
Se taisi olla sitä vähän liiankin kanssa. Esitystä pidettiin Suomi-kuvan ryvettämisenä, ja paheksujat olivat tietysti Suomen suurlähetystöstä. Ulkomaalaiset sen sijaan pitivät näkemästään, kielimuuri ei estänyt heitä pääsemästä esityksen täysipainoisesti mukaan.
Tänään ensi-iltansa Brysselin flaaminkielisessä kansallisteatterissa saa Mental Finland, Smedsin johtaman kansainvälisen työryhmän yhteisponnistus. Suomen kalleimpiin teatterituotantoihin kuuluvaa esitystä ei kelpuutettu kulttuurivienniksi, mutta lopulta se sai kulttuurivaihtotukea.
Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 550 000 euroa, joista Smeds Ensemblen osuus on 200 000.
Esitystä tukevat muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, Opetusministeriö, Alfred Kordelinin säätiötä sekä Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus.
Esityksen näyttelijät (Suomesta mukana varsinainen huipputiimi: Tommi Korpela, Janne Reinikainen, Hannu-Pekka Björkman, Tarja Heinula ja Kalle Holmberg), tanssijat, visualistit, valo- ja äänisuunnittelijat muodostavat varsinaisen kansallisuuksien sekamelskan.
Entäs millainen mahtaa olla suvaitsevaisuuskynnys tällä kertaa? Brändityöryhmä voisi iloita Smeds Ensemblen Mental Finland -esityksestä. Sinä suomalaiset säilyttävät henkisen suomalaisuutensa urheasti kuin Asterix-sarjakuvan gallialaiskylä vielä vuonna 2069.
Viedäänkö tuotetta vai esitystä?
Mental Finland jäi keväällä aluksi ilman kulttuuriviennin kärkihanketukea, ja se herätti keskustelua tuen tarkoituksesta. Uusimmassa Teatteri-lehdessä asiaa pohtivat kulttuuriviennin valmisteluryhmän puheenjohtaja Johan Storgård, ministeriön neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake, tuottaja Jukka Hytti sekä Smeds Ensemblen teatterinjohtaja Ville Hyvönen.
Teatteri-lehden päätoimittaja Annukka Ruuskasen mielestä kiinnostavinta kulttuuriviennissä on se, miten sen kriteerit tulevat muotoutumaan.
- Millaiset konseptit, rakenteet ja toimijat sinne kehittyy? Tuetaanko jatkossa tuotetyyppistä vientiä vai kulttuurivaihtoa? Mihin suuntaan asiat kehittyvät? Käsitetäänkö teatteri samalla tavalla vientituotteeksi kuin musiikki? Viedäänkö näytelmiä vai esityksiä? Vai konsepteja?
Kulttuurivientihankkeista päättämään on tulossa asiantuntijatyöryhmä ja se on Ruuskasesta tarpeen. Opetusministeriössä kysymykset ihmisten ja esitysten liikkumisesta kulttuuriviennissä ovat niin uusia.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Suomenruotsalainen Suomikuva
Ensin Tuntematon ja sitten tämä päälle. Hävettää.
Kaikkea paskaa
Kaikkea paskaa sitä joutuu kovalla työllä hankituilla ansiolla rahoittamaan.
Paskaa
Paska se vasta hyvää lannoitetta on.
Ja paskaa se brysseli tarvitseekin ja paljon.
Niin
Niin, mutta kun tämä on juuri sitä paskaa, joka ei kelpaa edes lannoitteeksi. Mutta, ehkä onkin hyvä idea hukukuttaa brysseli sellaiseen paskaan, missä ei kasva mikään.
Hohhoijaa
Kohua haetaan vain kohun vuoksi. Taiteesta ja Smedsistä ei kannata samassa lauseessa puhua.
Mental Money
Ollilan työryhmä brandää Suomikuvaa kovalla rahalla ja työllä. Smedsin kultturivienti täydentänee tätä Mentaali (mielenterveys) kuvaa tuhansien masentuneiden maasta.
Nämä Smedsin ja
Nämä Smedsin ja Kaurismäen tekeleet rähjäisestä pohjoisesta maasta onkin tarkoitettu hyvin pienelle marginaaliselle joukolle. Ei suurelle yleisölle, joka arvostaa kotimaataan.
Kovan mainonnan ja etukäteismarkkinoinnin ansiosta niitä erehtyvät katsomaan myös ne, joille sitä ei ole tarkoitettu, ja he joutuvat poistumaan häpeissään, petettyinä kesken näytöksen, nähdessään miten tökerösti heidän kotimaataan loukataan.
Rähjäkuvan luomiseen vihkiytyneet kriitikot ylistävät tuttujen kavereidensa tekeleitä. Suuri yleisökin naksahtaa näihin arvioihin.
Nykyajan maanpetturuus on
Nykyajan maanpetturuus on pesiytynyt yleisradioon, televisioon ja kulttuuriin. Kaikin tavoin yritetään murtaa kansan moraalia. Petturit käyttavät "hyödyllisiä hölmöja" hyväkseen myyräntyössään. Jokaisessa kansassa on pieni prosentti "räikkö räähkiä" jotka yrittävät tehdä vahinkoa yhteiskunnalle ja tämä kaikki vielä meidän veronmaksajien rahoilla.
Älkää nyt viitsikö
Smedsin Tuntematon sotilas oli luultavasti paras näytelmä, jonka olen koskaan nähnyt, ja oli hengeltään äärimmäisen uskollinen Linnan kirjalle.
Mental Finlandia en ole vielä nähnyt, mutta taidanpa varata liput saman tien. Kaikissa Euroopan maissa tehdään kulttuuria, jossa kritisoidaan joskus voimakkaastikin omaa kotimaata, joten on ihan turha pelätä, miten joku belgialainen yleisö saisi huonon käsityksen Suomesta jonkun näytelmän perusteella. Jos näytelmä on räväkkäkin, ulkomaalainen yleisö pistää sen arktisen eksotiikan piikkiin.
Taitaa olla niin, että Suomessa on edelleen olemassa Kekkoslovakiassa kasvanut vanha sukupolvi, joka suhtautuu alemmuudentuntoisesti kaikkiin muihin, ja nuori sukupolvi, joka osaa suhteuttaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Smedsin näytelmällä ei ole Suomi-kuvan kannalta mitään merkittävää vaikutusta, ja yleisö reagoinee siihen lähinnä sen perusteella, onko se taiteellisesti korkeatasoinen. Tuntemattoman sotilaan perusteella odotukseni ovat korkealla.
Ikäviä uutisia veronmaksajille..
Tällaista roskaa on mahdollista tuottaa vain apurahoilla. Miksi jakaa rahaa sellaisille joilla ei ole mitään annettavaa? Kuka tahansa saa aikaan vastaavia esityksiä jos yhteiskunta suvaitsee antaa rahaa kuluihin.
Muuten kannatan Smeds'in tekemisiä 100%:sti, kunhan ne tehdään ilman yhteiskunnan rahoitusta.
re: Ikäviä uutisia veronmaksajille..
veronmaksajien rahoja tuossa projektissa on suomen rehoitusosuudesta alle 10%, eli Helsingn kaupungin tuki. Loput tulee yksityisiltä säätiöiltä jotka taas saavat rahansa osinkotuloina. lähinnä nokiasta. Lisäksi OPM:n raha tulee veikkausvoittorahoista eli lottokansalta.
Millaisia juntteja Brysselin suurlähetystössä...
...onkaan? Heitähän emme pääse valitsemaan niin kuin meppejä. Siellä he nyt näyttävät pilaavan maamme mainetta valistuneiden eurooppalaisten silmien edessä meidän, veronmaksajien varoilla.
Tämä kommenttina uutisjutun:
"Esitystä pidettiin Suomi-kuvan ryvettämisenä, ja paheksujat olivat tietysti Suomen suurlähetystöstä. Ulkomaalaiset sen sijaan pitivät näkemästään, kielimuuri ei estänyt heitä pääsemästä esityksen täysipainoisesti mukaan".
Siis, mistäköhän täsä
Siis, mistäköhän täsä oli kyse? Ei auvennut artikkelin myötä! Mental Finland = Teatteriesitys? Mistä kertoi? Miten suomenruotsalaisuus liittyy tähän?
Kertokaa hyvät ihmiset mistä kirjoitatte!
Tästä täsä kyse
Tästä on kyse, kaikki teedot löytyvät jutusta:
Siis, mistäköhän täsä oli kyse?
"Tänään ensi-iltansa Brysselin flaaminkielisessä kansallisteatterissa saa Mental Finland, Smedsin johtaman kansainvälisen työryhmän yhteisponnistus."
Ei auvennut artikkelin myötä! Mental Finland = Teatteriesitys?
"Suomen kalleimpiin teatterituotantoihin kuuluvaa esitystä ei kelpuutettu kulttuurivienniksi, mutta lopulta se sai kulttuurivaihtotukea."
Mistä kertoi?
"Brändityöryhmä voisi iloita Smeds Ensemblen Mental Finland -esityksestä. Sinä suomalaiset säilyttävät henkisen suomalaisuutensa urheasti kuin Asterix-sarjakuvan gallialaiskylä vielä vuonna 2069."
Miten suomenruotsalaisuus liittyy tähän?
En tiedä, tästä ei puhuta jutussa.
Kertokaa hyvät ihmiset mistä kirjoitatte!
Siis, huomatkaa että tuo
Siis, huomatkaa että tuo Suomen suurlähetystön työntekijöiden ulosmarssi teatterista tapahtui jo vuosia sitten! Sillä ei ole mitään tekemistä tämän Mental Finlandin kanssa!
Smedsin näytelmiä on esitetty Brysselissä kolme kertaa aiemmin. Mental Finland on neljäs, ja ensimmäinen joka on tehty yhteistyössä belgialaisen teatterin kanssa (muut kolme olivat vierailunäytöksiä).
Kävin katsomassa näytelmän pari päivää sitten, ja olin näkemästäni niin vaikuttunut, että harkitsen meneväni uudelleen.
Kyse ei todellaan ole helposta, perinteistä teatterista. Mutta erittäin antoisaa se oli.