Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj vetäytyy Georgiasta ensi vuoden alussa. Mission vuoden pituinen mandaatti alueella päättyy, eikä järjestö päässyt sopimukseen jatkoajasta.
Etyjin puheenjohtaja, Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kertoo olevansa hyvin pahoillaan siitä, ettei mission jatkosta päästy yhteisymmärrykseen.
- Pahoittelen syvästi tilannetta. Suomi teki puheenjohtajamaana hartiavoimin töitä ratkaisun löytymiseksi. Etyjillä olisi edelleen paljon työtä alueella. Toivon, että tämänpäiväisestä tilanteesta huolimatta neuvotteluja Etyjin toiminnoista Georgiassa ja myös Etelä-Ossetiassa voitaisiin jatkaa ensi vuonna, sanoi Stubb Etyjin tiedotteessa.
Puheenjohtajamaa Suomi ehdotti pakettiratkaisua, jossa Georgiaan ja Etelä-Ossetiaan olisi perustettu rinnakkaiset, toisistaan riippumattomat Etyjin kenttätoimistot. Näitä toimistoja olisi johtanut puheenjohtajan erityisedustaja Wienistä käsin. Toissijaisesti Suomi ehdotti mission nykyisen mandaatin jatkamista muutamalla kuukaudella, jotta neuvotteluille olisi saatu lisäaikaa.
Mandaatin jatkoaika kaatui Etyjin pysyvän neuvoston kokouksessa Venäjän vastustukseen. Kiistaa syntyi varsinkin Etelä-Ossetian alueesta, jonka Venäjä on ainoana Etyjin jäsenenä tunnustanut itsenäiseksi.
Etyjillä on Georgiassa 28 sotilastarkkailijaa. Lisäksi missioon kuuluu noin 200 muuta työntekijää, jotka vetäytyvät alueelta tulevien kuukausien aikana.

Kommentit
Pihalle
Imperialistinen roistovaltio Venäjä on heitettävä pihalle ETYJistä ja Euroopan Neuvostosta.
Venäjä pelastaa etyjin
Venäjä pelastaa etyjin tarkkailijat paleltumasta hengiltä georgian talvessa.Talous kuralla,armeija on tuhottu,kaverit kadonneet.ei ole helppoa georgian kansalla.
Venäjä yrittää Neuvostoliiton rooliin
Turha kokemattoman Stubbin surra Venäjän käytöstä. Hän jos olisi ollut hiukan maltillisempi niin olisi ehtinyt panna merkille Venäjän käytöksen muutoksen: Nyt pyritään saamaan Neuvostoliiton rooli ja mantteli ylle.
Onneksi öljy halpeni ja halpenee edelleen, joten kohta entisen neukkulan keinoin maailmaa kiristävällä Venäjällä on nerot aika vähissä.
Rauhallisesti, niin Venäjä itse esittää, että jospa se Georgian homma kuitenkin hoidettaisiin. Ei tarvita kuin muutama kuukausi kun Abhasian pojat rokottavat ja kohta Venäjä on Kremliä myöten ihmeissään miten tulikin luvattua moiselle rosmojoukolle itsenäisyys.
Kohta se nähdään kuinka heikosti Putinin klaani todellisuudessa hallitsee maataan.
Suomen johtama ETYJ:n Georgia-missio
RT-uutiskanavaa seuraavat tietävät, että Terhi Hakalan Tbilisissä johtama ETYJ-missio epäonnistui tehtävässään täydellisesti monestakin syystä. Loppu oli odotettavissa, koska he olivat hyökkääjän puolella ja se hävisi lyhyen sodan.
Korkea-arvoiset maastopukuiset suomalaisupseerit partoivat Tbilisin kaduilla yhdessä Israelilaisten ja USA-laisten upseerien kanssa ja seurustelivat georgialaisten kanssa talvisodan hengessä.
Nato kiima on nyt liian kova ja se sumentaa loogisen ajattelun.
Hyökkääjä
"Loppu oli odotettavissa, koska he olivat hyökkääjän puolella ja se hävisi lyhyen sodan."
Georgian sodassa 2008 Venäjä oli hyökkääjä - Georgia EI ole hyökännyt Venäjälle, vaan Venäjä on JÄLLEEN hyökännyt Georgiaan.
On hyvin valitettavaa, ettei EU lähettänyt heti Venäjän hyökättyä Georgiaan omia nopean toiminnan joukkojaan Georgian avuksi torjumaan Venäjän hyökkäystä.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Georgian_sodan_alku.htm
venäjä esti georgialaisia
venäjä esti georgialaisia tekemästä kansan murhaa itsenäisyyttä haluavissa maakunnissa.
georgian armeija kerkesi romahtaa jo ennen kuin brysselissä oli tieto konfliktin syttymisestä.
Esitä todisteet
"venäjä esti georgialaisia tekemästä kansan murhaa"
Esitä todisteet siitä, että georgialaistella olisi ollut minkäänlaista aikomusta tehdä kansanmurhaa - turhaa propagandistista huutelua nimimerkin takaa.
Venäjä sen sijaan on tehnyt ETNISIÄ PUHDISTUKSIA Georgian kansainvälisesti tunnustetuilla alueilla ja laittomasti miehittää niitä.
Etninen puhdistus on rikos ihmisyyttä vastaan, eikä se rikos vanhene milloinkaan.
todisteet olivat kaikkien
todisteet olivat kaikkien näkyvissä televisio uutisissa myös varkaudessa.Ei edes Venäjä,Usa tai kiina ole koskaan hyökännyt tykistön tukemana rauhanturvaajia vastaan.
Rauhan turva operaatio oli voimassa alkamis hetkellä,ei sopimuksia mitätöidä yksipuolisella päätöksellä,ellei ole stalini talvisodan politiikan kannattaja.
Eli et kyennyt
Eli et kyennyt esittämään mitään todisteita - edes suoria lainauksia tarkoin lähdeviittein. Jälleen vain väite nimimerkin takaa - joka ei merkitse yhtään mitään.
Aselepo
Venäjä ja Georgia (Yhdysvaltojen ja Ukrainan avustamana) ovat varustautuneet siitä lähtien, kun maat solmivat aselevon. Venäläiset eivät ole luovuttaneet takaisin valtaamiaan Georgian alueita, vaikka Ranskan toimittamassa sopimuksessa niin oli määrä tehdä. Yhdysvallat ovat arvostelleet venäläisiä sopimuksen rikkomisesta ja kehoittaneet venäläisiä luovuttamaan hallussaan pitämänsä alueet takaisin georgialaisille..
Eikö Stubb omakkaan yliluonnolisia kykyjä?
Mitä, eikö Stubb pystykkään jumalan lailla muuttamaan vettä viiniksi ja taikomaan rauhaa Kaukasukselle. Minulle on siis taas valehdeltu.
No miksi suomalaisen veronmaksajan rahoja piti sitten haaskata kokoustamiseen Helsingissä?
No ihan päinvastoin!
Stubb vääntää varmuudella jälleen lehdistötilaisuudessa kehonsa mutkalle ja selittää: "Mut hei, täähän oli suuri voitto. Me tiedetään, et sä tiedät, et mä tiedän, et me ollaan ihan huikeen hyviä tässä näin! Mut hei, nähdään taas seuraavissa kisoissa!!"
Sitten Ulkoministeriön virkamiehet saavat kirjoitella taas kaksi A4:sta syvällisiä ajatuksiaan, jotka julkaistaan Seiskassa kuvien kera.
Koska Katainen vaihtaa ulkoministeriä?
Kuka luki tarkasti Georgian kriisin aikana Englantilaisia ja eräitä Ranskalaisia lehtiä, tietävät miten Stubb tunaroi, yrittäessään
SUUREEN VALTIOMIESTYYLIIN ratkoa kriisiä. Metsään meni yritykset
ja samantien luottamus. Toivon, että Katainen panisi Stubb:in
toimet ja puheet suurennuslasin alle. Meillä ei ole varaa tunaroi-
vaan ulkoministeriin - suhteet Itään ja Länteen ovat tärkeämpiä
kuin monien mielestä Stubb:in valloittava hymy.