Terroristijärjestö al-Qaida kävi Yhdysvaltain tuoreen presidentin Barack Obaman kimppuun jo heti marraskuun vaalien jälkeen. Tuolloin järjestön toiseksi ylin johtaja Aiman al-Zawahiri kutsui Obamaa "kotineekeriksi", kertoo The Washington Post.
Obamaa on viime viikkoina nimitetty "tekopyhäksi", "viattomien murhaajaksi" ja "muslimien viholliseksi". Häntä jopa syytettiin Gazan sodasta, vaikka tuore presidentti vannoi valansa vasta tulitauon alettua.
Asiantuntijat pitävät al-Qaidan mustamaalaamiskampanjaa lähes epätoivoisena. Järjestölle Obamaa voi melkein pitää uhkana; mies, joka lupasi vetää joukot Irakista ja sulkea Guantanamon on pidetty myös muslimimaissa.
Bushin vastustus sen sijaan toi tasaisesti niin rahaa kuin uusia taistelijoitakin terroristijärjestölle. Osa al-Qaidan johtajista yrittääkin vakuuttaa, että Bush ja Obama ovat käytännössä sama asia.
Kukaan ei tosin tiedä, kuinka kauan Obaman suosio kestää. Perjantaina hänen hallituksensa päätti jatkaa yhtä Bushin kiistellyistä terrorisminvastaisista toimista ja antoi keskustiedustelupalvelu CIA:lle luvan tehdä ohjusiskuja terroristien piilopaikkoina pidetteyihin kohteisiin Pakistanissa.

Kommentit
laittomia hyökkäyksiä
Laittomia hyökkäyksiä ne CIA:n Pakistanin pommituksetkin on, jos niihin ei ole Pakistanin lupaa. Sois mieluummin että aseistavat ja varustavat paikalliset poliisit hoitamaan homman kuin pommittavat summamutikassa, tappaen hitosti samalla lapsia ja muita sivullisia niistä välittämättä.
Pakistan pyysi ulkomaalaisia apuun
Muutama päivä sitten uutisissa kuultiin, että Pakistan on pyytänyt ulkomaista apua terrorisminvastaisessa sodassa. Tämä pyyntö koskee nimenomaan Yhdysvaltoja.
Usa ja Eurooppa on
Sekaisin Obamasta, tuskin nyt sentään nuo aavikolla ja vuorilla elävät Jihad taistelijat. Amerikkalaiset koettavat vakuuttaa kuinka jo nyt Obaman vaikutus pelkällä läsnäololla on rikkonut uskon ja luottamuksen Allahin ja Jihad taistelijoiden välillä.
Viimeiset kuukaudet asiantuntijat ovat kertoneet kuinka epätoivoista sotaa länsi joukot käyvät Afganistanissa, -tätä sotaa on mahdoton voittaa, meidän on neuvoteltava myös Talebanien kanssa.
Ihan loistavaa propagandaa, jota kyllä tulee molemmin puolin riittävästi.
Väittäisin että Talebanit ja Quida järjestö pitää Obaman Guantamo leirin sulkemista voittona. -Yes we can. Voittaa heikon presidentin ja Usa,n.
Ettei vaan vielä tulevaisuudessa Afganistanin rauhoittaminen jää Venäjän harteille.? Alan hiukan uskomaan että se päivä on vielä edessä.
Samalla kun venäjän
Samalla kun venäjän rauhoitus toimet alkavat niin talebaneista tulee demokraattisia vapaus taistelijoita joille amerikkalaiset toimittavat aseita.
Obama on lehtitietojen
Mukaan sen verran älykäs presidentti että ehkä tällä kertaa Usa ymmärtää, että mitä sakkia tuli NL vastaan rahoitettua ja aseistettua.
Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa että Usa on tuhlannut mielettömän summan dollareita Afganistaniin. Ensin Talebanien aseistaminen ja rahoitus ja sen jälkeen lähdetään sotaan samaa ryhmää vastaan. Tuntuu että järki on ollut hukassa varsin kauan Afganistanin politiikan suhteen. Ehkä sitä on nyt enemmän, mutta kauan se onkin kestänyt sen saapuminen.
Hyvin ymmärettävää miksi Amerikkalaiset eivät lähteneet sotkeutumaan Tsetseenien sotaan Venäjää vastaan, muutoin kuin Sofi Oksasen tyyppisellä Liturgialla. Afganistan kun on ihan tarpeeksi nyt.
Pakistanin sotilastiedustelujärjestö
perusti talibaanit ja rahoitti talibaanien toiminnan alusta lähtien, viisi vuotta sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli täydellisen tappion kärsineenä vetäytynyt Afganistanista. USA ja Saudi-Arabia rahoittivat ja aseistivat niitä sissejä, jotka taistelivat miehittäjiä vastaan vuosina 1979-1989.
Talibaanit syöksivät vallasta alueelliset sotapäälliköt (warlords) yhden ja vetivät heidät hirteen. Kabulia hallinnut ryhmäkunta antautui taistelutta vuonna 1996. Kabul oli soraläjänä monen ryhmäkunnan keskinäisten taistelujen jälkeen. Vain Afganistanin Pohjoinen liitto uhmasi talibaaneja loppuun saakka, ja Venäjä toimitti vanhoista varastoistaan T-62 panssarivaunuja, kun Pohjoinen liitto hyökkäsi USA:n ilmavoimien tukemana Kabuliin vuonna 2001. Talibaaneille tuli lähtö Kabulista.
Obama jatkaa taistelua terrorismia vastaan
Al Qaeda ei tiedä, miten suhtautua uuteen presidenttiin, ja se on ottanut varmuuden vuoksi kielteisen kannan. Guantanamon lopettaminen on terroristeille voitto, joskin pieni sellainen. Vangit, jotka saavat tuomion terrorismista, joutuvat oikeuteen Yhdysvalloissa. He, joita ei tuomita eivätkä voi palata kotimaahansa, saavat jostain turvapaikan. Suomen ei tarvitse ottaa näitä terroristeiksi epäiltyjä.
Obaman politiikka tulee olemaan pehmeämpää kuin Bushin, mutta terroristit saavat kokea olevansa väärällä tiellä. Syyskuun 11. ei unohdu.
Bush oli liian hempeä presidentti
Miksi hän otatti terroristeja kiinni ja kuljetutti ne kuubaan vankileirille. Oikea ratkaisu olisi ollut M16 ja sillä siisti. Ei jälkipuheita.
Näin on myös Venäjän kanssa
Meillä on aivan liian hyväuskoinen suhtautuminen Kekkosen jälkeen kaikkeen meille niin "ystävällismieliseen" kuin kaikkeen mikä viittaa itään ja nyt Islamin uskoon koska näillä molemmilla aatteilla miellytämme sekä olemme sopivasti epärehellisiä ja kieroja selviytyäksemme taas kun Vanja hyökkää.
Kaikki tietävät, että Al-Qaida on USrael
tai paremmminkin yhteisnimitys USA:n ja Israelin paikallisille liittolaisille, mitä nämä missäkin ovat (Palestiiinassa "Fatah", Afghanistanissa "Al-Qaida", Iraqissa "Sons of Iraq", jne.).
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että - jos lasketaan aluksi ulos Zawahirin tyyliset Associate Pressin palkkaamat näyttelijät, joilla ei ole yhteyttä sotatoimiin - kun sota on käääntymässä tappioksi, aiemmat liittolaiset tyypillisesti vaihtavat puolta, jolloin tulevaisuudessa voi todella syntyä tilanne, jossa "Al-Qaida" jnejne. kääntyvät USA:aa ja Israelia vastaan.
Tämä vaara varmasti ymmärretään Pentagonissa...
Jouna Pyysalo, NDHF Net
http://newsdeskhelsinkifinland.net
terroristit
25.1. Norwegian Daily: Terrorists Working for Western Countries.
Norjalainen Aftenbladet on julkaissut harvinaislaatuisen paljastavan artikkelin länsimaiden salaisista islamistitaistelijoiden avulla suoritetuista geopoliittisista operaatioista perustuen tutkija Nafeez Mosaddeq Ahmedin kirjaan The War on Truth.
Terrorister jobber for vestlige land
Vi er blitt fortalt at vestlige land ville gjøre alt de kunne for å utrydde Al-Qaida i «krigen mot terror». Men vestlig etterretning har fra 1990-tallet brukt terrorister til å gjøre skitne jobber i en rekke land.
http://aftenbladet.no/krigenmotterror/951035/-Terrorister_jobber_for_ves...
Al-Qaida on Arabimaiden Otto-Ville Kuusiset
Suomalainen ymmärtää, mitä al-Qaida on yksinkertaisesti niin, että kyseessä ovat (Arabimaiden) paikalliset Otto-Ville Kuusiset, joiden aseellinen siipi yhteistyössä USA:n ja Israelin kanssa järjestää Mainilan laukauksia mahdollistaakseen siten USraelin intervention.
Tässä mielessä "Al-Qaida" on erittäin vaarallista, kyynistä, väkivaltaista ja nihilististä porukkaa, josta on parasta pysyä erossa hinnalla millä hyvänsä - samoista syistä kuin Otto-Ville Kuusisen tiimistä aikanaan.
Jouna Pyysalo, NDHF Net
http://newsdeskhelsinkifinland.net
Opik: 'Time to talk to al-Qaeda' - BBC
http://news.bbc.co.uk/1/hi/uk_politics/7735013.stm
Artikkelista ei tosin ilmene, tarkoitetaanko Al-Qaidalla tässä
(a) pro-US äärimilitantteja Osama bin Laden (Saudi-Arabia), Abbas (Palestiina), Zawahiri (Afghanistan), etc.
vai
(b) Arabimaailman vastarintaliikkeitä, joilla ei ole yhteyttä al-Qaidaan (Hamas, Iraqi Resistance, etc.)
mutta panin linkin tähän kaiken varalta kiinnostuneille.
Jouna
Hussein Obamakaan ei kelpaa
On sama miten länsimaat kamppailevat enemmän tai vähemmän demokratian ja vapaan markkinatalouden puolesta, ei edes kommarit vaikka ajavat terroristien vapauttamista vankiloista ja terroripesäkkeiden luovuttamista fundamentalisteille. Mikään ei auta poistamaan ongelmaa vaan pahentaa meidän kaikkien oloshteita punikkien ja näiden häntäkärpästen terroristien, parasiittien ja näiden tukijoiden irtopinnoilla ratsastaen. Nämähän tietävät kuinka sabotoidaan, eikä Valkoiseentaloon mellastamaan päässyt Barackkaan pysty poistamaan uhkaa terrorin hävittämisestä, ilman että luovuttaa ...
Niinpä niin...
Ei mennyt viikkoakaan siitä kun varoitin yllä pro-US "Al-Qaida"-terroristeista ja katsokaa nyt:
Oheisessa artikkelissa pro-Israel Mahmud Abbasin Fatah (= Al-Qaida in Gaza) iskee Israeliin jota luvaten Israel lupaa "kostaa" Palestiinalaisille:
Olmert warns of 'severe' Gaza raids
http://english.aljazeera.net/news/middleeast/2009/02/2009219533438613.html
Jouna Pyysalo, NDHF Net
http://newsdeskhelsinkifinland.net