Sunnuntai 27.5.2012

Läpimurto apinan kloonauksessa

Luotu: 
15.11.2007 07:41
  • Kuva: BBC - Science
    Makaki-apinoita käytetään muun muassa HIV:n ja sydänsairauksien tutkimukseen.

Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on ensimmäisenä maailmassa kloonannut apinan alkioita, tiedejulkaisu Naturen keskiviikkona julkaistu artikkeli kertoo.

Tämä on lehden mukaan ensimmäinen kädellisen nisäkkään alkion kloonaus, mikä on askel lähemmäs ihmisalkioiden kloonausta.

Venäläisen Shoukrat Mitalipovin johtama tutkimusryhmä kloonasi kymmeniä täysikasvuisen makaki-apinan alkioita.

Tutkimusryhmä onnistui irrottamaan kantasoluja osasta kloonattuja apinanalkioista ja kasvattamaan niistä sydän- ja hermosoluja laboratoriossa. Alkiot eivät kuitenkaan jatkaneet kehitystään surrogaattiapinoiden kohduissa, eli tuloksena ei ollut apinavauvoja.

Kloonaustutkimusta siivittää pyrkimys kasvattaa hylkimättömiä kudoksia esimerkiksi diabeteksen ja parkinsonintaudin hoitoa varten. Hylkimisvaaraa ei olisi, koska kudoksilla olisi sama DNA kuin hoidettavalla potilaalla.

Kloonaus on herättänyt ristiriitaa maailmalla. Ensimmäinen kloonattu täysikasvuinen nisäkäs oli Britanniassa vuonna 1996 syntynyt Dolly-lammas.

Kädellisten kloonausta on pidetty erittäin vaikeana. Näiden reesus-apinoiden alkioiden kloonaus antaa kuitenkin viitteitä
ihmisalkioiden kloonauksesta.

Eteläkorealaisen tutkimusryhmän ilmoitus 2004, jonka mukaan se oli onnistunut kloonaamaan ihmisalkioita ja irrottamaan niistä kantasoluja, osoittautui petokseksi.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: