Sunnuntai 27.5.2012

Tämä on ihme!

Luotu: 
16.1.2009 06:51
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Matkustajakone syöksyi Hudson-jokeen keskelle New Yorkia 15. tammikuuta 2009.
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Matkustajakone syöksyi Hudson-jokeen keskelle New Yorkia 15. tammikuuta 2009.
  • Kuva: Safety Reliability Methods
    Chesley B. "Sully" Sullenberger III on Hudson-jokeen laskeutuneen matkustajakoneen sankarilentäjä.

US Airwaysin matkustajakone on tehnyt pakkolaskun Suomen aikaa yöllä Hudson-jokeen New Yorkissa. Amerikkalaisten uutislähteiden mukaan kaikki koneessa olleet 155 ihmistä pelastuivat. Paikallisissa uutisissa tapausta on kutsuttu "Hudson-joen ihmeeksi" ja lentäjä Chesley B. Sullenberger III:n kylmäpäisen rauhallista laskeutumista veteen on ihmetelty laajalti.

New Yorkin pormestari Michael Bloombergin mukaan Hudson-jokeen syöksyneen lentokoneen kapteeni oli ehdottomasti halunnut olla viimeinen, joka koneesta lähtee ulos. Bloomberg kertoi keskustelleensa lentäjän kanssa ja sanoi, että Sullenberger tarkisti henkilökohtaisesti koneen kaksi kertaa ennen poistumistaan varmistaakseen, että kaikki matkustajat oli saatu ulos.

Matkustajat saatiin turvaan nopeasti paikalle saapuneiden siviili- ja viranomaisalusten voimin.

Ensiarvioiden mukaa A320-matkustajakone lensi päin lintuparvea, mutta tätä ei ole vahvistettu. Kone oli noussut vain joitain minuutteja aiemmin New Yorkin La Guardian lentokentältä. Sen oli määrä lentää Charlotteen, Pohjois-Carolinaan.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Juhani Putkinen

"lentäjän kylmäpäisen rauhallista laskeutumista veteen on ihmetelty laajalti"

Mitä ihmettelemistä siinä on? Olisiko ollut parempi lentää päin jotakin pilvenpiirtäjää?

Jos on vähäinen aallokko - kuten Hudson-joessa - niin pakkolaskun onnistumismahdollisuus on hyvin suuri.

Mereen korkeaan aallokkoon pakkolasku taas epäonnistuu helposti.

Gagarin

Mitä tahansa tapahtuukaan, varsinkin USA:ssa, niin jo alkavat kaiken maailman konspiraatiohihhulit sepittelemään tarinoitaan.
Sinänsähän tuo pakkolaskun onnistuminen kyllä on todellista mainosta Airbussille. Airbus voisi mainostaa vaikka tyyliin: "Meillä onnistuvat vaikka pakkolaskut veteen ja koneesta on helppo poistua!"

Vieras

Mutta mistä tiedät että hän on hetero?
Kahteen kertaan tarkastaminen ettei koneessa ollut muita, viittaa jo melko paljon feministisiin hoivataupumuksiin.

Sinänsä hieno suoritus kuitenniin.

Vieras

Tekoa vähättelevä Putkinen voisi kokeilla itse veteen tehtävän pakkolaskun helppoutta varsinkin koneella jossa moottorit ovat siiven alapuolla.

Todellakin "ihmeteko" ja huippusuoritus miehistöltä.

Lentäjä

Pakkolasku veteen onnistuu ehkä elokuvissa. Montakohan kertaa ilmailun historiassa on iso kone laskettu onnistuneesti pakkolaskussa veteen? Jopa pienkonetta laskiessa on jo pienempikin tyyni järvi huomattavasti vaarallisempi kuin vaikkapa tiheä metsä. Vesi on todella kovaa isoissa nopeuksissa ja pienikin virheliike pistää lentokoneen hyvin pieniksi paloiksi.

Vieras

Nuori merijalkaväen sotilaan näköinen "matkustaja" oli laitettu tarkoituksella sanomaan väärin, että matkustamoon on tullut bensiinin hajua.

Näin saadaan "matkustajasta" uskottavampi.

Koneessa ei ole tippaakaan bensiiniä.

Pakkolaskua edeltävää polttoaineen poistoa ei suoritettu. Sekin kummastuttaa. Oliko polttoainetta niin vähän, ettei sitä tarvinnut poistaa?

digiyesterday

...millä suihkukone lentää - jos jollekulle ehkä onkin kaikki polttoaine vaan "gasoline"?

Polttoaineen dumppauksen kanssa oli näin, että ehkä ei siihen ollut enää aikaa - ja eiköhän veteen lasekutuessa tämä palovaarakin on hiukan pienempi, kun maahan pudotessa.

P.S. Jos muutamat vuodet sitten olisi Concorden puikoissa ollut tuon ranskalaisen tomppelin sijasta Sullyn tasoinen kaveri, niin ei olisi ehkä tuota viimeistä kohtalokasta Concorde-turmaakaan tullut (tuolloin lentäjä pysäytti moottorit kesken nousun ja kone putosi suoraan lentokentän viereen alas).

Heimo Vesa

Tämä pilottihan on sankari, mikä ihmee mollaustarve nyt on iskenyt. Jos minä joutuisin lento-onnettomuuteen, niin toivoisin todella, että konetta ohjaisi kyseinen "Sully". Mies on oikeasti rautainen ammattilainen.

wp

näitä tilanteita varten se lentäjä on siellä koneessa. pakkotilanneharjoittelu on ihan niiden rutiini duunia. veteen suoritettava pakkolasku on ihan ohjekirjan mukainen toimenpide. jos lentäjä tekee työnsä kuten kuuluu, niin se ei voi ryssiä tämmöisiä tilanteita. ihme hehkutusta perushommasta. ihmisillä on aika outoja uskomuksia tuosta lentäjän työstä. nämä tilanteet on mietitty etukäteen ja ohjeistettu ja harjoiteltu. ja sulle pienkonelentäjä, luuletko että ne tulee veteen telineet ulkona. sen varmaan jo tiedät, että liikennekoneissa on enimmäkseen sisäänvedettävät laskutelineet. muuttaa vähän sitä lentoasua laskussa.

Gagarin

Joskus 80-luvulla pysähtyivät SAS:n matkustajakoneen moottorit Göteborgin lähellä ja kone putosi maahan. Alue oli hyvin kallioinen, mutta lentäjä sai koneen ohjattua pienelle peltoaukealle ja kaikki matkustajat selvisivät hengissä. Kun tanskalaista lentokapteenia haastateltiin TV:ssä hän kylmän rauhallisen analyyttisesti kertoi suurin piirtein näin: "Kone oli syöksymässä kovaa vauhtia kohti kalliota, mutta havaitsin, että pystyin edelleen jonkin verran vaikuttamaan suuntaan vasenta siipeä ohjaamalla. Havaitsin edessä vasemmalla muutaman puun suuruisen täysikasvuisen männikön ja edempänä viistosti oikealla peltoaukean. Pyrin ohjaamaan koneen syöksyä siten, että sen vasen kylki osuisi mäntyjen latvastoon, jolloin olisi pieni mahdollisuus, että kone singahtaisi oikealle eteen peltoaukealle. Näin sitten tapahtuikin."
Siinä oli mielestäni aika kovahermoinen kaveri!

LassiHippeläinen

Kuulin joskus tarinan rallikuskista, joka ajoi ulos tieltä. Auto osui kiveen, josta se lensi puuta päin, ja putosi halkopinon päälle. "Siinä vaiheessa menetin ajoneuvon hallinnan", sanoi kuski.

Opetus: kun onnettomuuksia harjoittelee, ei joudu paniikkiin.

Vieras

tämä mainitsemasi lentäjä muistaakseni on juuri samainen lentäjä joka joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle laskun jälkeen, painajaiset jatkuvia ja muuta stressioiretta. Lähes mahdottoma tilanteen pelasti loogisella ja kolmiultteisella ajattelullaan vaikka sitten mukana oli tuuriakin. TV-kuvassa näytti että helppo lasku olisi ollut kun vähän peltoakin...

digiyesterday

A320 on lentokone, jonka ohjausjärjestelmä on täysin tietokonepohjainen eli järjestelmä ei salli lentäjän tehdä "tyhmiä" ohjaustoimenpideitä.

http://www.youtube.com/watch?v=IKBABNL-DDM

Tässä nyt nähtiin, että tämä järjestelmä pystyy toimimaan myös tämänkaltaisissa hätätilanteissa.

Kapteenin toiminnassa ei ehdottomasti ole mitään vähäteltävää, mutta tämä todistaa senkin, että Airbusin suunnittelijoilla on asia ollut kunnolla hallussa.

joku95

miksi ihmiset noin vähättelevät asiaa??? jotkut väittävät sen olleen suunniteltua mutta enpä usko. lentokoneen tietokoneella on ollut omat juttunsa tässä, mutta on kapteenikin ollut isossa osassa!