Sunnuntai 27.5.2012

”Sarah Palinin presidenttiehdokkuus olisi riski”

Luotu: 
5.11.2008 14:22
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Sarah Palin.

Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen professori Markku Henrikssonin mielestä republikaanit ottavat riskin, jos valitsevat Sarah Palinin presidenttiehdokkaakseen vuonna 2012. Henrikssonilta kysyttiin asiaa, kun hän oli Uuden Suomen nettivieraana aiemmin tänään.

- Jos joku ryhmä näissä vaaleissa kärsi tappion, ne olivat juuri niitä uskonnollisen oikeiston henkilöitä, joita Palin edustaa. Siksi en usko, että neljän vuoden kuluttua republikaaninen puolue ottaisi sellaisen riskin, että Palin olisi pääehdokas. Mutta saattaahan Palin myöhemmin yrittää presidentiksi, Henriksson kommentoi.

Jo pitkään medioissa on liikkunut tietoja, joiden mukaan republikaanit ovat jo nyt aloittaneet Palinin valmistamisen presidenttiehdokkuuteen. Palin itse on sanonut tv-haastattelussa aikovansa pysyä esillä Yhdysvaltain politiikassa, vaikka republikaaneille tulisikin vaalitappio.

Jaa artikkeli: 

Kommentit