Isossa-Britanniassa on herännyt kohu professori David Nuttin väitteistä, joiden mukaan ekstaasi ja hevosella ratsastaminen ovat yhtä vaarallisia aktiviteetteja. Asiasta kertoo muun muassa yleisradioyhtiö BBC.
Nutt johtaa komiteaa, jonka tarkoituksena on antaa hallitukselle neuvoja huumeiden väärinkäytöstä. Komitean odotetaan tällä viikolla julkaisevan raporttinsa, jossa esitetään ekstaasin alentamista B-luokan huumeeksi.
Ministerit ovat jo esittäneet vastustuksensa kyseiselle esitykselle.
Professori Nuttin mielestä huumeiden käytön haitat voivat olla vastaavia kuin muiden elämän aktiviteettien aiheuttamat haitat, ja ”ratsastamisella ja ekstaasilla ei ole kovin suurta eroa”.
Nutt huomauttaa, että ratsastusharrastuksen takia kuolee vuosittain yli sata ihmistä ratsastus- ja liikenneonnettomuuksissa. Nutt kysyy, miksi yhteiskunta ei siedä huumeiden käyttöä, mutta sietää muut, potentiaalisesti vaaralliset aktiviteetit.
BBC:n mukaan ekstaasi liitetään Britanniassa noin 30 kuolemantapaukseen vuodessa.
Nuttin johtama komitea on ottanut etäisyyttä professorin väitteisiin. Professori kertoi näkemyksistään Journal of Psychopharmacology -lehdessä, ja komitean mukaan Nutt kertoi näkemyksistään professorina, ei komitean johtajana.

Kommentit
Propagandarivit rakoilevat
Kansa on pian ihmeissään, kun ihmiset alkavat oikeasti heräämään päihdelainsäädäntöön liittyvään todellisuuteen. Tieto siitä, että "huumeet" ovat viinaan verrattavissa olevia päihteitä (jotkut miedompia) - ja että koko lainsäädäntö siltä osin on vain poliittista peliä, saattaa tulla monille yllätyksenä.
Toki kovat huumeet ovat asia erikseen (amfetamiini, opiaatit). Mutta aikamoista vedätystä koko show tuntuu olevan noiden miedompien osalta. Poliittisesti huumeet ovat hyvä vihollinen, ja mahdollisesti jopa kotimaiset päättäjät uskovat itsekin siihen, mitä propagandakoneisto on suoltanut vuosikymmenten ajan.
...
Hyviä kysymyksiä. Tänä talvena on melko monta ihmistä tappanut itsensä esim. koheltaessaan moottorikelkalla. Luultavasti vähemmän ihmisiä on samassa ajassa kuollut huumeisiin. Miksi yhteiskunnassa tehdään tällainen kaksinaismoralistinen jako? Että kansalaisella olisi jokin illuusio vapaudesta?
Mistähän tälläisiä professoreita oikein löydetään?
Ilman muuta hevoset ja ekstaasi ovat yhtä vaarallisia.
Viimeksikin englantilaisessa yökerhossa käydessäni hämmästyin, kuinka pahimmillan kolmannes nuorista kävi ratsastamassa HEVOSELLA kesken illan. Joivat sitten älyttömät määrät vettä uhkaavaan nestehukkaan. Portsarit kyllä puuttuisivat noihin hevosiin, mutta kun niitä on niin vaikea huomata.
Hevosten saatavuus, salakuljetus ja rikollinen kauppa lieveilmiöineen on myös huolestuttavaa. Nykyisissä isoissa lentokoneissa koneja on liian helppo salakuljettaa rajamiesten huomaamatta.
Linkki raporttiin
<a href="http://www.publications.parliament.uk/pa/cm200506/cmselect/cmsctech/1031... classification: making a hash of it?</a>
Kyse on määristä
Olisko ehkä siitä kiinni, että jos huumeiden käyttö olisi sallittua, niin se olisi 100 000 kertaa suositumpi "harrastus" kuin ratsastaminen ja siten myös kuolemantapaukset lisääntyisivät samassa suhteessa.
Jos ratsastajia kuolisi esimerkiksi 10 000 vuodessa, niin luulen että asialle tehtäisiin jotain.
Olisikohan niin, että
Olisikohan niin, että tuhatta harrastustuntia kohti ratsastuksessa aiheutuu ehkä 0,1/1000 terveyshaittaa ja ekstaasin käytöstä 1000/1000 terveyshaittaa... Puhumattakaan ratsastuksen terveyttä EDISTÄVISTÄ vaikutuksista... Toivottavasti asialla oli taas media, ei professori.
T: Sanni Bachmann
Niinhän se onkin
"Olisko ehkä siitä kiinni, että jos huumeiden käyttö olisi sallittua, niin se olisi 100 000 kertaa suositumpi "harrastus" kuin ratsastaminen ja siten myös kuolemantapaukset lisääntyisivät samassa suhteessa."
+++ No, itse asiassa ainakin Britanniassa se on todella paljon suositumpi harrastus. Joskus oli laskettu, että joka viikonloppuilta maassa syödään ainakin miljoona ekstaasitablettia.
En nyt sano, että itse olisi ainakaan noin vain vapauttamisen kannalla, mutta myöskään kokemukset päihdekieltojen lakkauttamisesta eivät tue väitettä, että käyttö nousisi merkittävästi. Kyllä ne ihan samat ihmiset niitä käyttää, laitonta tai ei.
Hieman vääristelty tuota
Hieman vääristelty tuota "Ecstasy 'not worse than riding'" otsikkoa.
"yhtä vaarallista kuin" ja "ei sen pahempaa kuin" antavat melko erilaisen kuvan asiasta.
Siinä tapuksessa
Ota sinä ekstaasia, minä uin, RATSASTAN ja miekkailen.
Uit ratsastat ja miekkailet
...ja ammut ilmapistooilla robin hood sukkahousut jalassa :)
Nykyaikainen viisiottelu
Sitten vielä juoksulenkille. (Siitäkin voi saada rasitusvamman, juoksijan polven.)
Collateral damage
Onkohan väitteessä huomioitu seuraavia seikkoja:
- Kuinka moni siirtyy pahempiin aineisiin ekstaasin jälkeen?
- Kuinka monta kuolemaa ekstaasin käyttäjät ovat aiheuttaneet? Mitä väliä jos luupää itsensä tappaa, mutta jos se tappaa muita?
Tuo porttiteoriasi ei ole
Tuo porttiteoriasi ei ole itse aineen ominaisuus, vaan kieltolain aiheuttama ikävä lieveilmiö. Enkä hetkeäkään usko, että ekstaasikäyttäjien väkivallanteot edes lähentelevät kännipäiden vastaavia lukuja.
Se, mitä väitteessä ei luultavasti ole huomioitu, on, että hyvin pieni osa ekstaasin käyttäjistä käyttää puhdasta MDMAta. Vaarallisinta ekstaasissa on kuitenkin se epämääräisissä klubilta ostetuissa naksuissa oleva huono puoli, että niissä voi olla jatkeaineena mitä vain piristä perhosentoukkiin.
Jos nyt tutkitaan ennen kuin
Jos nyt tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Vertauksen tarkoitus oli vain huomauttaa, että huumeidenkäytön haittoja voi verrata haittoihin muilla elämänalueilla. Tässä oli verrattu kuolemantapausten määrää. Tarkoitus ei ollut verrata ekstaasin terveysvaikutuksia yleensä harrastukseen tai ottaa kantaa ratsastamisen kieltämisen tai ekstaasin laillistamisen puolesta tai mitään muutakaan sellaista. Siksi muita seikkoja ei oltu huomioitu.
Tilastollisesti väite pitää paikkansa. Kun otetaan huomioon ratsastukseen ja ekstaasiin kuolee vuosittain suhteellisesti yhtä paljon ihmisiä.
Pitää huomioida sekin että lehdet ja muut aina hieman värittävät näitä juttuja. Tarkoitushan on saada lisää lukijoita, ja objektiiviset harmaat raportit tieteellisistä tutkimuksista eivät sellaisia tuo.
Ylen sivuilla on kuitenkin pikkusen vähemmän väritetty uutinen tästä. Kannattaa sieltäki tsekata.
Tilastollista propagandaa
Samalla tilastokikkailulla voidaan vertailla, kuinka vaarallista itsemurha ja jokin toiminta on. Lasketaan kuinka monta itsemurhaa vuosittain YRITETÄÄN ja kuinka monta oikeasti onnistuu. Puhutaan siis "itsemurhakandidaateista".
Verrataan sitten, kuinka monta kuolemaa tämä "itsemurhakanditatismi" aiheuttaa ja mietitään kuinka vaarallista itsemurha on verrattuna johonkin toimintaa eli kuinka monta ihmistä kuolee vuosittain esim. jossain urheilulajissa tai muussa toiminnassa. Silloin voidaan kieltää nälänhätä, tietyt urheilulajit, sodat jne.
korjaus
Huomatkaa BBC:n korjaus:
10 kuollutta ratsastusonnettomuuksissa ja 100 osallisuutta tieliikenneonnettomuuksiin. Ei suinkaan 100 kuollutta.
"professor said horse-riding accounted for about 10 deaths a year and was associated with more than 100 road accidents."
Olennaista on..
..terveyshaittojen ei määrä - ei se, onko huumeissa terveyshaittoja.
Jos kannabis laillistettaisiin, alkoholinkäyttäjistä osa siirtyisi tähän miedompaan vaihtoehtoon, eivätkä terveyshaitat täten välttämättä kasvaisi merkittävästi. Myös ihmisten vapauden kannalta olisi mielekkäämpää, jos he saisivat tehdä itse päätöksensä substansseistaan.
Ekstaasiakin voi käyttää kohtuudella - kuten suurinta osaa päihteistä. Jos ekstaasi laillistettaisiin, laadunvalvonnalla voitaisiin pyrkiä minimoimaan epäpuhtaudesta ja liiallisesta vahvuudesta aiheutuvia terveysriskejä.
Mikäs uutinen tämä on?
Onhan se ollut tiedossa jo kauan ettei huumeet ole niin vaarallisia kuin oikeasti väitetään? Paljon vaarallisempia ovat ne "lääkkeet" joita lääkäri määrää.
Koko kannabis kiellettiin, koska sen pelättiin passivoivan ihmisiä ja tekevän heistä kommareita, se ei sopinut jenkkilän konservatiiveille, voittivat äänestyksen kiellosta jollain 2lla äänellä.
Huumesota on typerää, josta ei kärsi kuin veronmaksajat (ja viattomat jotka kuolevat kartellien välien selvittelyissä), jenkkilässä saavat poliisit tukia sen mukaan miten paljon huumepidätyksiä heillä on, seuraus? No on huomattu että poliisit keskittyvät pidättämään pilvenpolttajat ja sienien mössöttäjät mieluummin kuin puuttumaan esimerkiksi pahoinpitelyihin. Tähän kun lisätään paljonko yksityiset "turvallisuus" alan firmat tienaat, puhumattakaan yksityisistä vankiloista.
Miksei julkisesti puhuta ja tutkita huumeiden haittaa? Muistakaapa se että esimerkiksi kahvia ja alkoholia (tai manipuloitu sokeri&suola&rasva ruokayhdistelmät) ei uutena tuotteena päästettäisi markkinoille. Lopetetaan se kartellien rahoittaminen ja luovutaan näistä typeristä kielloista.
Mutta eihän näin tapahdu ennen kuin jenkkilässä vapauttavat aineet tulevaisuudessa ja Euroopassa ihmtellään miten ne voivat olla siellä edellä meitä?