Islannin on syytä harkita uudelleen EU-jäsenyyteen ja euroon pyrkimistä, kunhan neuvottelut maailman valuuttajärjestelmä IMF:n kanssa on saatu hoidettua, sanoo kauppaministeri Björgvin Sigurdsson.
Sigurdssonin oma työväenpuolue on ajanut EU-jäsenyyttä jo pitkään. Hän arveli, että kriisi jouduttaa päähallituspuolue konservatiivien uudelleenharkintaa ja huomautti, että Islannin kansalaismielipide on jo kääntynyt EU-jäsenyyden kannalle. Tuoreessa mielipidemittauksessa jäsenyyden hakemista kannatti 70 prosenttia vastanneista.
Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt kehui vuorostaan lämpimästi yhteisvaluutta euroa. Ellei yhteistä valuuttaa olisi, olisi EU:lla niskassaan nyt talouskriisin lisäksi myös ankara valuuttakriisi, Bildt sanoi.
Ministerit osallistuivat ulkoministerikokoukseen Helsingissä Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä..

Kommentit
Uusi valtio
Kriisi-sanalla kalastelu sai taas uuden ulottuvuuden.
Ahneeella on likainen loppu
saavat nyt tuta islantilaiset. Sitä saa mitä tilaa.
Demarien puheita
"Islannin on syytä harkita uudelleen EU-jäsenyyteen ja euroon pyrkimistä, kunhan neuvottelut maailman valuuttajärjestelmä IMF:n kanssa on saatu hoidettua, sanoo kauppaministeri Björgvin Sigurdsson."
Köyhän pitää olla nöyrä ja demarin eurodemari. Tosiasissa Islanti ja Norja ovat halunneet EMU:un, mutta Trichet on venkoillut.
Islannin riisiä
Naapurin torpan emäntä 50 -luvulla tosissaan kysyi kyläkaupasta sitä Korean riisiä. Siitä kun oli radiossakin niin kovasti puhuttu (Keski-Suomen pohjoisosissa kriisi sanotaan riisi, kun tuo kr on niin vaikea). Sekaannushan siitä tulee.
Olisikohan helpompaa, jos mekin vain yksinkertaisesti sekoittasimme sen kriisin riisiin. Olisi ainakin paineita vähemmän.
Tervetuloa Islanti vain tänne suureen riisikeskukseen, Euroopan Unioniin. Saadaan mekin aina joulusillimme. Ellei senkin kanta ole riisissä.