Torstai 20.6.2013

Kreikan vaalit: "Kyseessä on olemassaolomme valtiona"

Luotu: 
16.6.2012 10:14
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Antonis Samaras johtaa kreikkalaista Uusi Demokratia -puoluetta. Arkistokuva.
|

Kreikassa järjestetään sunnuntaina vaalit, joiden lopputulos saattaa ratkaista valtion tulevaisuuden euroalueella.

Vaalien kaksi suurinta puoluetta ovat konservatiivinen Uusi Demokratia ja vasemmistolainen SYRIZA. Puolueet ovat BBC:n mukaan epävirallisten gallupien perusteella lähes tasoissa.

Kreikan vaalien tulosta seurataan tiiviisti ympäri maailman, sillä maan poistuminen eurosta saattaisi aiheuttaa suurta kuohuntaa maailmantaloudessa, kertoo BBC.

Uusi Demokratia -puolueen johtaja Antonis Samaras pyysi ennen vaaleja esitetyssä viimeisessä puheessaan kreikkalaisia tukemaan puoluettaan ja varmistamaan maan tulevaisuuden euroalueella.

-Kyseessä on olemassaolomme valtiona, Samaras sanoi Ekathimerinin mukaan.

Samaras syytti kilpailevan puolueen SYRIZA:n johtaja Alexis Tsiprasia maan euroaluepaikan vaarantamisesta.

-Herra Tsipras haluaa hylätä velkasopimuksen, mutta päätyy myöhemmin allekirjoittamaan paljon pahemman muistion.

BBC:n mukaan SYRIZA:n johtaja Alexis Tsipras hylkäisi Kreikalle tarjotun pelastuspaketin, mutta vakuuttaa maan haluavan säilyä euroalueella.

-Konkurssimuistio on maanantaina menneisyyttä, Tsipras sanoi BBC:n mukaan puheessaan.

-Saavumme maanantaina Brysseliin neuvottelemaan ihmisten oikeuksista.

Uusi Demokratia -puolue haluaisi neuvotella Kreikalle uuden velkasopimuksen ja pitää maan mukana euroalueella. Samarasin mielestä muokattu versio velkasopimuksesta on ainoa keino kahden vuoden velkakriisistä nousemiselle. 

-SYRIZA haluaa uudet vaalit, mutta kolmansia ei tule. Talous, yhteiskunta, pankkijärjestelmä ja ulkomaalaiset eivät kestä Kreikan epävakaan tilanteen jatkumista, Samaras kertoi Ekathimerinin mukaan.

Samaras sanoi myös, että ainoastaan Uusi Demokratia pystyy takaamaan maan turvallisuuden kasvavan rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton keskellä. Hänen mukaansa SYRIZA:n suunnitelmat mellakkapoliisin lakkauttamisesta ja maahanmuuttajien oikeuksien lisäämisestä vain lisäisivät ongelmia.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pekka Roivanen

Perussaksalaisia on 69 % joiden mielestä Kreikan on lähdettävä eurosta ja otettava drakhma. Näin Kauppalehden mukaan.

Se on hyvä tie, koska ellei se lähde, sitä pitää tukea 10 vuotta tai pidempään ja yhteisvastuu Kreikasta ja kaikista muista euromaista upottaa Suomen.

Koska me lopetamme tukemisen?

Jo yli kaksi vuotta on menty kriisikokouksesta toiseen. Tehty hätäpäätöksiä, jotka ovat lämmittäneet hetken.

Kukaan ei tunnu miettivän pitkällä tähtäyksellä. Eivät barrosot eivätkä kataiset.

Mikä kustannus Suomelle syntyy, jos joudumme tukemaan kriisimaita viisi tai kymmenin vuotta?

quod erat

Kreikkalainen jatko-opiskelijani sanoi, että älkää hullut antako kreikkalaisille yhtään euroa. He vain ottavat rahasi ja pitävät sinua tyhmänä.

Ihmettelin miksi, kunnes eteeni osui Science-lehden artikkeli, jossa osoitetaan, että Kreikassa rangaistaan sosiaalisesti niitä, jotka kantavat vastuullisesti oman osansa yhteisestä kuormasta. Siinä, missä muualla rangaistaan vapaamatkustajia, Kreikassa rangaistaan vastuunkantajia, ks alla.

Antisocial Punishment Across Societies. Science, March 7, 2008: 1362-1367.
https://www.alexandria.unisg.ch/export/DL/115310.pdf

Tapio Rantanen

Kreikkalaiset ovat rahanlypsyn mestareita. Edellisten apupakettien yhteydessä edellytetyistä toimenpiteistä (valtion omaisuuden myynti, rakenneuudistukset ym.) ei ole juuri mitään toteutettu. Sama meno jatkuu ad infinitum, ellei lypsyletkua irroiteta. Grexit olisi nyt paras. Fixit myös, vaikka se olisi pitänyt toteuttaa jo heti alkuun 2 vuotta sitten.

Jukka Mikkola

”Me olemme ylpeä kansa. Me olemme luova ja kovasti työtä tekevä kansa. Ainoa, mitä me pyydämme on saada tehdä suuria muutoksia maassamme. Me ajattelemme toteuttaa nämä”, sanoi Kreikan pääministeri Papandreou viime heinäkuussa Brysselissä. Jos tämä puhe ei olisi vakuuttanut kokouksen osanottajia (EU-eliittiä), niin ei sitten mikään. Se meni kuin ”voi kuumaan puuroon”. Tämän lisäksi Kreikka lupasi myydä omaisuuttaan (varmuuden vuoksi jälleen kerran) 50 miljardin euron arvosta, josta kuulemma puolet oli vaikeasti myytävää. Onkohan myynti onnistunut?

Nyt on sitten Kreikassa aika tehdä ”suuria muutoksia maassamme”.

Ennen kuin Kreikka muuttaa eurot drakhmoiksi kannattaisi lähettää valtiovarainministeriön ryhmä Ateenaan selvittämään tätä 1600 miljoonan euron VAKUUDETONTA LAINAA. Se annettiin Kiviniemen toimiessa pääministerinä ja Kataisen toimiessa valtiovarainministerinä toukokuussa 2010. Siitä lainasta on tähän mennessä annettu 1000 miljoonaa euroa, joka on kilometrin korkuinen pino sileitä sadan euron seteleitä. Tämän 1000 miljoonan euron summan Katainen kertoi Eduskunnan kyselytunnilla.

Mikko Nenonen

Ei ymmärrä. Miksi Kreikkaa pitää ja piti tukea ? Ei ymmärrä suomipiliitikkojen horinoita kadotuksesta. Kreikka on vielä niin pieni kansantalous, että ei se mitään Euroa upota jos tämä tehdään oikein. Markkinat ovat jo osansa saaneet ja loput on diskontattu 0. Presidentti Niijistö otti hyvän pointin esiin puhuessa kriisimaiden varallisuudesta. Rahaa kyllä löytyy esim. kreikkalaisilta Sveitsin ja Luxenbourgin tileiltä mutta eihän omaa kansaa kannata auttaa kun hölmöläiset maksaa kaiken. Mitään uudistuksia ei ole tapahtunut ja verot jäävät edelleen maksamatta. Lisäksi miten maa jonka suurin teollisuudenala ei maksa veroja, ei tuota mitään ja ei omaa luonnonvaroja voisi edes mielikuvitusta käyttäen maksaa velkojaan takaisin ?

Ei näillä lainapaketeilla mitään ongelmia ratkaista pahennetaan vaan muiden maiden taakkaa. Koska Saksa on kykenemätön tekemään oikeita päätöksiä, niin koko järjestelmä on halvaantunut. Sanoin aikaisemmin, että Saksan tie on Suomen tie koska uskoin heidän olevan asiassa kylmän pragmaattisia mutta Merkelin saamattomuus halvaannuttaa koneiston ja lisää vaan törmäyksen rajuutta. Saksan inflaationpelko ja yhteismarkkinoiden loppumisesta estää sitä, tekemästä päätöksiä.

Koska Saksa on nyt jarru tulee Suomen nyt hypätä pois maksumiehen kelkasta. Ei euro siitä hajoa niin kuin se ei hajoa jos Kreikka upotetaan ja eristetään ( roskapankkiin tai muuten pääomitetaan ulkomaiset saatavat).

PS Soini on tässä asiassa aivan oikeassa mutta valitettavasti ks. Puolue on muuten täynnä kylähulluja ja pellejä.