoaa McCainin kampanjan. Lienee siis soviteltava itseään ajatukseen, että jo ensi vuonna Obama kiertää maailmaa opettamassa meille, miten meidän on nyt, Uusimman Maailman-Järjestyksen aikana järjestettävä omat asiamme...
Pietarin kalansaalis
http://www.verkkouutiset.fi/tulosta.php?id=135470
Onko raamattu tieteelinen julkaisu?
Tottakai Palin on oikeassa.
Näin kauan sitten Hollywood -elokuvan, jossa eräässä kohtauksessa hiekassa näkyi selvästi telaketjun jäljet. Elokuvan nimi taisi olla "Miljoona vuotta sitten".
Voisiko asiaa paremmin todistaa. M.O.T
Nukkukaamme yömme hyvin.
Täysin epäpätevä, kreatonisti tai ei
Mitä olen seurannut Sarah Palinin harvoja lausuntoja ja haastatteluja hän vaikuttaa kyllä täysin epäpätevältä kenenkään varapresidentiksi, saati sitten miehen, joka saattaa kupsahtaa kesken kauden. Tuntuu että häntä on yritetty huonolla menestyksellä ohjelmoida vastaamaan oikealla tavalla toimittajien kysymyksiin, ja välillä hänen vastauksensa ovat niin pelottavan epäloogisia, että peruskoululainenkin osaisi vastata paremmin. Puheita hän kyllä lukee entisen urheilutoimittajan lukijanlahjoilla. Hänen valintansa McCainin varapresidentiksi on tämän vanhan sotasankarin puolelta pelkkää populismia, hänen tarkoituksenaan oli ilmeisesti pelata mielikuvilla Obama-Bidentiimiä vastaan. Ja luulen, että hän teki tällä kertaa kyllä virheen. Tai toivon niin, että amerikkalaiset eivät olisi ihan täysin järkensä menettäneitä, vaikka keskinkertaisuutta ihailevatkin.
Kuuma aihe
Raamatussa Jobin kirjassa mainitut Behemot ja Leviatan tuntuvat viittaavan dinosauruksiin. Behemotista siinä sanotaan, että sen häntä on kuin setripuu, kun se ojentaa sen (esim. virtahepoon tämä ei mitenkään sovi), ja että sillä on lujaksi punotut jänteet ja vaskipuitten kaltaiset luut. Ja mitä tulee nimenomaan setripuiseen häntään, jonka se ojentaa, on mielenkiintoista, ettei nykyään tunneta mitään suurta eläintä, jolla voisi olla sellaista häntää. Sensijaan dinosaurukseen kuvaus sopii hyvin. Samoin sen olinpaikka ruovikon ja rämeen kätkössä sopii dinosauruksiin, koska useat niistä elivät rantojen lähettyvillä:
- (Job 40:10-14) Katso Behemotia, jonka minä loin niinkuin sinutkin; se syö ruohoa niinkuin raavas.
11. Katso, sen voima on lanteissa, sen väkevyys vatsalihaksissa.
12. Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun, sen reisijänteet ovat lujiksi punotut.
13. Sen luut ovat niinkuin vaskiputket, sen nikamat niinkuin raudasta taotut.
Täällä lisää
http://www.answersingenesis.org/docs2005/0325Dino_...
Usko ja tiede
Sarah Palin voi teoriassa olla aivan oikeassa. Me uskovat emme usko niin sanotun tieteen aikakausien määrittelyyn. Se perustuu laskelmiin
aineen niin sanottuun radioaktiivisen purkauman puoliintumisaikaan.
Nämä laskelmat eivät ota huomioon aikain saatossa tapahtuneisiin muutoksiin maapallolla.
On löytöjä mm dinosaurusten jäänteitä, joissa on säilynyt esimerkiksi
verisoluja. Niiden säilyminen ei olisi mitenkään mahdollisia, jos niiden ikä olisi kymmeniä miljoonia vuosia.
Siinäkin asiassa on jo pohdittavaa meille kelle tahansa.
Komeetat
Komeetat pienenevät jokaisella kierroksella.
Varhaisella aikakaudella noin neljä- viisituhatta vuotta sitten komeetat olivat niin kirkkaita, että niitä ihmeteltiin päiväsaikaan. Sen kertoo meille historia. Jo se osoittaa, että maan ikäkausien ajoituksessa on tarkentamisen varaa.
Huh huh
"Me uskovat emme usko niin sanotun tieteen aikakausien määrittelyyn."
Nimenomaan nain, voisiko sita enaa selvemmin sanoa. Emme usko, joten on pyrittava keksimaan, luomaan ja tulkitsemaan todisteita siten, etta ne sovittuvat raamatun sanoman (jonkun tulkinnan mukaan) kanssa.
Radiohiiliajoitus on todettu toimivaksi riittavalla tarkkudella. Myos maakerrostumat, joista eri elainlajien fossiileja on loydetty tukevat radiohiiliajoituksen toimivuutta. Ja tietysti fysikakka. Se sama jolla ne kannykat ja mikropiiritkin on suunniteltu. Nekin toimivat vai eivatko. Ja voisitte keksia paremman ajoitusmenetelman sen sijaan, etta sanotte etta radiohiili ei nyt vain oikein kay. Ai niin olihan se raamattu.
Tuosta Krottisen todistelusta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Mary_Schweitzer
Todellakin tiedepiireissa ollaan yhta mielta siita etta verisoluja on todella loytynyt. Naiden sailyvyyden syista ei olla yksimielisia, mutta siita ollaan, etta kyseessa ei ole mikaan 6000 vuotta vanha ihmisen kanssa samaan aikaan elanyt yksilo. Ja mika tekee tasta loydosta merkittavan on se, etta loydetyissa molekyylirakenteissa on selvia yhtalaisyyksia lintujen vastaavan kanssa. Jalleen yksi todiste lintujen evoluutiosta.
Tuo jalkimmainen linkki (jostain kumman syysta noihin tieteellisiin julkaisuihin ei krottinen ollut vaivautunut laittamaan linkkia) on sitten jo taytta itseaan. Hieno yritys kuitenkin jalleen. Onnittelut.
Yhdysvaltojen uusi varapresidentti
Hei! Kun yo. ns.vasemmistointelektuellien ja liberaaleiksi itseään
nimittävien joukossa on heitä,jotka innolla harrastavat ns.
roskasankojournalismia,jonka ns.taiteellinen vaikutus on kyseenalaista puhumattakaan eettisestä,niin helpottavana
tietona kerron seuraavan U.S varapresidentin olevan Sarah Palin.
Mistä moinen sisäpiirin tieto on saatu, en kerro,kerron vain.
Pojat,pojat keskittykää olennaiseen opiskeluun,loanheittoon
ei varsinkaan näin pienen kansakunnan pienellä opiskelevalla
nuorisolla ole varaa ,ahkeroimiseen kyllä on!
PALIN
EIHÄN TÄSSÄ SILLÄ OLE VÄLIÄ ONKO PALIN USKOVAINEN VAI ATEISTI!
HÄN VAIN YKSINKERTAISESTI ON TYHMÄ!
ALA VIERAS HUUDA
Huudatko sina, jos et, paina caps lockia, niin paaset pienten kirjainten ihmeelliseen maailmaan.
Ei kovin tyhmalta Sarah kuulostanut eilisessa vaittelyssa, jota sina et varmasti katsonut. Bidee oli helisemassa ja puri huulta aika kovaa ja paan sisalla huusi lujaa "you bitch !!"
Opettele kirjautumaan, niin jatketaan keskustelua siita, kuka tassa on tyhma ja saasta minut kommentilta skandien puutteesta, kirjoitan jenkeista ja olen parjannyt ilman skandeja jo kymmenen vuotta ja lukijat myos muutamaa lukihairioista lukuunottamatta.
Joe the Six-Pack'in aika?
Palin sanoo, että nyt on Joe the Six-Packin aika Washingtonissa, joita hän nähtävästi tarkoittaa edustavansa.
Huh huh!
Eliitin ajan loppu?
tota noin tarkenna ihmettelyasi. Joe six pack tarkoittaa tavallista kansaa ja tuossa nelikossa Palin on ainoa, joka viela ehka muistaa minkalaista oli olla tavallinen kansalainen. Bidee on kuulemma kerran eksynyt Home Depot:n ja kyselee huoltoasemalla mita maksaa tankin tayttaminen. Kuka Bideen tankit tayttaa, kun han ei tieda sita itse.
Palinin myota on mahdollista, etta vanhat starbat Washingtonissa pelastyvat, US:n palstallakin monet miehet ovat hanta kovasti pelastyneet.
Corporate welfare
On niin paljon, mitä Joe the Six-Pack ei tiedä. Eikä neljässä vuodessa kovin paljon ehdi oppia edes. Bensan hinta on suorassa yhteydessä Bushin Cheneyn tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Mitä muuta olisi voinut Texasin kuvernööriltä voinut odottaakaan? Ja lobbarithan ne McCainin Palinin kampanjaa ovat ahkeroimassa. En minä Bidenin bensan ostoista mitään tiedä, muttei niillä ole aikomusta antaa miljardien verohelpotuksia upporikkaille öljy-yhtiöille eikä jakaa niille rahaa lisäpumppaamisen tekemiseen. Kun ovat nyt muutenkin rikastuneet Bushin aikaan. Enkä sano muuta kuin huh huh muutenkaan. Sama jatkuu - siellähän se Joe the Six-Pack on istunut ja lausahdellut hauskoja höpöjä.
Kokematon oljy-yritysten tukija
Obama asui manner USA:n ulkopuolella ensimmaiset 18 ikavuottaan, on myos pajon mita eliitti ei tieda, kuten esimerkikisi minkalaista on tavallisen veronmaksajan elama. Kansanedustajat ja presidentti palvelevat kansaa, ei toisin pain. Kaikki paha maailmalla viimeiset 8 vuotta on Bushin ja Cheneyn syyta, etko sita tiennyt. Elamasta tulee vaikeaa, jos Obama valitaan. Keta sitten syyttaa kaikista ongelmista. Lobbarit muuten ahertavat kaikkien neljan eteen. Obama haluaa estaa oljyn poraamisen Amerikan omilla vesilla, korjaan viimeisimman mittauksen mukaan han on tainnut muuttaa mieltaan, mutta se saattaa muuttua.
Nayttaa olevan sinun juttusi suoria kaannoksia Osama-Bidee leirin jutuista, joten eivat tarjoa mitaan uutta. No voin vastata sitten McCain-Palin leirin vastauksella. 2005 Obama aanesti oljyfirmoille annettavien miljardien veroalennuksien puolesta, kun McCain aanesti niita vastaan. En ole varma meniko sinulla presidenttiehdokkaat sekaisin.
Koska pidat kokemusta tarkeana, olet varmasti huolissasi Obaman kokemattomuudesta. Obama on ollut senaatissa runsaat 2 vuotta, josta ison osan aikaa han on kampanjoinut presidentiksi. Huomioi myos, etta kokematon Obama on presidenttiehdokas, kun kokematon Palin on VP ehdokas. Mutta mita, jos McCain kuolee, Palinista tulee presidentti! Tarkeampi kysymys on, mita, jos Obama ei kuole, hanesta tulee presidentti!!
Kokemus ja Joe six pack
" Kaikki paha maailmalla viimeiset 8 vuotta on Bushin ja Cheneyn syyta, etko sita tiennyt. Elamasta tulee vaikeaa, jos Obama valitaan. Keta sitten syyttaa kaikista ongelmista. "
Hmmm ...
Six pack on jo ollut vallassa 8 vuotta ...
Hyvä Conservative
Huomaan, että krjoitustesi taso laskee kuin lehmän häntä, lähes yhtä nopeasti kuin McCainin kannatus (no joo, liioittelen). Mutta kun käytät toisesta ehdokasparista nimitystä Osama / Bidee, niin voin vain sanoa että maailma olisi taas himpun verran parempi jos lopettaisit kirjoittamisen. Tai edes siivoaisit juttusi siihen asuun että niitä viitsisi lukea.
Toisaalta on hyvä, että kirjoituksistasi käy heti ilmi, ettei konservatiivisuus tule yksin, vaan siihen liittyy aina muutakin häiriökäyttäytymistä ja oireilua.
purr, purr
Hyva pur
Olen asunut USA:ssa niin kauan, etta paikallinen kovempi poliittinen vaantaminen on tarttunut. En enaa jaksa suomalaista tylsaa nysvaamista politiikassa, se vain unettaa. Toivottavasti et jarkyttynyt Osama/Bidee kommentista liikaa. Ehdotan, ettet lue tai kuuntele amerikkalaisia poliittisia kommentaattoreita, traumat saattavat jaada pysyviksi.
Kommentoin sinun kirjoituksia, kun olen lukenut yhden.
Bensan hinta
Joe six pack'kö ei kärsi bensan hinnasta? Nimenomaan six packin rahat menevät energiaan.
Joe six packin TIETÄÄ
http://www.youtube.com/watch?v=fJuNgBkloFE
Suomikuva
USA:ssa naytettiin televisiossa dokumentti suomalaisesta tangokulttuurista. Siina haastateltiin muutamaa hampaatonta suomalaista, joilla ei ollut mitaan sanottavaa ja kuvattiin lavalla juopuneena tanssivia metsien miehia. Toisaalla eras puolituttu suomalainen, joka asui Australiassa, naki vuosien asumisen jalkeen uutisen Suomesta, joku sarjamurhaajan nakoinen homo erectus oli rikkonut kusiaispesassa istumisen MM:n. Tallainenko maa Suomi on?
Matt Damon. Onpahan
Matt Damon. Onpahan siinäkin suuren luokan tiedemies.
Kirjoita uusi kommentti