Sunnuntai 27.5.2012

Asiantuntijan Obama-vastaukset!

Luotu: 
4.11.2008 15:18
Päivitetty: 
5.11.2008 14:10
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Barack Obama juhli perheensä kanssa presidentinvaalien voittoa.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
    Yhdysvaltain tutkimuksen professori Markku Henriksson.

Barack Obama on valittu Yhdysvaltain 44. presidentiksi.

Uusi Suomi tarjosi lukijoilleen mahdollisuuden tavata verkossa todellinen Yhdysvaltain tuntija, Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen professori Markku Henriksson. Hän oli nettivieraanamme keskiviikkona 5.11. klo 13 - 14.

Kysymyksiä ja Henrikssonin vastauksia voi lukea tämän jutun jälkeen tulevista kommenteista.

Tähän mennessä tapahtunutta, eli täältä löytyvät kaikki vaaliuutiset: http://www.uusisuomi.fi/asiasanat/usa-vaalit-2008

Jaa artikkeli: 

Kommentit

M Eiramaa KNFIJV

Eurooppalaiset ja muu maailma ovat tutkimusten mukaan olleet amerikkalaisia valmiimpia mustiin presidentteihin, siis USA:ssa. Vanhan mantereen ihmiset ovat jopa yläviistosta kulmasta olleet halukkaita neuvomaan jenkkejä valitsemaan suvaitsevasti vähemmistön edustajan johtoonsa ja oikein ihmetelleet, miksi vasta nyt afrikkalaisperäisellä ehdokkaalla näyttäisi olevan mahdollisuus presidentinvirkaan rapakon takana.

Kysyisinkin, uskotankohan Amerikassa, että jossain Euroopan maassa voitaisiin joskus lähiaikoina nähdä mustaihoinen Afrikassa tai Euroopassa syntynyt presidentti, kuninkaallinen hallitsija tai pääministeri? Ovatko amerikkalaiset innokkaita neuvomaan ja valitsemaan gallupein valtiojohtoa Euroopan maihin? Koska esim. Suomen presidentin uskotaan voivan olla joku muu kuin suomen- tai ruotsinkielinen luterilainen, vaikkapa saamelainen, romani, venäläinen tai somali? Ovatko Ruotsi, Tanska ja Hollanti kyllin liberaaleja värillisen johtajan valitakseen? Ranskan presidentti on unkarilaistaustainen, mutta voisiko olla algerialainen tai kenialainen tai musta? Olisiko Venäjällä mahdollista valita tsetseeni, georgialainen tai suomalaiskarjalainen? Onko Eurooppa valmis mustiin presidentteihin, onhan täällä ollut mustia paljon kauemmin kuin Amerikassa?

Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html

Markku Henriksson

Nämä vaalit ovat historialliset vaalit siksi, että valittiin joku muu kuin ei-valkoinen mies. Vaikka televisiossa ja elokuvissa on aikaisemmin esiintynyt mustia presidenttejä, uskon, että aika moni oli vielä tässäkin suhteessa epäileväinen viime metreille siitä, voidaanko musta mies valita. Tällä valinnalla tietenkin Yhdysvallat osoitti olevansa tasavertaisten mahdollisuuksien maa.

Epäilen, että aika vaikea tämäntyyppistä valintaa on ylittää Euroopassa tai pohjoismaissa. En usko, että ihan äkkisältään Euroopassa valitaan mustaa tai islaminuskoista pääministeriä. Pitkä tie se on tietenkin ollut Yhdysvalloissakin. Lain mukaan kuitenkin orjuus lopetettiin jo 160 vuotta sitten. 1960-luvun kansalaisoikeuksien mukaan mustien pitäisi olla tasavertaisessa asemassa valkoisten kanssa. Näinhän ei ole ollut eikä ole nytkään edes huolimatta siitä, että musta mies valittiin.

Obaman murha varmaan ei palvele koko kansakuntaa millään lailla, mutta voi se jonkun hullun päässä olevia intressejä ajaa. Oikeasti en näe sen hyödyttävän mitään sellaista ryhmää, jota voisi millään tavalla pitää mielekkäänä ja tervejärkisenä porukkana.

Ryti

Entäs voiko esim. Somaliassa ja Nigeriassa olla valkoihoinen presidentti? Voisiko Afganistaniin tai Iraniin valita suomalainen muinaisuskon harrastaja presidentiksi tai hengelliseksi johtajaksi? Kuulostaako hullulta ja epätodelliselta....? Ihan yhtä järkeenkäyvältä kuin esim. se, että Pohjolan maita hallitsisi joku muu kuin Pohjoisen mies/nainen.

Miksi pitää edes pohtia moisia asioita... Onko tässäkin taka-ajatuksena se, että saadaan suvaitsevaiston piireissä taas todeta kuinka suvaitsemattomia rasisteja ihmiset täällä Euroopassa on.

Johtaja peilaa kansaansa, nyt aina ja ikuisesti.

hannujuurmaa

Onko teidän milestänne yllätys että Obamaa yritetiin murhata jo vaali kirtueeella?
Kenen inressejä mahdolinen Obaman murha Presidettinä ajaa?

Markku Henriksson

Ei se ole mikään yllätys, näitä hulluja riittää kaikkialla maailmassa ja Yhdysvalloissa ihan varmasti. Eli ei ole. Yhdysvallat on valitettavasti historiallisesti aika väkivaltainen maa, eikä poliittinen väkivaltakaan ole ollut harvinaista viime vuosinakaan.

pakista

Hämmästystä herättää vaalien jatkuva manipulointi-mahdollisuus. Luulisi
jokseenkin kehittyneesä maassa olevan kyky järjestää asianmukainen vaalitoimitus.Tulee mieleen toisen toisen suur-vallan, Venäjän, vaalifarssi.

Mistä johtuu tämä leväperäisyys, tekniset puutteet ja jatkuvat suoranaiset laittomuudet äänestyksessä?

Markku Henriksson

Minusta nämä vaalit eivät ollet oudot, demokratia toimi erittäin hyvin. Mitään isompia väärinkäsityksiä tai virhellisyyksiä ei ainakaan vielä ole tullut tietoon. Täytyy kuitenkin muistaa, että kysesssä on 50 valtion vaalitoimitus ynnä Columbian liittopiirikunta (Washington DC) erikseen. Ja eri piirikunnilla on vähän omat tavat äänestää, eli käytössä on 51 eri vaalijärjestelmää. Kun ne pitää sovittaa yhteen, saattaa tulla helposti eri näköisiä epäselvyyksiä. Pitäisi muistaa, että aika monta vaalilippua meidänkin vaaleissamme hylätään siksi, että ei saada selvää, minkä numeron ihmiset ovat kirjoittaneet. Eli vaalit eivät mielestäni olleet oudot, demokratia tosiaan toimi erittäin hyvin.

Avoimesti demokraattien puolella

Kuinka todennäköistä on, että republikaaninen puolue jatkaa vaalitaistelua oikeusistuimissa? Etenkin vuoden 2000 vaaleissa oikeusistuimilla oli hyvin merkittävä rooli, samaten vuoden 2004 sotkuja puitiin oikeudessa - jos muistan oikein.

Olettaisin, että republikaanit saattaisivat hyvinkin viedä jokaisen epäselvän vaalituloksen oikeuteen - etenkin jos kyseessä on lähes 50-50 tilanteessa oleva osavaltio/vaalipiiri... mutta kuinka todennäköistä on, että tulemme näkemään vastaavan oikeustaistelun tänä vuonna?

Lisäksi haluaisin kysyä, mitä tapahtuu tilanteessa, jossa äänestysaika on menossa umpeen, mutta ihmisiä jonottaa vielä äänestyspaikan ulkopuolella päästäkseen äänestämään?

Markku Henriksson

En usko, että republikaanit vievät oikeuteen, koska John McCain tunnusti tappionsa. Se on yleensä merkki siitä, että kansa on puhunut ja pulinat pois.

Äänestysalue voi aika pitkälle itse päättää, mitä tapahtuu, paitsi jos kyseisessä vaalipiirissä on korkeammalta taholta tullut jotain määräyksiä.

Markku Henriksson

Siitä ne eivät kerro millään lailla. Yhdysvallat on pääsääntöisesti kaksipuoluejärjestelmä, jossa molemmat puolueet ovat yleispuolueita. Se tarkoittaa, että vaalit ovat aina suhteelliset tasaväkiset.

tynderosa

Tuleeko terrorisminvastainen sota tosiaan lopettaa tyystin? Nyt täytyy muistaa, että terrorisminvastainen sota esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa ovat kaksin TÄYSIN eri asiaa. Al-Qaida esimerkiksi valmisteli ja koulutti joukkojaan pääosin jo 1990-luvun puolella, kun näkyvää terrorisminvastaista sotaa käytiin paljon vähemmän kuin nykyään. Resurssien kohdistaminen ja oikean sotarintaman valinta sen sijaan ovat asioita, joihin tulee panostaa. Olisi tietenkin ihanteellista, että esimerkiksi äärimuslimit ja "länsimieliset" voisivat elää sulassa sovussa. Nykyisillä ideologioilla se ei vain ole mahdollista. Tarkasti kohdistetut iskut ja näin ollen uusien iskujen ehkäiseminen ovat ikävä kyllä ainoat toimivat toimintamallit TÄLLÄ HETKELLÄ. Allekirjoittanut ei siis ole missään vaiheessa tukenut Irakin sotaa (vaikka maailma onkin parempi ilman Saddam Husseinia).

MKo

Mahtaako Obamalla olla rasitteenaan esim. taloudellista riippuvuutta jostain taustahenkilöstä/organisaatiosta? Kun käytetään noin suuria summia vaalikampanjointiin, lupauksia kulissien takana voi joutua antamaan moneen suuntaan.

Markku Henriksson

Obamalla ei ole mitään selkeästi osoitettavaa sidosryhmää, kuten esimerkiksi öljy-yhtiöt, joka olisi rahoittanut hänen vaalikampanjaansa. Obaman keräämä erittäin suuri vaalirahoitus tulee niin monesta lähteestä, että se tekee Obamasta niin monen asian yhdistäjän, että kovin isoa velka- tai lupaustaakkaa ei tule millekään sellaiselle suunnalle, joka voisi kovin voimakkaasti dominoida Obaman politiikkaa - toisin kuin esimerkiksi Bushin hallinnolla, jolla on ollut ihan selvä kytkös öljy- ja aseteollisuuteen.

OutoLempi

..että sota ilmoitetaan loppuneeksi. Parhaiten se korvautuu avaamalla ongelma 'diplomaattisesti' ja hyväksymällä terroristien esittämät syyt edes jollakin tavalla yhteiseen foorumiin.

Se on ainoa ja järkevin tie. Nykyisen kaltaisesta sapelien kalistelusta ei synny 'lasta eikä paskaa'. Se on loputon sota josta ei hyödy kukaan muu kuin USA:n sotateollisuus. Ja haittaa siitä on jokaiselle matkustavalle ihmiselle. Myös kaikki valtiot kärsivät joutuessaan jenkkien pakoittamana rakentelemaan mitä vainoharhaisimpia virityksiä satamiin jne..

Mörköä on ilman valoa aivan idioottimaista metsästää pimeässä, siinä hakkaa päänsä vaan verille.

Riba de Sella

Vaalien alla vaaleista toiseen mediassa esiintyy juttuja, joissa korostetaan sitoutumattomien merkitystä vaalien lopputulokselle. Millaisen arvioitte heidän merkityksen olleen näissä presidentinvaaleissa?

Markku Henriksson

Näissä vaaleissa sitoutumattomien merkitys oli hyvin vähäinen, ainakin presidentinvaaleissa. Todennäköisesti kongressivaaleissa joku sitoutumaton pääsi läpikin, en tiedä vielä.

Riba de Sella

Siis tarkoitin puoluesamaistumiseltaan sitoutumattomia äänestäjiä, en sitoutumattomia ehdokkaita. Pahoittelen mahdollista(?) väärinymmärrystä.

Moppexx

Miten nopeasti uskotte Obamalle tarjottavan viimeistä ääntä. Sitä KKK:n ääntä. Annetaanko hänelle ensin mahdollisuus vakiinnuttaa politiikkansa, vai ovatko veljet heti valppaina?
Ja sitten toinen kysymys: Kun Obama lopettaa terrorismin vastaisen sodan, miten rauha varmistetaan? Ryhtyykö hän neuvotteluihin maailman vaikutusvaltaisten tahojen, kuten Al-Qaida, Iran, Pohjois-Korea jne., kanssa? Mistä neuvotellaan, eli onko muuta tietä sovintoon kuin periksianto monissa USA:lle tähän asti tärkeissä kysymyksissä?
Ja vielä kolmas: Ulottuuko todellakin islamistien vaikutusvalta Obaman kaudella myös välittömästi valtionhallintoon? Rajoitetaanko sananvapautta vähemmistöjä (myös mustia ja islamistejä) koskevissa kysymyksissä? Kiintiöidäänkö virat?

Kiitos vastauksista.

Markku Henriksson

KKK:han on jo uhannut vaalituloksen selvittyä, että kausi jää lyhyeksi.

En voi ennustaa Obaman toimia ja politiikkaa sen suhteen, miten hän aikoo terroristit lyödä tai mitä sen jälkeen tapahtuu. Tietenkin toivon, että maailman ihmiset voisivat elää sillä tavalla sovussa, että terroristitekoja ei tarvittaisi, vaan keskinäiset ongelmat ja erimielisyydet voitaisiin ratkaista neuvotteluilla ja rauhanomaisesti.

Perustuslain mukaan yhdysvaltalaisilla on sananvapaus. Eri hallitukset ovat eri aikoina eri perustein sitä välillä rajoittaneet. Esimerkiksi 9/11 jälkeen nykyisen presidentin johtama hallitus on saanut ajettua läpi joitakin sananvapautta rajoittavia määräyksiä.

Enthronics

Vasta valitusta presidentistä murhajuttujen kirjoitteleminen on
vähintäänkin törkeää. Vielä etusivulla.

Miten Obaman henkivartiointi / suojelu poikkeaa muista kuuluisuuksista?
Onhan maailman sivu koettu turvata kaikkia merkkihenkilöitä ja sitten
on niitä, jotka koettavat heitä häiritä tai jopa tappaa. Ei se ole
mikään uutinen, eikä tällainen spekulaatio ole mikään Uusi Suomen
etusivun arvoinen juttu. Varsinkin kun otsikosta olettaa, että aivan
kuin käynnissä olisi joku murhaisku parhaillaan.

Tätä sivua kun joku USA:lainen lukee, niin saa vettä myllyynsä
suomalaisesta huomiohakuisesta uutisoinnista. Ei näin.

Ihan totta, keksikää jotain parempia puheenaiheita ja etusivun juttuja.
Pitäkää murhajutut omana tietonanne ja jotain positiivisempaa juttua
voisi vaalien jälkeen kirjoittaa.

Ja antakaa nyt presidentin nauttia voitostaan. Obama on parasta mitä
USA:ssa on tapahtunut sitten Lincolnin.

Markku Henriksson

Uusi Suomi poimi kommentin MTV3:n haastattelusta. Se oli kokonaisuudesta hieman irrallinen. Vastasin vain kysymykseen pidemmästi kuin tässä näkyy, ja siitä tehtiin otsikko.

Yhdysvaltain presidentin turvatoimet ovat hyvin suuret ja toivottavasti riittävät. Minulla ei ole mitään syytä toivoa Obaman kuolemaa, enkä halua sillä erityisemmin spekuloida enkä sitä toitottaa.

Markku Henriksson

Suomi ei ole kovin tärkeä Yhdysvaltojen kannalta, ja epäilen, että Obamalla on isompia ongelmia kuin huomion kiinnittäminen Suomeen. Yleisesti ottaen kuitenkin voi toivoa ja odottaa, että yhteistyö Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä Obaman valinnan myötä paranee, ja sitä kautta Suomikin hyötyy siitä.

Markku Henriksson

En usko. Jos joku ryhmä näissä vaaleissa kärsi tappion, ne olivat juuri niitä uskonnollisen oikeiston henkilöitä, joita Palin edustaa. Siksi en usko, että neljän vuoden kuluttua republikaaninen puolue ottaisi sellaisen riskin, että Palin olisi pääehdokas. Mutta saattaahan Palin myöhemmin yrittää presidentiksi.

Vieras

Kuinka paljon on merkitystä sillä, että Obama on nimenomaan demokraatti? Millaisia välittömiä ja välillisiä seurauksia tällä on? Eikö vaalit olleet kuitenkin pitkälti henkilövaalit?

Ins.MJ

Voisin lisätä tähän myös sen, että miten Obaman ajamat aatteet tulevat näkymään USAssa? mm. Joe the Plumber -tapaus, aseiden rajoittaminen jne.

Tuleeko USA muuttumaan enemmän sosialistiseksi valtioksi Euroopan maiden tapaan vai tarvitaanko näkyviin muutoksiin pidempi aikaväli kuin yksi presidentin kausi?

Entä vaikuttaisiko Obaman valinta mm. Homeland Securityn toimintaa "enemmän ihmisystävällisempään" suuntaan? (Nykyään kun tuntuu isoveli valvovan vähän kaikkialla)

Vierastelija

Kuinka paljon on merkitystä sillä, että Obama on nimenomaan demokraatti? Millaisia välittömiä ja välillisiä seurauksia tällä on? Eikö vaalit olleet kuitenkin pitkälti henkilövaalit?

Markku Henriksson

Presidentinvaalit ovat aina pitkälle henkilövaalit. Demokraateilla ja republikaaneilla, vaikka ovatkin yleispuolueita, on kuitenkin jonkun verran erilaiset poliittiset agendat. Viime vuosina demokraatit ovat kiinnittäneet republikaaneja enemmän huomita erimerkiksi Yhdysvaltain terveyspalveluihin. Koska demokraatit saivat enemmistön sekä senaatissa että edustajainhuoneessa, se helpottaa presidentin ja kongressin välistä yhteistyötä. Tämä ei tarkoita sitä, että republikaaniset kansanedustajat ja heidän näkemyksensä voisivat jäädä huomiotta, mutta selkeän enemmistön avulla politiikan suuntaa voi kuitenkin ohjata aika pitkälle.

Markku Henriksson

Mitä tapahtuu Afganistanissa, riippuu monista muistakin tekijöistä kuin Yhdysvalloista. Obama on ilmoittanut olevansa valmis lähettämään sotilaita sinne, missä hän pitää sitä Yhdysvaltojen kannalta välttämättömänä.

eerosuonio

1. Vaalikampanjarahoituksen merkitystä on korostettu. On sanottu että Obama ja McCain kampanjoivat enimmäkseen vaa'ankieliosavaltioissa. Nousiko äänestysprosentti niissä enemmän kuin muissa? (Verrattuna 2004 vaaleihin esimerkiksi Floridassa ja Pohjois Carolinassa näyttää äänestäneiden määrä nousseen mutta Ohiossa laskeneen).
2. Mikä voisi olla tärkein tekijä Obaman voitolle Floridassa? Entä Ohiossa?

toinen Pate

Näetkö mitään vaaraa siitä, että USA jakautuisi kahtia tämän valinnan seurauksena?

Vaalitulos sinänsä oli erittäin selvä, Obamalla on vankka tuki ja hänen kannattajansa ovat vakuuttuneita Obaman sopivuudesta Yhdysvaltojen johtajaksi. Mutta kuinka hyvin perinteiset oikeiston kannattajat "hyväksyvät" hänet johtajaksi?

Kun McCain piti viime yönä puheen, jossa hän onnitteli Obamaa, jotkut intoutuivat buuaamaan. Onko tämä merkki USAN jakatumisesta?

Vieras

Vieras

Katsooko herra Henriksson, että terrorin tulee jatkua, mutta sen vastaisen "sodan" ei (käsite "sota" sisältää myös erilaiset vastatoimet, muutkin kuin sotilaalliset toimet)?

Markku Henriksson

Uskokaa nyt, että en kannata terroria enkä ole koskaan kannattanutkaan sitä. Toivon, että terroristit voitetaan ja sen jälkeen terrorismin vastaista sotaa ei enää tarvittaisi.

Jarkko Sandell

Hei,

Millä tavalla mustat eivät ole tasa-arvoisia? Käsittääkseni he ovat nauttineet ns. Affirmative Actionista pitkän ajan. Nyt presidentti on keskiluokkaisesta, pitkälti länsimaisesta taustasta ponnistanut mulatti. Mitä vielä pitäisi tehdä, jotta liberaali valkoinen humanisti olisi tyytyväinen?

Onko väri tosiaankin se syy, vai voisiko mustien omalla kulttuurilla ja käytöksellä olla joskus syynsä heidän ahdinkoonsa?

Markku Henriksson

En usko, että mikään kulttuuri sinänsä aiheuttaa jäsenilleen kurjuutta. Jos näin olisi, jäsenet olisivat vaihtaneet sen kulttuurin jo aikoja sitten. Usein kuitenkin saattaa käydä niin, että vähemmistökulttuurit joutuessaan valtakulttuurin puristuksiin eivät pysty toteuttamaan jäsenilleen heidän haluamaansa menestystä ja onnea. Usein valtakulttuuri pyrkii muuntamaan vähemmistökulttuurit kaltaisekseen, ja kun ne eivät halua muuttua, syntyy ristiriitoja, joiden pohjalta monesti valtakulttuuri sortaa vähemmistökulttuureja.

HaRos

Miten Obaman valinta vaikuttaa Yhdysvaltojen ja Israelin välisiin suhteisiin? Alkaako Yhdysvallat irtaantua Israelin tukemisesta ja jos alkaa, niin miten tämä vaikuttaa Lähi-idän tilanteeseen ja Israelin mahdolliseen hyökkäykseen Iranin ydinlaitoksia vastaan?

Markku Henriksson

Obaman Israel-politiikka jää nähtävksi. En kuitenkaan usko, että Obama merkittävästi lakkaisi tukemasta Israelia ainakaan valtiona. Yhdysvalloissakin on paljon juutalaisia, jotka eivät kannata Israelin politiikkaa, mutta kannattavat silti Israelia valtiona. Obama varmaan in pitää kiinni kaikista Yhdysvaltojen sitoumuksista Israelin suhteen.

Markku Henriksson

Kiitos kaikille kysyjille. Valitettavasti en osaa ennustaa tulevaisuutta, enkä sen takia ehkä pystynyt vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Obaman valinta kuitenkin mielestäni toi ainakin vähän uutta toivoa sekä Yhdysvalloille että koko maailmalle.

Markku Henriksson