Euromyönteinen Uusi Demokratia -puolue näyttäisi voittavan Kreikassa tänään järjestetyt vaalit. Kun äänistä oli laskettu noin 80 prosenttia, puolue oli kerännyt 30,1 prosenttia äänistä.
Vahvin vastavoima, vasemmistolainen Syriza oli saanut äänistä 26,6 prosenttia. Syrizan päätyminen hallitukseen olisi yleisen olettamuksen mukaan johtanut Kreikan jättäytymiseen eurosta.
-Kreikkalaiset äänestivät tänään pysyäkseen Euroopan kurssilla ja valitsivat euron, Uusi Demokratia -puolueen johtaja Antonis Samaras sanoi BBC:n mukaan.
Samaras sanoi BBC:n mukaan Kreikan kunnioittavan nykyisiä velkasitoumuksiaan.
-Kreikan paikkaa Euroopassa ei enää kyseenalaisteta.
Samaras sanoi myös haluavansa muodostaa uuden hallituksen mahdollisimman nopeasti.
Uusi Demokratia -puolueen on odotettu muodostavan hallituksen vaaleissa kolmanneksi tulleen sosialistipuolue Pasokin kanssa. Tilanne on kuitenkin mutkikas, sillä Pasok on kertonut lähtevänsä hallitukseen vain, jos myös muut vasemmistopuolueet ovat mukana.
Uusi Demokratia ja Pasok ovat BBC:n mukaan ilmoittaneet pitäytyvänsä velkapaketissa, mutta ovat aikeissa neuvotella siihen muutoksia.


Kommentit
Eiköhän aleta keräämään kolehtia seuraavaan "Pelastus"pakettiin.
Kreikan vaalivoittaja haluaa pysyä eurossa.
Aika luonnollista, koska me maksamme heidän velkojaan vain euron yhteisvastuulla.
Olemme kusessa. Kreikka hakee, jos se saa hallituksen kasaan, lievennyksiä sovittuihin sopimuksiin. Jos emme anna, niin eivät noudata sopimusta, emmekä voi sille mitään.
Olemme yhteisvastuulla 30 vuotta kiinni Kreikan veloista, jotka takasimme. Sinä aikana käydään monet vaalinäytelmät, sopimusrikkomukset ja muut kommervenkit.
Ja me maksamme meitä rikkaammille kreikkalaisille. Tämä on ainoa varma asia, kun olemme vastoin eurosääntöjä menneet mukaan yhteisvastuuseen.
Syriza teki jytkyn ja sai 5% lisää ääniä?
Se tarkoittaa tällä kertaa sitä että Kreikka valitsi euron.
:D
Lähetellään seuraava tukipaketti ja ihmetellään vielä kolmannet vaalit?
Aikasmoista otsikointia.
Syrizan jytkyllä on yhtä vähän merkitystä Kreikassa kuin persujen Suomessa,siis ei mitään.