Varapresidenttiehdokas Sarah Palin on syyttänyt presidentti George W. Bushin hallintoa republikaanien tappiosta presidentinvaaleissa, kertoo uutistoimisto AP. Palin sanoi Anchorage Daily Newsin haastattelussa, että republikaanit edustivat presidenttikisassa liikaa vallitsevaa asiaintilaa, sitä, mitä on tapahtunut viimeisten kahdeksan vuoden aikana.
Palin on lisäksi sanonut Fox Newsin haastattelussa toivovansa, että häneltä ei jää huomaamatta avoimia ovia poliittisella uralla. Palin sanoi rukoilevansa aina Jumalalta, että jos jossain on mahdollisuus, se ei jäisi häneltä huomaamatta.
- Jos ovi on avoinna vuonna 2012 tai neljä vuotta myöhemmin, ja jos se on jotain, mikä on hyväksi perhelleeni, osavaltiolleni, maalleni, mahdollisuus minulle, silloin kynnän ovesta läpi, Palin sanoi haastattelussa uutistoimisto AP:n mukaan.
Palinia on veikkailtu republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuodelle 2012. Joidenkin lehtitietojen mukaan valmistelut asian tiimoilta olisi jo aloitettu. Toisaalta Palin on viime aikoina ollut varsinaisen lokakampanjan kohteena. Yksityiskohtia presidenttikisan ajalta on tuotu julki saattaen Palin epäedulliseen valoon.
