Sunnuntai 27.5.2012

Taiwan hiertää jälleen USA:n ja Kiinan suhteita

Luotu: 
28.2.2009 08:56

Kiina ja Yhdysvallat ovat käynnistäneet toisen neuvottelupäivän puolustuspoliittisissa keskusteluissa. Neuvotteluja hiertää etenkin Yhdysvaltojen suunnittelema aseavustus Taiwaniin, kertoo uutistoimisto AFP.

- Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset sotilassuhteet elävät vielä vaikeaa kautta. Odotamme, että Yhdysvallat ryhtyy konkreettisiin toimiin näiden suhteiden palauttamiseksi ja kehittämiseksi, sanoo Qian Lihua, Kiinan delegaation toinen puheenjohtaja ja puolustusministeriön tiedotuspäällikkö.

Neuvotteluja käydään nyt ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Yhdysvallat ilmoitti aseavustussuunnitelmastaan viisi kuukautta sitten.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

[orig. perjantai, maaliskuu 18, 2005]
Kiina aika-ajoin muistuttaa Taiwania historiallisista tosiasioista

Kiina on kasvamassa kansainvälisiin mittoihin. Suurvalloille on tyypillistä erityyppiset operaatiot ja muistutukset; muistettakoon USA:n useat toimenpiteet Vietnamista Grenadaan. Suurvalta katsoo pyrkimyksiänsä eri näkökulmasta kuin pienet maat; rajat ovat ikäänkuin laveammalla sekä valvottavia intressejä enemmän.

Kiinan kansankongressin säätämä laki on erityisen maltillinen, ikäänkuin kohtelias ilmoitus yhteistyöstä, jota Taiwan ja Kiina ovat jo käytännössä pitkään harjoittaneet. Taiwanin mahtava elektroniikkateollisuus suorittaa kokoonpanon suurelta osin Kiinassa.

Yhteistyö näiden alueiden kesken on luontevaa, sillä sukulaisia on puolin ja toisin. Politiikka on siitä jäänyt jälkeen ja nyt on annettu virallinen ilmoitus yhteistyön syventämisestä ja lähentämisestä. Ei Kiina säätämässä laissaan mitään pakotteita ilmaissut, vain halunsa status quo tilaan.

Kiina kuittasi Hongkongin briteiltä ja suuriakaan käytännön muutoksia ei ole tapahtunut. Kiinalle on hyödyllistä pitää Hongkong erityisasemassa, koska se mallikelpoinen näyteikkuna kansainväliseen toimintaan; onhan HK ollut "hovikelpoinen" jo vuosikymmeniä.

Kiinan oma kansainvälistyminen laajenee hyvää vauhtia; kiinalaisia opiskelijoita on ympäri maailman, Suomessakin toista tuhatta. Kiinan ulkomaankauppa laajenee koko ajan; Kiina on maailman kasvun veturi enenevässä määrin. Kiinan kansantalous on vielä toistaiseksi pieni verrattuna USA:han, mutta Kiinan sijoitukset ja lainananto USA:han ovat ratkaisevia pönkittämään USA:n huikeaa kauppataseen alijäämää ja ulkoisen rahan tarvetta.

Taiwanin osalta tulisi myös muistaa historiaa. Edelleen Kiinan kansalaisille merkittävä Mao Zedong suoritti Pitkän marssin ja voitti sisällissodan Kiinan mannermaalla ja häviölle jäänyt Chiang Kaisek pakeni Formosan saarelle.

Pitää myös muistaa, että Taiwanissa on erilaisia mielipiteitä tästä "kiistasta", jossa oleellinen seikka ei ole Kiinan toimesta niinkään vaikuttaa käytännön toimintaan vaan ylläpitää vakiintunutta tilaa asian osalta. Ei ole merkittävää, kuinka käytäntö toimii, kunhan hyväksytään nykytilanne, joka on hyvin hyödyllinen molemmille osapuolille.

Taiwanilla on USA:n turvatakuut ja tämä on asiassa suurin ongelma. Kiina jaksaa odottaa asian rauhanomaista ratkaisua ja Kiinan vaikutusvallan kasvaessa voi Taiwanin kysymys ratketa hyvinkin luonnollisesti, koska Taiwanin on turvallisempaa rakentaa "sateenvarjonsa" vieressä olevaan manner Kiinaan mieluummin kuin maapallon toisella puolella olevaan USA:han.

Kiina on näyttänyt kykynsä hoitaa asioita luvatulla tavalla; Hongkong käy esimerkistä. Samoin on otettava huomioon, että manner-Kiinassa on tapahtumassa maailman suurin talouskehitys. Kiina on maailman suurin rakennustyömaa ja se tuo runsaasti kauppaa ja työtä maailman eri maille.

Mainittakoon, että Suomella on ylijäämäinen ulkomaankauppa Kiinan kanssa. 1300 miljoonan ihmisen kysyntä kysynnästä seuraavine ongelmineen on niin suurta, että niiden ratkaisuun tarvitaan runsaasti mm. EU-maiden asiantuntemusta logistiikan, tietoliikenteen, tietokonetekniikan, puhdistusjärjestelmien ja jätteiden käsittelyn osalta. Tämä ominaisuus on osaksi meille ratkaisuna kansainvälisestä työnjaosta, jossa Kiinasta on tullut maailman kokoonpanotehdas.

On hyvin kannustettavaa tutustua Kiinan pitkään historiaan ja nykyiseen kulttuuriin. On viisaampaa tutustua ihmisiin ja heidän tapoihinsa kuin arvioida irrallisesti uutisointia, joka on tehty länsimaalaisin voimin.

Tavalliset kiinalaiset ovat ystävällisiä ja huomaavaisia ihmisiä, joilla on hymy herkässä kun asenteemme on vilpitön ja avoin. Kiina on Suomelle suuri mahdollisuus ja kaiken lisäksi he arvostavat suomalaista jäyhää, mutta rehellistä tapaa hoitaa asioita. Suomalainen insinööri on arvostettu henkilö Kiinassa.

Maailma on ollut riittävästi USA-keskeinen ja on vain hyväksi, että rinnalle on nousemassa toinenkin valtio, jonka identiteetti on ratkaisevasti toisenlainen. Kiinassa vaikuttaa tuhansia vuosia vanha historia, joka on täynnä innovaatiota niin tekniikassa kuin luonnollisessa lääketieteessä. Kaiken kaikkiaan Taiwan on osa laajaa Kiinan historiaa.

Ilkka Luoma

Jusu

"Taiwanilla on USA:n turvatakuut ja tämä on asiassa suurin ongelma."

Asiassa suurin ongelma on etta yksipuoluediktatuuri Kiina uhkaa demokraattista Taiwania asein mikali Taiwanin tosiasiallinen itsenaisyys tunnustetaan. Ilman USA:ta Kiina olisi hyokannyt Taiwaniin aikapaivia sitten.

"Maailma on ollut riittävästi USA-keskeinen ja on vain hyväksi, että rinnalle on nousemassa toinenkin valtio, jonka identiteetti on ratkaisevasti toisenlainen."

Kuulepa. Taiwanilaisilla on myos toisenlainen identiteetti. Se on kiinalaisen ja lansimaisen kulttuurin hyvin omaleimainen yhdistelma. Lisaksi taiwanilaiseen identiteettiin kuuluu erittain vahva demokraattisen itseymmarrys. Siella paastiin omin voimin eroon sisallissodan jalkeisesta diktatuurin kaudesta jo vuosia sitten. Kiinassa ei olla paasty.

Tavallisille kiinalaisille Taiwan on paratiisi, silloin kuin he eivat toista puolueen propagandakoneiston tuottamaa levya jonka mukaan Taiwanin kansa on haikailemattoman sorron alla ja vain tasta syyta ei kasita etta Kiinan kommunistisen puolueen diktatuuri olisi parasta taiwanilaisillekin.

"Kaiken kaikkiaan Taiwan on osa laajaa Kiinan historiaa."

Kaiken kaikkiaan Suomi on osa Venajan laajaa historiaa. Kaikenkaikkiaan USA on osa Euroopan laajaa historiaa. Jne holynpoly.

Hong Kong ei ollut itsenainen valtio. Taiwan on.

"On viisaampaa tutustua ihmisiin ja heidän tapoihinsa kuin arvioida irrallisesti uutisointia, joka on tehty länsimaalaisin voimin."

Sinun lansimaisin mielikuvituksen voimin visiomasi Kiina on uskomattoman naivi kiiltokuva. Suosittelen lampimasti myos matkaa Taiwaniin. Hyodyllisessa idiotiassakin olisi hyva olla joku raja.

Gagarin

"Hong Kong ei ollut itsenainen valtio. Taiwan on."

Tuollainen toteamus on samalla tavoin propagandistinen kuin jotkut Kiinan hallituksen toteamukset Taiwanin asiasta. Taiwanilla ei ole mandaattia YK:ssa eikä sitä mikään maa ole tunntustanut itsenäiseksi. Se ei edes itse ole julistautunut itsenäiseksi, vaan pitää itseään virallisesti Kiinan maakuntana, jossa vallitsevat omat lait ja yhteiskuntajärjestelmä. Niin muodoin se on kuin onkin verrattavissa Hong Kongiin.
Kiinalla ei ole minkäänlaista intressiä muuttaa Taiwanin talousjärjestelmää, koska se on itsekin jo muuttanut oman taloutensa markkinataloudeksi. Shanghai ja Guangzhou eivät eroa Taipeista kehittyneisyysasteeltaan tai kansainvälisyydeltään. Koska taiwanilaiset ovat kiinalaisia, joiden valtakunnallinen kielikin on virallisesti mandariini, eli sama kuin manner-Kiinassa, niin he eivät itse koe Kiinaa ollenkaan samanlaisena peikkona kuin esimerkiksi eurooppalaiset olettavat heidän pitävän. Kyse on molemmin puolin lähinna periaatteesta.

Jusu

"Tuollainen toteamus on samalla tavoin propagandistinen kuin jotkut Kiinan hallituksen toteamukset Taiwanin asiasta. Taiwanilla ei ole mandaattia YK:ssa eikä sitä mikään maa ole tunntustanut itsenäiseksi."

Taiwanilla on vaaleilla valittu presidentti, taysin toimiva demokraattinen poliittinen jarjestelma, oma valuutta, oma armeija jne. Kaikki valtion tunnusmerkit tayttyvat, paitsi ulkovaltojen tunnustus. Tama tunnustus puuttuu ainoastaan siita syysta etta Kiina kiristaa, tarvittaessa taysin haikailemattomasti, muita valtioita tunnustamasta Taiwania. Taiwan ei ole esittanyt muodollista itsenaisyysjulistusta, koska se johtaisi suurella todennakoisyydella sotaan. Itsenainen valtio se silti on. Mika tassa oli propagandistista?

"Kiinalla ei ole minkäänlaista intressiä muuttaa Taiwanin talousjärjestelmää, koska se on itsekin jo muuttanut oman taloutensa markkinataloudeksi."

Mina puhuin demokratiasta ja diktatuurista, sina puhut taloudesta. Tiedatko edes mika naiden kahden asian ero on?

"Koska taiwanilaiset ovat kiinalaisia, joiden valtakunnallinen kielikin on virallisesti mandariini, eli sama kuin manner-Kiinassa, niin he eivät itse koe Kiinaa ollenkaan samanlaisena peikkona kuin esimerkiksi eurooppalaiset olettavat heidän pitävän."

Otapa selvaa asioista. Taiwanilaiset eivat ole mitenkaan yksiselitteisesti kiinalaisia. Sisallissodan melkeissa saarelle saapui Kuomintangin mukana erittain suuri joukko mannerkiinalaisia. Mutta viela suurempi on niiden jalkelaisten joukko jotka asuivat saarella jo tuolloin. Hyvin karkeasti jakaen, jalkimmaisille ajatus Taiwanista Kiinan maakuntana on kovin vieras. Kuomingtangin jalkelaiset taas nakisivat mielellaan maiden joskus yhdistyvan, mutta heillekaan kommunistisen puolueen diktatuuri ei ole kiinnostava vaihtoehto.

"Kyse on molemmin puolin lähinna periaatteesta."

Demokratia on aika hyva periaate.

"kuin esimerkiksi eurooppalaiset olettavat heidän pitävän."

Asiat tuppaavat olemaan monimutkaisia. Omakohtainen kokemus auttaa nakemaan nyansseja.