Helsingin Etyj kuoppasi puolen päivän jälkeen lopullisesti kahden kokouspäivän aikana laaditut luonnokset yhteiseksi julkilausumaksi.
Näin Etyj-ulkoministerikokous jää ilman yhteistä poliittista julistusta seitsemäntenä vuotena peräkkäin.
Päätösasiakirjaneuvottelujen tuloksettoman päätöksen takasi pilkuntarkka Venäjän ja sen Länsi-Balkanin liittolaisen Serbian yhteistyö, jolla varmistettiin, ettei ulkoministeri Alexander Stubbin tavoite Etyjin yhteisiä arvoja ja periaatteita korostavasta asiakirjasta toteudu.
- Venäjällä oli kokouksessa ihan muut mielessä, sanoo Suomen Etyj-puheenjohtajuusvuoden pääsihteeri Aleksi Härkönen ulkoministeriöstä.
Venäjällä oli mielessä presidentti Dmitiri Medvedevin Etyj-kokouksessa täysin epämääräiseksi jääneen turvallisuusaloitteen edistäminen.
- Ei sellaiselle 1800-luvun Euroopalle pohjautuvalle aloitteelle voi löytyä Etyj-maista tukea, Härkönen kuvaa.
Härkönen on tyytyväinen siihen, että Suomella oli päätösasiakirjaneuvotteluissa sekä EU:n että Yhdysvaltojen tuki.

Kommentit
Venäjä ja Serbia uhmaavat Alexander Stubbia
"Päätösasiakirjaneuvottelujen tuloksettoman päätöksen takasi pilkuntarkka Venäjän ja sen Länsi-Balkanin liittolaisen Serbian yhteistyö, jolla varmistettiin, ettei ulkoministeri Alexander Stubbin tavoite Etyjin yhteisiä arvoja ja periaatteita korostavasta asiakirjasta toteudu."
Jo on aikoihin eletty! Ydinasevalta ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen Venäjän federaatio Kosovon ilmasodankäynnin 1999 hävinneen Serbian kanssa uskaltaa uhmata Suomen ulkoasiainministeriä eikä ota ohjeita Washington DC:stä.
Suomen pitäisi panna heti puolustusvoimat liikekannalle ja vapauttaa Karjalan siksi, kunnes Venäjä ja Serbia antautuvat.
Onneksi on avoimia, rehellisiä ja ajanmukaisia sekä päteviä virkamiehiä, jotka paljastavat Venäjän kavaluudet:
"- Venäjällä oli kokouksessa ihan muut mielessä, sanoo Suomen Etyj-puheenjohtajuusvuoden pääsihteeri Aleksi Härkönen ulkoministeriöstä.
Venäjällä oli mielessä presidentti Dmitiri Medvedevin Etyj-kokouksessa täysin epämääräiseksi jääneen turvallisuusaloitteen edistäminen.
- Ei sellaiselle 1800-luvun Euroopalle pohjautuvalle aloitteelle voi löytyä Etyj-maista tukea, Härkönen kuvaa."
=> 1800-luvulla suurvallat popsivat opportunistisesti paloja toistensa edestä ilman laajahkoja kollektiivisia turvajärjestelyjä. Se, että ei toimita sopimuspohjalta, johtaa tämän ajan palaamiseen. Kollektiiviset turvallisuusjärjestelyt ovat 1900-luvun innovaatio ensimmäisen ja toisen maailmansodan jäljiltä.
Öö.. tuota. Kiiski, kun se
Öö.. tuota.
Kiiski, kun se ei ole erisnimi vaan kala, ei tietääkseni taivu kiiski-ä vaan kiisk-e-ä.
Kollektiivisubstantiivi vai yksittäiskappalein?
Haukea, kiiskeä, silakkaa jne. Tässä tapauksessa kalan nimeä käytetään materiaalinia, lähinnä kalanlihana (kalahan ikään kuin ei ole lihaa, koska se ei ole nisäkäs), kun taas vastustelijat voivat olla kappalein laskettavia yksilöitä.
Yksi vastarannan kiiski, kaksi vastarannan kiiskeä. Vastarannan kiiskenä, vastarannan kiiskinä.
Yksi vastarannan mies, kaksi vastarannan miestä, vastarannan miehenä, vastarannan miehinä.
Nyt svedupetterit ihan oikeesti
Nyt svedupetterit ihan oikeesti. Yksi kiiski, monta kiiskeä.
kielioppia osa x
kaksi vastarannan kiiskiä pitää olla kaksi vastarannan kiiskeä
(eli yksikön partitiivi)
http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu374.htm
Kiitos valppaille
Kiitos valppaille lukijoille! Otsikko on nyt korjattu.
Riitta Hakulinen
Kiiskevä tai kiiskivä päälle lanttuva ja kaaliva :)
Ei tästä ETYJ-konventista saatu sisällöksi muuta kuin kiisken oikeinkirjoitusoppia! :)
Suomen kieli on iloinen asia
Erityisen iloinen asia suomen kieli on silloin, kun ulkoasiainministerinä on "Kansallisen" Kokoomuksen ruotsalaisvahvistus.
My friend Sergei ...
Näkeepähän Stubbikin, että ei se ystävyys ja sinunkaupat aina kaikkea ratkaise. Mitä tulee siihen Venäjän 1800-luvun Eurooppa-käsitykseen, niin ei se välttämättä virheellinenkään ole, sillä Venäjällä on keinonsa osoittaa sellaisen Eurooppa-käsityksen oikeellisuus, jos se niin haluaa.
Hän näkee, ken elää ...
My dear friend Sergey, how many times (too many) we have met.
Stubb alkaa muistuttaa konsulttia, jolla on hyviä neuvoja ja asentoja, mutta joka ei saa mitään aikaan. Tärkeintä on Uosukaisen tapaan hurmata äänestäjät eikä niinkään saada mitään aikaiseksi. Työelämässä ei tuollaista kauaa katseltaisi, mutta hallinnossa kaikki on mahdollista.
Suomen ulkoasiainhallinnon tulostavoite provinssiulkoministeriössä on tavata mahdollisimman monta kertaa yksi afroamerikkalainen tohtorinainen. Kun tämä nakkelee jo niskojaan, pitää kohteeksi valita vanha kunnon orientalisti, Sergo.
Lavrov tuskin pitää siitä, että Stubb huutelee ja esiintyy kuin vanhana ryyppy- ja saunakaverina, vaikka ei tee muuta kuin salaa ja peittelee Venäjän kavalat ja rakentavat aikeet.
Kansainvälisessä poliitikassa on selvä ero taivaanmannalla (suurvalloilla) ja hevosenlannalla (pienillä). Tässä välillä surffailee kaiken maailman keskisuuruuksia mahtailemassa.
Presidentin eilinen puhe
Miksi kukaan ei kertonut Haloselle, että Etyj-kokouksen pääaiheena oli sota ja rauha (tietyillä alueilla)? Miksei kukaan kertonut, että noin tärkeässä kokouksessa on jokaisen tehtävä oma panoksensa, jotta päästäisiin juuri siihen päämäärään, mihin kokouksella pyritään?
Tiedotusvälineissä kerrottiin, että Halonen piti "tuhannen taalan paikalla" puheen ihmisoikeus -aiheesta. Aiheesta, joka on tärkeä sinänsä, mutta ei tämän kokouksen pääkohde. Ihmisoikeuskysymysten esille tuonti tuollaisessa "palopesäkkeessä" oli melkoisen tökerö ja ajattelematon teko.
Onko presidenttimme ollenkaan ajan tasalla? Missä on hänen tilannetajunsa? Miksi hän ei puhunut sovittelun merkityksestä, rauhan teoista? Miksi hän ei käyttänyt tilannetta hyväkseen ja lietsonut rauhantahtoa neuvottelijoiden mieleen?
Muumimamman patenttilääke
Muumimamma tarkoitti ihmisoikeuksilla, että eteläosseettien ja gruusialaisten pitää lopettaa toistensa tappaminen ja palauttaa ihmiset koteihinsa sekä tukea jälleenrakennusta.
Tätä ei heti huomaa, mutta Muumimamma taas sadatteli Yhdysvalloille Georgiata ja Venäjälle Etelä-Ossetiasta. Lavrov oli kuuntelemassa Muumimamman ihmisoikeussaarnaa nöyrästi, mutta Rice oli paennut jo Aasiaan.
Venäjä eristyksiin
Venäjän kaltainen pienten naapurien uhkailija pitäisi erottaa kaikista kansainvälisistä järjestöistä. Koska heitä ei edes kiinnosta yhteistyö. Georgian sota näytti että Venäjällä ei ole kuin pari ystävää, nekin pikku valtioita Etelä-Amerikassa. Tehkööt liiton heidän kanssaan, koska yhteiselo eurooppalaisten kanssa ei kiinnosta.
Kannatan
Kannatan esitystäsi lämpimästi.
Yksi
Todellisuudessa vastaan oli vain yksi - imperialistinen Venäjä. Ilman Venäjää se julkilausuma olisi saatu aikaan. Näin kertoi USA:n apulaisulkoministeri.
Serbiakaan ei olisi ollut vastaan, jos Venäjä ei olisi painostanut Serbiaa.
Halosen puhe Finlandia-talossa
Miksi kukaan ei kertonut Haloselle, että Etyj -kokouksen pääaiheena oli sota ja rauha (tietyillä alueilla)? Miksei kukaan kertonut, että noin tärkeässä kokouksessa jokainen lause ja puhe on suunnattava kohti kokouksen päämäärää?
Tiedotusvälineissä kerrottiin, että Halonen piti "tuhannen taalan paikalla" Finlandia-talossa puheen ihmisoikeus -aiheesta. Aiheesta, joka on tärkeä sinänsä, mutta ei tämän kokouksen pääkohde.
Alkuillan lounas ja puheet alustivat loppuillan keskusteluja. Tällä kertaa alustus johti miettimään kaikkea muuta paitsi keskeistä ongelmaa.
Miksi Halonen ei puhunut sovittelun merkityksestä, rauhan teoista? Miksi hän ei käyttänyt tilannetta hyväkseen ja lietsonut rauhantahtoa neuvottelijoiden mieleen?
Sopimus jäi tekemättä. Rauha solmimatta. Halonen poistui kassinsa kanssa.
Yhdysvaltain apupyörät
Yhdysvallat tosiaankin boikotoi kokousta lähettäen apupyörän paikalle. Miksi tätä ei kukaan paheksu?
Kalliit kekkerit
Minä paheksun näitä ulkoministerin kekkereitä, jos jälkiviisasta on uskominen, ja miksi en uskoisi, maksavat 5.000.000 euroa !
(25.000.000 mummon markkaa)
Kekkerin maksoivat veronmaksajat.
Eikö näitä vierailta voisi veloittaa kongrenssi maksua a´50.000 euroa/maa.
Jos tilaisuus on tärkeä niin kyllä osallistuminen maksetaan. Yhdysvallat ei tullut edes ilmaiseksi. :-(
Näinhän puolueetkin keräävät rahaa vaalikassoihinsa.
Jos johonkin Suomessa tarvittavaan vaikkapa vanhusten hoitoon pyydetään 5 miljoonaa euroa nousee siitä hirmuinen kalabaliikki, kun rahaa ei ole !
Stubb ja Vanhanen säteilevät Kekkosen perinnöllä
Tärkeää ei ole se, joutuvatko vanhukset kuolemanjonoon suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, vaan se, miltä Kokoomuksen pätevä ja länsimainen kuin myös Etyj:n umpikujaan ajanyut/suohon jättänyt politiikka johtaa.
Suomen ulkopolitiikka on nekrofiliaa. Sekaannutaan kuolleisiin valtiosopimuksiin, kuten Euroopan unionin perustuslakisopimus sekä nostetaan poliittista osinkoa Urho Kekkosen elämäntyöstä, Brezhnevin suostumuksesta ja Fordin suosiollisuudesta.
Tämä turha Etyj-kokous, jonka Yhdysvallat pani vallanvaihdoksensa vuoksi läskiksi jo heti alusta alkaen, ei ole tuottanut Suomelle paljoa kunniaa. En usko, että Stockmannin joulumyynti paljoa parani.
Suurten sivistys- ja raakalaismaiden ulkoasiainministerit ovat kulttuuriväkeä. He eivät mene jalkapallo-otteluun kuin Olli Rehn, tai kiihkoile jääkiekon tai kaukaloväkivallan puolesta niin kuin Alexander Stubb.
Sivistyneet ihmiset, joiden toimeenpaneman ulkopolitiikan seurauksena kuolee monia pommituksiin oheisvahinkoina, harrastavat klassista musiikkia.
Kiasman tarjonnan saisi panna uusiksi niillä viikoilla, kun "ihmisiä tulee kylään".
Suomesta jää pimeän ja kaamosmaisen junttilan kuva, kun länsipoliitikkojemme parhaimmisto tarjoaa kulttuurielämysten sijaan pelkkää lätkää.
Valtioneuvoston tapana on ottaa eläkeläisiltä
Tämä harmaa joukko eläkeläisiä on hampaaton niin kauan, kun se on järjestymätön. Ei tarvitse kuin laskea indeksiä puoli prosenttia, niin kustannukset saadaan säästöinä. Sama säästö voi tapahtua verokikkailuna. Nostetaan alimpien tuloluokkien verotusta, koska kukaan ei pane hanttiin.
www.yaccocoyo.fi www.senioripuolue.fi
Venäjän tahdosta tiedetään..
Itäinen ystävällinen naapurimme ei halua NATO:n laajentuvan omille rajoilleen. Siinä taisi olla heidän ehdotuksensa ydin.
Suomelle se tarkoittaisi että NATO-optio olisi voitu yhteisellä päätöslauselmalla unohtaa. Sellainen lauseke olisi myös muodostanut tietyn painolastin myös Baltttian maille.
Suomen osalta on tietenkin tärkeä tietää oma asemamme ja se on tullut jo selväksi. Kun suurvalta tuo esille ehdotuksensa se tarkoittaa käytännössä että Suomen asema Venäjän rajanaapurina samalla muuttuu. Suomen NATO-optio ei enää olekaan pelkästään Suomen ja NATO:n välinen asia. Mahdollinen jäsenyys tulee olemaan kaikissa olosuhteissa (myös rauhan aikana) neuvottelukysymys, johon Venäjä tulee esittämään oman näkemyksesnä.
Pyrittäessä realisoimaan Suomen NATO-optiota se on taatusti vaikeampi kysymys kuin mitkään eurooppalaiset/amerikkalaiset tutkavalvontajärjestelmät.
Tällaista se politiikka on.
USA:n lopetettava Saksan miehitys
Tässä asiassa Venäjä oli oikeassa eli siis Nato ulos Euroopaasta, Saksa on viimeisiä maita mitä ylipäätänsä enää miehitetään 2. maailmansodan jäljiltä.
Selvennäpä hiukan
Kuinka NATO voisi painua ulos Euroopasta, kun se on pääosin eurooppalaisten valtioiden muodostama puolustusliitto?
Jos haluat USA:n ulos Euroopasta, niin se on edes looginen lausahdus, mutta siinäkin pitää ottaa huomioon, että saksalaiset itse eivät halua USA:ta pois sieltä.
Stubbin mainos pieleen
Stubbin huippukallis ( 9 milj. euroa) presidentinvaalimainos meni pieleen. Mitään ei saatu aikaan. Eipä siinä paljon enää voi lihaksia pullistella ja jakoavainhymyä vääntää.
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa olis saanut olla..
"Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa olis saanut olla mukana".
Eka sai potkut äksyilevältä ja uhmakkaalta Saakashvililta. Stubb on siis asioinut Ricen lisäksi toisen turhaksi käyvän ulkoministerin kanssa, ja on aivan pihalla Georgian poliittisesta kehityksestä, vaikka Terhi Hakala ja Etyj-sotilastarkkailijat sekä EU-tarkkailijat suorastaan HUKUTTAVAT Stubbin uuteen tietoon rintamalta.
http://wap.iltasanomat.fi/news/?&id=1623142
"Puttepossun nimipäivää eilen vietettiin,
vierahiksi ystävät ja tutut kutsuttiin.
Ensin tikkukaramellit heille tarjottiin,
sitten vielä pullakahvit keitettiin,
ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana."
Tunnustaako Yhdysvallat Etelä-Ossetian itsenäisyyden?
http://fi.yle.mobi/uutiset/ulkomaat/ns-yduu-109498
"Yhdysvallat vaatii Venäjään päästämään Etyjin tarkkailijat Etelä-Ossetiaan"
Tähän asti Yhdysvallat on vaatinut tarkkailijoita koko Georgiaan.
Salainen Etyj-kokous tai uutispimento
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-12-05,1...
"Eräs kokouksessa esille tulleista ideoista Stubbin mukaan on Espanjan ulkoministerin Miguel Angel Moratinos Cuyaubén ja hänen saksalaisen virkaveljensä Frank-Walter Steinmeierin esitys."
Mitkä nämä aloitteet ovat?
ETYJ-sekoilu
Paljon melua tyhjästä. Logiikka petti: Georgia oli hyökkääjä ja se olisi pitänyt tuomita nurkkaan häpeämään ainakin tunniksi. Suomen ETYJ-missio Georgiassa tyri pahasti ja pitää kutsua kotiin. Täällä on uutispimennys.
Hyökkääjä
"Georgia oli hyökkääjä"
Todellisuudessa nimenomaan Venäjä valmistautui huolella hyökkäämään Georgiaan - ja hyökkäsi jälleen Georgiaan. Georgia EI ole hyökännyt Venäjälle:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Georgian_sodan_alku.htm
georgia ei hyökännyt
georgia ei hyökännyt venäjälle.georgia hyökkäsi itsenäisyytensä julistaneeseen ex maakuntaansa tarkoituksenaan karkoittaa osseetit alueelta.samanlaiseen tilanteeseen pohjautuu suomen vapaussota teoria,suomi irrottautui saksan avulla venäjästä ja etelä-ossetia ja abhasia irrottautuivat georgiasta venäjän avulla.
Toivotaan kuitenkin parasta
Toivotaan, että Sarkatvelossa löytyisi järkeä ja että sieltä löytyisi johtajilta sitä yhteiskunnan rakennetta ja hyvää tahtoa enemmän kuin sotaisuutta.!!!!
I Love Sarkatvelo!
Uutisvuoto
Ensinnäkin on niin, ettei Kaukasian asioista ole saanut tolkkua, ei niin Osmanien valtakunta eikä Venäjän keisarikunta. Ihmiset elävät kylissään ja maataloudessa, joten "talouden vaarantaminen" poliittisella epäkorrektiudella ei ole "the key-issue".
Toisekseen monet ovat jo kasvaneet neukuiksi, joita ei niin kauheasti sodankäynti kiinnosta kuin se, paljonko sukulaiset lähettävät rahaa Moskovasta siirtolaisina ollessaan.
Kolmanneksi British Petroleum käy jonkinlaista öljyputkipeliä Gazpromin kanssa Georgiassa, minkä vuoksi Yhdysvallat on jonkilainen lännen etuvartio alueella. Vanhakantaista geopolitiikkaa, josta monet ulkoasiainhallinnon virkamiehet ja ajatusverstaalaiset kuittaavat palkkansa ja eläkekertymänsä.
Neljänneksi ei ketään Georgiassa kiinnosta evakkojen asiat jossain maaseudulla. Georgia ei tee mitään pakolaisten asioiden järjestämiseksi. Georgialaisella tavalla karjalaiset olisi jätetty hankeen 1940 ja vesisateeseen 1944 jonnekin puolijoukkuetelttoihin.
Suoraan sanottuna koko Georgian poliittinen kulttuuri on niin syvälle juurtunut, että länsimaisesta demokratiasta ei ole mitään hyötyä Kaukasuksella kuin se, että Georgian presidentti tekee entistä typerämpiä psykologisia operaatioita provokaatioilla ja jää kiinni julkisuudessa provokaattorina.
Georgian presidentin luihuus todettiin Suomessa jo silloin, kun juippi sorti valtiovierailin minuuttiaikataulun ikään kuin ei tietäisi, mikä valtiovierailu on.
Ehdotan, että Georgian johdolle tarjotaan kuukauden hiljentymismahdollisuus Suomenlinnassa tai Turun linnassa.
On todella säälittävää, että suomalaisten pitää Yhdysvaltain vuoksi peesata moista politiikkaa Etyj:ssä. Nyt on uusi aika ja uuden rähmällään olon aika.
Tanskalaiset pakenivat maan alle
Länsimaisen sananvapauden sankarit, tanskalaiset, lähtivät lähtimään kadoten maan alle.
http://wap.iltasanomat.fi/news/?&id=1623190
Kulttuuriväki ei koskaan loppupeleissä seiso sanojensa takana, saati anna henkeään niiden puolesta.
ALEKSI (SUURI) HÄRKÖNEN
"Venäjällä oli mielessä presidentti Dmitiri (oikein olisi Dmitri - AB) Medvedevin Etyj-kokouksessa täysin epämääräiseksi jääneen turvallisuusaloitteen edistäminen. Ei sellaiselle 1800-luvun Euroopalle pohjautuvalle aloitteelle voi löytyä Etyj-maista tukea". Näin väittää UM:n linjajohtaja/ETYJ-sihteeristön johtaja Aleksi (Suuri) Härkönen.
Olen tottunut siihen, että suomalainen diplomaattikunta on hyvin tietoinen etikeetistä ja hierarkiasta. On naurettavaa kuulla suurvallan ykkösmiehen ehdottoman turvallisuusmallin julkista kritiikkiä näkymättömän virkailijan suusta. Onko kyseessä n.s. uutta ministeriön avoimuutta, tiimityötä vai huonoa perhekasvatusta? Olisiko yhtä paljon siviilirohkeutta lausua jotakin samanlaista USA:n valtionpäämiehen tai ainakin valtiosihteerin toimista? Vai onko herra A. Härkönen heidän kanssa täysin samaa mieltä?
AB
Halosen kansliapäällikkö on vaihtumassa
Aleksi on "kovan linjan" nuorimies, jolla on kahvipöytäkeskusteluissa paljon tiukempaakin kritiikkiä. Hänellä on ulkoasiainhallinnossa suuri tulevaisuus. Hän voi päästä vielä poliittisen osaston alivaltiosihteeriksikin, kunhan jatkaa Martti Ahtisaaren asenteella venäläisiä kohtaan.
Uskoisin, ettei UM:ssä nykyään enää välitetä titteleistä eikä virkahierarkiasta. Kaikki suomalaisethan kyllä tietävät, mikä Venäjä on. Lisäksi Halosen kansliapäällikkökin on vaihtumassa, joten niin ministerit kuin virkamiehetkin parlamentarismin puolella saavat avoimesti ja rehellisesti kertoa, mitä ajattelevat Venäjästä, kunhan eivät kerro, mitä ajattelevat Yhdysvalloista, koska muutoin Suomi ei saa ryömienkään kunnon aeita Horneteihin.
Ehdotan, että Härkönen (karjalainen sukunimi?) avaa Uudessa Suomessa blogin ja kertoo avoimesti ja rehellisesti, mitä mieltä hän on Karjalan menetyksestä.
Suomessa tehdää uutta 2000-luvun ulkopolitiikkaa, jossa kuvia ei kumarreta. Stubb on saanut ulkoasiaiministeriön käytännöt muuttumaan 200 vuotta - enää ei eletä etiketin eikä Wienin kongressin aikoja.
Ehdottaisin kuitenkin Uuden Suomen toimitukselle, että se suodattaisi suomalaisten "diplomaattien" laukomia ikuisia totuuksia Venäjästä, koska ilmeisesti Suomessa ei enää ole juuri minkäänlaista klassista ulkoasiainhoidon sivistystä, vaan vapaatyyli valtaa kaikki kuin letkis. 1970-luvullakin suomalaiset haukkuivat Neuvostoliiton pystyyn, mutta yleensä vain kännissä ja yksityistilaisuuksissa.
Taisi olla niin, että Suomen Madridin suurlähettiläs kietoutui vielä verhoonkin sadatellessaan.
Saksan valtakunta sai suomalaisen Rudolf Holstin ulos, koska tämä kännissä haukkuin kunnianarvoisan Fuhrerin. Ei kuitenkaan päivälehdessä eikä verkkolehdessä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Holsti
Suomen ulkopolitiikassa on vahva balttilainen reunavaltiotendenssi. Tuulenhaistajat jo diskottaavat lähes uskonvarmuudella Suomen NATO-jäsenyyden.
Yhteenveto:
Kallis ja turha kokous, jonka anti oli vain täysin sekaisin mennyt liikenne Helsingin kaupungissa.
Artisti maksaa. (artisti=veronmaksaja)
-EP-
Kuinka nostalgista!
Vuonna 1975, kun seisoin katselemassa ETYK-liikennekaaosta Skattan pyöräilysillan kohdalla Enson talon nurkalla totesin kollegalleni, että tämä siitä tulee, kun yhdistetään Venäjn intressit ja Kekkosen kompleksit.
No voi mahotonta!
Eikö nyt todellakaan Lavroviin purrut Stubbin charmi?! Tosi pettynyt olen, ja on varmaan Stubbikin! Olemme molemmat ainakin melko pettyneitä. Mut hei, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Hei, mehän ollaan optimisteja!!
Ilman muuta!
Optimisteja ollaan!
Lavrov vaikuttaa muuten erittäin charmantilta ja älykkäältä mieheltä. Ja kun hän sanoo jotain, se on uskottavaa.
-EP-
Uskottava / uskottavaa
Hyvä, että käytit tuota jälkimmäistä muotoa kahdella aa:lla. Ensimmäisen käyttäminen olisi ollut suuri virhe. Uskottavanahan jokainen pitää sitä, jonka joku "charmantti" ihminen on oikein osannut myydä, mutta asiat, joihin on uskottava, ovat asioita, jotka ovat tosia. Charmantti tai ei, mutta Lavrov edustaa Venäjän hallitusta, jonka kannanotoilla tai lausumilla ei tunnetusti ole suurtakaan korrelaatiota totuuden kanssa.
Totuus
No tietenkään Venäjän totuus ei pääse esille suomenkielisissä tiedostusvälineissä, koska Yhdysvaltain totuudella on niin vahva asema Alma Mediassa, Sanomassa ja Yleisradiossa.
Ihminen, joka etsii tieteenharjoittajan tavoin totuutta Suomessa, huomaa olevansa melko nopeasti jotenkin yhteiskuntakelvoton, koska ei hauku muun lauman mukana ohi kulkevaa karavaania.
Myönteinen asenne ja sisäinen sankaruus
Minusta myönteinen asenne ja sisäinen sankaruus ovat tärkeistä asioita, vaikkei asiainhoidolle olisi mitään edellytyksiä. Ne vastaavat kaamoksessa auringoenergiaa ja keskikesän lämpöä.
Minusta Etyj voisi maksaa myönteisyyskonsultiksi kauppatieteiden ylioppilas Jari Sarasvuon Tbilisiin. Siellä synkistellään ja erotellaan ministereitä, vaikka pääkaupunki ja oma henki säilyivät - toistaiseksi.
Joka päivä on uusi armo ja aurinko paistaa niin hyville kuin pahoillekin.
Jess!
Ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle Tapio:):)
t. Edis
Kiitän
Hauskaa itsenäisyyden muistopäivää. Viimeisen itsenäisyyspäivän katson viettäneeni Suomen suurlähetystön kutsuilla ulkomailla 6.12.1994. Olen vieläkin kiitollinen hänen ylhäisyydelleen Suomen suurlähettiläälle kutsusta, vaikka en nyt kuulunutkaan kuin toimeenpanevien suomalaisten rapaportaaseen yksityisellä sektorilla.
Et ota sitä noin!
Eikös sinulla ole kunnon emäntää siellä huushollissa, joka pitäisi sulle vähän jöötä?
Ainakin tarvitsisit sellaisen. (Minä olen ikävä kyllä varattu...:):) Toi oli sitten niin tsoukki kun ikinä voi olla.
Olen toki varattu, mutta kaikki muu oli ihan tsoukiksi heitetty.
-EP-
Naimakaupathan piti tehdä Idän ja Lännen välillä
Ehkä Condin läsnäolo olisi tuonut lännen (lue: muut paitsi Venäjä) sanalle painoarvoa. Muumimamman puhe oli oikein Presidentinkanslian käsialaa, mutta oli asian vierestä. Politiikasta voidaan vain todeta, että Kekkosen ajat ovat ohi.
www.yaccocoyo.fi
Ciao!
Ihastelin Halosta ja Arajärveä haastattelussa, joka tuli TV1:stä klo 18.50. He olivat molemmat mukavan rennon tuntuisia ja Rouva Presidentti näytti hyvin kauniilta.
Kaiken kaikkiaan he näyttivät olevan varsin tyytyväisiä juuri silloin vallinneeseen tilanteeseen, odotellessaan ovien aukaisua vieraille.
-EP-
Menninkäinen
En lustig gubbe satt på en stubb(e)...Kannon päässä istuva menninkäinen kertoi, mitä kuuluu. Ja sitten kaikki ETYJ-edustajina paikalla olleet lähtivät tyhjin toimin pois. Kalliiksi tuli turhaksi jäänyt kokous suomalaisille veronmaksajille.
Nej,
Det går so här: Tre smo Troll, de leker med en boll, bollen är av guld, och de heter Tripp, Trapp, Trull.
Tämän minä opin kouluruotsissa.....
-EP-
P.S. Kuten myös: Per och Ulle ståd po Skäppsbron....nämä ovat varmaan aivan päin P:tä kirjoitettu, mutta kai tuosta jotain tajuaa...:):)
-EP-
Koulusuomennos
Pienen maan ulkoministerin oli hyödytöntä esiintyä kantona kaskessa. Menninkäiset vain hyppäävät kannon päälle ja välittävät sieltä maahiset terveisensä. Kenties pikkutunneilla pienessä hiprakassa menninkäinen voi näyttää keijukaiselta, mutta kun kohmelo on haihtunut, niin joudutte huomaamaan, ettei kielikuvassani mistään kouluruotsista ollut kysymys. Vaan siitä, että ETYJ on suurten hylkäämä rampa ankka, joskaan ei toivottavasti vielä kuollut ja kuopattu järjestö. Saivathan monet kokousedustajat ainakin mietimisen aihetta.
Venäjä elvyttää ja Yhdysvallat runtelee
Suomella on mielenkiintoinen tehtävä. Etyj on farao Kekkosen suuri aikaansaannos, jota Brezhnev kannatti ja johon Ford suostui.
Yhdysvaltain tehtävänä on korvata Etyj NATO:lla, Euroopan unionin tehtävä on korvata Etyj EU:lla. Venäjän tehtävänä on ylläpitää Etyj:iä, mutta Euroopan unionin jäsenvaltiot käyttävät Etyj:iä lähinnä vain entisen Neuvostoliiton vaalitarkkailuun, eivät juuri mihinkään muihin operaatioihin.
Suomessa tiedostusvälineet tekevät Etyj:stä jonkinlaisen NATO:n ja EU:n vihollisen, koska Etyj tosiasiassa tehtävänsä mukaisesti tukee Euroopan turvallisuutta ja yhteistyötä, mitä varten se on perustettukin.
Stubbin pitäisi Amerikka-fanina sekä fanittaa Yhdysvaltain väistyvää republikaanihallintoa kunnon suomenruotsalaisena kokoomuslaisena eli panna vakan alle Etyj:iä koko ajan että Suomen ulkoasiainministerinä Etyj:iä, mitä Venäjä on toivonut.
Tällaista tehtävää voitaisiin kutsuta The Mission Impossibleksi, mutta Suomen tiedotusvälineissä tarina onnistutaan kääntämään siten, että Venäjä ilkeilee, Yhdysvallat on poissa ja Stubb käy mielenkiintoisia keskusteluja ja syö hyvää ruokaa.