Yhdysvalloissa yhä useammat analyytikot ovat huolissaan siitä, kuka ohjaa maan taloutta, kertoo CNN.
Kun talouden suuntaa on pohdittu ja sen kurssia yritetty kääntää, on istuva presidentti Bush loistanut poissaolollaan. Analyytikoiden keskuudessa väitelläänkin jo, pitäisikö tammikuussa presidentiksi nousevan Obaman ottaa johto taloustiimeineen.
Obama on itse kommentoinut hieman valintansa jälkeen, että Yhdysvalloissa on vain yksi hallitus ja yksi presidentti kerrallaan. Samaan aikaan työttömien määrä on rajussa kasvussa ja pörssi sakkaa.
Bushin hallinto ei ole juuri kommentoinut aiheita muuten kuin ilmoittamalla hiljaisesti oman kantansa.

Kommentit
Vapaassa pudotuksessa
Tilanne on todellakin huono. Vanha hallinto ei halua tehdä mitään joka helpottaisi uuden presidentin tilannetta.
Tästä varoittaa nobelisti, Paul Krugmankin.
Vielä vajaa kaksi kuukautta maailman suurin talous on vailla selvää suuntaa. (tai onhan se selvillä, alaspäin ja kovaa)
Ehkä kannattaisi...
...vielä kerran harrastaa menneitä!
Kun Charlie Chaplinia epäitiin kommunistein kätyriksi
ja sittemmin karkoitettiin Hiiteen koko Ihmemaasta,
niin eikö vaan wielä yksi innokas toimittaja tivannut
häneltä laivan partaalla viimeisiä sanoja:
"Mitä te sanotte Amerikalle?"
"Hyvästi", vastasi Chaplin ja kääntyi astumaan
sitten hyttiinsä.
Kapitalismi sanelee
Talous syrjäyttäsi perustuslain?
Jo ollaan näin pitkällä ?
Vapaa maa, vapaa pudotus
Obaman valinnan jalkeen on Dow Jones mennyt tasaiseen alas yli 20%. Obama on uhkaillut poistaa ja muuttaa useita Bushin tekemia asetuksia ja paatoksia, joten en usko, etta Bushin auttaminen otettaisiin vastaan kovin suurella innolla. Ehka Obamalle on selvinnyt, etta presidenttina olo onkin pirun vaikeeta. Jos on Bush ollut poissa uutisista, niin on myos Obama verrattuna vaaleja edeltavaan aikaan. Ehkei kukaan halua tata sotkua vastuulleen.
Ei kumpikaan paljoon pysty
USA:n talous on kaikesta viimeaikaisesta hallituksen tukisuunnitelmista huolimatta sentään maailman kapitalistisin siinä mielessä, että valtiolla ei ole osaa elinkeinoelämässä lainkaan. Keskuspankin keinona on koron asetanta ja hallitus voi päättää verotuksesta. Eipä juuri muuta. Työlainsäädäntökin on tehty niin työnantajaystävälliseksi kuin olla ja saattaa. Irtisanomissuojaa ei juurikaan tunneta ja minimipalkka on todella vaatimaton. Suurimman vaikutuksen talouteen presidentti USA:ssa voikin tehdä lähinnä puhaltamalla kansakuntaan henkeä, kuten teki aikoinaan 30-luvulla Roosevelt ja 80-luvulla Reagan.
USA:n valtio sekaantui kyllä aika reippaasti elinkeinoelämään
Voi hyvinkin olla, että Yhdysvaltain talous on kapitalistisimpien joukossa Venäjän, Kiinan ja joidenkin meillä usein unohdettujen pienten valtioiden rinnalla.
USA:n nykyhallinto on kuitenkin ottanut entistä vakaamman päätäntävallan esimerkiksi asuntoluottoja taanneissa Freddie Macissa ja Fannie Maessa, eli käytännössä sosialisoinut ne.
Olen samaa mieltä, ettei sen kummemmin Bush kuin Obama pysty tekemään nyt mitään merkittävää. Poliittisia pisteitä voi tuleva johtaja yrittää kerätä.
Venäjä kuuluu maailman sosialistisimpien valtioiden joukkoon
Heritagen mukaan Venäjän talous on 24 sosialistisin ja Kiinan 32.
http://www.heritage.org/research/features/index/countries.cfm
Puheet Venäjän ja Kiinan kapitalistisuudesta voidaan jättää omaan arvoonsa.
maailman vapain talous hong
maailman vapain talous hong kong kuuluu kiinalle.
Sinänsä absurdia,
mutta ei muuta Kiinan statusta mitenkään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hongkong
juu.aika erikoinen
juu.aika erikoinen lista.milläköhän mittarilla maita on mitattu.suomen sijoitus on hyvä kun vertaa siihen valituksen määrään ettei yrittäminen kannata.
Globalisaatio nykyihmisen lailla nujertaa yllättäen USA:n
USA:n aloittama Euroopplaisperäinne konnialismin jälkikasvu markkinatalouden kautta globalisaatioksi on USA suurin uhka. USA ei tule pärjäämään verkottuvalle Kiinalle - ja tämä ajaakin USA:n ohi jo vuonna 2020---
...
[orig. maanantai, lokakuu 15, 2007]
(Helsingin Sanomat julkaisi globalisaatiosarjan lukijoilleen - oliko siinä otettu huomioon kaikki tekijät, jäi lukijoiden pohdittavaksi)
[ ... maapallolla on tavarankuljetuskontteja n. 30 miljoonaa kappaletta, 80% niistä tekee vuodessa n. 10 matkaa. Kontti standardoi kulutusyhteiskunnan. Valtavat konttirivistöt kertovat omaa maapalloistumisen kieltä siitä missä kauppa käy ja missä ei. Kontit kuljettavat kaiken sen globalisaatiovirran, jota markkinatalous rajattomana ruokkii ... ] -- YLE-ajankohtaisohjelmisto 09.2007
Maapalloistuminen on viha ja rakkaus. Mellakat eri puolilla maailmaa lisääntyvät - tavalliset heränneet ihmiset käyvät omaa sotaansa hillitäkseen markkinarahan otetta ja tavallisen työn karkaamista minne milloinkin halvimmuuden mukaan. Globaalitalous kilpailuttaa valmistuksen hengästyttäen ihmiset talous- ja työjuoksuun, jossa harmonian tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä järkkyy.
Vihaa globaalitalous aiheuttaa maattomuudessaan, tehokkuushaennassaan miltei ilman ympäristöarvoja sekä ihmisten muuttumisena pelkiksi panosnappuloiksi markkinatalouden kiertorattaisiin. Ärtymystä herättää myös rahavirtojen karkaaminen ylikansallisiin järjestelmiin, joissa osto- ja näyttövoima kanavoituu ohi kansalaisvaltioiden tulontasausjärjestelmien.
Pelastusta globaaliudesta haetaan uskoen sen hiljalleen tasaavan maapallisesti tuloeroja köyhien ja rikkaiden välillä. Maapalloistumisen uskotaan myös tehostavan hyötysuhteita ja logistiikkaa siten, että turhaa kulutusta vältettäisiin. Globaalitalouden kilpailun uskotaan tuotekehittävän entistä parempia ja sopivampia tuotteita sekä systeemejä, erikoistuen kullekkin alueelle osaamis- ja ahkeruusresurssiensa mukaisesti.
Ihminen elää vastoin luonnon globaaliutta kasvavassa kulutuskierteessä. Mikäli teoriassa tarkastellaan tilannetta, jossa kaikilla ihmisillä on sama ostovoimakyky kuin meillä suomalaisilla, on maapallo globaalisti tuhon oma. Globaalitalous kehittää nimenomaan järjestelmiä, joissa maa toisensa jälkeen kykyjensä puitteissa saavuttaa länsimaalaista kulutustasoa.
Maapalloistumisessa kommunikointi tehostuu, kansalliset rajat hämärtyvät ja henkinen kilpailu kiristyy. Globaalius toteutuu parhaimmillaan kun tietoliikennejärjestelyt ovat hermoverkon lailla ulottaneet päätteensä kaikkialle. Yli maapallon ulottuva hermoverkko on ihanteellinen maali ja tuhoamisen kohde globaaleihin systeemeihin kyllästyneille ihmisille.
Verkottunut talous keskitettyine ja hajautettuine tuotantosysteemeineen imee tyhjäksi alueet toisensa jälkeen siirtyen aina sinne, missä on tuloslaskelmallisesti halvinta valmistaa ja lyhintä kuljettaa itse ostotapahtumaan. Näin tuotanto keskittyy kausittain; nyt on menossa Kiinan "voittokulku". Kiinasta on syntynyt maapallon liukuhihnatehdas. Investoineet maat saivat voitot ja kiinalaiset saivat työn ja ympäristöongelmat. Kiinan jälkeen "odottaa vuoroaan" uusia maita loputtomaan maapalloistumisen kiertokulkuun. Tosin Kiina saattaa nähdä meille tyypillisen markkinatalouskehityksen pidemmällä jänteellä eri tavoin kuin me?
Pahin koko maapalloa kohtaan osoittava uhka on globaaliuden tavara-, materia- ja energia- kuin työvoimavirtojen kasvu yli luonnon luontaisen uudistumiskyvyn. Ihminen on verkottamassa vuosimiljoonaisen luonnon kulutuksen tilanteeseen, jossa huippuun viritetty tuotantokoneisto imee vuosimiljoonaiset voimavarat tyhjiin. Vastoinajattelijat perustelevat hyötyinä globaaliudesta syntyvän verkottoituneen suunnittelun ja tuotekehityksen avulla luontuvan "loputtoman energialähteen ja ikuisen materiakierrätyssysteemin".
Emme ole huomanneet, että ympärillämme oleva ihmisetön luonto on elänyt globaaliudessa jo vuosimiljoonat. Koko eliösysteemi kerää oman globaaliuden läheltänsä menemättä "merta edemmäksi kalaan" - syöden, kuluttaen ja jätökset jättäen aina välittömälle kulkuradalleen. Eläin- ja kasvikunta säätää "tahtomattaan" itseään olemaan osa todellista verkostoitumista.
Todellinen globaalius jakaa maapallollisesti energian käytön ja materiamuutokset aina suhteessa kunkin lajin kokonaisbiomassaan eli biovaikutteeseen. Ylitämme huimasti "meille säädetyn" energiankäytön ja materiamuutosten määrän ylläpitäessämme omaa biovaikutettamme, "hyvinvointiamme" --- seuraukset näemme jo nimenomaan meillä länsimaissa.
Herkkyys havaita luonto ympärillämme voisi tuoda uusia keinoja ymmärtää, mikä on meille "säädetty" määrä elinvoimaa. Näin pujahtaisimme juuri siihen harmoniakoloon, mikä vuosimiljoonaisessa kehityksessä kullekkin on säätynyt ja järjestynyt - toisien lajien luonnollisesti tuhoutuessa ja toisien menestyessä - taistelu käydään omin, ei lainatuin "asein".
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...........................................
Kirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
( kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä, copyright by Ilkka Luoma 2007 )
Kuva 1
--- http://www.panoramio.com/photo/4667216 ---
Teksti
Sanotaan, että tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Mitä on globalisaatio, jossa ihminen tavoittelee helpommalla enemmän ja nopeammin. Tuli polttaa, niin polttaa maapalloistuminenkin luonnon voimavarat nopeammin kuin ne uudistuvat.
Kuva 2
--- http://www.panoramio.com/photo/4667244 ---
Teksti
Auringon lasku puhtaassa ympäristössä Puruvedellä Pohjois-Karjalassa. Päivän- ja ihmiskunnan lasku lankeaa liikakuluttamisesta, mikä globalisaatiossa kiihdyttää viimeisen illan laskua. Luonnossa vuosimiljoonia vallinnut harmonia pirstoutuu maapalloistumisen myötä, koska ihmis-, tavara- ja ostovoimavirrat kiihtyvät ruokahalumme kasvun yhteydessä.
Kuva 3
--- http://www.panoramio.com/photo/4667287 ---
Teksti
Savonlinnan torilla oli saatavana lähialueellista käsityötaitoa paikallisille ja vähän kaukaisemmillekkin kuluttajille. Oliko lanka suomalaista, jäi tietämättä. Globalisaatiossa hyödykkeet tehdään siellä ja täällä kustannuksien tarkassa valvonnassa - ja ne eivät tunne rajoja eikä liian pitkiä matkoja, kunhan taloudellisuus ja voitto maksimoituvat.
Kuva 4
--- http://www.panoramio.com/photo/4667324 ---
Teksti
Paikallista ruokaa paikallisille ihmisille, paitsi sivusta kurkistavat keltaiset paprikat, jotka tuodaan Hollannista. Kaukaisimmillaan Suomeen tuodaan kiivejä Uudesta-Seelannista - onko maapalloistumisella mitään rajaa - ei ole, sillä markkinatalous suosii tehokkuutta, hintaa ja voittoja. Eläinkunta ottaa aina ruokansa ja jättää "päästönsä" kulkureittiensä varrelle, menemättä merta edemmäksi kalaan.
Kuva 5
--- http://www.panoramio.com/photo/4667350 ---
Teksti
Savonlinnalainen innovaattori ja keksintömies Markku Sihvonen kehittelee suomalaisille kalastajille suomalaisia ideoita parempien ja varmempien kalastuspäivien luomiseksi. Globalisaatiossa maapalloistuu eriytyvä tuotekehitys siellä, missä mikäkin parhaiten osataan, näin syntyvät samalla riippuvuussuhdeverkostot. Masi ei halunnut - ainakaan vielä - ajatella, että hänen uistimiaan olisi kaupattu maille vierahille. Masi keskittyy tarjoamaan kotimaan markkinoilla kotimaisille kalastajille toiveita suuremmista kaloista helpommin ja nopeammin.
Kuva 6
--- http://www.panoramio.com/photo/4667384 ---
Teksti
Ihmiskunta kasaa näyttämisen halussaan paineita itselleen ja luonnolle. Jatkuva kasvu tukee globaalia taloutta, kunnes voimavarat ovat loppuun kulutetut. Hartiamme eivät kestä kaltaisemme kulutuksen leviämistä ympäri maailman. Meidän on osattava puolittaa kulutuksemme, jotta yhteisiä varoja riittäisi muillekkin, ...edes osaksi.
Kuva 7
--- http://www.panoramio.com/photo/4667425 ---
Teksti
Markkinatalous on mainontaa ja globaali maailmantalous on kontteja täynnä markkinatalouden tavaroita matkalle jonnekkin. Kontit muuttivat kaupan, --- maapallolla seilaa 30 miljoonaa konttia satamasta toiseen. Logistiikka ja standardointi luotiin edistämään tehokkutta ja hyötysuhteita aloittaen kierteen, jonka toisessa päässä siintää globaali entropia ja kaaos.
USA:n talous CNN:mukaan
Luulin Uuden Suomen olevan ei-vasemmistolainen. Olenkin näköjään erehtynyt, koska se siteeraa vain CNN uutisia. Luulisi US:n tietävän, että USA-laisittain CNN on kovasti puolueellinen ja täysin vasemmistodemokraattien äänitorvi. Vähintäänkin samalla kun US kertoo Amerikan uutisia sen pitäisi kertoa FOX-uutisten näkemys ja kanta. FOX on amerikkalaisittain oikeiston uutiskanava ja CNN on kuin Pravda oli Neuvostoliitossa täysin puoleen äänitorvi. USA:ssa on myös republicaani-mielisiä ihmisiä noin puolet väkiluvusta eli n. 160 000 000 ihmistä, jotka eivät hyväksy ollenkaan CNN:n ja sen taustavoimien voimakkaan vasemmistolaisesti värittämiä uutisia.
Kun suomalaisille syötetään vain näitä CNN:n vasemmistolaisia ajatuksia suomalaisen lehdistön välityksellä, ei ihme, jos Suomi on yksi maailman amerikkalaisvastaisimmista ja vihamielisimmistä kansoista. Samalla on myös USA:ssa mennyt suomalaismyönteisyys ja suomalaisten pääsy USA:aan on huonontunut. Tästä myös kuuluu suuri vastuu nykyiselle presidentti Tarja Haloselle.
Juuri niin...
...jenkit pois usasta!
kaikkien supervaltojen aika
kaikkien supervaltojen aika loppuu joskus.ehkäpä yhdysvallat on aloittanut laskeutumisen jalustalta.
mitä voi odottaa maalta jonka bkt on maailman suurin mutta se perustuu suurimmalta osaltaan omaan kulutukseen,kaiken kukkuraksi heidän kulutuksensa tapahtuu velaksi.ei voi jatkua ikusesti.