Sunnuntai 27.5.2012

Nuoret ovat tyhmempiä nyt kuin 30 vuotta sitten

Luotu: 
28.10.2008 17:10
  • Kuva: --

Nykyajan 13-14-vuotiaat ovat älyllisesti samalla tasolla kuin 12-vuotiaat vuonna 1976, selviää brittiläisen King’s Collegen tutkimuksesta.

Tutkijat vertasivat 800 13-14-vuotiaan mielen ketteryyttä samanlaisiin testeihin, jotka oli tehty vuonna 1976. Tutkimustulosten mukaan nuoriso ei siis ole nykyisin yhtä älykästä kuin vuonna 1976 siitäkään huolimatta, että hyviä arvosanoja saavien oppilaiden osuus on kasvanut.

Testeissä huomattavasti harvempi nuori sai huippupisteet kuin vuonna 1976. Vain hieman yli yksi oppilas kymmenestä osoitti ”korkean tason ajattelua”, kun vuonna 1976 vastaava osuus oli yksi neljästä.

Matemaattisia taitoja testaavassa kokeessa vain yksi kahdestakymmenestä nuoresta sai huippuluvut, kun kolmekymmentä vuotta sitten huippulukuihin ylsi yksi viidestä.

Kokeissa testattiin muun muassa tilavuuden, tiheyden ja määrän hahmottamista.

Tutkimusta johtaneen professori Michael Shayerin mukaan tulokset johtuvat siitä, että oppilaita testataan nykyisin niin paljon kouluissa. Heti, kun ihmiselle annetaan tavoite, hän keksii taloudellisimman tavan saavuttaa se, sanoo Shayer.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

lapsiperheet maaseudulle mars

Nykyään leikkikalut ovat niin yksitoikkoisia. Eivät edellytä lainkaan soveltamista: muka kehitystä leluissa kun ei tarvitse enää soveltaa mitään. Esimerkiksi tietokonepelit tai jotkut niin kalliit lelut ettei niitä saa purkaa osiin. -Muka hienoa.

Soveltamisessa kehittyy kykyä hahmottaa ympäristö eli näppituntuma asioiden päälle. Kyky oivaltaa koskematta mihin jokin esine soveltuu ja ei sovellu. Kyky kuulla instrumentti vaikkei se soi.

Vieras

Tämän päivän lapsi saa kaiken eteensä liikoja vaivautumatta. Mielikuvitus ja oma-aloitteisuus ovat katoamassa ja aivoja ei käytetä pulmatilanteista ulospääsemiseen.

Pörssipeluri

afrikkalaisia ja muslimikakaroita ikäluokasta. Voin suoralta kädeltä kertoa, että tässä on syy keskimääräisen älykkyyden rommaukseen. Valkoiset englantilaiset ovat tietenkin aivan yhtä älykkäitä kuin aina ennenkin. Siitä tutustumaan vaikka Tatu Vanhasen mainioihin tutkimuksiin.

Gesär

Hesarin viime sunnuntaisen pääkirjoituksen mukaan tietyiltä alueilta tulee Suomeen ihmisiä, joista jopa 90% ei osaa lukea. Voisi kuvitella, että muutkaan kognitiiviset taidot eivät ole samalla tasolla kuin pienestä asti lukeneiden & laskeneiden ja parempaa ravintoa saaneiden länsimaalaisten. Näitä oleskelulupien & perheenyhdistämisten kautta tulevia otetaan tänä vuonna Suomeen - edelleen Hesarin mukaan - jopa 5 000 kappaletta. Britanniassa tilanne on ollut lähes vastaava jo pitkään, sillä erotuksella, että Britteihin on ihmisiä päästetty lähinnä töihin, Suomeen päästetään muuten vaan.

Eikö tämä demografinen muutos muka vaikuta nuorten ÄO-testeissä? Ainakin perustelu on sen verran vahva, että ennen "tv tyhmentää"-väitteiden esittämistä pitäisi Britannian tulokset jaotella etnisyyden mukaan. Jos mitään kognitiivisia eroja ei löydy brittien ja esim. Afrikasta tulleiden välillä, vasta sitten voidaan etsiä syitä tyhmentävästä viihteestä ja vastaavasta.

Sulo Hytonen

Mitä muuta voisi odottaakaan. Nykylasten vanhemmat kun ovat huomattavastia tyhmempiä, kuin vanhemmat pari kolme sukupolvea sitten. Hedelmistään puu tunnetaan.

Humanisti

¨"Matemaattisia taitoja testaavassa kokeessa vain yksi kahdestakymmenestä nuoresta sai huippuluvut, kun kolmekymmentä vuotta sitten huippulukuihin ylsi yksi viidestä."

Jotain pahasti mätää tuossa jutussa on!

Mitä ihmeen huippulukuja muka 20% oppilaista voisi saada.

Vainnii

Historiantutkimuksessa puhutaan siitä, että ihmiset ovat olleet jo tuhansia vuosia suunnilleen yhtä älykkäitä kuin nykyäänkin. Kuinka sitten älykkyys olisi laskenut yhtäkkiä kolmessakymmenessä vuodessa? Vai olisiko kyseessä jo toinen huolestuttava ilmiö ilmastonmuutoksen rinnalla, nimittäin älynhupeneminen?
Erot johtunevat siitä, että aiemmin ihmiset elivät erilaisessa ympäristössä kuin nykyään. Itse olin nuori mies tuohon testin aikaan ja mietin nykyään usein, miten asioita silloin tehtiin. Olen luultavasti nykyään kykenevämpi moniin asioihin kuin silloin, vaikka olenkin jo raihnas keski-ikäinen. Sitä se kokemus teettää, uudet opit kasvavat vanhan päälle. On yhtä tyhmää mitata nykyihmisiä vaikkapa 100 vuotta vanhalla testillä kuin yrittää mitata 100 vuoden takaisia ihmisiä nykyisillä testeillä. Testin tekijät pitäisi varmaan mitata ensimmäiseksi.

Oranki

Jutussahan on kätevästi mukana eräs avainsana jonka 'dekoodaus' kertookin jo syyn tulosten laskuun.

Nuoriso (tm) on myös Pariisissa kunnostautunut kivien ja tulen käsittelyssä, mikä osoittaa etteivät kivikautiset taidot ole ainakaan heikentyneet =)

JiiTL

Ei tuo tulos selity ainakaan millään rasismihypoteesilla. Vanhasenkin tulokset koskevat vain kokonaisia populaatioita.

Mitähän kaikkea ne ovat testanneet? Ainakin matemaattisia taitoja: näihin liittyen on tapahtunut taantumista, koska tasku- ym. laskimet tekevät sen, ettei kertomataulua ja peruslaskutaitoja enää opita kuten ennen. Tässä on se ongelma, että älykkyys on muutakin laskemista.

En tiedä Englannista, jolla on tällä välin ollut omat ups & downs, mutta ainakin Suomi on muuttunut rajusti sitten vuoden 1976. Erilaiset ympäristöt edellyttävät erilaisia taitoja. Jos testit kuitenkin ovat tänään samat kuin 32 vuotta sitten (muutenhan vertailu ei onnistu), niin ei ihmetytä, jos tulokset ovat erilaisia.

Mutta mitä se älykkyys on...?

Vieras

Britit on olleet jo aikaisemmin öykkäreitä ja jalkapallohuligaaneja, nyt heistä on tullut tyhmiä jalkapallohuligaaneja.

Olikohan liian pitkälle vedetty johtopäätös.

Mutta uskottava se on koska tämä on todistettu "tieteellisesti" tuossa niin maineekkaassa King's Collegessa.

Mitä siellä on tapahtunut vuoden 76 jälkeen ?
Tulee mieleen että Iso-Britannia liittyi EU:hun ja rautarouva Margaret oli pääministerinä.

HAR HAR HAR ... RÖYH

Aila Niinimaa-Keppo

Mihin muuhun lopputulokseen voisi tulla? Katsokaa vaikka kolmosen, nelosen tai subin ohjelmatietoja, ei siellä äly pilkahda: on jenkeistä matkittuja kilpailuja sairaine, silmiä särkevine tehosteineen, idolseja joissa on enemmän juontajia kuin kilpailijoita ja omahyväiset, törkeät tuomarit, seksiä tihkuvia musiikkivideoita kymmmenvuotiaille, kilpailuja joissa tarjotaan mahdollisuutta voittaa tuhansia euroja, jos sattuu tietämään Jaakobin poikain isän nimen, tyhjää täynnä olevia bigbrothereita, jossa toinen toistaan oudommat friikit polskuttelevat porealtaassa, esittelevät paikkojaan ja äänestetään ulos, vai miten se menee jne. jne.

Joka kanavalta löytyy myös kammottavasti kimittävä fraasirukki, joka tauotta pyörittää yhtä ja samaa lankaa ja houkuttelee alaikäisiä osallistumaan kilpailuun, siis soittamaan kalliita vastauspuheluja ohjelmaan saadakseen palkinnoksi kuulakärkikynän. Juontajan tyhjää kumiseva pajatus keskeytyy välillä vain mainoksiin, jotka kauppaavat lapsille kaiken maailman soittoääniä, joita nuori makselee vielä eläkkeestäänkin, koska eroonhan niistä ei kuulemma pääse mitenkään.

Televisio olisi loistava väline jakaa tietoa nuorisolle, mutta tänään se on vain nettien ja kännyköitten jatke. Rahankeräysväline. Aina pitäisi olla soittamassa jonnekin, joko äänestämässä tai osallistumassa kilpailuun. Esimerkiksi nuorten omat keskusteluohjelmat muusta kuin hevymetallista puuttuvat kokonaan ja tilalla on sosiaalitanttojen pitkäpiimäiset opetusohjelmat, joissa käsitellään aikuisten kesken syrjäytyneitten nuorten ongelmia lähinnä fraasitasolla ja mahdollisimman husrskastelevasti.

Nuori ei ole nuori, ellei hän elä tv-netti-ipod-kännykkä-tekstarikehässä, jossa ei suuremmin älyllistä elämää kohtaa. Tietenkin toisenlaisiakin nuoria on ja juuri he voittavat tiedekilpailuja. Miten paljon tällaiset lapset ja nuoret kärsivät kouluhäiriköistä, joita joka luokassa tapaa ja joille opettajat eivät voi juuri mitään? Nuorille, jotka ovat viettäneet yönsä chattailemalla tai osallistumalla kilpailuihin.

Ei televisiota tietenkään voi kaikesta syyttää, mutta muuttaa sitä tulisi voida. Alkaen vaikkapa siitä, että tyhjänpäiväisille kipailuille ja muulle höpöhöpölle pyhitettäisiin oma kanava, vaikkapa yhteisesti joka kanavan kanssa. Nykyään jää moni hyväkin ohjelma katsomatta, kun se ei erotu kaiken moskan seasta. Siinä ei katsoja mitään häviäisi, jos roskakanava perustettaisiin ja tilaa jäisi kunnon ohjelmille. Sellaisille, jotka
eivät heti käännä katsojan sisuksia ympäri.

Tässä nyt oli vain yksi ehdotus nuorison herättämiseksi, varmasti monilla muilla muhii parempia. Lukisin niitä kovin mielelläni.

Oranki

Tutkimusta ei ole käsittääkseni vielä julkaistu, mutta sen verran sain kuuklettamalla selville että kysymys ei ole 'keskiarvon' laskusta vaan nimenomaan huippujen puutteesta.

Eli Bellin käyrä on kaventunut pitäen yllä entisen keskiarvon, mutta tasapäistävä ja feministinen koululaitos pitää huolen siitä ettei kukaan pääse liian paljon toisia edelle =)

Toki tulokseen on voinut vaikuttaa myös nuoriso(tm)hypoteesikin, mutta kuten totesit, otanta taitaa olla siihen liian pieni..

lgrohn

Laboratorioissa kyyhkyset ja rotat voidaan ehdollistaa tekemään temppuja tai esimerkiksi liikkumaan sokkelossa. Ehdollistaminen tapahtuu palkitsemalla oikeat suoritukset.

Tietokoneilla LAPSET voidaan ehdollistaa tekemään temppuja tai esimerkiksi noudattamaan näppäinsekvenssejä. Ehdollistaminen tapahtuu palkitsemalla oikeat suoritukset.

Eli kun "fiksut" lapset "opettavat" vanhempiaan tietokoneen käytössä ...

Mensa199

Pitkän aikavälin tutkiskelussa voi todeta, että idioottien määrä on suht vakio. Näennäisesti tietoa ja luuloa on tiedon saannin helpottuessa enemmän, mutta äly se ei kehity kuin vuosituhansien myötä.

Hannu_Mikael

Riippuu aivan mittaus- ja tutkimusmenetelmästä, sekä tutkittavan mielentilasta, ja lähinnä keskittymisestä.
Yhdessä testissä joku saa pohjalukemat, ja toisessa huiput.
Niin iso on tutkimusmenetelmien kirjo, kuten myös ihmisen ominaisuuksilla.

Aikoinaan pelasin shakkia erään kanssa kymmeniä kertoja, kun niin kovasti halusi. Elvisteli olevansa erään maakunnan mestaritasoa.
Suunnilleen vasemmalla kädellä pelailin hänen mielikseen, ja aina hävisin.
Erehtyi laukomaan, että "sinä et voita minua koskaan."
Siitä oikein suivaannuin mielessäni, että nyt sitten näytetään, mistä kana pissii.
Siitä alkoi hänen tappioidensa pitkä aukoton sarja, ja pelaamiset loppuivat, kun luisti takavasemmalle.
Lisääntyikö älykkyyteni jossain välissä?
Ei tippaakaan. Vain pelkkä keskittyminen.

Sama pätee myös testeihin.

Educator

Toimin itse yliopisto-opettajana, ja voin hyvinkin uskoa tuon tuloksen. Nuorten ajattelumaailma on masentavan yksiviivainen ja yksinkertainen. Yksinkertaisten TV-sarjojen ja reality-TV:n yms. tuijottaminen, massamedian valmiiksi pureskellut totuudet, yhdenmukaistava muoti ja käytöstavat, kaiken vastuun heittäminen yhteiskunnan niskoille (hyvinvointivaltio passivoittaa) eivät kannusta omatoimiseen luovaan ajatteluun.

Elämä on nettiä ja TV:n edessä löhöilyä Chipsi-pussi kainalossa. Netissä kaikki selailevat Face-bookia ja katselevat You-tubia. Ajatusmaailma yksinkertaistuu. Esim. nykyajan tietokilpailuohjelmissa kansan typeryys on suorastaan raivostuttavaa. Usein ei tiedetä edes yksinkertaisia perusasioita. Simpsonit, Frendit yms. roska-TV:n hahmot tunnetaan.

Aikaisemmin nuoret lukivat enemmän ja laadukkaampi kirjoja (muutakin kuin Harry Potteria), keskusteltiin ja oltiin eri mieltä asioista. Nykyisin kaiken pitää olla yhdenmukaista. Ei ihmisen aivokapasiteetti ole mihinkään muuttunut, mutta kiihokkeet aivojen käyttämiselle ovat vähentyneet. Tylsyys lisääntyy.

AskoJ

Mielenkiinnon kohteet ovat toisenlaisia. Aikaisemmin varsinkin musiikissa
otettiin kantaa, yhteiskunnalisilla asioilla oli merkitystä, mummoja ei
potkittu jne. Tulee mieleen nykyvenäjän alkuaikoihin tehty tutkimus, jossa
tytöt halusivat olla ilotyttöjä ja pojat gangstereita tms. liikemiehiä.
Tuolla- ja idolstasolla taitaa mennä tämä nykyinen maailmantalouskin.
Vähän yli parikymppiset geelipojat ja jakkupukutytöt ovat pörsseissä ja
pankeissa iloisesti levittäneet mulle, mulle ja vaan mulle tv:sta oppi-
maansa menestysideologiaansa. Tämän tyhmyyden kanssa nyt elämme. Vanhem-
pien sukupolvien tyhmyys taas näkyy siinä, ettei näitä neroja kukaan val-
vonut, vaikka kokemusta holtittomasta menosta onkin. Eipä silti, nämä sa-
mat nuoret veijarit istuvat tuetuissa pankeissaan ja pörsseissään, joissa
toisten rahat ovat olleet vain pelimerkkejä. Kyllä ne liksat jatkossakin
riittävät skumpan lipittelyyn ja uusien kujeiden kehittelyyn, eikä kukaan
ole vieläkään oppinut mitään.

Melkein jo nero

Ihmisten älykkyys on lisääntynyt teollistuneissa maissa vuosikymmenestä toiseen niin kauan kuin ÄO-mittauksia on tehty. Sitä kutsutaan Flynn-efektiksi. Parisataa vuotta sitten ihmiset oli aika tyhmiä. Ainakin vähällä ruualla on tekemistä asian kanssa, luultavasti myös kognitiivisesti helpommalla ympäristöllä.

Mutta saas nähdä tuleeko tästä osa nettimytologiaa. On ihmiset vielä sen verran tyhmiä, että melkein mikä vain uppoaa.

Jartsa

Tässä testissähän on se ongelma, että on mahdotonta verrata 70-luvun nuorisoa ja nykynuorisoa, kun 70-luvulla esim. matematiikka oli paaaljon yksinkertaisempaa, kuin nykypäivänä.

Mutta onneksi tämä tutkimus koskeekin vain Brittejä.
Uskon, että Suomessa on nykyään nuoriso ihan yhtä älykästä, kuin 70-luvullakin.

Kakara

Nykyään on hieman eriolosuhteet kuin silloin. Pienemmät luokat, ei tietokoneita, pelejä mm... Kaikkea sitä pusketaan lapsien ulottuville. Kaksikymmentä vuotta sitten elävällä nuorella on kokeet kahden päivän päästä. Illalla kun henkilö tulee kotiin pelattuaan kavereiden kanssa ulkona jalkapalloa ei ole juuri muuta tekemistä kuin ruveta raapustamaan läksyjä ja lukemaan kokeisiin (en kamalasti tiedä sen ajan arjesta sillä elin vasta 90 luvulla). syödään iltapala ja mennään nukkumaan. Aamulla jaksaa herätä ja mennään kouluun. Koulussa pelataan lisää ja pidetään hauskaa. Moni pienestä luokasta on henkilön kavereita.

Entäs sitten nykyään? Koulun jälkeen nuori jää tietokoneelle, menee harrastuksiin tai jää puistoon kavereittensa kanssa. Yleensä illalla jäädään tietokoneelle ja unohdetaan läksyt. Iltapalaa ei keretä syödä kun koneella istuessa on vierähtänyt muutama tunti ja kello on keski yöllä. Nuori sutaisee läksyt eikä ehdi lukea kokeeseen. Aamulla ollaan hyvin väsyneitä ja aloitetaan vasta lukemaan kokeeseen. Aamupalaa ei keretä syödä. Koulussa vain jutellaan sillä ei ole mitään muuta tekemistä. Nuorta kiusataan ohimennen eikä opettaja huomaa sitä neljänsadan oppilaan ryhmästä välitunnilla. Tunnin alussa kiusataan lisää sillä opettaja ei ole vielä tullut. Nuori syrjäytyy ja lopettaa puhumisen. Vaikka näin on mennyt jo melkein kaikki kouluvuodet ei opettaja ole tajunnut tarttua siaan sillä ei huomaa syrjäytyvää 30 ihmisen ryhmästä. Kiusaamiseen on puututtu monesti mutta se vain jatkuu. koulun jälkeen nuri menee tietokoneelle kertomaan nettikavereilleen päivästä.

Tuossa ei taida olla paljonkaan perää, mutta on huomattu että isommissa ryhmissä oppilaat altistuvat päivittäin kovalle melulle ja stressille. Aikaa varataan yhä enemmän ja enemmän tietokoneelle.

Vieras

Samasta syystä Suomi pärjäsi pisa-testissä viimeksi niin hyvin, koska Suomessa ei ole vielä niin paljon afrikasta ja lähi-idästä tulleita mamuja, jotka ihan todistetusti ovat tyhmempiä. Länsimaiset lapset ei ole sen tyhmempiä.