Neuvottelut yhteisestä poliittisesta julistuksesta jatkuivat Etyjin ministerikokouksessa virkamiestasolla pitkälle yöhön. Torstai-illan myöhetessä osa kokouslähteistä ilmaisi useammille tiedotusvälineille, että julistuksen syntyminen näyttää epätodennäköiseltä.
Etyjin puheenjohtajamaa Suomi oli toivonut, että poliittinen julistus saataisiin aikaiseksi kuuden vuoden tauon jälkeen. Ulkoministeri Alexander Stubb oli eilen suhteellisen optimistinen poliittisen julistuksen aikaansaamisen suhteen.
- Puhalletaan taas eloa Helsingin henkeen, heitti Stubb kollegoilleen eilen pitämässään puheenvuorossa.
- Kyllä olisin suhteellisen pettynyt, jos julistusta ei saada nyt aikaan. Mikä olisi parempi aika julistukselle kuin nyt, Stubb sanoi Ylen haastattelussa.
Suurin kompastuskivi on maininta tavanomaisia aseita Euroopassa rajoittavasta Tae-sopimuksesta, jota Venäjä lakkasi noudattamasta viime vuonna.
Stubb jatkaa keskusteluita yhteisestä julistuksesta heti aamusta.
Tänään puhujien joukossa on muun muassa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov. Hän tapaa aamupäivällä myös pääministeri Matti Vanhasen.
Kokous päättyy iltapäivällä.

Kommentit
Julistukset ovat kuten linnun siiven iskut---
eivät jätä jälkiä, mutta saattavat kantaa kauas. Ehkä tämä pessimistinen henki juuri nyt on tarkoitushakuista, jottei sitten todellisuuden tullessa esiin, syntyisi niin pettynyttä olotilaa - ihminen on niin psykologinen eläin, että se sumuttaa itseäänkin.
Lopulta jokin kommunikea väännetään, jotta kasvot säilyy - muutoinhan tuo tapahtuma on pitkälti isojen poikien keskustelu- ja pulinakerho :)
Ilkka Luoma
AYE'ITE'IH!
Hölösuisen ulkoiluministerin saavutukset jäävät nyt vain
jouluostoksille kehoitteluun turvamiesten saattamina
veronmaksajien piikkkiin. Vai FAZERko maksanee viulut?
Ultimaattumina on kai pidettävä
ruokalistan julkistusta mediassa.
Urho Kaleva Kekkonen kalasti maineen suursaaliille 1975
(Ilman vahvaa ja suvereenia presidenttiä Suomi ei olisi saavuttanut tunnustusta puolueettomana ja liittoutumattomana maana - niin idästä kuin lännestä. Tuon aikaiset tapahtumat vaativat vahvaa henkilökohtaista panosta valtiopäämiesten kesken - Kekkonen oli tässä mestari, ja myös venäläiset tämän tiesivät. Suomen kauppa kukoisti Neuvostoliiton kanssa luoden nykyisen talouden vahvat perustukset niin "hyvässä kuin pahassa")
...
ETYK oli eurooppalaisen yhteistoiminnan keskittymä, jossa myös USA ja Kanada olivat mukana. Kuitenkin se oli ensiaskel eurooppalaisiin turvajärjestelyihin, jotka pitivät myös sisällään korin, yhden neljästä - jossa ympäristöasiat avasivat oviaan ymmärryksen kasvaessa, että loputon kulutus ei voi olla ratkaisu talouden ylläpidossa.
Kekkonen otti henkilökohtaisesti vastaan lähes kaikki tuolloiset 1975 valtiopäämiehet, jotka tulivat allekirjoittamaan uusia Euroopan yhteistoiminnan aloiteasiakirjaa. Kekkonen oli huipulla, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kekkonen oli innokas kalamies, ja sanotaankin ETYKin olleen hänen menestynein rysä, johon uivat kaikki ne tavoitteet, mitä Kekkonen oli aluksi epäillen asettanut tavoitteeksi.
ETYK putkahti esille vahvasti Georgiasta ETYJ***) tarpeina huolehtia ja järjestää paikallinen tilanne kaikkia osapuolia ajatellen tasa-arvoiseen asemaan. ETYJ voi kaikkien jäseniensä mukana ollen järjestää tarkkailua, jotta kansalaiset eri puolilla Eurooppaa saisivat tunnustettua ja puolueetonta tietoa tapahtumista - median omien painotusten ja ohjauspyrkimyksien rinnalle.
Saksa, Europan veturi on ajanut hiljalleen EU:n omien turvajärjestelmien kehittämistä, ottaen pesäeroa USA johteiseen Natoon. Eurooppa on EU:n myötä kasvamassa maailmanlaajuikseksi vaikuttajaksi uusilla arvoilla.
Uudessa eurooppalaisuudessa ei ole jäljellä juuri nimeksikään löytöretkien miekan ja ristin tiestä kuin siitä alkaneen kolonnialismin alistavaa ja vieraat kulttuurit tukahduttavaa valloituspolitiikkaa ja imperialismia.
Venäjä on osa ETYJ - järjestelmää, kuten 46 muutakin maata - ja nimenomaan eurooppalaista maata. Eurooppa on maantieteellisesti eheä alue jatkuen maasiltana kasvavaan maapallon talous- ja vaikuteveturiin Kiinaan. USA on jo suunnnannut aktiviteettinsa Kiinan suuntaan seuraten huolestuneena Kiinan kasvavaa taloudellista valtaa mm. Afrikassa, jossa valkoinen mies aikoinaan temmelsi vain omista lähtökohdistaan luoden Afrikan nykyisten ongelmien lähtösijat.
Eurooppa on jo nyt riittävän itsellinen huolehtimaan omista turva-, yhteistyö ja ympäristötavoitteista ilman atlanttista uloketta, joka on kuin leikattava umpilisäke. Eurooppalaiset siirtolaisväkenä loivat aikoinaan Amerikoiden perinnöt tuhoten alkuperäkansat nykyiseen alemmuuden tilaansa.
USA:n on nyt omin voimin kyettävä huolehtimaan ne samat virheet, mitkä eurooppalaiset siirtomaaisännät tekivät alusmaissansa satojen vuosien aikana. Euroopan on katsottava pelinsä kautta maasiltaa pitkin Venäjän energiakenttien kautta maapallon liukuhihnaan ja maailman suurimpaan maahan Kiinaan. Valkoinen markkinatalouskulttuuri ei ole maailman ainoa vaikute ja tapa nähdä ihmisyyttä ja valtapyyteitä.
ETYJ on juuri nyt ratkaisu Suomen puolueettomuus- ja liittoutumattomuuspolitiikalle. Suomi saa arvostusta niin idästä kuin lännestä, olemalla rajalla - olemalla vedenjakajalla, niin kansallisesti, kielellisesti, kulttuurillisesti, geenistöllisesti kuin yhteiskuntapoliittisesti ja taloudellisesti. Me suomalaiset olemme tulleet niin idästä kuin lännestä. Vaikutusmahdollisuutemme ja turvallisuutemme takautuvat liittoutumattomuudesta ja aktiivisesta roolista olla mukana YK-rauhanturva- ja ETYJ- tarkkailutehtävissä.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
Hyvä,että poistitte sen
Hyvä,että poistitte sen halauskuvan ! Voi hitsin pimpula, jos Condo-Liisa ehti jo nähdä sen!