Sunnuntai 27.5.2012

Tekeekö Irlanti sen uudestaan?

Luotu: 
11.12.2008 12:04
  • Kuva: Uusi Suomi

EU-päätöksentekoa uudistava Lissabonin sopimus on menossa uuteen kansanäänestykseen Irlannissa.

Tänään alkavan EU:n huippukokouksen päätelmäluonnoksen mukaan Irlannin hallitus pyrkii vahvistamaan tekstin uudestaan ennen ensi marraskuuta. Tällöin sopimus voisi tulla voimaan ensi vuoden lopussa.

Irlantilaiset kaatoivat sopimuksen kansanäänestyksessä viime kesäkuussa. Irlanti ei perustuslakinsa vuoksi voi vahvistaa tekstiä ilman äänestystä.

Itse sopimukseen ei ole tarkoitus tehdä muutoksia ennen uutta kansanäänestystä. Irlanti on kuitenkin saamassa erillisen vakuutuksen siitä, ettei sopimus uhkaa sotilaallista liittoutumattomuutta tai abortin kieltoa.

Lisäksi kaikki jäsenmaat ovat erillisellä päätöksellä saamassa oman komissaarin vastaisuudessakin. Lissabonin sopimuksen mukaan tämä käytäntöä päättyisi vuonna 2014.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Toivottavasti olisivat tulleet järkiinsä ja äänestäisivät paremman ja demokraattisemman unionin puolesta. Viime kesäinen kansanäänestys oli demokratian vastainen, sillä eihän kansa voi äänestää asiasta, josta ei suoraansanottuna tajua mitään. Eräskin Irkku Youtubessa väitti, että Lissabonin sopimus mahdollistaa kuolemantuomion, abortin ja asevelvollisuuden kaikille EU-kansalaisille!

Kuitenkin paljon on tapahtunut sitten viime kesän: Geogian sota, rahoituskriisi ja taantuma euroalueella. Me tarvitsemme vahvaa EU:ta, joka pystyy takaamaan eurooppalaisten edut!

Veli-Pekka Leivo

Mielenkiintoista tämä EU:n demokratia. Jos väärä mielipide ei kelpaa, niin miksi sitä edes kysytään? Verrattain törkeä lumedemokratia, jossa annetaan kansanvallan illuusio, joka kuitenkin rikotaan välittömästi, jos kansa haluaisi tehdä toisin kuin poliittinen eliitti.

Ja kaikkihan muistavat, että tämä ei ole ensimmäinen kerta. Irlanti on aiemminkin käynyt tämän saman koulun, kuten myös Tanska. Alankomaissa ja Ranskassa, joissa perustuslaki (teknisesti sama kuin tämä Lissabonin sopimus) aiemmin tyrmättiin, ei Lissabonin sopimusta edes uskallettu esittää kansalle...

Näin Euroopassa, Armon Vuonna 2008.

toinen euromies

Irlannissa EI-puolen kampanjan rahoitti liukas ja lipevä miljonääri, jolla ei ollut mitään rajaa rahojensa käytölle. Liittoutumattomuuden menettäminen, aborttikiellon poistaminen, maataloustukien vähentäminen ja kymmenen muuta tuulesta temmattua väitettä. Ainoa asiaperuste oli oman komissaaripaikan menettäminen Euroopan komission kollegiossa.

Komission puheenjohtaja Barroso on muuttanut mieltään: jokainen jäsenvaltio säilyttää komissaarin paikan komission kollegiossa.

EU:n institutionaaliset rakenteet ja päätöksentekojärjestelmät ovat peräisin vuodelta 1957, jolloin EEC:n perustajajäseniä olivat Ranska, Länsi-Saksa, Italia, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. EEC oli maatalousyhteisö vuoteen 1984 saakka, jolloin komission uusi puheenjohtaja Jacques Delors nosti yhteisön politiikan näyttämölle. EEC muuttui ensin EC:ksi eli EY:ksi, 1990-luvulla Euroopan unioniksi.

EU:ssa on 27 jäsenvaltiota. Lissabonin sopimus muuttaa EU:n päätöksentekojärjestelmän vastaamaan nykyaikaa ja 27 jäsenvaltion todellisuutta, yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä yhteisvaluutta euron olemassaoloa.

Vieras

Asuin Irlannissa viime äänestyksen aikana ja nyt täytyy kyllä sanoa, että ei kyse ole tyhmyydestä vaan tietämättömyydestä.

Sain saman vaalipostin kuin äänestyskelpoisetkin ja lukemani perusteella en ollut yllättynyt, että vastaus oli vankka ei. Tällä en tarkoita, että opposition kanta olisi ollut minusta vakuuttava. Päinvastoin lukemani perusteella opposition annettiin vapaasti levittää järjettömiä väitteitä, joista sai kuvan, että Lissabonin hyväksyminen uhkaa Irlannin demokratiaa (eräs irlantilainen, jonka kanssa aiheesta keskustelin ilmoitti perusteena ei-äänelleen, ettei halua EU:sta uutta Yhdysvaltoja). Ainoa valtion jakama tiedote sisälsi Irlannin lakiin tehtävän lakimuutoksen pykälinä listattuna. Vertasin keväällä saamiamme tiedotteita Suomessa Eurooppatiedotuksen jakamiin ja ero oli selkeä.

Pahin kohtaamani perustelu oli kuitenkin mainos, joka ilmoitti ei-äänen olevan ei ulkomaalaisille. Äänestystulos oli suoraan johdannainen Irlannin sisäisistä jännitteistä ja uskon, että tämä äänestyskerta oli ensisijaisesti äänestys luottamuksesta hallitukseen. En tiedä, oliko sattumaa, että kuukausi äänestyksen jälkeen hallitus ilmoitti Irlannin vajonneen taantumaan. Saa nähdä miten käy uudessa äänestyksessä, tulos voi hyvinkin olla kyllä.

Vieras

Irlanti sallii jälleen kotimaisen sianlihan myynnin. Muualle EU:n alueelle saa irlantilaista sianlihaa viedä vasta perusteellisten ja aikaavievien puhtaustarkatuksien jälkeen.
Onkohan se lopullinen "puhtaustarkastus" irkkulihalle sama, kuin "kyllä" Lissabonin sopimukselle?

TSV

Ollaan me Suomessa sitten niin mahdottoman fiksuja kun ei anneta ihmisten äänestää. Miksi annettaisiin, tyhmä perus jätkä/mimmi ei tajua mitään politiikan ja sopimuksien hienouksista. Manipuloitavissa olevia apinoita ovat koko joukko. Itseasiassa koko äänestysoikeus pitäisi viedä pois ja antaa nykyisten poliitikkojen vaikka arpoa kuka on vallassa milloinkin.

Siis mitä? Ei haittaa vaikka äänestäjät olisivat kuinka tyhmiä me elämme järjestelmässä missä ihmisillä pitää olla oikeus vaikuttaa maansa päätöksiin.
Suomessa tämä kierretään edustuksellisella demokratialla missä on 3 suurta ja loput kiintiö (hallitus tai oppositio) puolueita. Toisinsanoen äänestäjään samoja ihmisiä, melkein samoilla aatteilla. Toiset tykkäävät hassata enemmän valtion rahoja sosiaali projekteihin kuin muut.

Tottakai Irlannin uusi tulos on kyllä? tyhmä apinakin tietää, että se pusketaan läpi vaikka väärentämällä laput.

Mitäs super hienoa tässä Lissabonin sopimuksessa on? tämähän on siis EUn perustuslaki? Eli siis luotu ihmisiä varten kertomaan lähinnä heidän oikeuksista, kuten Penn & Teller sanoisisivat bullshit! http://europa.eu/lisbon_treaty/full_text/index_fi.htm käykää tuolla tutkimassa. Sopimus on lakitekninen, jossa riitelevät valtiot pyrkivät kasaamaan yhteisiä "pelisääntöjä", jotta voivat jatkaa riitelyään.

Jokainen voi lukea, miten paljon sanahelinää sopimus sisältää.

Samaan aikaan puhutaan lisävallasta EU:lle ja lisävallasta kansallisille parlamenteille?

Koko EUsta ollaan tekemästä jotain USAn päivitetty versiota mitä ei tule täällä toimimaan, ei ole mitään Eurooppalaista identiteettiä.

Koko sopimus ei juuri tuo yksilölle juuri muuta kuin oikeuden äänestää EUsta eroamisesta jos näin valtio haluaa.

Vieras

EU on demokraattinen valtio. Ainakin Irlannin osalta. Siellä kansa saa päättää. Tietenkin EU demokratiassa väärin äänestäminen johtaa uuteen äänestykseen.

Tätä uudelleen äänestämistä jatketaan kunnes lopputulos on oikea. Demokratia toimii.

Suomessa ei voida antaa kansan ratkaista näin vaikeaa kysymystä, koska myös täällä kansa saattaisi äänestää väärin.

Mitenkä fiksutkin ihmiset kannattaa tätä pelleilyä.