Kreikan uusi hallitus on julkaissut asiakirjan, jossa se ehdottaa lisäaikaa valtiolle laaditulle säästöohjelmalle, BBC kertoo. Suunnitelman mukaan ohjelmaa jatkettaisiin ainakin vuoteen 2016 saakka.
-Tavoitteena on taloudellisen tasoituksen jatkaminen ainakin kahdella vuodella, jotta tuloksiin päästään ilman enempiä leikkauksia palkoissa ja eläkkeissä, hallituksen asiakirjassa mainitaan Ekathimerinin mukaan.
Asiakirja julkaistiin hallituspuolueiden yhteisten tavoitteiden määrittelemisen seurauksena.
Ekathimerinin mukaan puolueet olivat yksimielisiä myös siitä, että julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomisia tulee välttää. Nykyisen säästöohjelman mukaisesti Kreikan tulisi irtisanoa 150 000 virkamiestä vuoteen 2015 mennessä.
-Kreikka kohtaa valtavaa kansainvälistä painetta täyttääkseen säästöohjelman ehdot, BBC kirjoittaa.
EU-johtajat keskustelevat talouskriisistä torstaina alkavassa kaksipäiväisessä huippukokouksessa.


Kommentit
Jaa, alkavatkin sitten painaa omia euroseteleitään.
Hatunnosto kreikkalaisille!
Siellä on tajuttu, että "leikkaukset" (lue: julkisen sektorin irtisanomiset) vaikuttavat julkiseen talouteen ja koko kansantalouteen kielteisesti. Ne vähentävät verotuloja ja samalla massojen kulutuskysyä, siis kysyntää. Tätä kautta ne vähentävät myös kansantalouden tuotantovolyymiä ja siis työllisyyttä. Kierre on valmis: Suomi hyvänä esimerkkinä. Meillä on tällä hetkellä "leikkausten" ja "säästöjen" seurauksena noin 750 000 päivittäistyötöntä ja noin 400 000 toimentulotuen varassa elävää työikäistä. Ja sitten vielä ihan vakavissaan ihmetellään julkisen talouden ongelmia!
Suomen uuslibertaariset "globalistit" eivät tätä ole tajunnet eivätkä ymmärrä. Muuta, kun katsoo hallituksen jäsenten koulutusta ja opinnäytteitä Kalevi Sorsan viimeisen jälkeen, niin kukaan kait ei ole yllättynyt.
Pieni ongelma tietysti on, että kreikkalaiset eivät ylipäätään viitsi maksaa veroja.
Hmm, tarkoitatko siis, että Kreikan ongelmaa auttaisi, jos sinne palkattaisiin 150 000 virkamiestä lisää !? Ehkä tuo oli hieman provosoiva lause ...
Sanoit tuossa lopussa, että veronmaksu (tai sen puute) on se iso ongelma. Tästä olemme aivan samaa mieltä.
Laajempi Kreikan ongelma on se, että sen koko yhteiskunta: poliittinen johto, puolueet, valtion virkamiehet, pankit ja myös tavalliset kansalaiset ovat läpeensä korruptoituneet. Vaikka Kreikkaan kaadettaisiin satoja miljardeja uutta rahaa, se auttaisi vain hetken ja samalla generoisi uutta korruptiota.
Luulen että ainut keino Kreikan tervehdyttämiseksi on antaa sen mennä nurin ja ottaa käyttöön Drakhma. Seurauksena olisi devalvaatio, jonka kautta Kreikka voisi uudelleen rakentaa taloudellisesti kestävää toimintaa ja toivottavasti pystyisi suoristamaan yhteiskuntaansa. Euromaiden pitää sitten auttaa inhimillisen hädän poistamisessa. Mutta: ei enää rahoiteta uutta korruptiota, please.
Ratkaisusi on aivan oikea. Sama koskee myös Portugalin, Espanjan ja Italian "tervehdyttämistä". Keitä siihen euroon sitten enää jäisi? Mihin Suomi tarvitsisi rahaa, jonka arvosta päättää Saksa?
Huikea visio, miten tuota ei ole ennen keksitty. Jos nuo mainitut 750 000 ja 400 000 henkilöä palkattaisiin julkiselle sektorille, verotuloja saataisiin siis rutkasti lisää ja Suomen velkaantuminen pysähtyisi ?
Nuo 400 000 sisältyvät tietysti pääosin tuohon 750 000een, luvut kertovat, miten työtömäksi syrjäytetyllä menee.
Mutta kannattaa muistaa, että Suomen velkaantuminen on kulkenut tasatahtia julkisen sektorin irtisanomisten, "säästöjen", kanssa - ja sama tullee jatkumaan. Jos julkinen sektori pakkaisi noista vaikkapa 200 000, loput työllistyisivät lähes automaattisesti yksityisellä puolella, lisääntyneen kysynnän vuoksi. Toki tämä edellyttäisi veroprogression kiristämistä ja laajaa veroremonttia, jossa kaikki tulot asetettaisiin samalle viivalle maksuperusteesta riippumatta - niin "kulukorvaukset" kuin vaikkapa toimeentulotuki ja osingot.
Mutta tähän ei riitä tahtoa, koska ei ole riittävästi tietoa. Ja niillä, joilla on tietoa, ei pääsääntöisesti ole halua.
Siis mainitsemistasi kahdestasadastatuhannesta tehtäisiin neuvojesi mukaan valtion leipäsusia, ja asia rahoitettaisiin veronkorotuksilla?
Ei menisi kuin muutama vuosi niin luomassasi perslandiassa ei olisi jäljellä kuin valtion virkamiehet, persut ja nuikuttavat kepulaiset järsimässä sikahintaista kartellileipäänsä. Kaiken teollisen tuotannon ja työvoiman paettua itään, länteen ja etelään.
Voi ressukkaa! Minä puhun tiedon perusteella, sinä luulojesi. Suosittelen opiskelemaan kansantaloudesta edes perusteet. "Leipäsusi", "Perslandia" ym. muut termit eivät löydy sieltä, vaan mielikuvituksestasi.
150.000 virkamiestä olisi suurin piirtein sama määrä, mikä Suomessakin pitäisi potkia pihalle...
Katso kreikkalaisten älykkyydestä ja suomalaisten tyhmyydestä yllä oleva.
Siinähän se pieni ongelma on, että maksettavat palkat ja eläkkeet pitäisi kreikkalaisten itse rahoittaa, eikä muiden.
Juuri näin. Ja ainoa keino siihen on veroremontti, ei pankkituki.
Ongelman nimihän on sitten itse euro. Ainakin mikäli Jutta pysyy sanojensa takana eli ettei Kreikalle voida antaa myönnytyksiä siihen mistä on sovittu tukipaketin yhteydessä. Kaikenkaikkiaan en ymmärrä sitä miten meidän vasemmistolaiset puolueet ovat ryhtyneet oikein isän kädellä kurittamaan kreikkalaisia aivan käsittömillä leikkauspaketeilla. Vasemmistopuolueethan olivat hyväksymässä pankeille ja sijoittajielle maksettua tukea Kreikan valtion lukuun. Siis Kreikan velat itsessään eivät lyhentyneet mihinkään. Katsotaan mitä Kreikassa tulee lähi päivinä ja viikkoina tapahtumaan. Ikävä kyllä kreikkalaisten kohtalo kohtaa myös espanjalaisia ja italialaisiakin. Meidän media ei välitä uutiskuvaa Espanjan ja Italian mielenosoituksista. Ainakin Italiassa on hyvinkin tuhoisia yhteenottoja.
Jos vasemmistolla tarkoittaa työväenliikettä, niin SDP ja SAK lakkasivat olemasta vasemmistoa Mauno Koiviston kruunaamisen jälkeen, loput vasemmistopuolueet lakkasi olemasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Vasemmistoon jäi enää työväestö.
Näin voi puhua vain mies joka on imenyt koko työuransa valtion tai kunnan nisää.
Hehe, sinähän asiani tiedätkin.
Saksan hyvksyessä suunnitelmat Suomi hyväksyy myös. Niin yksinkertaista Jutan ja Jyrkin on kriisien ratkaisu!
Tää on mukin veikkaus, eli Saksa taipuu ja sitten Jutta ja Jyrki jotka ovat Saksan takamuksessa kiinni kuin punkit.
Kreikan ongelma on se että se on nini läpimätä valtio kuin olla ja voi, toki muutkin etelä-Euroopan valtiot ovat mätiä ja korruptoituneita. Mutta "pohjoinen" kuittaa ja maksaa lusmujen elämänmenon....
Kreikkaa ei koskaan olisi pitänyt ottaa mukaan EMUun. Sehän otettiin mukaan tilastoja vääristelemällä ja monimutkaisten swap –järjestelyjen ( mm. Goldman Sachsin kanssa ), joissa velkoja siirrettiin ikään kuin maan taseen ulkopuolelle, mahdollistamana ja EU komission hyväksymänä. Nämä swapit tuli sitten Kreikalle erityisen kalliiksi. Niin hämäriä ne olivat, että EKP pyrkii estämään niiden julkisuuteen saamisen amerikkalaisen tuomioistuimen kautta, perusteluna että ko. informaatio olisi rahaliittoa ja sen perusteita heikentävää dataa. Ei ole puhtaat jauhot Brysselissä, Frankfurtissa tai Ateenassa tässäkään asiassa.
Nyt maksamme poliitikkojen virheistä, näitä poliitikkoja olivat mm. Lipponen/Niinistö , jotka veivät Suomen EMUun. Ja Vanhanen, Kiviniemi ja Katainen, jotka jatkavat väärää politiikkaa.
Voiko tyhmyydestä joutua oikeudelliseen vastuuseen? Suomen kansa on päättänyt ja saa sitä mitä tilaa.
Niin Heyno, älykkäät, kuten kreikkalaiset, maksattavat veronsa muilla.
Aina löytyy ihmisiä, kuten suomalaiset, jotka rahalla ostavat ystävyyttä ja hyväksyntää, kuten nykyinen eduskuntamme.
Edelliseeni vielä lisään; ei Suomen elintaso siitä kohennu, jos annamme rahaa muille, jotta ostaisivat tuotteitamme.
Kuka nyt määrää EU:ssa? Takaraja oli ehdoton vaatimus Kreikalle!
Päättääkö Suomen rahoista Suomi vai Kreikka?
Korruptio säilytetään ja veronkierto. Ylpeä Kreikka ei tottele.
Nyt nähdään Olli Rehnin kantti, onko sitä?
Sääli on sairautta !
Tämä on syytä muistaa ja vetäistä pikaisesti Kreikan osalta töpseli pois seinästä.
Ylpeä ja epärehellinen Kreikka siis eroaa eurosta.
Tämä on sitten selvä ja EU:n on pidettävä sanansa, se on Suomen vaadittava. Ei ole mitään järkeä meidän maksaa ulkomaisten pankkien virheistä loputtomiin.
Mikään maa ei selviä kreikkalaisella korruptiolla ja systeemeillä. Eläkeikä on alhainen, eikä pätevyyksiä virkoihin vaadita, veroja ei makseta jne.
Rahaa ei ole mutta sotalaivoja ja satamäärin tankkeja ostellaan.
Nyt alkoi ylpeän, epärehellisen ja korruptoituneen Kreikan kiristysvaihe ja vaaditaan lisää rahaa!
Alistuuko EU tähän ? !!!